
#2. Työn kuormittavuus ja loppuun palaminen
Jakso käsittelee ilmiötä, joka on aivan liian yleinen eli työn kuormittavuutta, liian suurta työmäärää ja loppuun palamista. Kuulemme Merjan tarinan, jossa yrityksen sisällä etenemisen seurauksena henkilö päätyy rooliin jonka vastuita ja rajoja ei ole selkeästi määritelty. Keskustelemme yrityksen ja yksilön vastuista kun työtä on liikaa. Asiantuntijavieraina jaksossa ovat Tanja Lappi ja Juho Tovola.
27 Huhti 202243min

#1. Lähtijät - syyt suljettujen ovien takaa
Jo vuosia on puhuttu siitä, että yrityskulttuurin ja johtamisen merkitys työssä viihtymiseen ja henkilöstön pysyvyyteen on ollut kasvussa. Ihmiset eivät ole valmiit käyttämään aikaansa työpaikoissa, joissa johtaminen on huono ja kulttuuri ahdistaa. Koska Suomi on pieni maa ja kaikki tuntevat kaikki, on aiheesta vaikeaa kertoa omalla ja yrityksen nimellä. Siksi haluamme kertoa tarinat anonyymeinä. Tärkeämpää on tarina ja siitä oppiminen. Ei leimaaminen. Haluamme keskittyä ratkaisuihin, ja pysähtyä miettimään miltä tilanne työntantajan näkökulmasta näyttää. Olisiko voitu ja pitänyt tehdä jotain toisin? Podcast kertoo paitsi tarinat, myös pohtii ratkaisuja. Asiantuntijoina jaksossa kuullaan Katriina Grönqvistiä, joka on Great Place to Workin Suomen toimitusjohtaja, ja Anna-Kaisa "Aku" Varamäkeä joka on toinen Workday designereiden perustajista.
13 Huhti 202232min

Lähtijät Trailer
Lähtijät antaa työstään lähteneille mahdollisuuden kertoa tarinansa nimettöminä. Kussakin jaksossa kerrotaan tarina ja pohditaan olisiko työnantaja voinut toimia toisin ja mitä olisivat olleet toimenpiteet muutoksen aikaansaamiseksi. Lisäksi työhyvinvoinnin tai henkilöstökysymysten asiantuntija kommentoi tilanteita ja antaa näkemyksensä, kuinka asiat olisivat voineet päättyä toisin.
11 Helmi 202227s