8. Eka kerta
Doulapodi21 Maalis 2021

8. Eka kerta

Tässä jaksossa muistellaan ekaa kertaa. Miltä tuntui etsiä ensimmäistä doula-asiakasta ja entä jos sitä joutuukin odottelemaan? Millaisia tunnelmia ensimmäinen synnytyspäivystys toi tullessaan ja keihin muihinkin se vaikuttaa? Vieraana jaksossa on sertifioitu doula Mira Niemi Tampereelta. Mira ei päässyt koronaepidemian vuoksi ensimmäisen asiakkaansa synnytykseen paikan päälle, mutta myöhemmin selvitti jopa kolmen hyvin lähekkäisen lasketun ajan suman ja pääsi kaikkiin synnytyksiin. Anna-Riitta kertoo miltä tuntui, kun kellekään ei kelvannut kokematon doula ja ensimmäistä doulauskokemusta joutui odottamaan pitkään. Jaksossa jutellaan myös siitä, millaisia yhteydenottoja doulat toivovat asiakkailta.

Jaksot(60)

4. Urahaaveita

4. Urahaaveita

Jaksossa on mukana 21-vuotias Jenni Määttä, joka kirjoitti ylioppilaaksi vuosi sitten ja viettää nyt välivuotta. Hän on vuosien varrella ollut kiinnostunut muun muassa musiikkiteatterialasta, työstä lasten ja perheiden kanssa, kätilöydestä sekä doulan työstä. Keskustelemme yleisesti urapoluista ja työelämästä, siitä mitä koulussa pitäisi opettaa raskaudesta, synnytyksestä ja seksuaalisuudesta. Kuulet myös, kuinka Jenni ensimmäisen kerran tuli tietoiseksi doulista.

25 Tammi 202148min

3. Ihminen voi lähteä doulan työstä, mutta douluus ei ihmisestä

3. Ihminen voi lähteä doulan työstä, mutta douluus ei ihmisestä

Mitä on douluus? Kuinka paljon doulan työ muovaa ihmisen identiteettiä ja millaisia ominaisuuksia ja taitoja ihminen ottaa mukaansa silloinkin, kun lopettaisi doulatyön tekemisen? Aiheesta keskustelemassa on Reeta Lahtinen, joka ei enää tee doulan työtä, mutta kokee doulan identiteetin yhä vahvasti omakseen. Hänelle doulaksi ryhtyminen on ollut eräänlainen vedenjakaja elämässä.

11 Tammi 202142min

2. Synnytys on arvokas

2. Synnytys on arvokas

Syyskuussa 2020 järjestettiin Doula-akatemian toinen vuotuinen kick off -päivä. Teemana oli Synnytys on arvokas ja päivässä oli mukana kymmenisen doulatyöstä ja synnytysaktivismista kiinnostunutta ihmistä. Tämä jakso on äänitetty osana kick off -päivän ohjelmaa. Mikä tekee synnytyksestä arvokkaan? Millaisia hyviä kohtaamisia on ollut äitiyshuollossa? Millaiset kohtaamiset ovat vieneet pois arvokkuutta? Mitä koronaepidemia on tuonut näkyväksi synnytyskulttuurissamme? Anna-Riitan kanssa keskustelemassa ovat Mira, Jasmin, Miia, Laura-Kaisa, Danielle ja Päivi. Jakso on osittain englanniksi.

28 Joulu 202033min

1. Doulapodin esittely

1. Doulapodin esittely

Doulapodin ensimmäisessä jaksossa Anna-Riitta kertoo Doulapodista, siitä kuinka hänestä tuli doula ja miten hän tuli perustaneeksi Doula-akatemian vuonna 2018.

14 Joulu 202017min

Suosittua kategoriassa Liike-elämä ja talous

sijotuskasti
mimmit-sijoittaa
psykopodiaa-podcast
rss-rahapodi
lakicast
rss-rahamania
herrasmieshakkerit
rss-neuvottelija-sami-miettinen
ostan-asuntoja-podcast
pomojen-suusta
rss-lahtijat
oppimisen-psykologia
syo-nuku-saasta
rss-myyntipodi
rss-startup-ministerio
rss-bisnesta-bebeja
rss-myynti-ei-ole-kirosana
rss-inderes-femme
rss-yritys-ja-erehdys
rss-rahataito-podcast