Mooses - Aija Sairanen
Raamattuavain13 Maalis 2023

Mooses - Aija Sairanen

Ma 13.3. PERUSTUKSET LASKETAAN VARHAIN (00:00)

Mooses on yksi Raamatun tunnetuimmista henkilöistä. Hänestä kerrotaan 2-5 Mooseksen kirjoissa. Uuden Testamentin opetuksissa niin Jeesus kuin apostolitkin viittasivat lukuisia kertoja Moosekseen. Tällä viikolla pysähdymme hetkeksi muutaman Mooseksen elämän liittyvän asian äärellä.

Ti 14.3. JUMALA ESITTELEE ITSENSÄ (07:32)

Tällä viikolla tutustumme Moosekseen, yhteen Vanhan Testamentin tunnetuimmista henkilöistä. Eilen kuulimme hänen lapsuudestaan. Kuinka faaraon tytär pelasti Mooseksen Niilistä ja kasvatti hänet Faaraon hovissa. Mooseksen elämän suuri käänne tuli, kun hän tappoi egyptiläisen työnjohtajan puolustaessaan israelilaista orjaa. Mooses joutui pakenemaan maasta. Siitä jatkamme tänään.

Ke 15.3. PYYHI POIS MINUN NIMENI KIRJASTASI (14:42)

Olemme kulkeneet parina aamuna Mooseksen seurassa. Eilen pääsimme siihen, että Mooses sai Jumalalta tehtävän mennä vapauttamaan Israelin kansa Egyptin orjuudesta. Tänään käsittelemme sitä, millaisia haasteita Mooseksella oli kansan johtajana.

To 16.3. LÄHELTÄ VOI LYÖDÄ KOVASTI (24:04)

Erämaavaelluksella kohti luvattua maata kansa syytti vähän väliä Moosesta vääristä ratkaisuista ja napisivat Jumalaa vastaan. Raamattu sanoo, että Mooses oli nöyrä mies. Hän ei itse puolustellut asemaansa, vaan kertoi murheet Jumalalle. Tänään käymme läpi yhtä Mooseksen elämän rankimmista vastoinkäymisistä.

Pe 17.3. KOHTI PÄÄMÄÄRÄ (31:44)

Mooses sai tehtäväkseen olla Jumalan työrukkanen Israelin kansan vapauttamiseksi Egyptin orjuudesta ja opastaa heitä erämaan halki kohti luvattua maata.

Tämä jakso on lisätty Podme-palveluun avoimen RSS-syötteen kautta eikä se ole Podmen omaa tuotantoa. Siksi jakso saattaa sisältää mainontaa.

Jaksot(187)

Raamattuun voi luottaa, Raimo Lappi

Raamattuun voi luottaa, Raimo Lappi

Jumalallinen ja inhimillinen Raamattu (00:00)Usko, että Jumala puhuu koko Raamatussa (07:11)Miksi Raamattua pitää tulkita (15:06)Ota huomioon VT ja UT erot ja lain ja evankeliumin erilaisuus (22:21)Tu...

19 Heinä 36min

Elämä Paineessa, Veijo Olli

Elämä Paineessa, Veijo Olli

1/5 Elämä paineessa (00:00)2/5 Elämä paineessa (06:48)3/5 Elämä paineessa (13:43)4/5 Elämä paineessa (21:07)5/5 Elämä paineessa (27:37)

12 Heinä 33min

Nehemia, Juha Vihriälä

Nehemia, Juha Vihriälä

Nehemia – Itseäni suurempi kutsumus (00:00)Nehemia – Nehemia rukoilee, Juha Vihriälä (07:47)Nehemia – Itseäni suurempi kutsumus, Juha Vihriälä (14:17)Nehemia – Nehemia rukoilee, Juha Vihriälä (20:10)N...

5 Heinä 33min

Jumalan Nimiä, Seppo Palonen

Jumalan Nimiä, Seppo Palonen

1/5 Jumalan nimiä (00:00)2/5 Jumalan nimiä (06:31)3/5 Jumalan nimiä (13:58)4/5 Jumalan nimiä (20:42)5/5 Jumalan nimiä (27:49)

28 Kesä 35min

Kristus kanssamme, Leo Brenner

Kristus kanssamme, Leo Brenner

Varsinais-Suomen Kansanlähetyksen piirijohtaja opettaa Kansanlähetyspäivien teemalla. Muista katsoa Kansanlähetyspäiviä netissä, tulla paikan päälle tai seurata Radio Patmoksen taajuudella. www.kansan...

22 Kesä 29min

Pyhä Henki, Puolustajamme, Reijo Ahteela

Pyhä Henki, Puolustajamme, Reijo Ahteela

Arjessa (00:00)Kasvattajana (06:38)Heikkoudessanne (13:00)Ihmissuhteissa (18:42)Toivon Tuojana (24:25)

14 Kesä 29min

Kristus kanssamme, Samuli Virtanen

Kristus kanssamme, Samuli Virtanen

Opettajana toimii Kansanlähetysksen hallintojohtaja Samuli Virtanen.Katso päivien ohjelma: https://kansanlahetyspaivat.fi/ohjelma/

8 Kesä 25min

Armo kanssamme, Jouko Malinen

Armo kanssamme, Jouko Malinen

1. Jumala on armollinen sijaisuhrin tähden(00:00)2. Armoistuin (7:16)3. Jumalan pelastussuunnitelma  (13:57)4. Jumala ei sinusta taistelematta luovu (20:59)5. Eksyksissä (27:15)

1 Kesä 33min

Suosittua kategoriassa Uskonto ja hengellisyys

yopuolen-tarinoita-2
kulttien-johdossa
lahko
voi-hyvin-meditaatiot-2
raamattu-tanaan
rss-lakeuden-valo
harhaoppia
rss-yopuolen-tarinoita
rss-heraamisia
rss-raamattu-podcast
rss-seuraa-sieluasi
rss-valo-minussa-2
jeesuksen-jaljilla
tekopyhat
rss-mielen-laboratorio
rss-verkosto
rss-miehen-mieli-podcast
rss-tarot-oivallusten-kortit
rss-elaman-syvyydet
rss-laajasalo