Peiliin on katsottava. Myös silloin, kun asiat menevät hyvin.

Peiliin on katsottava. Myös silloin, kun asiat menevät hyvin.

Tässä #yzcast -podcastin jaksossa projektipäälliköt Hilkka Heikkilä ja Mirva Leppälä JAMK:lta keskustelevat yhdessä peruskoulun musiikkiopettaja, kuoronjohtaja Kirsi Kaunismäki-Suhosen kanssa johtamisesta. Johtamiskokemusta löytyy meiltä kaikilta, sillä jokainen johtaa vähintään itseään. Peruskoulussa ja nuorten kuoron johtamisessa erityisen haastavaa on se, että ns. työntekijät eivät saa palkkaa. Täytyy siis löytää keinot siihen, miten mielenkiinto saadaan viritettyä ja pidettyä yllä, vaikka tilipäivä ei rahallisena tule. Tärkeää, että johtajan viestintä on selkeää, mutta todella tärkeää myös kuunnella mitä muut kaipaavat. Olennaista on myös määritellä tavoitteet jokaiselle omanaan niin, että jokainen opettelee sen mikä itselle mahdollista. Lisäksi itsearvioinnin tekeminen on tärkeää. Onneksi nykyinen opetussuunnitelma mahdollistaa ja suorastaan ohjaa yksilölliseen oppimiseen. Pelisääntöjen tulee olla läpinäkyvät, selkeät ja reilut. Ja mieluiten nuorten kanssa yhdessä sovitut. Nuorissa näkyy muutosta myös siinä, kuinka pystytään keskittymään tähän hetkeen ja ymmärretään ohjeita. Näitä täytyy harjoittaa enemmän kuin aiemmin. Asioiden avaamisessa auttaa se, että esimerkiksi tunneilla on aina samanlainen rakenne, jolloin oppilaat tietävät sitäkin kautta tavoitteita. Alussa tärkeä saada muurit murrettua, jotta on mielekäs tekemisen ilmapiiri. Jos opettaja on huonolla tuulella, niin se tarttuu välittömästi ja nuoret ovat todella nopea peili omaan toimintaan. Olennaista kuitenkin se, että opettajan ei tule peilata nuorten huonoa tuulta heille. Huumori auttaa tässäkin. Johtajalla on suurempi vastuu toimia esimerkillisesti. Asioiden maaliin vieminen tuntuu olevan nuorilla aikuisilla haasteellista. Tekijöitä tuntuu olevan koko ajan vähemmän, kun niin moni haluaa olla mukana kaikessa ja sitten ei jää yksinkertaisesti edes aikaa tehdä niitä ideoituja tai sovittujakaan asioita. Sitoutuminen voi ollakin haastavaa nykyajassa etenkin sellaiseen, että tehdään konkreettisesti työtä muiden hyväksi (esim. hallitustyö). Minäkeskeisyys osaltaan näkyy siis näinkin, mutta myös niin, että aina ei voida tehdä sitä mikä juuri omasta mielestä olisi parasta. Tässä auttaa tavoitteiden ja päämäärien kirkastaminen. Nuoret haluavat, että heitä kuunnellaan ja että he tulevat huomioiduksi yksilöinä. Nuorilla kuten meillä kaikilla, voi käydä niin, että elämän hektisyys uuvuttaa ja joskus voidaan ajatella, että se johtuu jostain yksittäisestä harrastuksesta pelkästään. Tärkeää auttaa nuoria ymmärtämään itseään ja omaa elämäänsä ja kuinka siinä voi olla liian monia kuormittavia asioita. Paremmat arjenhallintataidot ja itsensäjohtamisen taidot on tärkeä oppia. Kuormitus myös helposti leviää ryhmässä, joten senkin takia on tärkeä tarttua asioihin ajoissa. Lisäksi ystävät ja yhtälailla tiimin jäsenet luonnollisestikin haluavat tukea läheistä, jolloin voidaan senkin takia kompata. Kielteinen ajattelu imee mukaansa paljon nopeammin ja helpommin kuin positiivinen ajattelu ja toisen todellisuus voi muuttua yhtäkkiä omaksi todellisuudeksi, vaikka siitä ei olisi edes kyse. Nuoret ovat todella taitavia, joten siksikin heidät aivan ehdottomasti kannattaa osallistaa suunnitteluun. Heidän avullaan yhteisestä tuotoksesta tulee aidosti parempi ja monialaisempi. Oman asenteen valitseminen on myös ensiarvoisen vaikuttavaa samoin kuin tunnekuorman siivoaminen itsestään esimerkiksi ennen päätösten tekoa. Tätä voi tehdä eri tavoin, vaikkapa juttelemalla itselleen tai tekemällä jotain fyysistä harjoitetta, joka palauttaa neutraalimpaan tilaan. Voi myös pyytää anteeksi oma asennettaan tai toimintaansa eli aloittaa alusta ja lähteä eteenpäin puhtaalta pöydältä. Peiliin on katsottava. Myös silloin kun asiat menevät hyvin. Teksti: Mirva Leppälä Litteroinnit: https://bit.ly/3lH5NMn

Jaksot(122)

Osuuskuntayrittäjien kokemuksia sote -alalla

Osuuskuntayrittäjien kokemuksia sote -alalla

Osuuskunta on usein toimiva malli tuottaa sosiaali- ja terveyspalveluja varsinkin haja-asutusalueille. Kuuntele kahden osuuskuntayrittäjän, Kaisa Annalan ja Milja Laamasen kokemuksia sote-alalla toimimisesta. Haastattelijana Hanna Koskensyrjä. Tekstivastineen löydät tästä linkistä: https://bit.ly/podc5 Joku muu, mikä? -podcastit tuotetaan valtakunnallisessa KEMUSOTE-hankkeessa, joka saa rahoituksensa Euroopan sosiaalirahastosta. Lue lisää: www.jamk.fi/kemusote

25 Maalis 202237min

Etäajassa tärkeää luoda yhteys jokaiseen tiimiläiseen

Etäajassa tärkeää luoda yhteys jokaiseen tiimiläiseen

Etevä etäjohtaminen -podcastsarjan vieraana Riikka Pajunen, Montevista. Vakioääninä Jyväskylän ammattikorkeakoulun projektipäälliköt Hilkka Heikkilä ja Mirva Leppälä. Monet työelämän asiantuntijat ovat erittäin reippaita ja pärjääviä, ja he eivät itse ole ensisijaisesti tuomassa esiin sitä, että nyt on kuormitusta ja uupumusta. Tällöin työhyvinvoinnin vastuu on esihenkilöillä, joiden pitäisi olla läsnä ja hereillä sekä kiinnostuneita oman tiiminsä hyvinvoinnista. Johtajan tulisi luoda henkilökohtainen yhteys jokaiseen tiimin jäseneen, ja tulla tietoiseksi mikä kullekin on tärkeää ja mitkä asiat häntä kuormittavat. Pitää uskaltaa kysyä miten sinä voit ja aidosti kuunnella sekä puuttua, jos huomaa ettei henkilön vointi ole kovin hyvä. Pysähtyä ja kertoa, että olen tässä sinua varten ja jätän muut asiat sivuun hetkeksi. Meidän kaikkien pitäisi rohkeammin kertoa muille, miten oikeasti menee ja näyttää, että meillä on muitakin puolia kuin se vahva ja pärjäävä. Sillä me annamme muillekin luvan olla ihmisiä ja rakennamme luottamusta, jolloin jokainen tarvittaessa uskaltaa sanoa ja myöntää että tarvitsen apua. Mitä enemmän myöskin johtaja uskaltaa olla haavoittuvainen, inhimillinen ihminen, niin sitä enemmän häneen luotetaan ja hänelle uskalletaan avautua. Millä käytännön askeleilla johtaja voi luoda yhteyttä? - Pidä tiimin jäsenistä työpöydälläsi nimilistaa, jossa seuraat systemaattisesti kenen kanssa olet ollut yhteyksissä ja miten usein. - Soita niille, joiden kanssa et ole hetkeen puhunut ja kysy mitä kuuluu juuri nyt tai mikä fiilis on. Jos vastauksena on aina ok, niin voit pyytää tarkentamaan janalla: kymppi on huippuvireessä ja ykkönen on kuormittunut. Useimmiten tähän tulee vastauksia. - Kysy toinen tärkeä kysymys: mitä kysymyksiä sinulla pyörii mielessä tällä hetkellä ja miten voin esihenkilönä helpottaa sinun elämääsi tällä viikolla. - Muista sopia jatkosta, milloin tarkistetaan tilannetta. Johtaminen ei ole ihmeellistä rakettitiedettä. Lähtökohtana on, että on aidosti kiinnostunut ihmisestä. Aito kiinnostus välittyy äänensävyssä, ilmeissä ja eleissä - tunneyhteydessä. Johtajalle on tärkeä tiedostaa ensiksi mitä itse tarvitsee ja tuntee arjessa. Kun alkaa skannaamaan enemmän omia tunteita ja tarpeita, niin alkaa havainnoimaan niitä muissakin paremmin. Tunneyhteys syntyy, kun havainnoi muiden eleitä ja ilmeitä ja uskaltaa puuttua tilanteisiin. Uskalla pysäyttää jumiutunut palaveri ja sanoa, että hei otetaan pieni breikki. Johtamisessa voi kehittyä esim. ottamalla kokeiluun yksi pieni asia kerrallaan, vaikka viikon ajaksi. Tässä pätee sama kuin isossa laivassa: Jos sinä käännät 2 milliä ruoria nyt, niin 2 kuukauden päästä se laiva on ihan eri paikassa. Voisiko tämän viikon kokeilusi olla joku näistä? - Pysähdy, kysy ja kuuntele aidosti: Mitä hänelle kuuluu oikeasti? - Kysy palaverin alussa: Mitä te toivotte tältä palaverilta? Mikä olisi parasta mitä tänään voisi tämän tunnin aikana tapahtua? - Aloita palaveri minuutin kuulumiskierroksella. - Keskittykää kokouksen aluksi mitä hyvää on tapahtunut. Kenelle ja mistä asiasta/teosta kukin haluaa antaa kiitoksen tai positiivisen kannustuksen tällä viikolla. - Harjoittele ja lisää palautteen antamista. Anna kerran/kaksi kertaa viikossa positiivista palautetta tai kiitoksia tiimiläisille. - Haasta tiimiläisiä antamaan positiivista palautetta ja kiitoksia toisilleen. ”Onnellinen työelämä rakennetaan yhdessä”. Riikan löydät: www.montevista.fi, www.riikkapajunen.fi, IG: @riikkapajunen ja @kutsusunvoimaa, LinkendIn: Riikka Pajunen Teksti: Hilkka Heikkilä Pohdinnat liittyvät Virtual Leaders - Virtuaalijohtamisella tuottavuutta ja työhyvinvointia -projektiin, jota Jamk hallinnoi ja joka toimii Keski-Suomessa 1.9.2020 – 31.8.2023. jamk.fi/fi/projekti/virtual-leaders. Rahoittaja: Keski-Suomen ELY-keskus, Suomen rakennerahasto-ohjelma, Euroopan sosiaalirahasto, Kestävää kasvua ja työtä 2014–2020. Podcastien litteroinnit löytyvät bit.ly/podcastteksti

21 Helmi 202234min

10 + 1 vinkkiä vuorovaikutuksesta johtajalle

10 + 1 vinkkiä vuorovaikutuksesta johtajalle

Etevä etäjohtaminen -podcastsarjan vieraana Hanna Inkinen, Kjarkur, jonka intohimona on saada ihmiset loistamaan. Vakioääninä Jyväskylän ammattikorkeakoulun projektipäälliköt Hilkka Heikkilä ja Mirva Leppälä. Kun sisäinen viestintä on hyvää, toimivaa ja tehokasta, niin ihmisillä on parempi fiilis ja he voi paremmin keskittyä omaan ydinosaamiseensa ja -tehtäväänsä. Johtajan tehtävä on auttaa ihmisiä olemaan parhaita versioita itsestään. Sisäiseen viestintään kuuluu virallinen tieto yritykseen ja työn tekemiseen liittyen, mutta myös sen varmistaminen, että kaikki tietävät sekä omat että toistensa roolit ja mitä niihin liittyy. Kun ne roolit ja osaaminen ovat kaikkien tiedossa, niin on helppo kysyä apua jonkun tietyn aihealueen ongelmaan tai perustaa vaikka organisaatio- ja tiimirajojen yli meneviä tiimejä jonkun aihealueen ympärille uuden suunnittelemiseksi. Toinen puoli sisäisestä viestinnästä koostuu henkilöstön välisistä vuorovaikutuksista. Se on mm. katse, jolla katsot työkaveriasi, tai kysymys mitä kuuluu ja sen vastauksen aito kuuntelu. Se on kahvitauolla käytävää keskustelua, satunnaisia käytäväkohtaamisia, kokousetikettiä, palautteen antamista ja yhdessä nauramista. Vapaamuotoisille keskusteluilla on iso merkitys henkilöstön hyvinvoinnille, luovuudelle ja koko organisaatiolle. Mitä sitten, kun monipaikkaisessa työssä olet yksin kahvitauoilla ja käytävätapaamisia ei ole? Tarvitaan uusia työkaluja ja energiaa vuorovaikutuksen ylläpitämiseksi. Mieti johtajana oma rooli viestijänä ja että mikä itselle olisi luontaista ja mitä työyhteisö kaipaa. Tunnista omat vahvuudet ja hae tukea muihin osa-alueihin. Silloin jaksat paremmin ja energiaa säästyy muihinkin lukuisiin johtajan tehtäviin. 10 + 1 vinkkiä johtajalle 1. Tunteiden tuuletus. Esim. kokouksen alussa auta ihmisiä tyhjentämään päät ja luo myönteistä ilmapiiriä kohti kokouksen teemaa. 2. Ota tavaksi soittaa säännöllisesti jokaiselle suoralle alaiselle ilman erityistä agendaa. Muista aidosti kuunnella! 3. Muistuta organisaation tavoitteista säännöllisesti. Jokaisen työllä on merkitys. 4. Käytä kaunista ja arvostavaa kieltä. 5. Rohkaise henkilöstöä olemaan yhteydessä toisiinsa myös vapaamuotoisesti. 6. Järjestä myös lähitapaamisia. 7. Pidä erityistä huolta uusista työntekijöistä. 8. Päättäkää yhdessä kanavat mitä missäkin viestitään. Mikä on ykköskanava, jota kannattaa seurata. 9. Virtuaalikokousten ajat lyhemmäksi: 30 min -> 25 min, 60 min -> 50 min. 10. Pitäkää huolta toisistanne ja työyhteisön psykologisesta turvallisuudesta. + 1 Pidä huoli omasta jaksamisesta. Sinullakin saa olla tunteita. Hannan löydät esim. www.kjarkur.fi/ -nettisivujen kautta. Teksti: Hilkka Heikkilä Pohdinnat liittyvät Virtual Leaders - Virtuaalijohtamisella tuottavuutta ja työhyvinvointia -projektiin, jota Jamk hallinnoi ja joka toimii Keski-Suomessa 1.9.2020 – 31.8.2023. jamk.fi/fi/projekti/virtual-leaders Rahoittaja: Keski-Suomen ELY-keskus, Suomen rakennerahasto-ohjelma, Euroopan sosiaalirahasto, Kestävää kasvua ja työtä 2014–2020. Podcastien litteroinnit löytyvät bit.ly/podcastteksti

16 Helmi 202240min

Huikea skene -podcastin 2. jakso | Tuettu osuuskunta -hanke

Huikea skene -podcastin 2. jakso | Tuettu osuuskunta -hanke

Toisessa jaksossa pohditaan, miksi osuuskunnat sopivat erityisen hyvin vaikeasti työllistyvien ja osatyökykyisten työllistämiseen ja ansaintamahdollisuuksien monipuolistamiseen. Elinkeinon tai rahan ansaitsemisen lisäksi osuuskunnilla on merkittävä rooli osallisuuden ja merkityksellisyyden kokemuksessa. Osuuskunnissa voi tuntea kuuluvansa joukkoon ja voivansa vaikuttaa omiin asioihinsa. Aiheesta keskustelevat koulutuspäällikkö Kirsi Ek Kiipulan ammattiopistosta ja Tuettu osuuskunta -hankkeen projektipäällikkö Jyrki Vihriälä Jamkista. Haastattelijoina ovat Liisa Ansio ja Maria Koivuvirta Tuettu osuuskunta -hankkeesta. Tuettu osuuskunta -hanke on Euroopan sosiaalirahaston rahoittama hanke, jota hallinnoi Jyväskylän ammattikorkeakoulu. Hankkeen osatoteuttajina ovat Keski-Suomen Kehitysvammaisten Tukipiiri ry, Keski-Suomen Kehitysvammaisten Tuki ry sekä Kehitysvammaliitto. Hankkeen yhteistyökumppaneina toimivat työvalmennuspalvelu Kätevä Jyväskylässä, Toimintakeskus Mintake Äänekoskella, Toimintakeskus Kaisla Viitasaarella sekä Kehitysvammaisten Tukiliitto ry. Jakson tekstivastineen löydät: https://www.jamk.fi/fi/projekti/tuettu-osuuskunta/podcastit Tutustu hankkeeseen tarkemmin: https://www.jamk.fi/tuettuosuuskunta

9 Helmi 202222min

Luottamus on päätös ja sitä tarvitaan erityisesti etä- ja hybridityössä

Luottamus on päätös ja sitä tarvitaan erityisesti etä- ja hybridityössä

Etevä etäjohtaminen -podcastsarjan vieraaksi saimme modernin työelämän kehittäjän, etäjohtamisen ja monipaikkaisen työn asiantuntija Ulla Vilkmanin. Timanttia consulting -yrityksestä. Vakioääninä Jyväskylän ammattikorkeakoulun projektipäälliköt Hilkka Heikkilä ja Mirva Leppälä. Tyypillisiä ensimmäisiä kysymyksiä etäjohtamisessa on, että voiko luottaa, että ihmiset tekevät töitä etänä. Myöhemmin, kun on totuttu toimimaan hajautetussa organisaatiossa, haasteet ovat erilaiset. Silloin saattaa mietityttää, miten pystytään seuraamaan ihmisten kuormittumista ja stressin määrää. Etä- ja hybridityössä tarvitaan vahvaa luottamusta siihen, että ihmiset ottavat vastuuta omasta työstä ja osaavat päättää milloin on toimistolla tai etänä. Johtajan kannattaisi tiedostaa, että luottamus on aina päätös. Me voimme päättää luottaa ihmisiin ja siihen, että he tekevät työnsä hyvin. Luottamus ei kuitenkaan tarkoita rajattomuutta, vaan sen pariksi tarvitaan hyvää johtamista ja selkeitä, kommunikoituja tavoitteita. Esihenkilö voi tukea erilaisilla toimintatavoilla henkilöstöä. Tärkeä on olla läsnä ja kuunnella, mutta esihenkilöiden ei tarvitse olla tavoitettavissa ja läsnä koko aikaa. Valmentavan johtamisen keinoin voi opettaa yksilöjä tekemään itse ratkaisuja tulevaisuudessa ja näin vahvistaa itseohjautuvuutta. Itseohjautuvuuden kehittämisessä oleellista on, että raamit ja suunta on olemassa ja sitten annetaan vastuuta ja vapautta toimia niiden puitteissa. Esimerkiksi tällaisia toimintatapoja voisi ottaa käyttöön: - Kun käytävillä ei voi huikata, niin tartu puhelimeen, soita tai lähetä whatsapp-viesti tai teamsviesti ja huikkaa asia sinne. - Esihenkilö varaa kalenteriin aikaa esihenkilötyölle ja pitää siitä kiinni. Viestintä henkilöstölle, että voi ottaa matalalla kynnyksellä yhteyttä. - Järjestä säännöllisesti kahdenkeskisiä keskusteluita, agenda antaa näille rakennetta. - Pitäkää päivittäisiä starttipalavereita (15 minuuttia): mitä saatiin eilen tehtyä ja mitä tehdään tänään. - Tehkää lista: missä asioissa pitää tulla kysymään esihenkilöltä varmistusta ja missä voi itse päättää. Tulevaisuudessa hybridityöskentelymalli oletettavasti lisääntyy. Ei ole olemassa erikseen lähi- tai etäjohtamista, vaan johtamisessa johdetaan työtä ja tiimiä kokonaisuudessa. Ihmisiä johdetaan samalla lailla riippumatta ovatko he toimistolla vai muualla. Johtamisessa korostuu suunnitelmallisuus, systemaattisuus ja ennakoitavuus, mutta on myös huolehdittava, että on kaikilla on hyvä fiilis tehdä töitä ja yhteenkuuluvuus säilyy. Teksti: Hilkka Heikkilä Pohdinnat liittyvät Virtual Leaders - Virtuaalijohtamisella tuottavuutta ja työhyvinvointia -projektiin, jota Jamk hallinnoi ja joka toimii Keski-Suomessa 1.9.2020 – 31.8.2023. jamk.fi/fi/projekti/virtual-leaders Rahoittaja: Keski-Suomen ELY-keskus, Suomen rakennerahasto-ohjelma, Euroopan sosiaalirahasto, Kestävää kasvua ja työtä 2014–2020. Podcastien litteroinnit löytyvät bit.ly/podcastteksti

7 Helmi 202243min

Yrittäjyydestä ja Kevytyrittäjyydestä

Yrittäjyydestä ja Kevytyrittäjyydestä

Neljännessä podcastissa pitkän linjan yritysneuvoja Jukka Pötry avaa yrittäjyyden ja kevytyrittäjyyden eroja sekä sitä, miten yrittäjyys sopii sote-alalle. Haastattelijana Jari Karjalainen. Tekstivastineen löydät tästä linkistä: bit.ly/podc4 Joku muu, mikä? -podcastit tuotetaan valtakunnallisessa KEMUSOTE-hankkeessa, joka saa rahoituksensa Euroopan sosiaalirahastosta. Lue lisää: www.jamk.fi/kemusote

5 Tammi 202228min

Huikea skene -podcastin 1. jakso | Tuettu osuuskunta -hanke

Huikea skene -podcastin 1. jakso | Tuettu osuuskunta -hanke

Ensimmäisessä jaksossa keskustellaan aiheesta kehitysvammaisten työllisyys yhteiskunnallisena kysymyksenä. Vieraina ovat työelämän asiantuntija Kari Vuorenpää Kehitysvammaisten Tukiliitto ry:stä ja tutkija Hannu Vesala Kehitysvammaliitosta. Haastattelijoina toimivat Liisa Ansio ja Maria Koivuvirta Tuettu osuuskunta -hankkeesta. Tuettu osuuskunta -hanke on Euroopan sosiaalirahaston rahoittama hanke, jota hallinnoi Jyväskylän ammattikorkeakoulu. Hankkeen osatoteuttajina ovat Keski-Suomen Kehitysvammaisten Tukipiiri ry, Keski-Suomen Kehitysvammaisten Tuki ry sekä Kehitysvammaliitto. Hankkeen yhteistyökumppaneina toimivat työvalmennuspalvelu Kätevä Jyväskylässä, Toimintakeskus Mintake Äänekoskella, Toimintakeskus Kaisla Viitasaarella sekä Kehitysvammaisten Tukiliitto ry. Jakson tekstivastineen löydät: https://www.jamk.fi/fi/projekti/tuettu-osuuskunta/podcastit Tutustu hankkeeseen tarkemmin: https://www.jamk.fi/tuettuosuuskunta

15 Joulu 202131min

Uusi ura, farmaseutista digimarkkinoinnin yrittäjäksi apteekkialalle

Uusi ura, farmaseutista digimarkkinoinnin yrittäjäksi apteekkialalle

Keskustelimme somefarmaseutti Johanna Hakamäen kanssa siitä, mitä oivalluksia vaati että apteekeista, jotka olivat ennen hänelle työntantajana, tulikin asiakkaita. Haastattelijoina Ulla Teppo ja Anu Raulo. Tekstivastineen löydät tästä linkistä: https://bit.ly/3L8JgkY Joku muu, mikä? -podcastit tuotetaan valtakunnallisessa KEMUSOTE-hankkeessa, joka saa rahoituksensa Euroopan sosiaalirahastosta. Lue lisää: www.jamk.fi/kemusote

24 Marras 202119min

Suosittua kategoriassa Liike-elämä ja talous

sijotuskasti
puheenaihe
psykopodiaa-podcast
mimmit-sijoittaa
rss-rahapodi
hyva-paha-johtaminen
rss-perho-rajoilla
rss-neuvottelija-sami-miettinen
pomojen-suusta
herrasmieshakkerit
leadcast
juristipodi
rss-laakispodi
rss-esiintymisklinikka
rss-inderes
rss-moraaliton-podcast
raharesepti
rss-lahtijat
rss-paivystyspodi
rss-tuottava-ja-hyvinvoiva-pk-yritys