Seurakunta on paikka kasvaa – Ota paikkasi!, osa 2 | Daniel Hukari
Uusi Verso14 Helmi 2024

Seurakunta on paikka kasvaa – Ota paikkasi!, osa 2 | Daniel Hukari

Telakkamessun saarna 11.2.2024. Saarnatekstinä Mark. 10:32-45:

Kun he sitten nousivat Jerusalemiin vievää tietä, Jeesus kulki muiden edellä. Opetuslapset olivat ymmällä, ja heidän perässään kulkevat ihmiset alkoivat pelätä. Silloin Jeesus kutsui taas luokseen kaksitoista opetuslastaan ja alkoi puhua heille siitä, mitä hänelle oli tapahtuva: ”Me menemme nyt Jerusalemiin, ja Ihmisen Poika annetaan ylipappien ja lainopettajien käsiin. He tuomitsevat hänet kuolemaan ja luovuttavat hänet pakanoille, ja nämä pilkkaavat ja sylkevät ja ruoskivat häntä ja tappavat hänet. Mutta kolmen päivän kuluttua hän nousee kuolleista.”
Jaakob ja Johannes, Sebedeuksen pojat, tulivat Jeesuksen luo ja sanoivat: ”Opettaja, meillä olisi sinulle pyyntö. Suostuthan siihen.” ”Mitä te haluatte minun tekevän?” kysyi Jeesus. He vastasivat: ”Kun kirkkautesi tulee, anna meidän istua vierelläsi, toisen oikealla ja toisen vasemmalla puolella.” Jeesus sanoi heille: ”Te ette tiedä mitä pyydätte. Onko teistä juomaan sitä maljaa, jonka minä juon? Voitteko te ottaa sen kasteen, jolla minut kastetaan?” ”Voimme”, he vastasivat. Silloin Jeesus sanoi heille: ”Sen maljan, jonka minä juon, te vielä juottekin, ja sillä kasteella, jolla minut kastetaan, kastetaan myös teidät. Mutta minä en määrää siitä, kuka istuu oikealla ja kuka vasemmalla puolellani. Ne paikat ovat niiden, joille ne on tarkoitettu.”
Kun muut kymmenen kuulivat tästä, he suuttuivat Jaakobille ja Johannekselle. Mutta Jeesus kutsui heidät luokseen ja sanoi: ”Te tiedätte, että ne, jotka ovat hallitsijan asemassa, ovat kansojen herroja ja maan mahtavat pitävät kansoja valtansa alla. Niin ei saa olla teidän keskuudessanne. Joka tahtoo teidän joukossanne tulla suureksi, se olkoon toisten palvelija, ja joka tahtoo tulla teidän joukossanne ensimmäiseksi, se olkoon kaikkien orja. Ei Ihmisen Poikakaan tullut palveltavaksi, vaan palvelemaan ja antamaan henkensä lunnaiksi kaikkien puolesta.”

Jaksot(190)

Jeesus - elämän perusta | Ralf-Eerik Friman

Jeesus - elämän perusta | Ralf-Eerik Friman

Varikkomessun saarna 4.1.2026.Saarnaajana Ralf-Eerik FrimanTeksti Matt. 28:18-20: "Jeesus tuli heidän luokseen ja puhui heille näin: 'Minulle on annettu kaikki valta taivaassa ja maan päällä. Menkää s...

7 Tammi 9min

Maailman valo | Daniel Hukari

Maailman valo | Daniel Hukari

Varikkomessun saarna 2. adventtina 7.12.2025. Evankeliumitekstinä Luuk. 12:35-40. Jeesus sanoo: ”Pitäkää vaatteenne vyötettyinä ja lamppunne palamassa. Olkaa niin kuin palvelijat, jotka odottavat isän...

10 Joulu 202520min

Kuninkaasi tulee nöyränä | Kuisma Vesisenaho

Kuninkaasi tulee nöyränä | Kuisma Vesisenaho

Kuisman saarna 1. adventtisunnuntain Telakkamessussa 30.11.2025. Evankeliumitekstinä Mark. 11:1–10

9 Joulu 202517min

Mikä on kaikkein tärkeintä? | Venla Wacklin-Mäki-Kerttula

Mikä on kaikkein tärkeintä? | Venla Wacklin-Mäki-Kerttula

Varikkomessun saarna Kristuksen kuninkuuden sunnuntaina 23.11.2025. Saarnatekstinä Matt. 25:31–46: Jeesus sanoi opetuslapsille:     ”Kun Ihmisen Poika tulee kirkkaudessaan kaikkien enkeliensä kanssa,...

24 Marras 202520min

Et ole koskaan yksin – Lähettiläs, osa 4 | Daniel Hukari

Et ole koskaan yksin – Lähettiläs, osa 4 | Daniel Hukari

Danielin saarna Telakkamessussa 16.11.2025. Evankeliumitekstinä Joh. 13:31-38Jeesus sanoi: »Nyt Ihmisen Poika on kirkastettu, ja Jumala on kirkastunut hänessä. Ja kun Jumala on hänessä kirkastunut, on...

20 Marras 202521min

Seuraa minua – Lähettiläs, osa 3 | Ralf-Eerik Friman

Seuraa minua – Lähettiläs, osa 3 | Ralf-Eerik Friman

Varikkomessun saarna 9.11.2025. Saarnaamassa Ralf-Eerik Friman. Saarnatekstinä Joh. 15:12-17:"Minun käskyni on tämä: rakastakaa toisianne, niin kuin minä olen rakastanut teitä. Suurempaa rakkautta ei ...

10 Marras 202517min

Lähde mukavuusalueeltasi – Lähettiläs, osa 2 | Tatu Kekkonen

Lähde mukavuusalueeltasi – Lähettiläs, osa 2 | Tatu Kekkonen

Tatun saarna Telakkamessussa 2.11.2025. Saarnatekstinä Luuk. 9:1-9

8 Marras 202524min

Lähde kotoasi – Lähettiläs, osa 1 | Riku Rantanen

Lähde kotoasi – Lähettiläs, osa 1 | Riku Rantanen

Varikkomessun saarna 26.10.2025. Saarnaamassa Riku Rantanen. Raamatuntekstinä Joh. 1:35-51.Seuraavana päivänä Johannes oli samassa paikassa, ja hänellä oli kaksi opetuslasta seurassaan. Jeesus kulki s...

30 Loka 202515min

Suosittua kategoriassa Uskonto ja hengellisyys

yopuolen-tarinoita-2
lahko
kulttien-johdossa
voi-hyvin-meditaatiot-2
rss-valo-minussa-2
rss-vapaudu-voimaasi
rss-lakeuden-valo
rss-raamattu-podcast
rss-kirkon-ihmeellisimmat-tarinat
rss-miehen-mieli-podcast
harhaoppia
rss-seuraa-sieluasi
rss-kristallinen-jumalatar-podcast
tavallinenjeesus
maailmanpuu
rss-valopaat-podcast
rss-raamattupodi-365-paivaa-raamattu-vuodessa-lapi
rss-emil-anton
rss-mailiksen-raamattukoulu
rss-raamattuavain