S14E7 Isosti ajattelemisen taito - viekö ajattelutapasi sinua katkeruuteen?

S14E7 Isosti ajattelemisen taito - viekö ajattelutapasi sinua katkeruuteen?

Huomaatko usein, että haaveilu on sinulle vaikeaa? Et uskalla nykyisen realismin rajoissa tavoitella kuuta taivaalta, vaan tyydyt siihen minkä uskot olevan itsellesi mahdollista juuri NYT. Pahimmillaan elät siis elämää, jonka kuski et ole sinä itse ja joka ei koskaan pääse starttaamaan paikasta A paikkaan B. Vuonna 2015 julkaistu tutkimus "Social Psychological and Personality Science" -lehdessä osoitti, että korkeita tavoitteita asettavat henkilöt kokevat vähemmän stressiä ja parempaa terveyttä verrattuna matalampia tavoitteita asettaviin henkilöihin. Nurinkurista? Ei todellakaan.

Miksi meillä sitten on vaikeuksia ajatella suuria? Onko kyseessä opittu tapa, pelko vai yksinkertaisesti kokematon mieli?

Tässä jaksossa sukellamme David J. Schwartzin kirjaan " The Magic of thinking big " -kirjan maailmaan vuodelta 1959. Sen ydinviesti on vakuuttava: uskosi itseesi ja unelmiisi muodostavat perustan niiden saavuttamiselle. Jos pystyt ajattelemaan suuria ja uskomaan omiin kykyihisi, on huomattavasti todennäköisempää, että menestyt. Aloittaa voit ottamalla vastuun elämästäsi. Mikään menestys ei synny syyttelemällä olosuhteita tai muita ihmisiä epäonnistumisista, vaan omista teoista ja päätöksistä vastuun kantamisesta.

Sitä paitsi, aivomme rakastavat haasteita!Jo pelkästään ison tavoitteen sanoittaminen aloittaa aivoissa prosessin, jossa aivot alkavat etsiä väyliä tavoitteen saavuttamiseen- vaikket olisi koskaan ennen tehnyt tai yrittänyt moista! Isosti ajatteleva ihminen voi tutkimusten mukaan myös paremmin ja on onnellisempi. Tästä syystä jengimme heitti haasteeksi tienata yhdessä 20 000€ 20:ssä päivässä.

Miten tuohon sitten pääsemme? Seuraa haastetta instassa!

@naistakomo

@syo. nuku.saasta

@romsronja

@erjarossi

@annapietelin

Onko syksyn tavoitteet vielä saavuttamatta? Mitä jos tämä on se vuosi, kun saavutat tavoitteesi ja enemmänkin? Sinulla on vielä mahdollisuus hypätä mukaan Tulevaisuuden minä -valmennukseen jonka startti on 6.9.

Sinäkin voit muuttaa elämäsi. Tänä vuonna voit vielä :

🔥olla rohkea ja luottaa itseesi

🙏luoda itsellesi uusia tulonlähteitä ja aloittaa omannäköisen arjen rakentamisen kestävästi ja taloudellisesti fiksusti

🧠omaksua ajattelutavan,joka on tuonut meille jo yli

140 000€ liikevaihtoa tänä vuonna

🫶löytää ympärillesi oikeat ihmiset, joiden ansiosta jaksat jatkaa vaikeina hetkinä-ja jotka juhlivat jokaista voittoasi aidosti

Tule mukaan ja osta paikkasi verkkokaupasta!

Jaksot(178)

S7E3 Lisää rahapuhetta peruskouluun! – rahajunnut studiossa

S7E3 Lisää rahapuhetta peruskouluun! – rahajunnut studiossa

Waltteri Helisalo ja Akseli Nieminen saapuvat studioon ja saavat meidät häkeltymään. Nämä junnut saattavat olla vielä lukiossa, mutta tuntuu että tietotaitoa on kuitenkin kolmen aikuisen verran. Herrojen kanssa keskustellaan säästämisestä, sijoittamisesta ja tulevaisuuden suunnitelmista. Tätä jaksoa et halua missata, harvat tyypit saa kyllä meidät näin hiljaiseksi. #respect   Rahajunnuihin voit tutustua esimerkiksi Youtuben puolella tai Instagramissa.

28 Tammi 202135min

S7E2 Uskaltaako rahasta puhua vai onko se ahneuden merkki? Inhimillistä rahakeskustelua Jasmin Hamidin kanssa.

S7E2 Uskaltaako rahasta puhua vai onko se ahneuden merkki? Inhimillistä rahakeskustelua Jasmin Hamidin kanssa.

Jakso nauhoitettu Helsingin Valo Hotelilla – Palvelu saatu. Kausi jatkuu ja studioon saapuu vieraaksi kunnallispoliitikko, näyttelijä ja podcast juontaja (Taloudellinen Mielenrauha) Jasmin Hamid. Miten Jasmin lähti puhumaan rahasta ja sijoittamisesta? Miten 90-luvun lama on vaikuttanut Jasminin ajatusmaailmaan? Jaksossa ihanasti sekaisin rahapuhetta, perhearkea ja inhimillisyyttä.

23 Tammi 202131min

S7E1 Uusi vuosi, uusi kausi, lisää rahapuhetta. Ei, kulutushysterialle ja kyllä, säästämiselle!

S7E1 Uusi vuosi, uusi kausi, lisää rahapuhetta. Ei, kulutushysterialle ja kyllä, säästämiselle!

Uusi vuosi ja uudet tavoitteet. Futureplanner eli Year compass on Erjan tapa luoda uudet tavoitteet vuodelle 2021. Ida jatkaa tyytyväisenä melkein samalla tavalla ja Ronjalla on uudet tavoitteet selvillä. Tavoitteista puhuminen auttaa niitten saavuttamista. Ei kulutushysterialle ja KYLLÄ säästämiselle. Uusi kausi jatkuu vierailijoiden parissa koska sitä olette toivoneet. Luvassa on huikeita vieraita. Jasmin Hamid, Julia Thurén, Rahajunnut ja monet muut. Luvassa siis kovaa settiä ja paljon rahapuhetta. Paljastamme myös omia tavoitteita vuodelle 2021. Millaiset tavoitteet teillä on? Tulkaa jakamaan niitä Instagramin puolella @syo.nuku.saasta tilille.

15 Tammi 202116min

S6E9 Kauden päätösjakso: pikkujoulut!

S6E9 Kauden päätösjakso: pikkujoulut!

Jakso on toteutettu yhteistyössä Valo hotellin kanssa. Käy katsomassa ihanaa Sleep, Work, & Relax konseptia https://valohotel.fi/ sivuilla tai katso meidän tunnelmiamme Instagramin puolella. Kausi kuusi on tullut päätökseensä ja tässä jaksossa käydään kautta läpi ja kerrataan kuulumisia. Kauden päätösjaksoa äänitettiin Helsingissä sudiossa Erjan voitettua (!)Facebook arvonnasta "oikeaa" studioaikaa Jaksomedian tiloissa. Mikä kauden jaksoista on jäänyt erityisesti mieleen? Vuoden sijoitusteko 2020 kilpailu on ohi ja voittajaksi nousi Rahajunnut. Jasmin Hamid taas on vuoden sijoittaja 2020. Onnea voittajille! Podi jää tämän jakson kautta pienelle tauolle, palataan 2021! p.s jos meitä tulee ikävä, niin käy tsekkaamassa www.naistakomo.fi Jakso sisältää jouluhysteriaa.

28 Marras 202024min

S6E8 Jeremias Makkonen

S6E8 Jeremias Makkonen

Tässä jaksossa mukana studiossa on Jeremias Makkonen. Tunnistat ehkä Jeremiaksen jminvesting instagramtilin takaa tai sivuilta jeremiasmakkonen.fi. Jaksossa saamme myös kuulla parhaat käänteet sivujen perustamisen jälkeen. Uusin käänne Jeremiaksen elämässä on sisällöntuottajan pesti Nordnetillä ja siitä voit lukea lisää esimerkiksi Nordnetin instassa. Jaksossa Jeremias jakaa myös kovia kirjavinkkejä jotka kannattaa kuunnella. Jeremiaksen kiinnostus rahaan liittyy Aku Ankkaan, mutta miten? Mihin Jeremias sijoittaa?

20 Marras 202033min

S6E7 Varallisuusprojekti Mari ilomäki

S6E7 Varallisuusprojekti Mari ilomäki

Tässä jaksossa mukana on Mari Varallisuusprojekti tilin takaa. Instagramin lisäksi Marin ajatuksia pystyt lukemaan https://varallisuusprojekti.com sivuilla. Instagram tilin kautta ja Marin kotisivuilla voit hakea lisäinspistä oman talouden kääntämiseen.  Jaksossa Mari kertoo miten oma muutos lähti käyntiin ja mitä siitä on seurannut.  Marin kanssa on ilo jutella ja jaksossa saammekin kuulla hänen matkastaan ja siitä miksi hän niin rohkeasti rahasta puhuu.

13 Marras 202026min

S6E6 Kirstunvartija Varpu Sivula

S6E6 Kirstunvartija Varpu Sivula

Syö nuku säästä podin vieraana on tällä kertaa Varpu Sivula eli toisin sanoen Kirstunvartija. Varpu on hyvä numeroiden kanssa ja Instagramin puolella hän puhuu rahasta ja talousasioista ymmärrettävästi. Varpun avulla jopa kirjanpidon tulkitseminen on helppoa! Miten johdat omaa talouttasi yhtä hyvin kuin miljoonaluokan yritys? Mikä on tase? Entä tuloslaskelma? Mikä on Penno ja mihin sitä voi käyttää?

6 Marras 202034min

S6E5 Käsityksiä rahasta - Maarit Lassander

S6E5 Käsityksiä rahasta - Maarit Lassander

Tässä jaksossa vierailemme Maarit Lassanderin luona, joka tunnetaan ehkä parhaiten psykologina, psykoterapeuttina sekä tietokirjailijana. Maarit on äsken julkaissut kirjan Rahaviisaus- Mitä jokaisen tulisi tietää rahasta ja mielen hyvinvoinnista. Kirja voi auttaa työstämään uskomuksia, jotka näkyvät oman tilin saldossa.  Mikä sai Maaritin kirjoittamaan kirjan? Miten tutkia omia rahasuhtautumisia? Millainen on ensimmäinen rahamuistosi? Millaisia tunteita raha sinulle tuo? Jaa instagramiin #ensimmäinenrahamuisto

30 Loka 202025min

Suosittua kategoriassa Liike-elämä ja talous

sijotuskasti
psykopodiaa-podcast
mimmit-sijoittaa
puheenaihe
rss-rahapodi
pomojen-suusta
hyva-paha-johtaminen
herrasmieshakkerit
rss-markkinointitrippi
rss-perho-rajoilla
ostan-asuntoja-podcast
rss-rahamania
rss-startup-ministerio
taloudellinen-mielenrauha
rss-lahtijat
rss-myynti-ei-ole-kirosana
rss-merja-mahkan-rahat
yrittaja
rss-paasipodi
rss-set-for-life-sijoita-ja-vaurastu