Kaksi eri näkemystä Jeesuksen paluusta

Kaksi eri näkemystä Jeesuksen paluusta

Kristittyjen piirissä on karkeasti ottaen kaksi eri käsitystä Jeesuksen paluusta. Yleinen käsitys on, että Jeesus palaa kerran, mutta on ryhmä kristittyjä, jotka uskovat, että Jeesus palaa kaksi kertaa: Ensimmäinen paluu olisi salainen tuleminen, ja silloin kristityt temmataan pois maan päältä ennen niin sanottua ”vaivan aikaa”. Näin kristityt eivät joutuisi kärsimään tämän ”vaivan ajan” vaikeita kärsimyksiä, josta Raamattu käyttää nimitystä ”suuri ahdistus”. Muutama vuosi tämän Jeesuksen salaisen tulemisen jälkeen tapahtuisi toinen Jeesuksen tuleminen - tällä kertaa näkyvästi. Tällaista oppia sanotaan pretribulationistiseksi opiksi tai enneltatempaamisopiksi. Klassinen kristillinen käsitys on puolestaan se, että Jeesus palaa vain kerran – näkyvästi – ja myös kristityt joutuvat elämään maanpäällä ahdistuksen ajan. Kumpi näistä käsityksistä on oikea? Kuuntelin vastikään arvostetun raamatunopettajan opetuksen tästä aiheesta ja hän oli vakuuttunut, että Jeesus palaa kaksi kertaa. Tämä opettaja toi esityksessään esiin perusteet, miksi hän uskoi Jeesuksen kahteen tulemiseen eli siis pretribulationistiseen ylöstempausoppiin. Käyn nyt lyhyesti läpi ne perusteet jotka hän esitti opin tueksi, ja tutkitaan samalla yhdessä näitä perusteita kohta kohdalta.


Opetus Veli-Pekka Joki-Erkkilä

info(at)precept.fi

-----

Musiikkia artistilta Lesfm Pixabay

Tämä jakso on lisätty Podme-palveluun avoimen RSS-syötteen kautta eikä se ole Podmen omaa tuotantoa. Siksi jakso saattaa sisältää mainontaa.

Jaksot(93)

Muuttaako Jehovan todistajien Raamattu (UM-käännös) kuvaa Jeesuksesta?

Muuttaako Jehovan todistajien Raamattu (UM-käännös) kuvaa Jeesuksesta?

Onko Jehovan todistajien Uuden maailman käännös uskollinen Raamatun alkutekstille silloin, kun puhutaan Jeesuksesta?Jehovan todistajat opettavat, että Jeesus ei ole kaikkivaltias Jumala, vaan Jumalan ...

14 Loka 40min

Tunnista hengellisen valvomisen esteet – mistä avaimet? Opetus Veli-Pekka Joki-Erkkilä

Tunnista hengellisen valvomisen esteet – mistä avaimet? Opetus Veli-Pekka Joki-Erkkilä

Jeesus kehottaa seuraajiaan valvomaan. Mutta mikä estää meitä pysymästä hengellisesti hereillä, ja mistä löydämme avaimet valvomiseen?Efeson seurakunnalla oli tekoja, kestävyyttä ja kykyä tunnistaa vä...

7 Loka 46min

Älä itke – ylösnousemus muuttaa kaiken

Älä itke – ylösnousemus muuttaa kaiken

Jeesuksen ylösnousemus muuttaa kaiken. Kuolema ei saanut viimeistä sanaa, sillä Juudan leijona voitti – ja valtaistuimen keskellä seisoo teurastettu Karitsa.Tässä pääsiäissaarnassa tarkastelemme Ilmes...

7 Elo 27min

Kun omat voimat loppuvat - Jumalan työ ei

Kun omat voimat loppuvat - Jumalan työ ei

Oletko joskus ollut tilanteessa, jossa olet ajatellut: “En jaksa enää”? Uupumus, loppuunpalaminen, hengellinen väsymys, ahdistus ja toivottomuus koskettavat monia kristittyjä. Tässä opetuksessa tutkim...

2 Kesä 36min

Kuninkaan voitto - Osa 3 Markuksen evankeliumi (luvut 11-16)

Kuninkaan voitto - Osa 3 Markuksen evankeliumi (luvut 11-16)

MARKUKSEN EVANKELIUMI – OSA 3KUNINKAAN VOITTO(Markus 11–16)Miten Jeesuksen kuolema ristillä muuttui historian suurimmaksi voitoksi?Tässä opetuksessa sukellamme Markuksen evankeliumin huipennukseen:– J...

22 Touko 1h 15min

Erilainen Kuningas - Osa 2 Markuksen evankeliumi (8:31-10:52)

Erilainen Kuningas - Osa 2 Markuksen evankeliumi (8:31-10:52)

Markuksen evankeliumi – Osa 2 (Mark. 8:31–10:52): Erilainen KuningasKuka Jeesus todella on – ja mitä hänen seuraamisensa tarkoittaa?Tässä opetuksessa sukellamme Markuksen evankeliumin käännekohtaan, j...

3 Touko 51min

Kuka Jeesus todella on? - Osa 1 Markuksen evankeliumi (1:1-8:30)

Kuka Jeesus todella on? - Osa 1 Markuksen evankeliumi (1:1-8:30)

Kuka Jeesus oikeasti on? Ei mitä sinulle on kerrottu, vaan mitä Markuksen evankeliumi itse sanoo.Tämä on elämän tärkein kysymys koska se määrittää, miten ymmärrät Jumalan, pelastuksen ja oman elämäsi ...

23 Huhti 59min

Pitääkö kristinuskon muuttua tai kuolla? Wille Riekkisen radikaalit näkemykset puntarissa (osa 2)

Pitääkö kristinuskon muuttua tai kuolla? Wille Riekkisen radikaalit näkemykset puntarissa (osa 2)

Mitä tämä video sisältää? Tässä opetussarjan toisessa osassa tarkastelemme emerituspiispa Wille Riekkisen keskeisiä näkemyksiä kristinuskosta kriittisesti ja analyyttisesti.Keskitymme kolmeen ratkaise...

15 Huhti 36min

Suosittua kategoriassa Koulutus

rss-murhan-anatomia
aamukahvilla
psykopodiaa-podcast
voi-hyvin-meditaatiot-2
rss-duodecim-lehti
rss-rahamania
psykologia
kesken
rss-uskonto-on-tylsaa
rss-hereilla
aloita-meditaatio
rss-liian-kuuma-peruna
ihminen-tavattavissa-tommy-hellsten-instituutti
rahapuhetta
rss-suomen-aa-podcast
rss-arkea-ja-aurinkoa-podcast-espanjasta
rss-luonnollinen-synnytys-podcast
dear-ladies
jari-sarasvuo-podcast
koulu-podcast-2