Kirkosta kotipiiriin
Radio Antro31 Touko 2016

Kirkosta kotipiiriin

Moni 2010-luvun suomalaiskristitty harjoittaa uskoaan useiden uskonyhteisöjen tilaisuuksissa, yhteiskristillisissä tapahtumissa tai eri tunnustuskuntiin kuuluvien uskovien keskenään järjestämissä kotikokouksissa sen sijaan, että osallistuisi vain oman kirkkonsa toimintaan. Nämä kristityt eivät kutsu itseään uskovaisiksi vaan uskoviksi ja katsovat, ettei heillä ole uskontoa vaan usko. Seurakunnan he käsittävät omaa tunnustuskuntaa laajemmaksi kristittyjen yhteisöksi, johon kuuluvat kaikki jokseenkin samoin uskovat. Kutsun tällaisia uskovia poikkikristillisiksi, sillä he toimivat kristillisten yhteisöjen perinteisten käyttäytymismallien vastaisesti.

The post Kirkosta kotipiiriin appeared first on AntroBlogi.

Jaksot(527)

Kulttuurintutkimusta kuvien kautta

Kulttuurintutkimusta kuvien kautta

Visuaalinen antropologia on antropologian alalaji. Se keskittyy tutkimaan kaikkea silmin havaittavaa, aina etnografisista valokuvista ja videoista tanssiin ja tatuointeihin saakka. Tutkimuskohteita on lähes rajaton määrä. Niitä voivat olla esimerkiksi graffitit, korut, hieroglyfit tai maalaukset. Visuaalisiin kulttuurintuotteisiin suhtaudutaan etnografisena materiaalina ja tietona. Niiden ajatellaan täydentävän antropologian perinteisempiä tutkimusmetodeja, kuten haastatteluja ja osallistuvaa havainnointia. The post Kulttuurintutkimusta kuvien kautta appeared first on AntroBlogi.

9 Touko 201710min

Antropologit kentällä, matkalaukkulapset mukana

Antropologit kentällä, matkalaukkulapset mukana

Kansainvälinen liikkuminen on osa monen antropologin arkielämää. Keskeisiin tutkimusmetodeihin kuuluva kenttätyö voi tarkoittaa pitkäaikaista tutkimusjaksoa kaukana kotimaasta. Sen pituus voi vaihdella muutamasta viikosta yhteen tai kahteen vuoteen. Ulkomaan kenttätyöjaksoja, tutkijavaihtoja ja työsuhteita voi kertyä yhteensä useiden vuosien verran. Miten niin intensiivinen jakso onnistuu lasten kanssa? The post Antropologit kentällä, matkalaukkulapset mukana appeared first on AntroBlogi.

5 Touko 201712min

Muuttaako ilmasto meitä?

Muuttaako ilmasto meitä?

Antropologit ovat tieteenalan syntyajoista lähtien olleet kiinnostuneita tutkimaan muutosta: miten ihmiset elävät, mistä tulemme ja mihin suuntaan olemme menossa. Ilmastonmuutos on tullut pysyvästi osaksi sanastoamme ja maailmankuvaamme. Se on suurin ihmiskunnan tähän mennessä kohtaama muutos, jonka tuomat sosiaaliset ilmiöt ovat antropologeille hyvin kiinnostavia. The post Muuttaako ilmasto meitä? appeared first on AntroBlogi.

3 Touko 201713min

Voi sitä, joka ei usko heikkojen valtaan

Voi sitä, joka ei usko heikkojen valtaan

Usein sanotaan, että historia on voittajien kirjoittamaa. Suomessa sisällissodasta kirjoitettiin pitkään lähinnä valkoisten näkökulmasta. Monen kaupungin keskipisteestä löytyy voittajaosapuolta ylistävä veistos - niin myös työläiskaupunki Joensuusta. Harvoin voittaja pystyy kuitenkaan muokkaamaan historiaa kokonaan ja pysyvästi mieleisekseen. The post Voi sitä, joka ei usko heikkojen valtaan appeared first on AntroBlogi.

2 Touko 20175min

Museot ja antropologia – aina yhdessä?

Museot ja antropologia – aina yhdessä?

Antropologian ja etnografisten museoiden historia on kietoutunut yhteen siirtomaa-ajan perinnön ja valtasuhteiden kanssa. Kulttuureja ja niiden esineistöä esittelevien etnografisten museoiden juuret ovat siirtomaahistoriassa. Eurooppalaisten kuninkaallisten sekä muun ylimystön parissa 1500-luvulla muotiin tulivat kuriositeettikabinetit, joissa eri kansoilta peräisin olevat esineet oli asetettu rinnakkain luonnontieteellisten näytteiden ja muiden erikoisina pidettyjen esineiden kanssa. The post Museot ja antropologia – aina yhdessä? appeared first on AntroBlogi.

28 Huhti 20179min

Maailma löytyy museosta

Maailma löytyy museosta

Etnografiset museot ovat 1800-luvulta lähtien olleet yleinen instituutio varsinkin länsimaissa, mutta Suomessa ne ovat olleet harvinaisempia. Tällä hetkellä Suomen ainut etnografinen museo pysyvillä näyttelytiloilla on vuonna 1998 avautunut Helinä Rautavaaran museo Espoon Tapiolassa. AntroBlogi kävi tutustumassa uusissa tiloissa vastikään avautuneeseen museoon. Millainen museo on työpaikkana? Mikä on antropologien suhde sekä etnografisiin että muihin museoihin? The post Maailma löytyy museosta appeared first on AntroBlogi.

26 Huhti 201714min

Etnografista itsereflektiota vaalityöstä

Etnografista itsereflektiota vaalityöstä

Etnografiaa tehdessä tutkitaan ihmisten arjen merkityksellisiä ilmiöitä tutkittavien omassa kulttuurisessa ympäristössä. Monet arkipäivän ympäristöt ovat niissä eläville ihmisille itsestäänselvyyksiä. Ulkopuoliselle osallistuvalle havainnoijalle ne voivat tarjota uusia näkökulmia inhimilliseen vuorovaikutukseen ja kulttuuriin. The post Etnografista itsereflektiota vaalityöstä appeared first on AntroBlogi.

25 Huhti 201712min

Sinkkuuden nurja puoli: Avioitumisen haasteista Egyptissä

Sinkkuuden nurja puoli: Avioitumisen haasteista Egyptissä

Pitkittyneen nuoruuden ilmiö on globaali. Monille se ei ole elämäntapavalinta, etenkään globaalissa etelässä. Tässä yhteydessä puhutaankin ”odottavasta aikuisuudesta” ja “odottavuudesta”, jossa nuorten siirtymät koulusta työelämään ja myöhemmin avioliittoon ovat pitkittyneet tällä vuosituhannella. Usein avioitumisen esteenä ovat siihen liittyvät taloudelliset vaatimukset, joita nykyoloissa on vaikea täyttää. Asia koskee etenkin nuoria miehiä. Millainen on tilanne Egyptissä? The post Sinkkuuden nurja puoli: Avioitumisen haasteista Egyptissä appeared first on AntroBlogi.

21 Huhti 201713min

Suosittua kategoriassa Politiikka ja uutiset

aikalisa
rss-ootsa-kuullut-tasta
ootsa-kuullut-tasta-2
politiikan-puskaradio
rss-podme-livebox
the-ulkopolitist
et-sa-noin-voi-sanoo-esittaa
rss-vaalirankkurit-podcast
otetaan-yhdet
linda-maria
rss-kovin-paikka
rss-raha-talous-ja-politiikka
rss-hyvaa-huomenta-bryssel
suomenkielisia-podcasteja
rikosmyytit
rss-polikulaari-humanisti-vastaa-ja-muut-ts-podcastit
rss-se-avun-kysymyspodcast