08 Bonus / Slaya Bit: Kun omaa paikkaa ei ollut, se piti tehdä
premium
Download5 Loka

08 Bonus / Slaya Bit: Kun omaa paikkaa ei ollut, se piti tehdä

Vuonna 2016 Jonas Kuusisto oli 16-vuotias, kun hän päätti alkaa tehdä dragia. Suomessa ei kuitenkaan tuntunut olevan sellaista paikkaa, joka olisi vastannut sitä dragia, jota Jonas ja hänen ystävänsä näkivät ympärillään ja halusivat itse tehdä. Niin syntyi House of Auer. Aluksi kaikki oli hyvin konkreettista: hengailua, treenaamista, omien juttujen kehittämistä, meemejä ja esiintymismahdollisuuksien etsimistä. Sitten vastaan tuli todellisuus. Kun House of Auer halusi lavalle, heille selvisi, ettei heitä voitu buukata. He olivat alaikäisiä. Tässä jaksossa Jonas Kuusisto kertoo kymmenen vuotta kestäneen tekemisen alkutaipaleesta. Siitä hetkestä, jolloin omaa paikkaa ei tuntunut löytyvän, ja siitä miten omaa estetiikkaa ja yhteisöä alettiin rakentaa itse. Mukana on myös House of Auerin absurdia ja hyvin vantaalaista alkuperäistä estetiikkaa, meemejä, Tarja Halosta, itsepalvelupesuloita ja Slaya Bit -nimen synty. Tämä on ennen kaikkea tarina siitä, kuinka nuori ihminen päättää, ettei odota valmiin kulttuurin ottavan häntä mukaan vaan alkaa luoda sitä itse. House of Auer täyttää tänä vuonna kymmenen vuotta. Mistä kaikki lähti ja millaiseksi tekeminen on vuosien aikana kasvanut? Downloadin Bonus-jaksoissa kuulet pääjakson haastattelut pidempinä, syventävinä versioina.

Jaksot(37)

09 Pääjakso / My Little Ponyn pyllyreikä

09 Pääjakso / My Little Ponyn pyllyreikä

Reppari-Markku on tavannut upean energian omaavan tanssija-koreografi Kashika Aroran, joka ei liiemmin välitä termistä “taustatanssija”. Lisäksi Yusuf Abdilkadir ja Jasir Osman kertovat Huuditeakista,...

12 Loka 33min

09 Avec / Reija Wäre - Kohtuuton määrä työtä

09 Avec / Reija Wäre - Kohtuuton määrä työtä

Viikon Avec-vieras on kenties Suome työllistetyin koreografi-ohjaaja Reija Wäre. Hän tiesi jo pienenä lapsena leikkiessään, että tanssi ja koreografiat ovat hänen juttunsa. Mikä on laaja-alaisen ja pi...

12 Loka 41min

09 Bonus / Kashika Arora ja v*tun kovat naistanssijat

09 Bonus / Kashika Arora ja v*tun kovat naistanssijat

“This is blood, sweat and tears, mitkä menee tähän duuniin.” Kashika Arora on festariennätyksiä rikkonut tanssija-koreografi ja artisti. Uinti oli hänelle pitkään tärkeä harrastus, joka on jättänyt i...

12 Loka 35min

09 Bonus / Huuditeak: Tarina on tärkein

09 Bonus / Huuditeak: Tarina on tärkein

Huuditeak syntyi Jasir Osmanin ja Yusuf “Abu” Abdilkadirin sekä heidän ystäviensä halusta tehdä näyttelijäntyötä ja kertoa omia tarinoitaan. Sopivia mahdollisuuksia ei kuitenkaan tuntunut löytyvän, jo...

12 Loka 27min

08 Pääjakso / Mikä on vakavasti otettavaa taidetta?

08 Pääjakso / Mikä on vakavasti otettavaa taidetta?

Tällä viikolla Reportteri-Markku on piipahtanut Kansallisteatterissa juontaja Mari-Prinsessan kanssa. Kulttuurinnälkäinen kaksikko kävi kokemassa Viidakon villit naiset -esityksen ja palaute on välitö...

5 Loka 37min

08 Avec / Niina Lahtinen - Hauskuuden anatomia

08 Avec / Niina Lahtinen - Hauskuuden anatomia

“Mä rakastan writers’ roomia.” Käsikirjoittaja-näyttelijä Niina Lahtista ei tekoäly pelota. Hänen Kotijoukot-näytelmäänsä esitetään parhaillaan Helsingin Kaupunginteatterissa ja uusi Agricola-musikaa...

5 Loka 40min

08 Bonus / Mari-Prinsessa ja Viidakon villit naiset

08 Bonus / Mari-Prinsessa ja Viidakon villit naiset

“Jos mä tekisin naisten yhteisen voimaantumisbiisin, valitsisinko mä siihen Aikuisen naisen?” Reportteri-Markku vie entisen realitytähden, nykyisen juontajan Mari-Prinsessa Ståhlhammarin Kansallistea...

5 Loka 26min

Suosittua kategoriassa Yhteiskunta

olipa-kerran-otsikko
sita
seitseman
siita-on-vaikea-puhua
i-dont-like-mondays
hupiklubi
uutiscast
poks
download
antin-palautepalvelu
mamma-mia
yopuolen-tarinoita-2
kaksi-aitia
kolme-kaannekohtaa
rss-murhan-anatomia
aikalisa
rss-palmujen-varjoissa
gogin-ja-janin-maailmanhistoria
vallattomat
kummitusjuttuja