Vauraus ja hyvinvointi kestävämmässä yhteiskunnassa (Arto O. Salonen) | #sinnu 54

Vauraus ja hyvinvointi kestävämmässä yhteiskunnassa (Arto O. Salonen) | #sinnu 54

Elintason parantamisen jatkuvassa projektissa ei määritellä sitä mikä riittää. Juuri kun luulet saavuttavasi jotain, se ikäänkuin lipeää käsistä kun pian haluat lisää. Hyvinvoinnin täytyy alkaa tarkoittamaan meille muutakin kuin elintason jatkuvaa parantamista. Me Suomessa olemme selättäneet nälänhädän eli paniikkia ei pitäisi sen osalta olla. Samalla maapallo ja sen resurssit vetelee viimeisiään kulutuksemme takia. Mitä muita vaurauksia kuin rahaa ja materiaa voimme yhdessä ruveta tavoittelemaan ensi sijaisesti? Esimerkiksi luottamus, sosiaaliset suhteet ja aika ovat resursseja, jotka ovat runsaita, eivät niukkoja. Kuuntele uudesta podijaksosta kun Arto O. Salonen puhuu näistä vaurauksista innostavasti ja houkuttelevasti! Tarvitsemme uudenlaisen edistyskertomuksen (joka ei perustu siihen, että asioista tulee arvokkaita kun ihminen tarttuu niihin esim. hyödyntäen maapallon resursseja). - Miten elää kestävämmin ja huolehtia omien elämäntapojen eettisyydestä ahdistumatta ja murehtimatta? - Kenestä olemme vastuussa? - Mitä vaihtoehtoisia vaurauksia on olemassa? Miksi on hyvä tavoitella vaurautta, joka ei ole niukkaa tai ehtyvää? Onko raha niukkaa? - Onko meillä käynnissä arvojen hiljainen vallankumous ja miten se muuttaa maailmaa tai edistysihannetta? - Missä ovat vanhan edistysihanteen juuret/syntyperä? Miten uusi edistyskertomus eroaa siitä? - Mitä on sivistys? - Joutilaisuuden merkityksestä ja ajankäytöstä - Mikä on teknologian rooli uudessa edistyskertomuksessa? - Oppimisesta puhutaan paljon, mutta millaista olisi yhteiskuntaa uudistava oppiminen? Mitä on systeeminen yhteisoppiminen? Mikä on ylipäätään systeemisyyden (tai sen ymmärtämisen) merkitys hyvän elämän kannalta? - Miltä näyttää työelämä, joka on inhimillistä, kestävää ja materialismista vieraantunutta? - Miten ihmisen luovuus ja taide voi auttaa muutoksessa kohti kestävää yhteiskuntaa? Lisää aiheesta voit lukea Arton ja Maria Joustsenvirran mahtavasta teoksesta Sivistys vaurautena (2020, Basam Books). Tsekkaa somet: ♥️ Instagram: https://www.instagram.com/sinnusofia/ 🟠 Nettisivut: https://sinnu.fi/ 🛠️ LinkedIn: https://www.linkedin.com/in/savolasini/ 🎶 Twitter: https://twitter.com/SinnuSofia 🎙️ Podcast: Spotify: https://open.spotify.com/show/6tXeO6brqigpJZqJMKkT2w?si=U9UCKP6YTm66lMmJM5xH2Q Apple: https://podcasts.apple.com/us/podcast/sinnu/id1464577586 Google Podcasts: https://podcasts.apple.com/us/podcast/sinnu/id1464577586?at=11lo6V&ct=podnews_podcast SoundCloud: https://soundcloud.com/psykologiaajakaikenlaista

Jaksot(112)

Alanvaihto - upseerista psykologiksi (Kaarle Lagerstam) | #sinnu 8

Alanvaihto - upseerista psykologiksi (Kaarle Lagerstam) | #sinnu 8

Keskustelemme tässä jaksossa ammatin vaihtamiseen liittyvistä mahdollisuuksista ja haasteista Kaarle Lagerstamin kanssa. Miltä tuntuu olla noviisi kun on juuri ollut asiantuntija? Miten alanvaihto voi muuttaa elämää? Entä mihin tilanteeseen uuden alan haltuun ottaminen ei välttämättä sovi? Kaikkea tällaista!

10 Heinä 201923min

Uskovaisuus - mitä haittaa? | #sinnu 7

Uskovaisuus - mitä haittaa? | #sinnu 7

Uskovaisuudella voi olla useita positiivisia ja negatiivisia vaikutuksia ihmisen mieleen, hyvinvointiin ja elämään yleisesti. Tässä jaksossa pohdin psykologisen tiedon sekä omien kokemusteni varassa uskon, lähinnä kristinuskon haittoja.

3 Heinä 201922min

Työelämäerot - pankkiiri ja psykologi (Otso Laxenius) | #sinnu 6

Työelämäerot - pankkiiri ja psykologi (Otso Laxenius) | #sinnu 6

Kumpi on luotettavampi yhteistyökumppani: pankkiiri vai psykologi? Entä eettisempi tai itsekkäämpi? Keskustelen Otso Laxeniuksen kanssa työelämästä ja työelämäeroista kahdella näennäesesti hyvin erilaisella alalla, bisneksessä ja sotessa. Eri skenestä tulevien ihmisten kanssa keskusteleminen kehittää ajattelua, joten kuuntele tämä jakso!

26 Kesä 201931min

Uskovaisuus - mitä hyötyä? | #sinnu 5

Uskovaisuus - mitä hyötyä? | #sinnu 5

Uskovaisuudella voi olla useita positiivisia ja negatiivisia vaikutuksia ihmisen mieleen, hyvinvointiin ja elämään. Tässä jaksossa pohdin psykologisen tiedon sekä omien kokemusteni varassa uskon, lähinnä kristinuskon hyötyjä.

19 Kesä 201920min

Alkoholi ja kohtuukäyttö (Linne Vestervik) | #sinnu 4

Alkoholi ja kohtuukäyttö (Linne Vestervik) | #sinnu 4

Lääkäri, psykologi ja alkoholi lyöttäytyivät samaan keskusteluun! Spekuloimme ajankohtaista, tutkittua tietoa alkoholin vaikutuksista. Onko kohtuukäyttö terveellistä? Muuttuuko persoonallisuus humalassa? Miten alkoholin kulutus näkyy terveydenhuollossa? Onko meillä kollektiivinen sosiaalinen riippuvuus alkoholiin vai miksi juomattomuutta täytyy selitellä? Kuuntele kun terveydenhuollon ammattilaiset yrittävät puhua uskottavasti päihteistä!

12 Kesä 201926min

Yksinolo kannattaa | #sinnu 3

Yksinolo kannattaa | #sinnu 3

Yksinololla on positiivisia vaikutuksia ihmismieleen. Tässä podcast-jaksossa kerron kolme pointtia niistä hyödyistä, jotka saa vain hengailemalla itsekseen. Eläköön JOMO! (Joy of missing out)

2 Kesä 201915min

Parisuhde ja ikäero (Miranda Koskinen) | #sinnu 2

Parisuhde ja ikäero (Miranda Koskinen) | #sinnu 2

Millä asioilla on parisuhteessa väliä? Millaista ihmetystä tai paheksuntaa ison ikäeron parisuhteisiin liittyy ja miksi? Miltä ikäero parisuhteessa voi tuntua? Entä kuinka omasta totutusta käsityksestä poikkeaviin suhteisiin tulisi suhtautua? Pohdimme ystäväni ja psykologin Miranda Koskisen kanssa parisuhdetta ja siihen mahdollisesti liittyviä ennakkoluuloja ja niiden vaikutuksia.

27 Touko 201929min

Miten kohdata mielenterveysongelmia kokenut? | #sinnu 1

Miten kohdata mielenterveysongelmia kokenut? | #sinnu 1

Oletko tiennyt, että me kaikki tunnemme jonkun mielenterveysongelmia kokeneen? Tässä viisi vinkkiä mielenterveysongelmia kokeneen tai kokevan tutun, ystävän, sukulaisen tai työkaverin kohtaamiseen. Tämä on myös podcastin aloitusjakso, jee!

20 Touko 201914min

Suosittua kategoriassa Koulutus

rss-murhan-anatomia
voi-hyvin-meditaatiot-2
psykopodiaa-podcast
aamukahvilla
jari-sarasvuo-podcast
adhd-podi
rss-vegaaneista-tykkaan
rss-narsisti
mielipaivakirja
rss-perho-rajoilla
rss-lasnaolon-hetkia-mindfulness-tutuksi
rss-eron-alkemiaa
rss-valo-minussa-2
psykologiaa-ja-kaikenlaista
rss-elamankoulu
rss-vapaudu-voimaasi
rss-koira-haudattuna
rss-opi-espanjaa
aamupore
rss-duodecim-lehti