#5. Onko Springvestin taseessa tuhkaa vai timantteja, Aki Soudunsaari?
Karon Grilli4 Joulu 2023

#5. Onko Springvestin taseessa tuhkaa vai timantteja, Aki Soudunsaari?

Kasvuyhtiöille rahoitusta keräävä Springvest on poikkeuksellinen yhtiö, jossa on selvästi erilliset tuloslaskelman puoli ja taseen puoli. Yhtiöön voi sijoittaa joko tase edellä tai tuloslaskelma edellä. Rahoituskierrosten järjestäminen eli operatiivinen toiminta tuo tulosta, jonka pystyy ennustamaan kohtuullisen hyvin rahoituskierrosten määrän perusteella: liikevaihtoa kertyy kymmenisen prosenttia siitä rahasta, jonka Springvest kerää asiakasyhtiöilleen. Tase taas koostuu Springvestin omistuksista kasvuyhtiöissä, joille se on kerännyt rahoitusta. Springvest avaa tasettaan niukanlaisesti. Karon Grillissä Springvestin toimitusjohtaja Aki Soudunsaari kertoo Springvestin omistuksista ja nostaa esiin ne yhtiöt, joiden kehitystä hän itse seuraa tarkimmin. Marinadi-osiossa puhutaan ilmastonmuutoksesta ja sen ottamisesta huomioon sijoittamisessa. Ilmastonmuutos huolettaa, mutta energiaa tarvitaan jatkossakin. Asiantuntija Outi Rönnqvist Nordea Fundsista kertoo, kuinka sijoittaja voi olla mukana positiivisessa muutoksessa. Tutustu Nordean rahastovalikoimaan: https://www.nordea.fi/henkiloasiakkaat/palvelumme/saastaminen-sijoittaminen/rahastot/rahastot-nyt.html?cid=oec-ev3pefq3r3

Jaksot(85)

#61. Varman Risto Murto: "Pörssiyhtiö on hankala byrokraattinen elin"

#61. Varman Risto Murto: "Pörssiyhtiö on hankala byrokraattinen elin"

Varman osakesijoituksista peräti 37 prosenttia kohdistuu pörssin ulkopuolisiin yhtiöihin, joko pääomasijoituksiin tai noteeraamattomiin osakkeisiin. Vuodesta 2010 ei-listatun markkinan osuus Varman osakesalkussa on kaksinkertaistunut.”Tämä on yksi isoimpia rakenteellisia muutoksia, mitä salkussa on tapahtunut viimeisen viidentoista vuoden aikana, ja se on tapahtunut yhtä aikaa sen muutoksen kanssa, että privaattimarkkinan rooli transformaatiossa korostuu. Pörssiyhtiöstä on tullut vähän hankala byrokraattinen elin”, Varman toimitusjohtaja Risto Murto sanoo.”Jos haluaa tehdä oikein kunnon transformaatiota, yhtiö otetaan pois listoilta ja tehdään muutokset. Mahdollisesti palataan pörssiin – tai ei palata”, hän sanoo.Grillin äärellä Risto Murto kertoo myös muun muassa Suomen merkitystä Varmalle, vastaa hedgerahastoja kohtaan esitettyyn kritiikkiin ja toivoo suomalaiselta sijoittajayhteisöltä aktiivisuutta. Entä mikä on hänelle se osake, joka olisi pitänyt myydä?

4 Kesä 1h 12min

#60. Löylykisan voittaja, Harvian Matias Järnefelt?

#60. Löylykisan voittaja, Harvian Matias Järnefelt?

Toimiala on murroksessa, kun kuluttaja-asiakkaiden kysyntä alkaa kasvaa kohisten. Kasvuennusteita korjataan ylöspäin. Suomalainen yhtiö on toimialan globaali markkinajohtaja ja tekee tulosta kovalla katteella.Kuvataanko siinä 1990-luvun Nokiaa vain 2020-luvun Harviaa?Yhdysvalloissa vallitsee saunabuumi. Terveyshyödyistä puhutaan podcasteissa, julkkikset esittelevät saunojaan sosiaalisessa mediassa. Ryhtyvätkö yhdysvaltalaiset varustamaan kotejaan saunoilla? Ja heidän perässään muu maailma?Harvia kasvaa Yhdysvalloissa vahvasti ja janoaa lisää kasvua. Mutta johtaako saunabuumi kilpailun kiristymiseen ja marginaalien painumiseen aivan niin kuin viime vuosituhannen lopun poreallashuumassa?Grillillä Harvian toimitusjohtaja Matias Järnefelt saa vastattavakseen kysymyksen yhtiön väitteestä, jonka mukaan saunamarkkina on defensiivinen. Entä kuinka joka maantieteelliselle alueelle ja joka saunatyyppiin harovassa yhtiössä pidetään fokus?Yhteistyössä: Harvia

28 Touko 1h 24min

#59. Sijoitustarina: eQ Online

#59. Sijoitustarina: eQ Online

Historia toistaa vitsejään, vaikka tarinoiden päähenkilöt, tapahtumapaikat ja kerrontatyylit muuttuvatkin.Grillillä tartutaan vuonna 2002 ilmestyneeseen Kuplaa rikkaampi -kirjaan. Yksi kirjan luvuista kertoo eQ Onlinesta, joka oli nettihuuman viime metreillä vuonna 2000 Helsingin pörssin NM-markkinapaikalle listautunut nettiosakevälittäjä.Luku pohjautuu muiden lähteiden ohella eQ Onlinen toimitusjohtajana listautumisen aikaan toimineen Petri Rutasen haastatteluun. EQ Onlinen tarina ei ole vain kertomus noususta ja lankeamuksesta vaan myös oppitunti siitä, miten tarina myydään, miten strategiat rakennetaan ja milloin kannattaa hypätä pois.Jaksossa tarjolla on koko kirjan luku, jossa "mitä opimme tästä?" -kysymykseen vastaa Petri Rutanen. Tuomiossa grillinpitäjä kertoo nykyperspektiivistä, mitä muuta eQ Onlinen tarinasta voi oppia.

21 Touko 39min

#58. Salkusta löytyi kymmenkertaistuja

#58. Salkusta löytyi kymmenkertaistuja

Grilinpitäjän salkusta löytyi osake, jonka kurssi on kymmenkertaistunut.Saksalainen jälleenvakuuttaja ei ole ensimmäinen nimi, joka tulee mieleen kymmenkertaistujaa arvuutellessa. Eikä nimi edes ole helppo: yhtiö tunnetaan Hannover Rückinä, Hannover Ruckina, Hannover Renä ja Hannoversche Rückversicherung Aktiengesellschaftina.Vajaassa 20 vuodessa aika ja liiketoiminnan tasaisehko ja markkinoita nopeampi kasvu ovat kuitenkin tehonneet ja tuottaneet tulosta. Samaan aikaan yhtiö on maksanut kasvavia osinkoja, ja tämänkeväinen osinko antaa jo yli 30 prosentin osinkotuoton osakkeen 20 vuoden takaiselle hinnalle.Jaksossa puhetta kymmenkertaistujista, jälleenvakuuttamisesta - ja Warren Buffettista.#tenbagger #hannoverre #hannoverruck #kymmenkertaistuja

14 Touko 39min

#57. Miljardimenestyksen kynnyksellä, Faronin Juho Jalkanen?

#57. Miljardimenestyksen kynnyksellä, Faronin Juho Jalkanen?

Faronilla on käynnissä historiansa tärkeimmät soidintanssit. Lääkekehitysyhtiö neuvottelee potentiaalisten yhteistyökumppaneiden kanssa bexmarilimabin seuraavista askeleista. Kyse on isoista rahoista, parhaassa tapauksessa miljardeista.Faronin lääkeaihio on käynyt läpi toisen vaiheen eli faasi II:n tutkimukset. Yhtiö on kertonut tuloksista makupaloja, mutta perinpohjaisesti ne esitellään touko-kesäkuun taitteessa Chicagossa järjestettävässä merkittävässä ASCO-toimialatapahtumassa. Päärivitulokset ovat lupaavia. Bexmarilimab edennee lääketutkimuksen kolmanteen vaiheeseen eli faasi III:een.Voiko pienellä turkulaisfirmalla olla käsissään blockbuster, yli miljardin dollarin vuosimyyntiä takova lääke?Entä miksi ihmeessä Faron keräsi rahaa juuri ennen toisen vaiheen tutkimustulosten julkistamista?Ja milloin Faron alkaa tehdä tulosta - tällä hetkellä kun tase osoittaa 200 miljoonan euron tappiokertymää?Grillattavana Faronin toimitusjohtaja Juho Jalkanen.Yhteistyössä: Faron#lääkekehitys #verisyöpä #blockbuster

7 Touko 57min

#56. Suomen rikkain taloyhtiö, Erkki Murto-Koivisto?

#56. Suomen rikkain taloyhtiö, Erkki Murto-Koivisto?

Asuntomarkkinoilla tuntuu vallitsevan sitkas hinnoitteluvirhe: asuntojen ostajat, eivätkä ehkä myyjätkään, ota huomioon taloyhtiön omaisuutta ainakaan täydestä hinnasta.Kokenut kiinteistönvälittäjä Erkki Murto-Koivisto kertoo Karon Grillissä konkreettisen esimerkin kohteesta, joka on ollut hänen välitettävänään kuluneena keväänä. Helsingin ydinkeskustassa Annankadun ja Simonkadun kulmassa sijaitseva Simonlinna omistaa yhtiössä olevat liiketilat.”Jos taloyhtiö myisi kaikki liiketilansa 4 prosentin tuotolla, 165-neliöisen asunnon osuus olisi yli 300 000 euroa. Asunnon hintalappu on 1 050 000. Siihen saa tavallaan kaksion kaupan päälle, ja se takoo [asumiskuluja alentavaa] vuokratuottoa vuodesta toiseen”, Murto-Koivisto laskee.Suomen rikkaimmaksi taloyhtiöksi Erkki Murto-Koivisto ei Simonlinnaa kuitenkaan nosta. Hänen ehdokkaansa tuon tittelin saajaksi sijaitsee Helsingissä Aleksanterin teatteria vastapäätä osoitteessa Bulevardi 34.Grilillä puhutaan Suomen rikkaimmista taloyhtiöistä ja taloyhtiöiden rikkauksista.Rahanarvoista varallisuutta on harvoilla taloilla, mutta korjausvelkaa on käytännössä kaikissa yhtiöissä. Eivätkä tekemistään odottavat remontit mene sen paremmin kauppahintoihin. Asuntosijoittajan tai kenen tahansa asuntoa ostavan olisi kuitenkin hyvä ottaa ne huomioon.Murto-Koivisto tuo myös terveiset asuntokaupan eturintamasta. Miltä asuntonäytöillä näyttää huhtikuun lopulla 2025?Yhteistyössä: Korjausvelkalaskuri

30 Huhti 1h 14min

#55. Kuinka korkealle kulta kipuaa, Endominesin Kari Vyhtinen?

#55. Kuinka korkealle kulta kipuaa, Endominesin Kari Vyhtinen?

Vajaa vuosi sitten Grillillä vieraillessaan Endominesin toimitusjohtaja Kari Vyhtinen ennakoi kullan hinnalle tulista nousua. Vyhtisen uumoilema 3000 dollarin raja rikkoutui maaliskuussa, ja sittemmin rikki on mennyt jo 3500:kin taalaa. Mikä on Kari Vyhtisen ennustus kullan hinnalle seuraavan vuoden jaksolle? Entä mitkä tekijät ajavat arvometallin hintaa?Kullan hinta nostaa kullankaivajien tulosta kovalla vivulla, sillä yhtiöiden tuotantokustannukset pysyvät ennallaan, vaikka lopputuotteen hinta kiitää. Samalla tuotantomäärällä ja samoilla kuluilla saadaan suurempi liikevaihto. Ei siis ihme, että kullankaivajat ovat olleet kurssiraketteja. Endominesin osakekurssi on miltei kaksinkertaistunut alkuvuoden aikana.Endomines tehnee tänä vuonna erinomaisen tuloksen nykyisellä kaivoksellaan, mutta yhtiön pitkän aikavälin arvo on maan alla. Endominesin tavoitteena on löytää Karjalan kultalinjalta yli miljoona unssia kultaa. Uusien kaivosten myötä tuotantovolyymikin olisi tarkoitus nostaa 70–100 000 unssiin vuodessa, kun tämän vuoden ohjeistus on 16–22 000 unssia. Kauempana siintää vielä kovempi luku, 200–400 000 unssin vuosituotantotavoite.Millaista polkua pitkin tavoitteeseen astellaan?Yhteistyössä: Endomines

23 Huhti 1h 10min

#54. 1Q25 ostot, myynnit ja perustelut

#54. 1Q25 ostot, myynnit ja perustelut

Mitä osakkeita grillinpitäjä osti ja myi vuoden 2025 ensimmäisellä neljänneksellä? Miksi?Jakson yhteistyökumppanina Valoro: www.valoro.fi

9 Huhti 48min

Suosittua kategoriassa Liike-elämä ja talous

sijotuskasti
mimmit-sijoittaa
psykopodiaa-podcast
rss-rahapodi
lakicast
rss-rahamania
herrasmieshakkerit
rss-neuvottelija-sami-miettinen
ostan-asuntoja-podcast
pomojen-suusta
rss-lahtijat
oppimisen-psykologia
syo-nuku-saasta
rss-myyntipodi
rss-startup-ministerio
rss-bisnesta-bebeja
rss-myynti-ei-ole-kirosana
rss-inderes-femme
rss-yritys-ja-erehdys
rss-rahataito-podcast