Ulkopolitiikka kuuluu kahvipöytiin
The Ulkopolitist13 Huhti 2019

Ulkopolitiikka kuuluu kahvipöytiin

The Ulkopolitistin podcastissa pureudutaan vaaleihin ja ulko- ja turvallisuuspolitiikkaan. Ennen eduskuntavaaleja ulko- ja turvallisuuspoliittista keskustelua perättiin muun muassa The Ulkopolitistissa, Helsingin Sanomissa ja Ilta-Sanomissa. Myös presidentti Sauli Niinistö totesi, että keskustelu puolueiden ulko- ja turvallisuuspoliittisista linjoista olisi vaalien yhteydessä tärkeää. Mutta miksi turpokeskustelu on olennaista? ”Ulko- ja turvallisuuspoliittiset kysymykset ovat laajempia kuin vain aseet tai asejärjestelmät”, sanoo Helsingin yliopistossa väitöskirjaa tekevä Aino Huxley. Keskustelun avulla demokratiaa on mahdollista kehittää eteenpäin. Maiden väliset ulkosuhteet ovat lähellä ihmisten arkea, sillä keskinäisriippuvuus on maailmassa vahvistunut. Lisäksi arvoissa ja uhkakuvissa on tapahtunut muutoksia. Miten esimerkiksi arvomuutokset heijastuvat asevelvollisuuteen? Entä miten eri valtiotoimijoiden tavat toimia vaikuttavat Suomeen? ”Kun mietitään, mitä muutoksia on viimeisen neljän vuoden aikana Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikassa tapahtunut ja vastaavasti mitä muutoksia on tulossa seuraavalla vaalikaudella, niin ehkä näistä asioista olisi ihan hyvä keskustella”, muistuttaa The Ulkopolitistin Maria Malho. Podcastissa keskustellaan, millaisista asioista on vaalien alla puhuttu, tiedustelulainsäädännöstä sekä esimerkiksi siitä, mistä pitäisi puhua, kun Suomen EU-puheenjohtajuus alkaa. Aiheet eivät lopu: Kiina, brexit ja muut EU:n sisäiset ongelmat pysyvät agendalla. Studiossa: Maria Malho, kansainväliseen turvallisuuteen ja strategian tutkimukseen erikoistunut maailmanpolitiikan tutkimuksen maisteri ja Demos Helsingin tutkija. Äänitys: Juontaja: Veera Honkanen Editointi: Veera Honkanen, Petri Vanhanen, Jussi Heinonkoski Jingle: Anni Mattila

Jaksot(200)

Europolitist - Kauppasodan tantereella

Europolitist - Kauppasodan tantereella

Pärjääkö Euroopan unioni uusien teknologioiden avaamassa kansainvälisessä kilpailussa vai syökö yletön regulaatio sen kilpailukykyä? Studiossa vieraana europarlamentaarikko Miapetra Kumpula-Natri ja Keskuskauppakamarin viestinnän asiantuntija Anna Yli-Saunamäki. Jakson juontaa Tuomas Lähteenmäki.

28 Marras 201929min

Europolitist – Onko Eurooppani rajaton?

Europolitist – Onko Eurooppani rajaton?

Harva asia on viime vuosina lietsonut yhtä vaikeita vastakkainasetteluja Euroopassa kuin suhtautuminen turvapaikanhakijoihin ja maahanmuuttoon. Pystyvätkö EU-maat jatkossa tekemään yhteisiä päätöksiä Eurooppaan muuttamisen pelisäännöistä? Asiaa studiossa Brysselissä pohtivat europarlamentaarikko Nils Torvalds, Oxfamin EU-asiantuntija Hanna Saarinen ja Kauppalehden Brysselin-kirjeenvaihtaja Soili Semkina. Jakson juontaa Anna Saraste.

21 Marras 201932min

Tämä on Erdoğanin Turkki

Tämä on Erdoğanin Turkki

Tämän päivän Turkkia hallitsee johtaja, joka on alkuaikojen uudistajasta nopeasti muuttunut jopa vainoharhaiseksi itsevaltiaaksi. Presidentti Erdoğan hakee vihollisia sisältä ja ulkoa pönkittääkseen omaa suosiotaan ja kerätäkseen kansaa nationalististen aatteidensa taakse. Kurdit saivat kokea Erdoğanin häikäilemättömän politiikan luissaan Turkin hyökätessä Syyrian kurdialueille lokakuussa 2019. Vieraina Milja Rämö ja Sanna Raita-aho. Jakson juontaa Annastina Haapasaari.

16 Marras 201932min

Europolitist - Kolmas kerta toden sanoo

Europolitist - Kolmas kerta toden sanoo

Europolitistin kolmannessa jaksossa pohditaan Suomen EU-puheenjohtajuuskauden keskeisimpiä onnistumisia ja puidaan keinoja, joilla EU-tietoisuutta voitaisiin kasvattaa. Vieraina MEP Elsi Katainen ja Eurooppanuorten varapuheenjohtaja Gurmann Saini. Jakson juontavat Tuomas Lähteenmäki ja Annastina Haapasaari.

14 Marras 201925min

Europolitist - Ilmastopolitiikan uudet tuulet

Europolitist - Ilmastopolitiikan uudet tuulet

Kykeneekö EU tekemään merkittäviä päätöksiä ilmastonmuutoksen lievittämiseksi vai kastuuko ruuti jäsenmaiden sisäpoliittisissa väännöissä? Studiossa ilmastotoimia ja niiden tulevaisuutta pohtivat europarlamentaarikko Sirpa Pietikäinen ja Helsingin kaupunginvaltuutettu, ilmastoaktivisti Leo Stranius. Jakson juontavat Annastina Haapasaari ja Tuomas Lähteenmäki.

7 Marras 201932min

Kytevä Kashmir

Kytevä Kashmir

Mistä Kashmirin konfliktissa on kysymys ja kuinka se vaikuttaa Pakistanin ja Intian suhteisiin? Studiossa vieraana Helsingin Sanomien toimittaja Tommi Nieminen ja Eurooppanuorten varapuheenjohtaja Gurmann Saini. Jakson juontavat Annastiina Haapasaari ja Tuomas Lähteenmäki.

2 Marras 201939min

Europolitist - Tuntematon parlamentti

Europolitist - Tuntematon parlamentti

Kaikki ovat kuulleet EU:sta, mutta hävettävän moni ei tiedä siitä kovinkaan paljoa. Väitämme, että Euroopan parlamentti on kaukainen ja tuntematon, eikä se kosketa ihmisten arkea. Pitääkö väite paikkansa? Onko EU:lla tunnettuusongelma, ja miksi? Vieraina studiossa ovat Mustread-verkkomedian Brysselin-kirjeenvaihtaja Heli Satuli ja parlamentin pääsihteeristössä työskentelevä Pekka Nurminen, joka on toinen Euroopan parlamentti -kirjan kirjoittajista. Jakson juontaa Anna Saraste.

31 Loka 201929min

Hongkong ei ole entisensä

Hongkong ei ole entisensä

Hongkongilaisia häirinnyt luovutuslakiehdotus on kumottu, mutta mielenosoitukset jatkuvat. Nyt protestoijilla on viisi vaatimusta, ei yhtään vähempää. Studiossa vieraina Kiina-ilmiöiden Jani Mustonen ja Matti Puranen. Jakson juontavat Tuomas Lähteenmäki ja Annastina Haapasaari.

19 Loka 201934min

Suosittua kategoriassa Politiikka ja uutiset

rss-podme-livebox
aikalisa
ootsa-kuullut-tasta-2
politiikan-puskaradio
otetaan-yhdet
rikosmyytit
et-sa-noin-voi-sanoo-esittaa
rss-vaalirankkurit-podcast
aihe
rss-kaikki-uusiksi
rss-merja-mahkan-rahat
rss-raha-talous-ja-politiikka
linda-maria
rss-tasta-on-kyse-ivan-puopolo-verkkouutiset
radio-antro
rss-uusi-juttu
rss-mina-ukkola
rss-sinivalkoinen-islam
rss-kuka-mina-olen
rss-agility-unite-podcast