Pariasiaa starttaa 29.2!
Pariasiaa22 Helmi 2024

Pariasiaa starttaa 29.2!

Me ollaan Hanna & Henrik Angelvuo. Ollaan oltu yhdessä pian 11 vuotta ja meillä on kaksi ihanaa lasta. Vaikka onni on tässä, niin elämä tuo mukanaan paljon erilaisia haasteita. Pariasiaa on podi niiden haasteiden selättämisestä, parisuhteesta ja vanhemmuudesta. Käydään läpi meidän ajatuksia sitoutumisesta, uuden opettelusta, parisuhteen työstämisestä ja sen vaalimisesta sekä perheen merkityksestä.


Ota eka jakso kuunteluun 29.2!



Jaksot(28)

Lapsen tahto ja tunnekuohut – miten niistä selvitään?

Lapsen tahto ja tunnekuohut – miten niistä selvitään?

Vertaistukijakso ärrimurrien kanssa painiville vanhemmille. Keskustellaan lasten tahtoiän tuomista haastavista vaiheista ja muistellaan tilanteita, joissa korvista on tullut höyryä ja maa on sulanut jalkojen alla. Käydään läpi meidän ajatuksia ja mantroja, joiden avulla ollaan selvitty tunnekuohuista ehjin nahoin.Hanna ja Henrik Angelvuo ovat olleet yhdessä pian 11vuotta. Kahden pienen lapsen vanhempana arki on välillä aikamoista hullunmyllyä mutta samaan aikaan myös iloa, naurua ja rakkautta.Pariasiaa on podcast vanhemmuudesta ja parisuhteesta, elämän haasteiden kohtaamisesta ja niiden käsittelemisestä, ennen kaikkea ajasta ihanien haastavien ruuhkavuosien keskellä.

23 Touko 202451min

”Ja sitten mua ei kutsuttukaan illlanviettoon ystävien kanssa”

”Ja sitten mua ei kutsuttukaan illlanviettoon ystävien kanssa”

Jaksossa keskustellaan ystävyyssuhteista ja niiden muuttumisesta vanhemmuuden myötä. Etäännyttääkö vai lähentääkö se?Jos joku jää ulkopuolelle, niin kuka?Perheelliset, lapsettomat vai kummatkin?Hanna ja Henrik Angelvuo ovat olleet yhdessä pian 11 vuotta. Kahden pienen lapsen vanhempana arki on välillä aikamoista hullunmyllyä mutta samaan aikaan myös iloa, naurua ja rakkautta.Pariasiaa on podcast vanhemmuudesta ja parisuhteesta, elämän haasteiden kohtaamisesta ja niiden käsittelemisestä, ennen kaikkea ajasta ihanien haastavien ruuhkavuosien keskellä.

16 Touko 202442min

Mitä tapahtui synnytyksen jälkeen?

Mitä tapahtui synnytyksen jälkeen?

Mainos: Ainu Toisen kauden ekassa jaksossa palataan kuulijatoiveena meidän esikoisen syntymän jälkeisiin hetkiin. Miten ihmeellistä kaikki oli?Miten toipuminen alkoi? Miltä tuntuikin yhtäkkiä olla kahdestaan perhehuoneessa ilman vauvaa joka joutuikin vielä teho-osastolle juuri kun olisi pitänyt kotiutua Jaksossa päädytään myös keskustelemaan muun perheen merkityksestä, kun sukuun on syntynyt pieni vauva ja kaksi uutta vanhempaa. Hanna ja Henrik Angelvuo ovat olleet yhdessä pian 11vuotta. Kahden pienen lapsen vanhempana arki on välillä aikamoista hullunmyllyä mutta samaan aikaan myös iloa, naurua ja rakkautta. Pariasiaa on podcast vanhemmuudesta ja parisuhteesta, elämän haasteiden kohtaamisesta ja niiden käsittelemisestä, ennen kaikkea ajasta ihanien haastavien ruuhkavuosien keskellä.

9 Touko 202444min

Pariterapiaa - vol 2

Pariterapiaa - vol 2

Jatketaan Q&A kysymyksiä liittyen pariterapiaan. Mitä jos tuntuu siltä, että terapeutti on enemmän toisen puolella? Mitä jos puoliso ei suostu terapiaan tai terapia on liian raskasta?Hanna ja Henrik Angelvuo ovat olleet yhdessä pian 11vuotta. Kahden pienen lapsen vanhempana arki on välillä aikamoista hullunmyllyä mutta samaan aikaan myös iloa, naurua ja rakkautta. Pariasiaa on podcast vanhemmuudesta ja parisuhteesta, elämän haasteiden onks toi Ruut kädet tänne kananmunaa syömään kohtaamisesta ja niiden käsittelemisestä, ennen kaikkea ajasta ihanien haastavien ruuhkavuosien keskellä.

18 Huhti 202441min

Pariterapiaa - tajusitteko hakea apua ajoissa?

Pariterapiaa - tajusitteko hakea apua ajoissa?

Miksi me hakeuduttiin pariterapiaan ja mitä se meissä herätti? Keskustellaan tässä jaksossa ”myrskyn silmästä”, siitä hetkestä kun isoin kriisi meidän suhteessa alkoi.Miten saatiin apua ja miten jatkettiin siitä eteenpäin?Hanna ja Henrik Angelvuo ovat olleet yhdessä pian 11vuotta. Kahden pienen lapsen vanhempana arki on välillä aikamoista hullunmyllyä mutta samaan aikaan myös iloa, naurua ja rakkautta. Pariasiaa on podcast vanhemmuudesta ja parisuhteesta, elämän haasteiden kohtaamisesta ja niiden käsittelemisestä, ennen kaikkea ajasta ihanien haastavien ruuhkavuosien keskellä.

11 Huhti 202436min

Metatyö lapsiperheessä

Metatyö lapsiperheessä

Miksi lapsiperheen metatyö usein painottuu äidin harteille? Tän viikon jaksossa pohditaan meidän suhteen metatyöntasapainoa ja sitä miksi ollaan tässä tilanteessa? Kuka hoitaa lahjat kaverisynttäreille? Entä kuka varaa neuvolakäynnit? Miten harrastusten hoitaminen tai päiväkotirepun pakkaaminen? Hanna ja Henrik Angelvuo ovat olleet yhdessä pian 11 vuotta. Kahden pienen lapsen vanhempana arki on välillä aikamoista hullunmyllyä mutta samaan aikaan myös iloa, naurua ja rakkautta. Pariasiaa on podcast vanhemmuudesta ja parisuhteesta, elämän haasteiden kohtaamisesta ja niiden käsittelemisestä, ennen kaikkea ajasta ihanien haastavien ruuhkavuosien keskellä

4 Huhti 202449min

Q&A: oletteko miettineet eroa?

Q&A: oletteko miettineet eroa?

Ärsytättekö ikinä toisianne? Oletteko miettineet eroa? Miten ylläpidätte liekkiä? Jaksossa avointa rakkauspuhetta, muistellaan unitreffejä, luvassa itkun ja naurunsekaista, ehkä vähän siirappistakin meininkiä.Hanna ja Henrik Angelvuo ovat olleet yhdessä pian 11vuotta. Kahden pienen lapsen vanhempana arki on välillä aikamoista hullunmyllyä mutta samaan aikaan myös iloa, naurua ja rakkautta. Pariasiaa on podcast vanhemmuudesta ja parisuhteesta, elämän haasteiden kohtaamisesta ja niiden käsittelemisestä, ennen kaikkea ajasta ihanien haastavien ruuhkavuosien keskellä.

28 Maalis 202447min

Olin ihan shokissa - meidän synnytyskertomus

Olin ihan shokissa - meidän synnytyskertomus

Kun oma lapsi syntyy, sitä odottaa niin, että kuulee sen ensimmäisen parkaisun, hänet saa siitä heti syliin, häntä saa lohduttaa ja painaa syleilyyn. Aina se ei kuitenkaan mene niin. Tää jakso on kertomus meidän synnytyksestä, se oli meidän yhteinen, kummallekin omalla tavalla kaunis mutta myös pelottava.Muistellaan myös synnytykseen valmistautumista ja sen tuomia tunteita. Hanna ja Henrik Angelvuo ovat olleet yhdessä pian 11vuotta. Kahden pienen lapsen vanhempana arki on välillä aikamoista hullunmyllyä mutta samaan aikaan myös iloa, naurua ja rakkautta. Pariasiaa on podcast vanhemmuudesta ja parisuhteesta, elämän haasteiden kohtaamisesta ja niiden käsittelemisestä, ennen kaikkea ajasta ihanien haastavien ruuhkavuosien keskellä.

21 Maalis 202446min

Suosittua kategoriassa Yhteiskunta

olipa-kerran-otsikko
i-dont-like-mondays
siita-on-vaikea-puhua
sita
aikalisa
rss-ootsa-kuullut-tasta
kaksi-aitia
poks
antin-palautepalvelu
kolme-kaannekohtaa
ootsa-kuullut-tasta-2
yopuolen-tarinoita-2
mamma-mia
rss-murhan-anatomia
rss-palmujen-varjoissa
terapeuttiville-qa
free-opa
rss-haudattu
viisaat-naiset
meidan-pitais-puhua