Kehitysapukameleontin jalanjäljillä — pohdintaa kehitysajattelusta
Radio Antro11 Helmi 2016

Kehitysapukameleontin jalanjäljillä — pohdintaa kehitysajattelusta

Kulloinenkin kansallinen ja kansainvälinen ilmapiiri vaikuttaa hyvinkin paljon siihen, mitkä teemat kehityspolitiikassa nousevat esille. Tämä vaikuttaa puolestaan siihen, millaiseen toimintaan rahaa suunnataan ja kenelle sitä kanavoidaan. Vuosi 2015 jää mahdollisesti historiaan vuotena, jolloin Suomen kehityspolitiikka muutti merkittävästi suuntaansa. Hallitus leikkasi varsinaisen kehitysyhteistyön määrärahoista 330 miljoonaa euroa. Kansalaisjärjestöjen kehitysyhteistyöhön tarkoitetusta rahoituksesta leikattiin 43 % samalla kun yrityksille riskirahoitusta tarjoavan suomalaisen kehitysrahoitusyhtiö Finnfundin toimintaa pääomitettiin 130 miljoonalla eurolla.

The post Kehitysapukameleontin jalanjäljillä — pohdintaa kehitysajattelusta appeared first on AntroBlogi.

Jaksot(526)

Survivalisti varautuu katastrofiin

Survivalisti varautuu katastrofiin

Survivalismi on erityisesti Yhdysvalloissa vaikuttava alakulttuuri. Sen harjoittajat varautuvat erilaisiin uhkatekijöihin, jotka saattaisivat toteutuessaan hajottaa nykyisen yhteiskuntajärjestyksen ja pahimmassa tapauksessa johtaa tuntemamme maailman tuhoon.

17 Loka 201923min

Kissa ei jätä ketään kylmäksi

Kissa ei jätä ketään kylmäksi

Millainen on kissan asema Suomessa? Onko se halpa ja helppo lemmikki, hiirenpyydystäjän hommissa työskentelevä maatilan apulainen vai pikkulintuja metsästävä peto? Kun kotikissan asemaa vertaa muihin lemmikkeihin, on sen asema Suomessa heikko.

15 Loka 201913min

Thaimaan tutkijasta rauhanrakentajaksi

Thaimaan tutkijasta rauhanrakentajaksi

Suomea edustaa joukko huippuluokan viranomaisia ympäri maailmaa. Yksi heistä on Olli Ruohomäki. Niin tutkijana, kehityshankekoordinaattorina kuin rauhanvälittäjänä toiminut Ruohomäki kertoo työkentällä-haastattelussa, miten hienolta tuntuu todistaa, kun maa valitsee sodan sijaan rauhan.

14 Loka 201911min

Elämä hevosen kanssa kehittää ihmistä

Elämä hevosen kanssa kehittää ihmistä

Ihmisten ja eläinten välillä on monenlaisia suhteita. Joissakin niistä, kuten hevosurheilulajeissa, keskitytään oppimaan yhteistyötä. Eläinten kanssa mielen ja kehon taitoja voi kehittää eri tavalla kuin ihmisten kesken.

4 Loka 201912min

Unelmatyö maiden välistä dialogia edistämässä

Unelmatyö maiden välistä dialogia edistämässä

Suomen Saksan-instituutti on Suomen kulttuurin, tieteen ja talouden foorumi saksankielisessä Euroopassa. Instituutin johtaja Laura Hirvi on taustaltaan antropologi. Työkentällä-haastattelussa selvitimme, kuinka vähemmistökulttuureista ja maahanmuutosta kiinnostunut tutkija päätyi kulttuuri- ja tiedeinstituutin johtajaksi Berliiniin.

4 Loka 201915min

Lomailun arvostus on osa toimivaa työkulttuuria

Lomailun arvostus on osa toimivaa työkulttuuria

Työkulttuuri AntroBlogissa nojaa vahvasti etätyöhön, joustavuuteen ja vapaa-ajan arvostukseen. Kuinka motivaatiota ja yhteisöllisyyttä pidetään yllä vapaaehtoisessa, hajallaan olevassa työryhmässä?

4 Loka 20199min

Pelien ja uskonnon kompuroiva suhde

Pelien ja uskonnon kompuroiva suhde

Uskonto on varsin tavallinen aihe kirjallisuudessa, elokuvissa ja tv-sarjoissa, mutta suurelle yleisölle tehdyissä elektronisissa peleissä se on harvinaisempi. Miten uskontoa käsitellään peleissä sen ollessa mukana, ja miksi peliala poikkeaa tässä muista viihteen ja kulttuurin aloista?

10 Syys 201920min

Valtasuhteet piiloutuvat Designmuseon näyttelyyn

Valtasuhteet piiloutuvat Designmuseon näyttelyyn

Designmuseo esittelee kevään päänäyttelyssään “Secret Universe – Maailmojen salat” muotoilijakaksikko Aamu Songin ja Johan Olinin tuotantoa yli kymmenen vuoden ajalta. Näyttelyssä pyritään nostamaan esiin käsityöläisiä ja kulutuskriittisyyttä. Valtasuhteet kuitenkin piiloutuvat kolonialististen jaotteluiden taakse, ja näyttelyn sankari on muotoilija, joka haluaa pelastaa uhanalaisiksi nimetyt käsityötaidot.

5 Syys 201915min

Suosittua kategoriassa Politiikka ja uutiset

rss-podme-livebox
aikalisa
ootsa-kuullut-tasta-2
politiikan-puskaradio
otetaan-yhdet
rss-vaalirankkurit-podcast
aihe
et-sa-noin-voi-sanoo-esittaa
rikosmyytit
the-ulkopolitist
rss-raha-talous-ja-politiikka
rss-tasta-on-kyse-ivan-puopolo-verkkouutiset
linda-maria
rss-sinivalkoinen-islam
rss-merja-mahkan-rahat
politbyroo
rss-kaikki-uusiksi
radio-antro
pekka-haaviston-tilannehuone
rss-etusivu