Kestävämmän työyhteisön kehittäjäksi 4: Kannusta kokeiluihin ja kehittämismatkan oivalluksiin

Kestävämmän työyhteisön kehittäjäksi 4: Kannusta kokeiluihin ja kehittämismatkan oivalluksiin

Kestävämmän työyhteisön kehittäjäksi -podcastin neljännen jakson teemana on Kannusta rohkeasti kokeiluihin ja kehittämismatkan oivalluksiin. Jaamme yhdessä meidän kehittäjien ja työyhteisöjen näkökulmista oivalluksia ja oppeja. Lisäksi nostamme esiin Menestyvän työyhteisön salaisen raaka-aineen eli psykologisen turvallisuuden ja sen merkityksen osana työyhteisöjen toimintaa. Aiheista keskustelemassa ovat sosiaali- ja terveysalan yliopettaja Salla Kivelä ja lehtori Carita Hand Metropoliasta. Kestävämmän työyhteisön kehittäjäksi -podcastissa pureudumme työyhteisöjen yhteiskehittämisessä hyödynnettäviin menetelmiin ja jaamme kokemuksia sekä oivalluksia kehittämismatkojemme varrelta. Podcastissa käsitellään Katse tulevaisuuteen -hankkeessa kehitettyä yritysten kehittämispolkua kohti kestävämpää työyhteisöä, sekä hankkeen keskeisiä teemoja kestävästä työstä ja resilienssistä. Hanke toteutetaan 1.5.2021-30.4.2023 ja rahoittajana toimii Euroopan sosiaalirahasto. Käsikirjoittajat: Salla Kivelä & Carita Hand

Jaksot(243)

Korkeakoulu kestävän kehityksen mahdollisuuksien äärellä

Korkeakoulu kestävän kehityksen mahdollisuuksien äärellä

Kestävä kehitys on läpileikkaava teema Metropolia Ammattikorkeakoulun strategiassa. Miten varmistetaan, että arvopohjaan vahvasti nivoutuva teema tuodaan strategiasta käytäntöön ja miten laajan korkeakouluyhteisön yhteistyötä edistetään kestävän kehityksen teemojen ympärillä? Kuuntele podcastista miten näihin tartutaan keväällä 2021! Podcastissa keskustelevat dialogipäällikkö Minna Kaihovirta ja kestävän kehityksen päällikkö Elli Ojala.

13 Huhti 202120min

Korkeakouluyhteisössä vaikutetaan yhdessä

Korkeakouluyhteisössä vaikutetaan yhdessä

Korkeakoulu on yhteisö, jonka toimintaan vaikuttavat niin opiskelijat kuin henkilöstökin. Kun vuorovaikutuksen paikkoja luodaan ja kehitetään, laajenee yhteistyö oppimisen ohessa moneen muuhunkin osioon. Kuuntele podcastista, miten kestävä kehitys nousi Metropolia Ammattikorkeakoulussa keskiöön ja millaisessa roolissa opiskelijat olivatkaan. Podcastissa Metropolia Ammattikorkeakoulun dialogipäällikkö Minna Kaihovirta keskustelee kestävän kehityksen teemoista. Ensimmäisessä jaksossa vieraana on suuhygienistiksi Metropoliassa opiskeleva Ella Vainikka. Tämän jakson aiheena on korkeakoulun toimintakulttuuri ja opiskelijoiden vaikutusmahdollisuudet tärkeiksi kokemissaan teemoissa. #Ammattikorkeakoulu #KesäväKehitys #MetroPolis

12 Huhti 202114min

Ammattikorkeakouluopiskelu, olisiko mun juttu?

Ammattikorkeakouluopiskelu, olisiko mun juttu?

Keskustelemassa opinto-ohjaajat Mari Rupponen ja Paula Lindqvist. Opot kertovat, millaista ammattikorkeakouluopiskelu on ja kenelle se sopii.

3 Maalis 202124min

3AMK-korkeakoulupoliittinen innovaatio

3AMK-korkeakoulupoliittinen innovaatio

FT, dosentti Pentti Rauhala on tehnyt selvityksen 3AMK:n yhteistyöstä vuosilta 2017-2020. Selvitys on julkaistu Metropolian julkaisusarjassa. Poadcastissa Rauhala ja Metropolian viestintäpäällikkö Liisa Salo keskustelevat yhteistyöstä, sen keskeisistä tuloksista ja jatkosta. 3AMK on pääkaupunkiseudun kolmen suurimman ammattikorkeakoulun, Haaga-Helian, Laurean ja Metropolian, strateginen liittouma. Sen tavoitteena on vastata entistä paremmin ja tehokkaammin opiskelijoiden ja työelämän tarpeisiin metropolialueella hyödyntämällä jäsenammattikorkeakoulujen vahvuuksia.

1 Maalis 202121min

Kaupunkien rooli yritysten tuotekehityskumppanina, osa 7/7

Kaupunkien rooli yritysten tuotekehityskumppanina, osa 7/7

Podcastissa toimintaterapian asiantuntijan, Toini Harran ja vanhustyön asiantuntijan, Panu Karhisen, vieraina ovat teknologia-asiantuntija Jaana Kokko, joka koordinoi OuluHealth Labs - Oulu WelfareLab -toimintaa sekö terveyden ja hyvinvoinnin yritysasiamies Sanna Hartman Helsingin kaupungilta. Keskustelun aiheena on Kaupunkien rooli yritysten tuotekehityskumppanina. Podcast on osa Keskusteluja tulevaisuuden teknologioiden ja palveluiden tuotekehityksestä -podcast-sarjaa. Sarja on tuotettu 6Aika: HIPPA - Hyvintointia ja parempaa palveluasumista digitalisaation avulla -hankkeessa EAKR:n rahoittamana ja julkaistaan TUTTU net - Tuotekehittäjän testi- ja tukiverkosto -verkkopalvelussa. Tuotannosta vastaavat Metropolia AMK, TAMK ja Oamk. Käsikirjoitus: Toini Harra, Panu Karhinen ja Minna Kilpeläinen. Äänityö ja musiikki: Panu Pentikäinen, Pulu Studio. Kuvaus ja leikkaus: Minna Kilpeläinen ja Tuukka Lindholm. Grafiikka: Jukka Fordell. Syksy 2020. https://tuttunet.fi https://hippa.metropolia.fi

7 Tammi 202119min

Digitaalisten tuotteiden ja palveluiden mahdollisuudet, osa 6/7

Digitaalisten tuotteiden ja palveluiden mahdollisuudet, osa 6/7

Podcastissa toimintaterapian asiantuntijan, Toini Harran ja vanhustyön asiantuntijan, Panu Karhisen, vieraina ovat Metropoli-ammattikorkeakoulun ICT-asiantuntija lehtori Aarne Klemetti ja Kajo-apuvälineiden apuvälineasiantuntija Miikka Kyllönen. Keskustelun aiheena on digitaalisten tuotteiden ja palveluiden mahdollisuudet. Podcast on osa Keskusteluja tulevaisuuden teknologioiden ja palveluiden tuotekehityksestä -podcast-sarjaa. Sarja on tuotettu 6Aika: HIPPA - Hyvintointia ja parempaa palveluasumista digitalisaation avulla -hankkeessa EAKR:n rahoittamana ja julkaistaan TUTTU net - Tuotekehittäjän testi- ja tukiverkosto -verkkopalvelussa. Tuotannosta vastaavat Metropolia AMK, TAMK ja Oamk. Käsikirjoitus: Toini Harra, Panu Karhinen ja Minna Kilpeläinen. Äänityö ja musiikki: Panu Pentikäinen, Pulu Studio. Kuvaus ja leikkaus: Minna Kilpeläinen ja Tuukka Lindholm. Grafiikka: Jukka Fordell. Syksy 2020. https://tuttunet.fi https://hippa.metropolia.fi

7 Tammi 202132min

Epävarmuus ohjauksen voimavarana

Epävarmuus ohjauksen voimavarana

Voimavaraistava uraohjaaja -täydennyskoulutuksen aikana käydyt keskustelut herättivät ja haastoivat ajattelemaan. Näitä oivalluksia me pohdimme erilaisissa podcast-keskusteluissa. Tämä podcast oli ensimmäinen sarjassamme. Keskitymme siinä epävarmuuteen osana hyvää ohjaamista. Miksi epävarmuus voi toisinaan olla juuri se, mitä tarvitaan voimavarakeskeisessä kohtaamisessa?

18 Joulu 202010min

Uraohjausta työuran päätepisteessä

Uraohjausta työuran päätepisteessä

Voimavaraistava uraohjaaja -täydennyskoulutuksen aikana käydyt keskustelut herättivät ja haastoivat ajattelemaan. Näitä oivalluksia me pohdimme erilaisissa podcast-keskusteluissa. Tässä podcastissa kurkistamme siihen, miten uraohjaus voi tukea meitä siinä vaiheessa, kun työura saavuttaa päätepisteensä, mutta elämänura vielä jatkuu. Millä tavoin tätä nivelvaihetta voidaan tukea voimavaraistavasti?

18 Joulu 202022min

Suosittua kategoriassa Koulutus

rss-murhan-anatomia
voi-hyvin-meditaatiot-2
psykopodiaa-podcast
psykologia
adhd-podi
aamukahvilla
rss-duodecim-lehti
rss-narsisti
rss-vapaudu-voimaasi
rss-vegaaneista-tykkaan
rss-lasnaolon-hetkia-mindfulness-tutuksi
ihminen-tavattavissa-tommy-hellsten-instituutti
rahapuhetta
ilona-rauhala
jari-sarasvuo-podcast
rss-tripsteri
rss-sisalto-kuntoon
rss-koira-haudattuna
rss-ihana-elamani
rss-mental-race