21.  Nostalgiapaloja: Se kaikkien aikojen ensimmäinen maailmanmestaruus

21. Nostalgiapaloja: Se kaikkien aikojen ensimmäinen maailmanmestaruus

Jari Kinnusen Nostalgiapalat-podcast on edennyt jaksoon numero 21. Jaksossa muistellaan Suomen ensimmäistä salibandyn MM-kultaa vuodelta 1999. Salibandymuseon Nostalgiapalojen jaksossa 21 matkataan menneisyyteen 1990-luvulle. Aikaan, jolloin Suomen naisten maajoukkue ei ollut onnistunut kaatamaan Ruotsia kertaakaan. Ruotsi oli ollut tuohon saakka ylitsepääsemätön este. Mutta vuonna 1999 se sitten tapahtui ja mihin paikkaan – MM-välierään. Suomi kaatoi Ruotsin MM -välierässä Ruotsin kotitantereella Borlängessä. Finaalissa kaatui sitten Sveitsi ja Suomi saavutti historiallisen, kaikkien aikojen ensimmäisen maailmanmestaruuden salibandyssä. Miten tuo Borlängen ihme oli mahdollinen? Sitä nostalgisoidaan joukkueen pelaaja Arja Kilpeläisen (os. Joutsen) ja kultajoukkueen päävalmentaja Mika Muukkosen kanssa. Studioisäntänä toimii museoukko Jari Kinnunen. Pääkallon podcastit löytyy myös Spotifysta, Itunesista ja Acastista. Jakson sisältö: 00:00:00 – 00:54:50 Huikea MM-ryhmä Borlängessä – Arja Kilpeläinen - ”Arja Joutsen – pelaaja kuin unelma” - ”Me päätettiin voittaa – ja voitettiin” - ”Ruotsi oli punainen vaate” - ”Tämä on ruotsalaisten peli” - ”Olemme usein järjestäneet ruotsalaisille hienot kisat” - Norja-tappio herätti - ”Tehtiin ruotsalaisista tikkataulu” - ”Uskallettiin pitää palloa” - Onko Ruotsi helpompi voittaa välierässä kuin finaalissa? - ”Se oli se pyörähdys” - Mikä joukkueesta teki mestarijoukkueen? - ”Joukkueesta huokui vahva itseluottamus” - ”Naisten ja tyttöjen harrastamisen kynnystä tulee madaltaa” - Naisurheilun asema on viime aikoina parantunut - ”Salibandy on elämän korkeakoulu” 00:54:51 – 01:25:51 Temppu ja miten se tehtiin – Mika Muukkonen - Ruotsissa pelanneet pelaajat olivat ratkaisevia - Mikä teki joukkueesta henkisesti vahvan? - ”Suomi on seuraava maailmamestari” - ”Ruotsi olisi kyllä kaatunut finaalissakin” - ”Sveitsi pitikin voittaa” - ”Huonoja häviäjiä oltiin” - Valmennusryhmässä oli luovaa hulluutta - ”Kisaviikolla oli positiivista hulluttelua” - Puuhelmikisat ja kullanväriset hiukset - Mielenkiintoinen kisaturistimatka Riikaan 2001 - ”Viime vuosien kehitystä sanoisin pettymykseksi” - ”Suunnanmuutospeli” ja ”pelikontrolli”

Jaksot(297)

23. Profeetat: Syynissä salibandyn säännöt, sarjamääräykset ja olosuhteet

23. Profeetat: Syynissä salibandyn säännöt, sarjamääräykset ja olosuhteet

Profeettojen 23. jakso pitää sisällään eritoten keskustelua säännöistä, sarjamääräyksistä sekä olosuhteista. Profeettojen juontajina toimivat Jari "Jabba" Nissinen sekä Tommi Manninen, ja jaksot nauhoitetaan Gamesaverin tiloissa. Löydät jakson myös Itunesista, Spotifysta ja Acastista. Jakson sisältö: 00.00-12.58 Kolmella juontajalla lähetys käyntiin. Mukana Tapio Hämeen-Anttila. - Viikonlopun seurafoorumista hieman nostoja ja siellä käsitellyistä asioista mm. C2 poikien SM-sarja. - Tommin vierailu verotoimistoon siirtyy ensi viikolle, mitähän miehellä mielessä? 12.59-1.07.43 - Salibandyn säännöt, sarjamääräykset ja olosuhteet syynissä.

13 Helmi 20201h 7min

44. KalloCast: Norsuhurmos, virallisempi maailman parhaiden valinta ja Seinäjoen parranpärinät

44. KalloCast: Norsuhurmos, virallisempi maailman parhaiden valinta ja Seinäjoen parranpärinät

KalloCastin jaksossa numero 44 puidaan maailman parhaan pelaajan valintoja, SPV-KrP-ottelun tapahtumia ja MM-karsintoja sekä norsuhuumaa muita aiheita unohtamatta. KalloCast valitsee omat maailman parhaat pelaajat jaksossa. KalloCastin isäntinä toimivat Pääkallo.fi:n Joel Siltanen ja Toni "Ylijohtava" Lötjönen. Jakson teknisenä toteuttajana toimi Reeo Tiiainen. Löydät sen Sportifysta, Acastista ja Itunesista. 1. Erä: Ajankohtaiset aiheet 00:00-27:03 Maailman parhaat pelaajat valittiin - missä läpinäkyvyys? - Kestääkö lista tarkastelua - KalloCast teki omat viralliset listansa Seinäjoella ja netissä kuohui - Tilanteen perkaus - Härmän reagointi - Hakosen sikailu jäi liian pienelle huomiolle Suomen Cupin finaalit Tallinnassa - Ohut spekulointi Veteläinen, Karvonen ja Rantaniemi - Uudet haastajat ovat ilmoittautuneet 2. Erä: MM-karsinnat ja Norsuhuuma 27:04-44:42 - Mistä "norsuhurmoksessa" oli kyse? - Miten tilanne hoidettiin kokonaisuudessaan? - Mitä karsinnoista jäi käteen? - EM-kisat? - Viron putoaminen ensi kertaa kisoista 3. Erä: Brandytyöryhmä aiheineen 44:43- - Minkä entisen liigajoukkueen toisit takaisin Salibandyliigaan? - Viikon somenosto - Viikon posi ja nega

7 Helmi 20201h 12min

22. Profeetat: "Tytöt viisaampia valmennettavia"

22. Profeetat: "Tytöt viisaampia valmennettavia"

Profeettojen 22. jakso ottaa tyttösalibandyn käsittelyyn. Vieraina ovat asiantuntijat Tapio Hämeen-Anttila ja Mikko Nummelin. Profeettojen juontajina toimivat Jari Nissinen sekä Tommi Manninen, ja jaksot nauhoitetaan Gamesaverin tiloissa. Löydät jakson myös Itunesista, Acastista ja Spotifysta. Sisältö: 00.00- 07.03 - Jabba onnittelee itseään, sillä Jabbasta vihdoinkin tullut valmentaja, "valmis valmentaja" - FBA: uusi video aiheutti keskustelua profeettojen kesken. Miljoona euroa, mutta mitä sillä saadaan? 07.04- 1.21.47 - Tyttösalibandysta keskustelemassa Tapio Hämeen-Anttila ja Mikko Nummelin

7 Helmi 20201h 21min

21. Profeetat: Unelmatiimiä mentoroiva Jussi Piha vieraana

21. Profeetat: Unelmatiimiä mentoroiva Jussi Piha vieraana

rofeettojen tämän viikon vieraana on huippupelaaja Jussi Piha, joka kertoo MM-projektistaan ja Unelmatiimi-mentoroinnista. Profeettojen juontajina toimivat Jari Nissinen sekä Tommi Manninen, ja jaksot nauhoitetaan Gamesaverin tiloissa. Löydät jakson myös Itunesista, Acastista ja Spotifysta. Jakson sisältö: 00.00- 9.30 - Mitä kuuluu säbämestari- ja tuomarikoulutukselle ? - Tulevia podcastin aihealueita pohdinnassa - todella mielenkiintoisia aihealueita nousi esille . - Poikien U19-maajoukkueen pelaajat ja nostoja pelaajista. 9.31- 1.02.22 - Vieraana Jussi Piha

29 Tammi 20201h 2min

43. KalloCast: Runo hiljensi studion - "Löytyi Veteläinen ja Karvonen, joka markan arvonen"

43. KalloCast: Runo hiljensi studion - "Löytyi Veteläinen ja Karvonen, joka markan arvonen"

KalloCastin jakso numero 43 tuuttaa eetteriin erinäisiä salibandyaiheita. Ajankohtaisissa aiheissa pureudutaan eritoten yllätysten sunnuntaihin ja Ylijohtavan kummipelaajien esityksiin. Toisessa erässä pureudutaan tuoreisiin miesten maajoukkuevalintoihin ja leirin muuhun antiin. Kolmoserässä brandytyöryhmä ottaa kantaa sekalaisiin aihepiireihin. KalloCastin isäntinä toimivat Pääkallo.fi:n Joel Siltanen ja Toni "Ylijohtava" Lötjönen. Jakson teknisenä toteuttajana toimi Reeo Tiiainen. Löydät sen myös Itunesista, Acastista ja Spotifysta. 1. Erä Ajankohtaiset aiheet 00:00-28:16 Yllätysten sunnuntai - Onko Classic nyt oikeasti kriisissä - Mikä SPV:tä vaivaa? - Oilersilla on meneillään erittäin hyvä vaihe Mika Kohosen ura jatkuu ainakin valmennuspuolella Veteläinen, Karvonen ja Rantaniemi -megashow 2. Erä Miesten maajoukkue viikonlopun leirille 28:17-52:30 - Miltä Suomen leiriryhmä näyttää? - Loukkaantumiset? - Sarjaohjelmafarssi - Bubbling under-pelaajia listan ulkopuolelta - Keillä valituista on vielä parannettavaa tämän kauden perusteella? - Jokunen sana MM-kisoista 3. Erä 52:31-1:11:30 Brandytyöryhmä: Keksi mainoslause joulukuun MM-kotikisoille? Uutuus: Viikon somenosto - Viikon posit - Viikon ottelunosto

29 Tammi 20201h 11min

42. KalloCast: Erikoiset salibandysäännöt - "Ekassa erässä oltiin kaikki siinä maaliviivalla"

42. KalloCast: Erikoiset salibandysäännöt - "Ekassa erässä oltiin kaikki siinä maaliviivalla"

KalloCastin jakso numero 42 tarjoilee salibandypulinaa muun muassa Suomisarjasta, Helsingin hallihankkeesta, Salibandyliigan tilanteesta sekä salibandyn säännöistä brandytyöryhmän kesken. KalloCastin isäntinä toimivat Pääkallo.fi:n Joel Siltanen ja Toni "Ylijohtava" Lötjönen. Jakson teknisenä toteuttajana toimi Reeo Tiiainen. Löydät sen myös Spotifysta, Itunesista ja Acastista. 1. Erä: Ajankohtaiset aiheet 00:00-19:49 Mikä on salibandyn Suomisarja ja miksi se on kehitetty? - Milloin Suomisarja starttaa Jätkäsaaren Royal-halli - Mistä hallista on kyse, ja mihin käyttötarkoitukseen se on pääasiassa rakennettu? Veteläinen, Karvonen ja Rantaniemi Show - Kaamos jatkuu 2. Erä: Liigakatsaus runkosarjan loppua kohden 19:50-48:13 - Classic hävisi - mureneeko dynastia? - Pudotuspelijoukkueiden marssijärjestys - miten käy kotiedun? - Onko LASBilla vielä saumat pudotuspeleihin? - Sijoilla 11-14 edelleen todella tiukkaa - mikä joukkue putoaa suoraan? 3. Erä: Brandytyöryhmän sääntökeskustelu 48:14-1:18:38 - Minkälaisia legendaarisia sääntöjä tulee mieleen? - Mitkä ovat olleet lajihistorian tärkeimpiä sääntömuutoksia? - Mitä sääntöjä muuttaisit vielä lajissa? (nyt kun IFF kysyy säännöistä julkisesti) Jatkoaika: 1:18:39-1:33:20 - Viikon posi ja nega - Viikon ottelunostot

23 Tammi 20201h 33min

20. Profeetat: "Pelaaaaaaa!" - tuomarin näkökulmaa salibandyssa

20. Profeetat: "Pelaaaaaaa!" - tuomarin näkökulmaa salibandyssa

Profeettojen 20. jakso käsittelee salibandyn erotuomaritoimintaa. Vieraana on aihepiirin asiantuntija Juha Knutsson. Profeettojen juontajina toimivat Jari Nissinen sekä Tommi Manninen, ja jaksot nauhoitetaan Gamesaverin tiloissa. Löydät jakson myös Acastista, Spotifysta ja Itunesista. Jakson sisältö - Tyttöjen ikäluokat säilyvät samoina 2020-21, joka tarkoittaa sitä että ikäluokat ovat yhteneväiset sekä poika- että tyttöpuolella kaudella 2020-21 - Nosto Twitteristä, joka käsitteli maalivahtien torjuntaprosentteja ja niiden oikeellisuutta - Otteluselostusten vaikea kenttä, Manninen tehnyt kotiläksynsä 8.21-1.34.44 - Profeettojen vieraana tuomariasiaa puimassa Juha Knutsson

20 Tammi 20201h 34min

41. KalloCast: Lötjösen lista - "Vihreissä sukkahousuissa painaa tuolla nuolipussi olalla"

41. KalloCast: Lötjösen lista - "Vihreissä sukkahousuissa painaa tuolla nuolipussi olalla"

KalloCastin 41. jakso on eetterissä. Aiheissa käydään läpi tällä viikolla muun muassa käytösrangaistuksia ja pelikieltoja, Petri Kettusen vaikeaa tilannetta Tshekissä, Champions Cupia sekä tietysti Toni Lötjösen 15 merkittävimmän salibandyvaikuttajan listaa. KalloCastin isäntinä toimivat Pääkallo.fi:n Joel Siltanen ja Toni "Ylijohtava" Lötjönen. Jakson teknisenä toteuttajana toimi Reeo Tiiainen. Löydät sen myös Itunesista, Spotifysta ja Acastista. 1. Erä: Ajankohtaiset aiheet 00:00-29:32 Veera Kaupista vuoden 2019 paras salibandypelaaja Kaapo Kettusen pelikieltokohu - Miksi asiaton huuto johti yhden ottelun pelikieltoon? - Onko käytösrangaistuksissa liian tiukka linja? Petri Kettusen ahdinko - Mikä meni pieleen Tshekissä? Veteläinen, Karvonen ja Rantaniemi - Oulun poikien synkät kuulumiset 2. Erä: Champions Cupin läpikäynti 29:33-51:45 - Mitä Classicille tapahtui välierissä? - SB-Pron turnauksesta pannukakku - Suomalaisen naissalibandyn tila - Voiko Classicia kutsua edelleen maailman parhaaksi? - Onko Salibandyliigan kutsuminen maailman parhaaksi sarjaksi liiottelua? - Mikä MVP:n valinnassa menee pieleen? 3. Erä: Lötjösen lista 51:46-1:34:36 - Suomen merkittävimmät salibandyvaikuttajat Lötjösen mukaan - Millä perusteella lista rakentui? - Mikä näitä yhdistää? - Miksei itse Ylijohtava ole listalla mukana? Jatkoaika: 1:34:27-1:53:31 Brandytyöryhmä - Minkä uuden tai vanhan muotivillityksen toisit salibandyyn? Viikon posi ja nega Viikon ottelunostot

16 Tammi 20201h 53min

Suosittua kategoriassa Urheilu

urheilun-varjoissa
rss-gillacast
kimanttia
suomen-f1-podcast
runners-high-podcast
rss-saappaat-jalassa
rss-setailyvaara-podcast
ohjissa
unelmia-onkimassa
juoksumania
rss-kovin-paikka
kaiken-takana
rss-seikkailun-jokamiesluokka
havuja-kengissa
hikinauha
rss-iloa-liikkeella
mika-ilmen-ja-taistelijat
rss-ala-riko-urheilua-podcast
rss-kuralappa-asiaa-gravel-ja-maastopyorailysta
rss-mielekkaampaa-ratsastusta