LoistoCast #14: Junnuja, Teräsmummo & MM-kisavalinnat
Pallo keskelle25 Loka 2021

LoistoCast #14: Junnuja, Teräsmummo & MM-kisavalinnat

LoistoCastin neljästoista jakso on nyt ulkona!

Junnupainotteinen jakso jokaisen korvakäytäviin, jossa tällä kertaa jätetään naisten sarjat vähemmälle huomiolle ja taakse jäänyt naisten EFT:kin käsitellään vain pintapuolisesti.

Toisessa erässä uppoudutaan valtakunnallisiin junnusarjoihin, joissa on ratkaisun hetket käsillä alkusarjojen osalta. Joukkueidensa kuulumisia välittävät TPS T21:n päävalmentaja Janne Pensikkala, Classicin T18:n hyökkääjä Veera Kuosmanen sekä FB Factorin T16:n päävalmentaja Markus Holopainen. Kiitos kolmikolle vastauksista!

LoistoCast myös valitsee oman maajoukkueensa Uppsalassa marras-joulukuussa pelattaviin naisten MM-kisoihin, kenen kisalippu leimataan ja kuinka monta valintaa osuu kohdilleen?

Ympyröi Suomen naisten kisajoukkueen julkistus kalentereista: ke 27.10 klo 11.00. Lasse Kurronen valmennustiimeineen julkistaa joukkueen suorana Salibandyliiton YouTube-kanavalla

Toista kertaa kuultavassa kuulijanurkkauksessa selvitettiin, mitä kuuluu salibandyn teräsmummo Ritva-Kaarina "Ippa" Perkiölle? 69-vuotias Ippa on vieläkin aktiivinen säbän parissa ja toimii oivana esimerkkinä meille kaikille!

Laita kysymyksiä kuulijanurkkaukseen: palaute@loistocast.com

Vieraile LoistoCastin nettisivuilla: www.loistocast.com

Jätä meille ääniviestiä nettisivuilla, siihen mahdollisuuden tarjoaa Speakpipe

Ota somet haltuun ja seuraa meitä, jotta saat ensimmäisten joukossa tiedon uusista jaksoista 🎧

Piditkö jaksosta? Jaa se sosiaalisen median kautta kavereillesi ja tägää @loistocast 🔥

LoistoCast löytyy kolmelta eri podcast-alustalta: Spotify, Google & Apple 🎧

Somet ja podcast-alustat: @loistocast

Erä 1: (0:00-8:00)

Hostien kuulumiset ja yleistä hopinää

Erä 2: (8:15-42:30)

T21 SM-sarja (11:15-42:30)

Alkulohko 1 (11:15-20:08)

Alkulohko 2 (20:08-26:30)

T18 valtakunnallinen sarja (26:55-42:30)

Alkulohko A (26:56-31:35)

Alkulohko B (31:35-35:05)

Alkulohko C (35:05-42:30)

  • Classicin Veera Kuosmasen ajatuksia sarjasta: (37:40-38:30)

T16 valtakunnallinen sarja (43:26-62:50)

Alkulohko 1 (43:26-53:10)

  • FB Factorin päävalmentaja Markus Holopaisen ajatuksia sarjasta (45:50-50:17)

Alkulohko 2 (53:10-57:43)

Alkulohko 3 (57:45-62:50)

Erä 3: (63:22-135:54)

EFT:n nopea läpikäynti (63:22-66:50)

LoistoCastin majuvalinnat naisten MM-kisoihin (67:15-89:30)

Uutisia (89:45-98:58)

Kuulijanurkkaus (99:15-131:14)

Salibandyn teräsmummo Ritva-Kaarina "Ippa" Perkiön kuulumiset (103:20-111:09)

Loppuhölinät (131:32-134:54)

Jaksokuva by Roosa Vilkanen, alkuperäinen kuva by Juhani Järvenpää

Jaksot(322)

T16 1. divisioonan paketointi 22/23

T16 1. divisioonan paketointi 22/23

LoistoCast paketoi valtakunnallisten junnusarjojen runkosarjat. T16 1. divisioonan runkosarjan paketoinnin vieraaksi saapuu Porvoon salibandyseuran päävalmentaja Kalle Wahlström.AIKALEIMAT: Vieraan esittely (00:00)Puheenaiheet, sarjataulukko ja pistepörssi (05:25)Joukkue joukkueelta (15:04) Somet: @loistocastPalautteet ja kysymykset: palaute@loistocast.comLoistoCast on kuunneltavissa Spotifyn, Googlen & Applen podcast-alustoilla--Jaksokuva by Joni Salo-oja / @amfigoriaAlkuperäiset kuvat by Pelicans SB & FB Factor

6 Huhti 202345min

T16 SM-sarjan runkosarjan paketointi 22/23

T16 SM-sarjan runkosarjan paketointi 22/23

LoistoCast paketoi valtakunnallisten junnusarjojen runkosarjat. T16 SM-sarjan runkosarjan paketoinnin vieraaksi saapuu Nibacos/SB Vaasan päävalmentaja Teemu Kuusisaari.--AIKALEIMAT: Vieraan esittely (00:00)Puheenaiheet, sarjataulukko ja pistepörssi (06:02)Joukkue joukkueelta (17:12)Puolivälieräparit: Nibacos/SB Vaasa - Pelicans SBClassic - PirkatFBC Turku - SSRAEräViikingit - SBS WirmoKahdella voitolla välieriin. Mene antamaan tukesi joukkueellesi paikan päälle. Ota sarjan oma instagram-tili seurantaan: www.instagram.com/sbt16sm Somet: @loistocastPalautteet ja kysymykset: palaute@loistocast.comLoistoCast on kuunneltavissa Spotifyn, Googlen & Applen podcast-alustoilla--Jaksokuva by Joni Salo-oja / @amfigoriaAlkuperäiset kuvat by EräViikingit

6 Huhti 20231h 12min

T21 Ylemmän jatkosarjan paketointi

T21 Ylemmän jatkosarjan paketointi

LoistoCast paketoi valtakunnallisten junnusarjojen runkosarjat. T21 SM-sarjan ylemmän jatkosarjan paketointiin vieraaksi saapuu Classicin päävalmentaja Toni Katajisto.AIKALEIMAT: Vieraana Toni Katajisto (00:00)Puheenaiheet, sarjataulukko ja pistepörssi (03:36)Joukkue joukkueelta (17:15)Somet: @loistocastPalautteet ja kysymykset: palaute@loistocast.comLoistoCast on kuunneltavissa Spotifyn, Googlen & Applen podcast-alustoilla--Jaksokuva by Joni Salo-oja / @amfigoriaAlkuperäiset kuvat by EräViikingit

5 Huhti 20231h

T21 Jatkosarjan paketointi

T21 Jatkosarjan paketointi

LoistoCast paketoi valtakunnallisten junnusarjojen runkosarjat. T21 SM-sarjan jatkosarjan paketointiin vieraaksi saapuu Blackbirdsin päävalmentaja Jukka Eronen.AIKALEIMAT: Vieraana Jukka Eronen (00:00)Puheenaiheet, sarjataulukko ja pistepörssi (02:10)Joukkue joukkueelta (06:33)Somet: @loistocastPalautteet ja kysymykset: palaute@loistocast.comLoistoCast on kuunneltavissa Spotifyn, Googlen & Applen podcast-alustoilla--Jaksokuva by Joni Salo-oja / @amfigoriaAlkuperäiset kuvat by EräViikingit

5 Huhti 202330min

Oikeudenjakajat-spesiaali: Finaaliennakko

Oikeudenjakajat-spesiaali: Finaaliennakko

Oikeudenjakajat-spesiaali suunniteltiin alunperin yhden jakson mittaiseksi, mutta suunnitelmat on joskus tehty muutettavaksi!Oikeudenjakajat-spesiaalissa keskitytään tällä kertaa F-liigan finaalisarjaan, kun liiga- ja kv-kentillä meritoituneet Tom Kirjonen & Jyrki Sirkka saapuvat vieraaksi. Oikeudenjakajat-spesiaali jatkuu syksyllä. Pysykää linjoilla! Sinustako erotuomari? https://salibandy.fi/fi/palvelut/erotuomarille/haluatko-erotuomariksi/Erotuomareiden infosivu: https://salibandy.fi/fi/palvelut/erotuomarille/erotuomareiden-infosivu/--Somet: @loistocastPalautteet ja kysymykset: palaute@loistocast.comLoistoCast on kuunneltavissa Spotifyn, Googlen & Applen podcast-alustoilla--Jaksokuva by Joni Salo-oja / AmfigoriaAlkuperäiset kuvat by Anssi Koskinen

3 Huhti 202345min

F-liigan finaaliennakko

F-liigan finaaliennakko

F-liigan kevään huipentuma on käsillä, välierät takana ja finaalin aloitusvihellystä odotellaan malttamattomana. LoistoCast ennakoi tuttuun tapaan finaalin ja perkaa menneet välierät.Somet: @loistocastPalautteet ja kysymykset: palaute@loistocast.comLoistoCast on kuunneltavissa Spotifyn, Googlen & Applen podcast-alustoillaJaksokuva by Joni Salo-oja / @amfigoriaAlkuperäiset kuvat by Anssi Koskinen & Esa Takalo

1 Huhti 202338min

T18 SM-sarjan runkosarjan paketointi

T18 SM-sarjan runkosarjan paketointi

LoistoCast paketoi valtakunnallisten junnusarjojen runkosarjat. T18 SM-sarjan runkosarjan paketointiin vieraaksi saapuu SBS Wirmon päävalmentaja Miro Portnoj.AIKALEIMAT: Vieraan esittely (00:00)Puheenaiheet, sarjataulukko ja pistepörssi (02:43)Joukkue joukkueelta (16:35)Somet: @loistocastPalautteet ja kysymykset: palaute@loistocast.comLoistoCast on kuunneltavissa Spotifyn, Googlen & Applen podcast-alustoilla--Jaksokuva by Joni Salo-oja / @amfigoriaAlkuperäiset kuvat by Saku Sopo & FB Factor

31 Maalis 20231h 4min

T18 1. divisioonan runkosarjan paketointi

T18 1. divisioonan runkosarjan paketointi

LoistoCast paketoi valtakunnallisten junnusarjojen runkosarjat. T18 1. divisioonan runkosarjan paketointiin vieraaksi saapuu Tikkurilan Tiikereiden päävalmentaja Joonas Huusko.AIKALEIMAT: Vieraan esittely (00:00)Puheenaiheet, sarjataulukko ja pistepörssi (06:03)Joukkue joukkueelta (15:48)Somet: @loistocastPalautteet ja kysymykset: palaute@loistocast.comLoistoCast on kuunneltavissa Spotifyn, Googlen & Applen podcast-alustoilla--Jaksokuva by Joni Salo-oja / @amfigoriaAlkuperäiset kuvat by Nina Paloheimo, Tomi Vesaharju & Anssi Koskinen

31 Maalis 202347min

Suosittua kategoriassa Politiikka ja uutiset

rss-ootsa-kuullut-tasta
ootsa-kuullut-tasta-2
aikalisa
rss-podme-livebox
politiikan-puskaradio
rss-vaalirankkurit-podcast
otetaan-yhdet
et-sa-noin-voi-sanoo-esittaa
rikosmyytit
linda-maria
rss-hyvaa-huomenta-bryssel
the-ulkopolitist
rss-sinivalkoinen-islam
rss-kaikki-uusiksi
rss-raha-talous-ja-politiikka
rss-pallo-keskelle-2
rss-mina-ukkola
rss-polikulaari-humanisti-vastaa-ja-muut-ts-podcastit
rss-merja-mahkan-rahat
rss-50100-podcast