Maailman keskellä, Sakari Kalliomaa
Raamattuavain15 Joulu 2022

Maailman keskellä, Sakari Kalliomaa

Opetus koostuu viidestä osiosta.

Erotettu/Pyhitetty

Läpi Raamatun näemme miten Jumalan Sana erottaa toisistaan valkeuden ja pimeyden, pyhän ja epäpyhän, Hengellisen ja maailmallisen. Olemme valintojen edessä jatkuvasti. Ajassa näiden kahden välillä kulkee jatkuva Jumalan Sanan erottava vaikutus. On helppoa nähdä Vanhan Testamentin kertomuksista miten Sanan erottava vaikutus toimi läpi historia yksilöiden ja Jumalan kansan kohdalla. Paadumme tai uudistumme Sanan vaikutuksesta jatkuvasti.


Päätös ja toimiminen

Sanan vastaanottaminen ja sen mukaan toimiminen, saavat voittoja aikaan elämässämme. Tarvitsemme myös päättäväisyyttä ja rohkeutta seurataksemme Jumalan suunnitelmia arjen keskellä. Jumala ei muuta toivokaan, kuin että saisi siunata ja ohjata meitä, mutta kaikki on vapaaehtoista. Jumalalla on suunnitelma kaikille ihmisille, kukaan ei ole syntynyt turhaan, kaikki on piirretty Jumalan kätten hipiään erityisellä tavalla. Hän lupaa antaa jopa voiman seuraamiseensa.


Muurin rakentajat, maailmalta suojautuminen.

Joudumme elämään keskellä erilaisia houkutuksia. Elämme sodassa, jossa kamppaillaan sieluistamme. Oma luonnollinen ihmisemme on heti valmiina tarttumaan maailmallisiin houkutuksiin ja Jumalan suunnitelmat jäävät taka-alalle. Meidän tulee tarkastella temppelimme muureja, jos aukkoja löytyy vihollisen astua sisälle, niin ne on korjattava. Tänään elämme aikaa, jolloin rakennustöitä täytyy tehdä miekka kädessä kuten temppelin muurien korjaajien Nehemian aikana.


Vapaus Kristuksessa

Jumala lahjoittaa meille mahdollisuuden elää yhteydessä häneen Jeesuksen kautta. Hän varustaa ja vahvistaa. Kuuliaisuus Jumalan sanalle luo yhteyden kaikkivaltiaaseen Jumalaan ja luojaan. Tämä tarkoittaa elävän yhteyden kautta mahdollisuutta elää Jumalan huolenpidossa. Tämä on todellista vapautta, sinusta huolehditaan ja sinua rakastetaan. Jumala vaikuttaa meissä mielenmuutoksen, tämä muutos koskee ihmisen sisäistä tilaa. Sitä sisintä joka meitä hallitsee.


Maailma näyttää houkuttelevalta ja huolettomalta

Veljeys maailman kanssa on vihollisuutta Jumalaa kohtaan. Kristityt uskovat, että Raamattu on se lähde, joka kertoo Jumalan tahdon. Saatamme joskus epäillä Jumalan hyvää tahtoa tai suunnitelmaa kuten Aasaf Psalmissaan, ennenkuin ymmärrämme lopullisen päämäärän ja tavoitteen Jumalan toimesta. Saatamme luoda ajatuksissamme Jumalasta omien toiveidemme ja suunnitelman toteuttajan ja unohtaa hänen olevan Pyhä ja Kaikkivaltias, samalla menetämme Jumalan majesteetillisuuden ja luotettavuuden, ja alamme kapinoida häntä vastaan kun oman mielen mukainen elämä ei olekaan sitä mitä Jumala on meille suunnitellut. Aasaf heräsi kun hän ymmärsi miten ihmisen käy ilman Jumalan armon vaikutusta. Miten on sinun laitasi?

Jaksot(141)

Maan korvessa kulkevi lapsosen tie, Sakari Kalliomaa

Maan korvessa kulkevi lapsosen tie, Sakari Kalliomaa

1. Mihin sinä turvaat elämässäsi (00:00)2. Raamatun lupaukset luovat turvallisuutta ja toivoa (05:58)3. Ihmishistorian suurin petos (11:43)4. Jumala ei hylkää omiaan (17:47)5. Uudestisyntyminen (22:32)

19 Touko 29min

Jeesus, Matti Korhonen

Jeesus, Matti Korhonen

1. Juutalainen nimeltä Jeesus (00:00)2. Kuka hän oikein luulee olevansa? (07:29)3. Ihmeitä vai silmänkääntötemppuja? (15:23)4. Kärsivä messias (22:40)5. Yhden kortin varassa (29:48)

19 Touko 35min

Jumalan pelastusuunnitelma, Raimo Lappi

Jumalan pelastusuunnitelma, Raimo Lappi

1. Israelin synty ja valinta Jumalan kansaksi (00:00)2. Ennustuksia Messiaasta (06:21)3. Jumala syntyy ihmiseksi (13:06)4. Evankeliumi syntyy ja leviää (19:56)5Jeesus tulee ja ottaa hallintavallan (26:40)Muista sunnuntain Raamattuavain Extra, jossa liikutaan samojen teemojen äärellä.

5 Touko 33min

Pellava Raamatussa, Anna Talvitie

Pellava Raamatussa, Anna Talvitie

1. Joosef puetaan pellavaan (00:00)2. Pellava pappien puvuissa (06:23)3. Pellavaliina arkisessa palveluksessa (12:33)4. Pellava käärinliinoissa (17:51)5. Morsiamien hohtava pellavavaate (23:40)

28 Huhti 30min

Yhteistyö Raamatussa, Ulpu Lappi

Yhteistyö Raamatussa, Ulpu Lappi

1. Yhteistyö kuuluu Jumalan olemukseen (00:00)2. Nehemian suuri projekti (06:00)3. Jeesuksen tiimissä – erilaisina yhdessä (13:07)4. Erilaiset armolahjat rakentavat seurakuntaa (19:27)5. Suuressa mukana – mahdottomasta mahdollista (25:42)

21 Huhti 32min

Omasta navasta ja muusta, Seppo Palonen

Omasta navasta ja muusta, Seppo Palonen

1. Läksy lukematta (00:00) 2. Vikoilu (07:35)3. Oma napa (14:51)4. Oman tien kulkijat (22:03)5. Tuuliajolla (30:54)Julkaistu ensimmäisen kerran vuonna 2009. Alkuperäinen otsikko opetussarjalle on kadoksissa.

14 Huhti 38min

Evankeliumin voima ja vaikutus, Mika Falk

Evankeliumin voima ja vaikutus, Mika Falk

1. Evankeliumin muutosvoima (00:00) 2. Evankeliumi synnyttää uskon Jeesukseen (07:05)3. Ilo evankeliumista (14:05)4. Into evankeliumista (20:09)5. Ilo ja into kadoksissa (26:23)Julkaistu ensimmäisen kerran vuonna 2008.

7 Huhti 33min

Apostolien teot, Niilo Räsänen

Apostolien teot, Niilo Räsänen

1. Apostolien teot (00:00) 2. Pyhän Hengen voima (06:44)3. Jumalan ilmoitus Apostolien teoissa (13:22)4. Pelastusilmoitus etenee (20:05)5. Ongelmia evankeliumin edetessä (25:42)Julkaistu ensimmäisen kerran 2011.

31 Maalis 36min

Suosittua kategoriassa Uskonto ja hengellisyys

yopuolen-tarinoita-2
lahko
kulttien-johdossa
voi-hyvin-meditaatiot-2
rss-valo-minussa-2
maailmanpuu
rss-vapaudu-voimaasi
rss-yopuolen-tarinoita
rss-kirkon-ihmeellisimmat-tarinat
rss-seuraa-sieluasi
astropodia
rss-raamattupodi-365-paivaa-raamattu-vuodessa-lapi
rss-sinivalkoinen-islam
rss-viisaiden-naisten-neuvosto
rss-kuuntele-raamattu-vuodessa
rss-verkosto
rss-puhutaan-teologiaa
rss-tarot-oivallusten-kortit
rss-miehen-mieli-podcast
rss-raamattuavain