#22. Alexander Ehrnrooth, onko Helsingin pörssi rikki?
Karon Grilli15 Touko 2024

#22. Alexander Ehrnrooth, onko Helsingin pörssi rikki?

Viiden pörssiyhtiön suuromistaja Alexander Ehrnrooth sanoo, että Suomen pörssin alakulo vaikeuttaa yhtiöiden kehittämistä. "Oman pääoman ehtoista pääomahuoltoa on mahdoton tehdä ja hakea kasvua sitä kautta. Lainarahaa ei voi ottaa ihan loputtomasti”, hän sanoo Karon Grillissä. Matala arvostus johti osaltaan siihen, että Ehrnroothin orkestroiman Virala Acquisition Companyn kautta pörssiin tullut Purmo päätyi lunastustarjouksen kohteeksi. Rettig ja Apollo-pääomasijoitusyhtiö ovat tarjoutuneet ostamaan Purmon muut osakkaat ulos. Ehrnroothin ja hänen veljensä Virala myy osakkeensa. Helsingin pörssin aneemisuuden vuoksi merkintäoikeusantien järjestäminen ei Ehrnroothin mielestä toimi. Siksi esimerkiksi YIT:ssä päädyttiin tekemään muutamille vanhoille suuromistajille suunnattu osakeanti, jossa nämä saivat merkitä uusia osakkeita antitiedotetta edeltänyttä pörssikurssia vastanneeseen hintaan 1,60 eurolla. Kun rahoituspaketista kerrottiin, YIT:n kurssi nousi. Suunnattuun antiin osallistuneet valitut suursijoittajat ovat saaneet parissa kuukaudessa yli 20 prosentin pikavoiton. Idean isäksi tunnustautuva Ehrnrooth on vakuuttunut siitä, että toteutettu ratkaisu oli paras myös piensijoittajien kannalta. "Jos olisi tullut kuponkianti, kurssi olisi ollut yksi, ja sitten se olisi ehkä noussut 1,2:een”, hän heittää. Jaksossa puhutaan paljon siitä, miksi private equity eli pörssin ulkopuoliset omistukset ovat suosiossa ja miksi Ahlstrom-Munksjökin piti vetää pois pörssistä. Entä pitäisikö Ehrnroothien sukuyhtiö Fiskars pilkkoa? Marinadissa käsitellään sitä, kuinka sijoittaja voisi parantaa inhimillisyydestään aiheutuvia virheitä osakkeiden myymisessä. ”Ei siihen oikein auta muu kuin oman itsetuntemuksen jatkuva parantaminen, oman sijoitustoiminnan jatkuva analysointi ja sitoutuminen sijoitusprosessiin. Prosessi määrittää, mitä tietoa katsotaan, miten se analysoidaan ja miten toimitaan analyysin perusteella”, S-Pankin osakesijoituksista vastaava johtaja Seppo Kurki-Suonio miettii.

Jaksot(86)

#62. Kaurapuuro kansainväliseksi, Raision Pasi Flinkman?

#62. Kaurapuuro kansainväliseksi, Raision Pasi Flinkman?

Raisio on suomalaiseksi elintarvikeyhtiöksi poikkeuksellisen kansainvälinen: kuluttajabrändätystä myynnistä puolet tulee Suomen rajojen ulkopuolelta.Raision kansainvälisyys on käytännössä Benecolia, jolla on vahva asema Suomen lisäksi Isossa-Britanniassa, Irlannissa ja Puolassa, mutta Raisiolla on kova hinku viedä myös kauran terveellisyysviesti ja Elovena-brändi ulkomaille.Pasi Flinkman aloitti Raision toimitusjohtajana vuosi sitten ja on pannut tuulemaan. Uusi, Benecoliin ja Elovenaan keskittyvä strategia puhkuu kasvuhaluja. Kasvua haetaan myös yritysostoilla, joissa Raision historia ei tosin ole erityisen rohkaiseva.Vahva tase suo mahdollisuudet suureenkin kauppaan, ja toisaalta viime vuosina hiljaisena olleen irtautumismarkkinan vuoksi esimerkiksi pääomasijoittajilla on taskut täynnä kohteita, joita ne pyrkivät eroon. Sijoittajat ovat ottaneet Raision uuden strategian vastaan varsin positiivisesti. Mutta eivätkö kasvutavoiteluvut ole kovin vaatimattomia suhteessa puheiden määrään? Yhteistyössä: Raisio

11 Kesä 1h 20min

#61. Varman Risto Murto: "Pörssiyhtiö on hankala byrokraattinen elin"

#61. Varman Risto Murto: "Pörssiyhtiö on hankala byrokraattinen elin"

Varman osakesijoituksista peräti 37 prosenttia kohdistuu pörssin ulkopuolisiin yhtiöihin, joko pääomasijoituksiin tai noteeraamattomiin osakkeisiin. Vuodesta 2010 ei-listatun markkinan osuus Varman osakesalkussa on kaksinkertaistunut.”Tämä on yksi isoimpia rakenteellisia muutoksia, mitä salkussa on tapahtunut viimeisen viidentoista vuoden aikana, ja se on tapahtunut yhtä aikaa sen muutoksen kanssa, että privaattimarkkinan rooli transformaatiossa korostuu. Pörssiyhtiöstä on tullut vähän hankala byrokraattinen elin”, Varman toimitusjohtaja Risto Murto sanoo.”Jos haluaa tehdä oikein kunnon transformaatiota, yhtiö otetaan pois listoilta ja tehdään muutokset. Mahdollisesti palataan pörssiin – tai ei palata”, hän sanoo.Grillin äärellä Risto Murto kertoo myös muun muassa Suomen merkitystä Varmalle, vastaa hedgerahastoja kohtaan esitettyyn kritiikkiin ja toivoo suomalaiselta sijoittajayhteisöltä aktiivisuutta. Entä mikä on hänelle se osake, joka olisi pitänyt myydä?

4 Kesä 1h 12min

#60. Löylykisan voittaja, Harvian Matias Järnefelt?

#60. Löylykisan voittaja, Harvian Matias Järnefelt?

Toimiala on murroksessa, kun kuluttaja-asiakkaiden kysyntä alkaa kasvaa kohisten. Kasvuennusteita korjataan ylöspäin. Suomalainen yhtiö on toimialan globaali markkinajohtaja ja tekee tulosta kovalla katteella.Kuvataanko siinä 1990-luvun Nokiaa vain 2020-luvun Harviaa?Yhdysvalloissa vallitsee saunabuumi. Terveyshyödyistä puhutaan podcasteissa, julkkikset esittelevät saunojaan sosiaalisessa mediassa. Ryhtyvätkö yhdysvaltalaiset varustamaan kotejaan saunoilla? Ja heidän perässään muu maailma?Harvia kasvaa Yhdysvalloissa vahvasti ja janoaa lisää kasvua. Mutta johtaako saunabuumi kilpailun kiristymiseen ja marginaalien painumiseen aivan niin kuin viime vuosituhannen lopun poreallashuumassa?Grillillä Harvian toimitusjohtaja Matias Järnefelt saa vastattavakseen kysymyksen yhtiön väitteestä, jonka mukaan saunamarkkina on defensiivinen. Entä kuinka joka maantieteelliselle alueelle ja joka saunatyyppiin harovassa yhtiössä pidetään fokus?Yhteistyössä: Harvia

28 Touko 1h 24min

#59. Sijoitustarina: eQ Online

#59. Sijoitustarina: eQ Online

Historia toistaa vitsejään, vaikka tarinoiden päähenkilöt, tapahtumapaikat ja kerrontatyylit muuttuvatkin.Grillillä tartutaan vuonna 2002 ilmestyneeseen Kuplaa rikkaampi -kirjaan. Yksi kirjan luvuista kertoo eQ Onlinesta, joka oli nettihuuman viime metreillä vuonna 2000 Helsingin pörssin NM-markkinapaikalle listautunut nettiosakevälittäjä.Luku pohjautuu muiden lähteiden ohella eQ Onlinen toimitusjohtajana listautumisen aikaan toimineen Petri Rutasen haastatteluun. EQ Onlinen tarina ei ole vain kertomus noususta ja lankeamuksesta vaan myös oppitunti siitä, miten tarina myydään, miten strategiat rakennetaan ja milloin kannattaa hypätä pois.Jaksossa tarjolla on koko kirjan luku, jossa "mitä opimme tästä?" -kysymykseen vastaa Petri Rutanen. Tuomiossa grillinpitäjä kertoo nykyperspektiivistä, mitä muuta eQ Onlinen tarinasta voi oppia.

21 Touko 39min

#58. Salkusta löytyi kymmenkertaistuja

#58. Salkusta löytyi kymmenkertaistuja

Grilinpitäjän salkusta löytyi osake, jonka kurssi on kymmenkertaistunut.Saksalainen jälleenvakuuttaja ei ole ensimmäinen nimi, joka tulee mieleen kymmenkertaistujaa arvuutellessa. Eikä nimi edes ole helppo: yhtiö tunnetaan Hannover Rückinä, Hannover Ruckina, Hannover Renä ja Hannoversche Rückversicherung Aktiengesellschaftina.Vajaassa 20 vuodessa aika ja liiketoiminnan tasaisehko ja markkinoita nopeampi kasvu ovat kuitenkin tehonneet ja tuottaneet tulosta. Samaan aikaan yhtiö on maksanut kasvavia osinkoja, ja tämänkeväinen osinko antaa jo yli 30 prosentin osinkotuoton osakkeen 20 vuoden takaiselle hinnalle.Jaksossa puhetta kymmenkertaistujista, jälleenvakuuttamisesta - ja Warren Buffettista.#tenbagger #hannoverre #hannoverruck #kymmenkertaistuja

14 Touko 39min

#57. Miljardimenestyksen kynnyksellä, Faronin Juho Jalkanen?

#57. Miljardimenestyksen kynnyksellä, Faronin Juho Jalkanen?

Faronilla on käynnissä historiansa tärkeimmät soidintanssit. Lääkekehitysyhtiö neuvottelee potentiaalisten yhteistyökumppaneiden kanssa bexmarilimabin seuraavista askeleista. Kyse on isoista rahoista, parhaassa tapauksessa miljardeista.Faronin lääkeaihio on käynyt läpi toisen vaiheen eli faasi II:n tutkimukset. Yhtiö on kertonut tuloksista makupaloja, mutta perinpohjaisesti ne esitellään touko-kesäkuun taitteessa Chicagossa järjestettävässä merkittävässä ASCO-toimialatapahtumassa. Päärivitulokset ovat lupaavia. Bexmarilimab edennee lääketutkimuksen kolmanteen vaiheeseen eli faasi III:een.Voiko pienellä turkulaisfirmalla olla käsissään blockbuster, yli miljardin dollarin vuosimyyntiä takova lääke?Entä miksi ihmeessä Faron keräsi rahaa juuri ennen toisen vaiheen tutkimustulosten julkistamista?Ja milloin Faron alkaa tehdä tulosta - tällä hetkellä kun tase osoittaa 200 miljoonan euron tappiokertymää?Grillattavana Faronin toimitusjohtaja Juho Jalkanen.Yhteistyössä: Faron#lääkekehitys #verisyöpä #blockbuster

7 Touko 57min

#56. Suomen rikkain taloyhtiö, Erkki Murto-Koivisto?

#56. Suomen rikkain taloyhtiö, Erkki Murto-Koivisto?

Asuntomarkkinoilla tuntuu vallitsevan sitkas hinnoitteluvirhe: asuntojen ostajat, eivätkä ehkä myyjätkään, ota huomioon taloyhtiön omaisuutta ainakaan täydestä hinnasta.Kokenut kiinteistönvälittäjä Erkki Murto-Koivisto kertoo Karon Grillissä konkreettisen esimerkin kohteesta, joka on ollut hänen välitettävänään kuluneena keväänä. Helsingin ydinkeskustassa Annankadun ja Simonkadun kulmassa sijaitseva Simonlinna omistaa yhtiössä olevat liiketilat.”Jos taloyhtiö myisi kaikki liiketilansa 4 prosentin tuotolla, 165-neliöisen asunnon osuus olisi yli 300 000 euroa. Asunnon hintalappu on 1 050 000. Siihen saa tavallaan kaksion kaupan päälle, ja se takoo [asumiskuluja alentavaa] vuokratuottoa vuodesta toiseen”, Murto-Koivisto laskee.Suomen rikkaimmaksi taloyhtiöksi Erkki Murto-Koivisto ei Simonlinnaa kuitenkaan nosta. Hänen ehdokkaansa tuon tittelin saajaksi sijaitsee Helsingissä Aleksanterin teatteria vastapäätä osoitteessa Bulevardi 34.Grilillä puhutaan Suomen rikkaimmista taloyhtiöistä ja taloyhtiöiden rikkauksista.Rahanarvoista varallisuutta on harvoilla taloilla, mutta korjausvelkaa on käytännössä kaikissa yhtiöissä. Eivätkä tekemistään odottavat remontit mene sen paremmin kauppahintoihin. Asuntosijoittajan tai kenen tahansa asuntoa ostavan olisi kuitenkin hyvä ottaa ne huomioon.Murto-Koivisto tuo myös terveiset asuntokaupan eturintamasta. Miltä asuntonäytöillä näyttää huhtikuun lopulla 2025?Yhteistyössä: Korjausvelkalaskuri

30 Huhti 1h 14min

#55. Kuinka korkealle kulta kipuaa, Endominesin Kari Vyhtinen?

#55. Kuinka korkealle kulta kipuaa, Endominesin Kari Vyhtinen?

Vajaa vuosi sitten Grillillä vieraillessaan Endominesin toimitusjohtaja Kari Vyhtinen ennakoi kullan hinnalle tulista nousua. Vyhtisen uumoilema 3000 dollarin raja rikkoutui maaliskuussa, ja sittemmin rikki on mennyt jo 3500:kin taalaa. Mikä on Kari Vyhtisen ennustus kullan hinnalle seuraavan vuoden jaksolle? Entä mitkä tekijät ajavat arvometallin hintaa?Kullan hinta nostaa kullankaivajien tulosta kovalla vivulla, sillä yhtiöiden tuotantokustannukset pysyvät ennallaan, vaikka lopputuotteen hinta kiitää. Samalla tuotantomäärällä ja samoilla kuluilla saadaan suurempi liikevaihto. Ei siis ihme, että kullankaivajat ovat olleet kurssiraketteja. Endominesin osakekurssi on miltei kaksinkertaistunut alkuvuoden aikana.Endomines tehnee tänä vuonna erinomaisen tuloksen nykyisellä kaivoksellaan, mutta yhtiön pitkän aikavälin arvo on maan alla. Endominesin tavoitteena on löytää Karjalan kultalinjalta yli miljoona unssia kultaa. Uusien kaivosten myötä tuotantovolyymikin olisi tarkoitus nostaa 70–100 000 unssiin vuodessa, kun tämän vuoden ohjeistus on 16–22 000 unssia. Kauempana siintää vielä kovempi luku, 200–400 000 unssin vuosituotantotavoite.Millaista polkua pitkin tavoitteeseen astellaan?Yhteistyössä: Endomines

23 Huhti 1h 10min

Suosittua kategoriassa Liike-elämä ja talous

sijotuskasti
mimmit-sijoittaa
psykopodiaa-podcast
rss-rahapodi
lakicast
herrasmieshakkerit
rss-rahamania
ostan-asuntoja-podcast
rss-neuvottelija-sami-miettinen
rss-lahtijat
rss-startup-ministerio
oppimisen-psykologia
taloudellinen-mielenrauha
pomojen-suusta
rss-strategian-seurassa
rss-myyntipodi
rss-uskalla-yrittaa
rss-ammattipodcast
rss-markkinointiradio
rss-karon-grilli