Miltä näyttää COVID19-pandemian jälkeinen maailma?
The Ulkopolitist18 Huhti 2020

Miltä näyttää COVID19-pandemian jälkeinen maailma?

Koronavirus valtasi planeetan keväällä 2020 ja ulotti vaikutuksensa yhteiskunnan jokaiseen osa-alueeseen. Pandemian aiheuttama inhimillinen kärsimys on suurinta kehittyvissä maissa, mutta myös esimerkiksi Euroopassa kriisi pistää koville sekä Euroopan Unionin eheyden että kansallisvaltioiden omat kriisivalmiudet. Kuinka kriisi vaikuttaa suoraan jo nyt ja toisaalta viiveellä ihmisten poliittiseen käyttäytymiseen ja asenteisiin kansainvälistä yhteistyötä kohtaan? Millaisia suurvaltapoliittisia keikahduksia voidaan aistia, ja kuinka pandemia muuttaa valtioiden välistä luottamusta? The Ulkopolitist -podcastin uusin jakso käsittelee COVID19-pandemian seurauksia taloudelle, ympäristölle ja poliittiselle ilmapiirille Euroopassa ja globaalisti. Studiossa asiantuntijavieraina Ilona Lahdelma ja Vesa Ahoniemi, juontajana Annastina Haapasaari.

Jaksot(200)

Ulkoistuksista tehokkuutta ja bisneksistä kulisseja – Millainen on kaupallinen turvallisuusala?

Ulkoistuksista tehokkuutta ja bisneksistä kulisseja – Millainen on kaupallinen turvallisuusala?

Venäjän hyökkäys Ukrainaan on nostattanut jälleen keskustelua yksityisten sotilas- ja turvallisuusalan yritysten roolista sodankäynnissä. Kansainvälisissä sopimuksissa varsinaisilla palkkasotureilla on rikollisen asema, mutta käytännössä sodissa hyödynnetään laajaa kirjoa ei-valtiollisten, kaupallisten turvallisuusalan yritysten palveluita. Mitä ovat nykyaikaiset yksityiset sotilas- ja turvallisuuspalvelut ja millainen niiden rooli on Ukrainan sodassa? Erityisen suurta huomiota on saanut pahamaineinen venäläinen Wagner-ryhmä, jonka sotilaiden on raportoitu taistelevan myös Ukrainassa. Mitä ryhmästä tiedetään ja mikä merkitys sillä on Venäjän ulko- ja turvallisuuspoliittisten tavoitteiden ajamisessa? Asiantuntijavieraana jaksossa on Tampereen yliopiston väitöskirjatutkija Mikko Räkköläinen. Jakson juontavat Annastina Haapasaari ja Leonard Wilhelmus.

16 Huhti 202248min

Ilmastokriisi ja sodat ruokkivat toisiaan

Ilmastokriisi ja sodat ruokkivat toisiaan

Ilmastonmuutos etenee tuoreimman IPPC-raportin mukaan kiihtyvällä vauhdilla sodista ja pandemioista piittaamatta. Miten ilmasto- ja ympäristökysymykset kytkeytyvät turvallisuuspolitiikkaan? Vieraina jaksossa Emma Hakala ja Petja Pelli. Jakson juontaa Leonard Wilhelmus.

2 Huhti 202249min

Arktisen alueen tuho ja toivo – Miltä näyttää arktinen tulevaisuus?

Arktisen alueen tuho ja toivo – Miltä näyttää arktinen tulevaisuus?

Arktinen alue on tulevaisuuden maailmanpolitiikalle yhä tärkeämpi näyttämö. Millainen kuva arktisesta piirtyy tänään ja huomenna? Asiantuntijavieraina jaksossa Nina Brander ja Johannes Roviomaa. Jakson juontavat Annastina Haapasaari ja Anni Lindgren.

19 Maalis 202244min

Ukrainan sota päättää sinisilmäisyyden aikakauden Euroopassa

Ukrainan sota päättää sinisilmäisyyden aikakauden Euroopassa

Vladimir Putinin hyökkäys Ukrainaan on tiivistänyt Euroopan rivit ennennäkemättömällä tavalla, mutta sota luo pitkän varjon lännen politiikkaan. Podcastissa asiantuntijavieraina UPIn Tyyne Karjalainen ja HS:n Pekka Hakala. Juontajina jaksossa Annastina Haapasaari ja Anni Lindgren.

5 Maalis 202247min

Muodin ja politiikan kudelma on tiivis

Muodin ja politiikan kudelma on tiivis

Pukeutuminen on politiikkaa. Osaltaan muoti voi olla äänitorvi poliittisille liikkeille ja toisaalta vahvistaa vanhoja valtarakenteita. Vieraina jaksossa Ervin Latimer ja Annamari Vänskä. Jakson juontavat Anni Lindgren ja Leonard Wilhelmus.

19 Helmi 202245min

Susidiplomaatteja ja uusi silkkitie – Mistä on Kiinan ulkopolitiikka tehty?

Susidiplomaatteja ja uusi silkkitie – Mistä on Kiinan ulkopolitiikka tehty?

Pekingin talviolympialaiset kääntävät katseet Kiinaan ja moniin ihmisoikeusrikkomuksiin sen rajojen sisällä. Massiivinen sensuurikoneisto pyrkii kontrolloimaan kansaa, jolla voi olla epäilyksensä hallinnon toimista, mutta jota ohjaa myös syvä ylpeys maastaan. Kiina haluaa lisää tunnustusta maailman mahtina Yhdysvaltojen rinnalla. Asiantuntijavieraina Jyrki Kallio ja Ville Similä. Jakson juontavat Annastina Haapasaari ja Leonard Wilhelmus.

5 Helmi 202249min

Toimittajana Afrikassa – Ihmisen kokoisia tarinoita kokonaisesta mantereesta

Toimittajana Afrikassa – Ihmisen kokoisia tarinoita kokonaisesta mantereesta

Millaista on raportoida ainoana suomalaisena Afrikasta? Toimittaja Liselott Lindström valottaa työssään maanosaa nälänhätälukujen ja kriisiuutisoinnin sijaan kertomalla pienempiä, ihmisen kokoisia tarinoita. Jakson juontavat Annastina Haapasaari ja Anni Lindgren.

22 Tammi 202242min

Jouluspesiaali: Mikään ei ole ikuista – paitsi The Ulkopolitist

Jouluspesiaali: Mikään ei ole ikuista – paitsi The Ulkopolitist

Kauden päätösjakso tuo ensimmäistä kertaa podcastin juontajanelikon saman pöydän ääreen. Jaksossa keskustellaan kuluneen vuoden puhuttaneimmista kansainvälisiä ilmiöitä ja kiinnostavimmista ulkopolitiikan vaikuttajista.

18 Joulu 202134min

Suosittua kategoriassa Politiikka ja uutiset

rss-podme-livebox
aikalisa
ootsa-kuullut-tasta-2
politiikan-puskaradio
otetaan-yhdet
rss-vaalirankkurit-podcast
aihe
et-sa-noin-voi-sanoo-esittaa
rikosmyytit
the-ulkopolitist
rss-raha-talous-ja-politiikka
rss-tasta-on-kyse-ivan-puopolo-verkkouutiset
linda-maria
rss-sinivalkoinen-islam
rss-merja-mahkan-rahat
politbyroo
rss-kaikki-uusiksi
radio-antro
pekka-haaviston-tilannehuone
rss-etusivu