Valtakunnan salaisuus osa 6/6, Pirkko Valkama
Raamattuavain9 Kesä 2024

Valtakunnan salaisuus osa 6/6, Pirkko Valkama

1) Kymmenen morsiusneitoa (0:00)

Vuorossa on kuudes ja samalla viimeinen osa Pirkko Valkaman opetussarjasta, joka käsittelee Jeesuksen vertauksia. Jeesus kuvasi vertauksissaan monin eri tavoin Taivasten valtakuntaa. Hän kuvasi valtakunnan kasvua ja sen olemusta. Hän kuvasi myös miten valtakuntaan päästään ja miten siinä eletään. Jeesus kuvasi myös paluutaan ja sitä, miten meidän tulee valvoa, jotta olisimme valmiita kun hän tulee.

2) Palvelijoille annetut talentit (5:38)

Edellisen vertauksen (kymmenen morsiusneitoa) perään Jeesus kertoi toisen vertauksen avulla, miksi vain osa morsiusneidoista oli valmiina ja miksi osa jäi häiden ulkopuolelle. Tällä kertaa tutkimme teologian maisteri Pirkko Valkaman kanssa tuota Jeesuksen jatkokuvausta palvelijoille annetuista talenteista.

3) Palvelijoille annetut kymmenen kultarahaa (11:50)

Kehottaessaan opetuslapsia valvomaan ja odottamaan hänen paluutaan, Jeesus sanoi myös näin: ”Jokaiselle, jolla on, annetaan, mutta jolla ei ole, siltä otetaan pois sekin, mitä hänellä on.” Mitä Jeesus tarkoitti? Miten on mahdollista, että sille, jolla jo on, annetaan lisää ja toiselta otetaan kaikki pois. Tänään tutkimme Jeesuksen vertausta palvelijalle annetusta kultarahasta.

4) Valvokaa, sillä ette tiedä milloin se aika tulee (17:51)

Meidän tulisi joka päivä elää niin, että tuli Jeesus koska tahansa olemme valmiita. Puhuessaan tuloaan edeltävästä maailman tilasta, Jeesus varoitti muun muassa suurista eksytyksistä ja laittomuuden valtaan pääsystä, jonka tähden monien rakkaus kylmenee. Mitä pimeämpi yö on, sitä vaikeampi on valvoa.

5) Vaatteet vyötettyinä ja lamppu palamassa (24:03)

Jumala on antanut meille valtavan lahjan, kun hän on antanut Raamatun. Sanan avulla Pyhä Henki muistuttaa miten Jumala tahtoo minun elävän tänään, mikä on hyvää, totuuden mukaista, Jumalalle mieluista. Sanan äärellä huomaan, mikä on se, joka minua kompastuttaa: mitkä ovat ne asiat, jotka estävät minua elämästä Jumalan tahdon mukaan.

Jaksot(141)

Jumalan perhe, Timo Rämä

Jumalan perhe, Timo Rämä

1. Jumalan perheen jäsen (0:00)2. Mitä merkitsee jäsenyys Jumalan perheessä (5:32)3. Erilaiset tehtävät (11:20)4. Toinen toistamme auttaen (17:16)5. Päämääränä taivas (23:14)

4 Elo 202429min

Jumalan valinta, Jarkko Haapanen

Jumalan valinta, Jarkko Haapanen

1. Jumala valitsi ihmisen (0:00)2. Jumala valitsi Abrahamin (6:36)3. Jumala valitsi Israelin (13:06)4. Pelastukseen valitut (19:35)5. Jumala valitsee tehtävään (25:36)

28 Heinä 202432min

Jumalan tunteminen, Veli-Pekka Joki-Erkkilä

Jumalan tunteminen, Veli-Pekka Joki-Erkkilä

1. Jumalan tunteminen (0:00)2. Niiden joukko joka tuntee Jumalansa, pysyy lujana ja tekee tehtävänsä (6:22)3. Rakasta Jumalaa (12:08)4. Jumalan ajatteleminen (18:53)5. Todellinen usko (24:33)

21 Heinä 202430min

Elämää isolla eellä - Ester, Anssi Savonen

Elämää isolla eellä - Ester, Anssi Savonen

1) Jumalan kaitselmus (0:00)2) Jumala ennakoi asioita (7:01)3) Huono johtaminen mahdollistaa pahan (14:00)4) Kenen joukoissa kuolet?(20:28)5) Jumala kääntää kohtalon (27:18)

14 Heinä 202434min

Uskon polun peruskiviä, Raimo Lappi

Uskon polun peruskiviä, Raimo Lappi

1) Etsikää (0:00) 2) Uskovan mielenlaatu (6:16) 3) Valintojemme arvojärjestys (12:34) 4)  Uskovan päätehtävä (19:00) 5) Jumala maksaa takaisin (25:49)

7 Heinä 202432min

Jeesuksesta laulan, Daniel Nummela

Jeesuksesta laulan, Daniel Nummela

1) Hän mun syyni suuret maksoi verellään (0:00) 2) Laps oon Jumalan (6:05) 3) Valtakunnan saan (12:23) 4) Viedaan vierahaksi häihin iäisiin (19:12) 5) Ken ei tahtois luottaa Herraan sellaiseen (25:21)

30 Kesä 202432min

Kristityn tehtävä maailmassa, Jorma Pihkala

Kristityn tehtävä maailmassa, Jorma Pihkala

1) osa 1 (0:00)2) osa 2 (8:03)3) osa 3 (15:50)4) osa 4 (22:49)5) osa 5 29:49

23 Kesä 202436min

Taivaalliset soittimet - Shofar-torven valmistus vertauskuvana Jumalan työstä uskovissa, Anna Talvitie

Taivaalliset soittimet - Shofar-torven valmistus vertauskuvana Jumalan työstä uskovissa, Anna Talvitie

1) Soittimet Raamatussa 2) Sarven irrottaminen päästä - irti järjen päätelmistä 3) Lihallisen osan irrottaminen sarvesta: Liha himoitsee Henkeä vastaan 4) Sarven suoristaminen - valheista totuuden tielle 5) Valmis shofar-torvi: Pyhän Hengen vaikutus uskovissa

16 Kesä 202431min

Suosittua kategoriassa Uskonto ja hengellisyys

yopuolen-tarinoita-2
lahko
kulttien-johdossa
voi-hyvin-meditaatiot-2
maailmanpuu
rss-valo-minussa-2
rss-yopuolen-tarinoita
rss-vapaudu-voimaasi
rss-kirkon-ihmeellisimmat-tarinat
rss-seuraa-sieluasi
astropodia
rss-raamattupodi-365-paivaa-raamattu-vuodessa-lapi
rss-sinivalkoinen-islam
rss-kuuntele-raamattu-vuodessa
rss-verkosto
rss-viisaiden-naisten-neuvosto
rss-tarot-oivallusten-kortit
rss-miehen-mieli-podcast
rss-raamattuavain
rss-puhutaan-teologiaa