Toive kuulumisesta – yksin tulleet nuoret Suomessa
Radio Antro30 Marras 2017

Toive kuulumisesta – yksin tulleet nuoret Suomessa

Yksin matkaavia nuoria ja lapsia on aina liikkunut pakolais- ja väestövirtojen mukana, mutta nyt heitä on enemmän kuin koskaan aikaisemmin. Yksin maahan tullut nuori tarvitsee paitsi turvallisen fyysisen myös sosiaalisesti hyväksyvän ympäristön, jonka avulla kotoutuminen uuteen maahan voi alkaa. Hän tarvitsee luotettavia aikuisia ja ennen kaikkea ystäviä uudesta kotimaastaan. Suomen Akatemian rahoittamassa TRUST-kärkihankkeessa korostetaan kuulumisen tunteen merkitystä, jonka rakentumista yksin tulleiden lasten ja nuorten arjessa tulisi tukea ja vahvistaa.
Nuorten kanssa työskentelevät ihmiset puhuvat ”järkyttävästä käänteestä”, johon on johtanut pyrkimys mahdollisimman suuren ihmismäärän nopeaan ja tehokkaaseen käsittelyyn.

The post Toive kuulumisesta – yksin tulleet nuoret Suomessa appeared first on AntroBlogi.

Jaksot(526)

Kansasntanssiin sodan puolesta

Kansasntanssiin sodan puolesta

Venäjän sosiaalisessa mediassa kiertää videoita, joissa Venäjän vähemmistöjen ja etnisten venäläisten yhteisöjen perinnettä esittävät tanssiryhmät kannustavat Ukrainassa taistelevia sotilaita. Performansseissa sotapropaganda yhdistyy keskusjohtoiseen mutta paikallisesti toteutettuun kulttuurituotantoon, jonka juuret ovat Neuvostoliitossa.

26 Huhti 202215min

Suojelua ja paimentamista elämän kehdossa

Suojelua ja paimentamista elämän kehdossa

Luomakunnan vartijat -elokuva keskustelee ihmisyyttä ja ympäristöä koskettavista muutoksista itäisessä Afrikassa. Ympäristönsuojelijoiden ja tutkijoiden ollessa huolissaan suurten nisäkkäiden sukupuutosta ja fossiilien suojelemisesta, paikalliset daasanach-paimentolaiset huolehtivat toimeentulostaan, sosiaalisista suhteistaan sekä maasta ja vedestä.

20 Huhti 202217min

Joulupukki ja noitarumpu – saamelaisuus vääristyy edelleen Lapin matkailussa

Joulupukki ja noitarumpu – saamelaisuus vääristyy edelleen Lapin matkailussa

Saamelainen seisoo värikkäässä puvussaan keskellä tuntureiden lumikenttiä. Alle on kirjoitettu Lapland Finland. Tästä asetelmasta tuli pohjoisen maiseman symboli jo 1600-luvulla. Millaisena saamelaiset ja heidän kulttuurinsa tällä hetkellä esitetään osana Lapin matkailumaisemaa? Reportaasi valaisee saamelaiskulttuurin tuotteistamiseen ja esittämiseen liittyviä ongelmia Lapin matkailussa.

12 Huhti 202220min

Tutkija ja kutsumuksen kirous

Tutkija ja kutsumuksen kirous

6 Huhti 202218min

Antropodi: Mitä meidän tulisi ajatella Kontulasta?

Antropodi: Mitä meidän tulisi ajatella Kontulasta?

Itä-Helsingissä sijaitsevaa Kontulaa kuvataan usein ongelmalähiöksi, jota odottaa joko ghettoutuminen tai gentrifikoituminen eli alueen keskiluokkaistuminen, jos alueen nykyisillä asukkailla ei enää tulevaisuudessa ole varaa asua siellä. Ovatko nämä tosiaan ainoat näkökulmat Kontulan ymmärtämiseksi? Helsingin yliopistossa työskentelevä sosiaali- ja kulttuuriantropologi Pekka Tuominen on tutkinut etnografisin menetelmin lähiöitä Turkissa ja Suomessa ja pohtii kanssamme mm. alueellista ja sisäistettyä stigmaa, paikallisylpeyttä, alueiden välistä hierarkiaa sekä sitä, miten alueellinen keskiluokkaistuminen ja eriytyminen ovat tulleet esille hänen Kontula-tutkimuksessaan.

5 Huhti 202227min

Tšernobyl-unelmia: atomimatkailijoiden tarinoita suojavyöhykkeeltä

Tšernobyl-unelmia: atomimatkailijoiden tarinoita suojavyöhykkeeltä

Tšernobylin suojavyöhyke muodostettiin toukokuussa 1986, ydinvoimalan nelosreaktorin räjähdyksen jälkeen. Nyt se on hetkessä muuttunut kehittyvästä turistikohteesta turvallisuusuhaksi. Ydinvoiman uhat ja mahdollisuudet näyttäytyvät hyvin eri tavoin sodan kuin rauhan aikana. Kulttuuriperinnöllinen tutkimus suojavyöhykkeestä valottaa turismin merkitystä ydinvoiman mielikuvien tuottajana.

30 Maalis 202215min

Maahanmuuttajiin kohdistuu täydellisyyden vaatimuksia

Maahanmuuttajiin kohdistuu täydellisyyden vaatimuksia

Maahanmuuttajien integraatiosta käydään yhä äänekkäämpää julkista keskustelua Suomessa. Integraatiokeskustelussa maahanmuuttajilta odotetaan täydellisen kansalaisen suoritusta, jota mitataan vastaanottavan yhteiskunnan näkökulmasta käsin. Muslimimaahanmuuttajanaisten haastatteluista käy ilmi naisten monikerroksinen näkökulma integraatioon ja sukupuolen merkitys kotoutumiselle.

23 Maalis 202232min

Turvaton ja tukala terveydenhuolto

Turvaton ja tukala terveydenhuolto

Laadukasta terveydenhuoltoa pidetään usein suomalaisen hyvinvointivaltion peruskivenä, johon kaikilla kansalaisilla on oikeus. Mutta minkälaista on asioida terveydenhuollossa, kun kuuluu vähemmistöön, johon suhtautuminen vaihtelee suuresti? Ohjelmaa julkaistaan yhteistyössä Voiman (https://voima.fi/) kanssa.

3 Maalis 202219min

Suosittua kategoriassa Politiikka ja uutiset

rss-podme-livebox
aikalisa
ootsa-kuullut-tasta-2
politiikan-puskaradio
otetaan-yhdet
rss-vaalirankkurit-podcast
aihe
et-sa-noin-voi-sanoo-esittaa
rss-raha-talous-ja-politiikka
the-ulkopolitist
rss-sinivalkoinen-islam
rss-tasta-on-kyse-ivan-puopolo-verkkouutiset
rikosmyytit
politbyroo
linda-maria
rss-kaikki-uusiksi
rss-merja-mahkan-rahat
radio-antro
pekka-haaviston-tilannehuone
rss-etusivu