S15E6 Die with zero: Kuinka 4 viikkoa perheen kanssa Espanjassa muutti ajatukset sijoittamisesta

S15E6 Die with zero: Kuinka 4 viikkoa perheen kanssa Espanjassa muutti ajatukset sijoittamisesta

Ronja on saapunut takaisin kuukauden Espanjassa olon jälkeen. Miten koko perheen eli kahden koululaisen ja kahden aikuisen kuukausi järjestyi? Tässä jaksossa puhumme siitä mitä irtiotto maksoi, miten koululaiset hoitivat koulunsa ulkomailla tippumatta Suomen perusopetuksen piiristä ja mitä oivalluksia ulkomailla olo sai aikaan. Reissussa Ronja myi pois sijoituksiaan ja oivalsi, että haluaa die with zero. Mitä hän tällä tarkoittaa?

Kuuntele jakso siitä, kuinka unelmat muuttuvat todellisuudeksi ja kuinka unelmia voi toteuttaa myös perheenä.

Koko perheen rahakirja- paras joululahja on antaa taloudelliset taidot!

Parasta mitä voit antaa lahjaksi lapselle ja nuorelle ovat paremmat yksilötalouden taidot. Oletko koskaan pohtinut, miten voit opettaa lapsellesi jotain sellaista, mitä sinulle ei koskaan opetettu?

Me havahduimme rahataitojen puutteeseen 4 vuotta sitten. Tajusimme, että emme olleet milleniaaleina saaneet tarvittavia rahataitoja nuorena, koska ei sellaisia missään opetettu! Tajusimme, että jos haluamme opettaa omille lapsillemme paremmat tiedot ja taidot liittyen rahaan, talouden hallintaan sekä vaurastumiseen, on meidän tehtävä jotain toisin. Nyt haluamme auttaa myös sinua kasvattamaan lapsistasi aikuisia, joiden rahasuhde on terveellä pohjalla ja jotka osaavat toimia rahan kanssa. koska rahakasvatus on oikeasti vanhempien vastuulla.

99 % ihmisistä suhtautuu rahaan negatiivisesti. Mikä on siis todennäköisyys, että juuri sinun rahasuhteesi olisi terveellä pohjalla? Todella pieni! Lasten ja nuorten säätiö kirjoittaa:

” Suomalaisten talousongelmat ovat yleistyneet, ja nuoretovat yliedustettuina maksuhäiriöisten joukossa (Suomen Pankki, 2018: Talouslukutaito 2020-luvulla). Heikko sosioekonominen asema periytyy usein sukupolvelta toiselle. Nuorilla on erilaiset lähtökohdat hoitavat omaa talouttaan. Siksi ennaltaehkäisevä työ on tärkeää. ”

Jos raha on vaikea aihe aikuisille, kuinka voimme olettaa, että lapsi oppii asiat itsenäisesti?

Nyt Koko perheen rahakirja koko joulukuun 29,90 €(norm.34,90). Saat kaupanpäälle tunnin mittaisen Rahakasvatus webinaarin.

Osta oma kirjasi verkkokaupastamme osoitteesta www.naistakomo.fi/kauppa

Jaksot(178)

S4E8 Mitä yrittäjille kuuluu keskellä koronaa ja miten säästöhaaste etenee?

S4E8 Mitä yrittäjille kuuluu keskellä koronaa ja miten säästöhaaste etenee?

Tässä jaksossa paneudutaan kysymykseen, joka on monen huulilla niin mediassa kuin muutenkin: mitä yrittäjille kuuluu? Erja on päässyt juttelemaan Jutta Westerlundin kanssa, joka työskentelee Posintra Oy:lla. Posintran työ on mm. yrittäjien tukemista ja keskustelussa käytiin läpi yrittäjien fiiliksiä kentällä. Minkälaiset viestit kentältä on tullut? Posintran toimisto löytyy Porvoosta Lundinkadulla ja toimintaan voit tutustua posintra.fi sivuilla. Jaksossa myös nopea katsaus säästöhaasteeseen ja sen etenemiseen. Studiossa Erja, Ida ja Ronja.

9 Touko 202022min

S4E7 Sopivasti rohkeutta ja riskiä – rikkinäinen turvatyyny vai ruokamyrkytys?

S4E7 Sopivasti rohkeutta ja riskiä – rikkinäinen turvatyyny vai ruokamyrkytys?

Jakso on toteutettu kaupallisessa yhteistyössä Nextoryn kanssa. Ota tarjous haltuun sivuilla nextory.fi/kampanja koodilla syonukusaasta. Riski on negatiivisesti latautunut sana ja tässä jaksossa katsotaan kolikon kääntöpuolta. Miksi sijoittamisessa ei kannusteta mukavuusalueen ulkopuolelle menemistä mutta elämän muilla osa-alueilla siihen suoranaisesti yllytetään. Riskiarviointi on tärkeä osa sijoittamista ja sitä kannattaa harrastaa. Oma riskinsietokyky on myös hyvä tiedostaa.

30 Huhti 202024min

S4E6 Merkityksellistä arkea koronankin keskellä – yhden yrittäjän tarina -  Suvi Nurme studiovieraana.

S4E6 Merkityksellistä arkea koronankin keskellä – yhden yrittäjän tarina - Suvi Nurme studiovieraana.

Tässä jaksossa haastattelussa Suvi Nurme, joka luotsaa omaa tuotantoyhtiötään House of good feelingsiä. Erja pääsee jaksossa haastattelemaan ja vaihtamaan ajatuksia Suvin kanssa. Puhumme tekemisen intohimosta, mahdollisuuksien oivaltamisen voimasta, elämästä juuri tässä hetkessä sekä välittämisen ja läsnäolon merkityksellisyydestä kriisinkin keskellä. Suvi kertoo tuntojaan myös siitä miltä tuntuu, kun kevät on yhdeltä istumalta peruttu? Keskustelun ydinsanoma on selkeä: verkostot kantavat. Yksin ei tarvitse puurtaa, kunhan uskaltaa katsoa ympärilleen avoimin mielin, muistaa välittää myös toisista ja ottaa apua myös itse vastaan.

26 Huhti 202032min

S4E5 You are on FIRE! Säästöhaaste heitetty - kuinka paljon pystyt kerryttämään tilille kuukaudessa?

S4E5 You are on FIRE! Säästöhaaste heitetty - kuinka paljon pystyt kerryttämään tilille kuukaudessa?

Tässä jaksossa keskustelemme etätyöstä ja säästämisestä. Miten etä työt kulkevat? Studiossa pohdimme joskos tämä maailman tilanne voisi toimia meille lähtölaukauksena tiukemmalle säästöhaasteelle. Inspiraationa käytämme FIREttämistä, Mr. Moneymustache- blogia ja 4 prosentin sääntöä. Kuinka kovaan säästöasteeseen voi kuukaudessa päästä? Haastamme kuulijat mukaan kuukauden FIREtykseen. https://www.mrmoneymustache.com/

16 Huhti 202025min

S4E4 Pörssin hutiostokset ja Erjan vaatekaappi – miten ne liittyvät toisiinsa?

S4E4 Pörssin hutiostokset ja Erjan vaatekaappi – miten ne liittyvät toisiinsa?

Studiossa keskustelua keväästä, koronasta, positiivisesta ajatusmaailmasta ja luonnosta. Teiltä on tullut paljon kysymyksiä ja suosituin on mihin sijoittaa? Miten Erjan vaatekaappi liittyy pörssiin? Kuinka usein Erja tekee hutiostoksia? Mitä sijoittajan pitäisi nyt tehdä? Mitä me tekisimme, jos saisimme ison summan rahaa vuodeksi käyttöömme? Meitä voi seurata myös instagramin puolella: syo.nuku.saasta, rroms ja erjarossi.

12 Huhti 202021min

S4E3 Pienistä puroista kasvaa iso joki - korkoa korolle ja mahdollinen menetetty tuotto juustopatongin takia.

S4E3 Pienistä puroista kasvaa iso joki - korkoa korolle ja mahdollinen menetetty tuotto juustopatongin takia.

Jakso on tehty kaupallisessa yhteistyössä Nextoryn kanssa. Studiossa on uudet kujeet, kun testauksessa on uudet podimikit. Miten korona on vaikuttanut Ronja ja Erjan yrityksiin? Kun raha on tiukalla niin on aika katsoa kulutusta tarkemmin. Monet dissaavat pienten kulujen karsimista mutta esimerkiksi lapsiperheessä se voi olla ainut tapa saada tasapaino. Miten pieni kulu kasvaa vuosien saatossa? Paljonko menetät säästöissä ja korkoa korolle ilmiössä jos käytät 8 € joka ikinen päivä johonkin pieneen, ei niin tärkeään. Muistathan hyödyntää kampanjan nextorylla. Nextory.fi/kampanja ja koodi syonukusaasta niin saat 30 päivää ilmaista kuuntelua. (uusille asiakkaille)

4 Huhti 202024min

S4E2 Koronavirus- syy tarkistaa oma budjetti? Onko Firettäminen seuraava siirto? Mistä karsia?

S4E2 Koronavirus- syy tarkistaa oma budjetti? Onko Firettäminen seuraava siirto? Mistä karsia?

Jakso nauhoitettu 14.3.2020 Luovuus esiin, kun mahdolliset taloushaasteet iskevät budjettiin! Tässä jaksossa puhutaan rahahuolista, jotka Korona-virus voi tuoda mukanaan. Miten pidät budjettisi ajan tasalla? Mitä muutoksia kannattaa miettiä? Onko FIREttäminen ainut tapa selvitä, voiko muuttuvat kulut unohtaa? Studiossa keskustellaan kuinka voimme yhdessä kantaa kortemme kekoon, ja auttaa Suomen taloutta nousemaan takaisin jaloilleen Covid19-viruksen jälkeen.

28 Maalis 202018min

S4E1 Koronavirus valtaa mielen ja maailman – mitä tehdä ?

S4E1 Koronavirus valtaa mielen ja maailman – mitä tehdä ?

Jakso nauhoitettu 14.3.2020 Covid-19 on lamaannuttanut Kiinan markkinat ja myllertää nyt Euroopassa. Sosiaalisessa mediassa näkyy tyhjiä hyllyjä. Miksi vessapaperit on ostettu loppuun? Pörssissä 2019 oli nousua ja puhuttiinkin siitä, että markkinat olivat ylikuumat. Päällä on öljykriisi ja nyt vielä Koronavirus, yhdessä tämä tekee markkinatilanteesta todella haastavan. Mitä tehdä nyt? Studiossa jaetaan omia sijoitusstrategioita näinä hetkinä mutta tämä ei ole sijoitusneuvontaa.

17 Maalis 202022min

Suosittua kategoriassa Liike-elämä ja talous

sijotuskasti
mimmit-sijoittaa
psykopodiaa-podcast
puheenaihe
rss-rahapodi
herrasmieshakkerit
hyva-paha-johtaminen
rss-perho-rajoilla
ostan-asuntoja-podcast
rss-myynti-ei-ole-kirosana
rss-markkinointitrippi
pomojen-suusta
sijoituspodi
yrittaja
leadcast
oppimisen-psykologia
rss-rahamania
raksapodi
rss-olen-yrittaja
rss-merja-mahkan-rahat