S15E10 Tavoitteet 2023- kuinka lopulta meille lopulta kävi?
SYÖ NUKU SÄÄSTÄ29 Joulu 2023

S15E10 Tavoitteet 2023- kuinka lopulta meille lopulta kävi?

Vuosi 2023 on ollut meille todella erityinen. Ronja asetti tänä vuonna hyvin erilaiset tavoitteet ja Erja taas puhtaasti numeroita. Kuinka siis kävi esimerkiksi tiukan liiketoiminta tavoitteen kanssa? Entä mihin lopputulemaan Ronjan vuosi päättyi?

Kuuntele kaikki tuoreesta jaksosta! Podi jää nyt kuukauden tauolle ja palaamme jälleen aalloille hemikuussa 2024. Kiitokset kuluneesta vuodesta ja siitä että olette edelleen matkassa <3

Me haluamme mahdollistaa teille vuoden aloituksen niin että saatte otettua vuoden 2024 haltuun jo nyt! Vuosi haltuun 2024 e-työkirja.

Vuoden 2024 luomisen aika on NYT!

Teimme sinulle maksuttoman miniworkshopin, jonka voit tehdä vaikka uuden vuoden aattona. Voit katsoa sen alla olevasta videosta.

Vuosi haltuun 2024 katso video tästä

Me haluamme haastaa kaikki te takomolaiset mukaan ”Vuosi 2024 on sun vuosi”- haasteeseen!

Tässä haasteessa ainoa tavoite on se, että ensi vuonna tähän aikaan voit todeta: tämä 2024 oli mun vuosi!

Tapa jolla juuri sinä osallistut tähän,on juuri se oikea. Tärkeintä on sun kokemus siitä, että olet elänyt juuri sellaista elämää kuin olet aina halunnut. Tee jotain mistä olet unelmoinut, kokeile uutta, lopeta vanhaa ja haasta itseäsi asioihin jotka kuvittelit olevan sinulle mahdottomia.

Loimme tähän avuksi Vuosi haltuun 2024 e-työkirja plannerin, johon voit helposti visioida tulevan vuotesi 2024- ja myös elää tavoitteesi todeksi.

Saat nyt Vuosi haltuun e-työkirjan hintaan 4,99€ (Norm.25€).

Voit napata omasi tästä linkistä.

Ja jotta pysyt kärryillä kaikesta siitä, mikä voisi hyödyttää myös sinua, niin tilaa meidän uutiskirje tästä linkistä:

Jaksot(178)

S9E12 Merita Väänänen @naisetpuhuurahasta

S9E12 Merita Väänänen @naisetpuhuurahasta

Uusimmassa jaksossa Merita Väänänen eli Naisetpuhuurahasta tilin takana oleva nainen vierailee Porvoon studiossa. Merita perusti tilin oltuaan kuunteluoppilaana hetken muiden rahakeskusteluissa. Merita halusi oppia lisää ja perustikin tilin ajatuksena käyttää sitä kasvottomasti omalla matkallaan. Tänään tiliä ylläpitää Meritan lisäksi Päivi ja tausta joukoissa on myös Moona.   Tili on kasvanut hurjaa vauhtia ja tänään tili on täynnä inspiraatiota ja tietoiskuja. Miten tili lähti kehittymään? Mihin Merita itse sijoittaa? Mikä on instatilin tavoite? Tätä ja paljon muuta tämän viikon jaksossa.

22 Loka 202127min

S9E11 Me olemme nollakasvun sukupolvi

S9E11 Me olemme nollakasvun sukupolvi

Miltä tuntuu olla osaa nollakasvun sukupolvi? Miten yleistyvä korkeakoulutus vaikuttaa meidän sukupolven tulevaisuuteen? Kuinka hyvin tutkinto taso näkyy palkassa ihan yleisesti? Miten päästä hyvälle elintasolle? Nämä, ja monta muuta asiaa käyvät pöydällä kun Ida ja Erja sukeltavat Ylen julkaisemaan artikkeliin.

15 Loka 202118min

S9E10 Eläkepommiko?

S9E10 Eläkepommiko?

Eläkepommi on tapetilla ja tottakai asia pitää käsitellä myös podcastissa. Kannattaako eläkejärjestelmään luottaa sokeasti? Millaiset eläkepäivät sinä haluat viettää? Mediassa on nostettu eläke taas otsikoihin ja tämähän on hyvä asia, jos se johtaa siihen että otamme vastuuta ja aloitamme varautumisen eläkepäiviin. Millaisia ajatuksia eläkekeskustelu herättää meissä vuonna 2021? Suomenruotsalaisille kuuntelijoille myös super-uutisia koskien Nordnetin ruotsinkielisiä sivuja suomessa. Kerromme myös kuulumiset Erjalle koskien Äta Sova Spara podcastin yhteistyötä Nordnetin kanssa.   Pratar du svenska så gå och lyssna på nyaste avsnittet av Äta Sova Spara podden.

8 Loka 202118min

S9E9 Nämä virheet veivät meitä eteenpäin

S9E9 Nämä virheet veivät meitä eteenpäin

Virheet ovat osa elämää ja tässä jaksossa puhutaankin siitä, miten virheet voivat viedä meitä eteenpäin. Syksyn kunniaksi on tottakai myös aloitettu uusi harrastus. Jos on vauhti päällä niin virheiltä ei voi välttyä! Matkalla sattuu ja tapahtuu ja se on täysin okei. Maailma kaipaa enemmän avointa keskustelua ”omasta” matkasta ja kokemuksista sen varrella. Jakamalla voimme auttaa muita ja tämä ei ole meiltä muilta pois. Missä sinä voit auttaa muita? Me haluamme auttaa muita podeista kiinnostuneita välttämään turhat kuopat ja siksi päätimmekin lanseerata podcast workshopin lokakuussa.

1 Loka 202121min

S9E8 Käsijarruna epilepsia-kuinka löytää oma palo vaikeuksien jälkeen?

S9E8 Käsijarruna epilepsia-kuinka löytää oma palo vaikeuksien jälkeen?

Vuosi sitten Erjan elämä mullistui, kun syyskuinen iltapäivä päättyi kouristuskohtaukseen, kolariin sekä iltaan päivystyksessä. Mitä tapahtui? Kuinka henkilökohtainen turbulenssi selätettiin sekä millaisia oppeja Erja haluaa jakaa tänään? Jaksossa keskustelemme epilepsiasta, vaikeuksista sekä siitä, kuinka jatkaa eteenpäin kun elämä heittää häränpyllyä.

25 Syys 202120min

S9E7 Tavoista tuloksiin - pysähtyminen omien tapojen keskellä

S9E7 Tavoista tuloksiin - pysähtyminen omien tapojen keskellä

ä jaksossa palataan podin juurille ja studiossa istuu kahdestaan Ida ja Ronja. Idalla on tosin vaihtunut sukunimi, mutta miksi? Jaksossa puhutaan tämän hetken menosta, miten rivitalotyömaalla homma etenee, ja miltä tuntui olla Hufvudstadsbladetin kannella? Kerrotaan myös meidän podcast leiristä – lisätietoja info@naistakomo.fi (30-31.10.2021 Porvoossa). Jakson pähkinä on kehittyminen ja omat parhaat vinkit oman näköisen elämän elämiseen. Millaisia tapoja meillä on arjessamme? Miksi se on niin vaikeata olla itselleen rehellinen. Miten elämme omien arvojemme mukaista elämää? Mitä voimme oppia katselemalla omaa kalenteria? Ja hei, Kirjavinkit tulemaan meidän instaan – ainakin Ronja toivoo niitä! @romsronja

17 Syys 202124min

S9E6 Miten vaurastua kuin nainen? Vieraana kirjailija Moona Laakso

S9E6 Miten vaurastua kuin nainen? Vieraana kirjailija Moona Laakso

Miten vaurastua kuin nainen? Tässä jaksossa vieraana valloittava kirjailija ja airbnb hosti Moona Laakso joka on kirjoittanut aiheesta 277 sivua uutuuskirjassaan Vaurastu kuin nainen. Kirjassaan Moona haastattelee suomalaisia naisia – ja jokainen haastateltava puhuu avoimesti omasta taloudestaan ja suhteestaan rahaan. (ah, miten raikasta sanomme!) Kirjassa mukana mm. Paola Suhonen, Minna Parikka ja Vappu Pimiä. Jaksossa puhumme Moonan matkasta, kirjasta ja tottakai vähän myös airbnb toiminnasta.

10 Syys 202124min

S9E5 Tavaravalmentaja Sanna Koskinen - kotihäpeä ja lempeä luopuminen

S9E5 Tavaravalmentaja Sanna Koskinen - kotihäpeä ja lempeä luopuminen

Ympäristö sotkuinen? Katoaako luovuus kaaoksessa? Onko sinulla kotihäpeä aika ajoin? Sanna Koskinen, Instagramista tuttu nimellä @Tavaravalmentaja.sanna, vierailee podcastissa oman kesäreissunsa aikana ja jakaa meille ajatuksiaan tavarasta, ostoskäyttäytymisestä sekä muutoksesta. Mikä on Kotihäpeä? Sosiaalisessa mediassa vastaan tulee täydellisiä koteja, jotka eivät kuitenkaan vastaa meidän omaa elämää jossa sotku ja kaaos ovat säännöllisiä vierailijoita. Tämä nostattaa kotihäpeän tunnetta ja sosiaalinen elämä voi tästä johtuen rajoittua. Pienillä asioilla voi kuitenkin saada aikaiseksi isoja muutoksia.

3 Syys 202127min

Suosittua kategoriassa Liike-elämä ja talous

sijotuskasti
psykopodiaa-podcast
mimmit-sijoittaa
puheenaihe
rss-rahapodi
pomojen-suusta
hyva-paha-johtaminen
herrasmieshakkerit
rss-markkinointitrippi
ostan-asuntoja-podcast
rss-startup-ministerio
rss-perho-rajoilla
rss-rahamania
taloudellinen-mielenrauha
rss-lahtijat
leadcast
kasvun-kipuja
rss-what-the-hair
rss-merja-mahkan-rahat
rss-paasipodi