Siskojakso - vieraana Anni Bussman
Pariasiaa17 Loka 2024

Siskojakso - vieraana Anni Bussman

Jaksossa vastataan kuulijoiden kysymyksiin ja sitä kautta avataan meidän sisarussuhdetta, eroavaisuuksia ja sitä mikä yhdistää.

Mikä ajanjakso elämässä oli sellainen milloin me ei oltu niin läheisiä ja miksi?


Hanna ja Henrik Angelvuo ovat olleet yhdessä 11 vuotta. Kahden pienen lapsen vanhempana arki on välillä aikamoista hullunmyllyä mutta samaan aikaan myös iloa, naurua ja rakkautta.


Pariasiaa on podcast vanhemmuudesta ja parisuhteesta, elämän haasteiden kohtaamisesta ja niiden käsittelemisestä, ennen kaikkea ajasta ihanien haastavien ruuhkavuosien keskellä.


Tuotanto // Asennestudio




Jaksot(28)

”Sä olet ihan itse valinnut tollaisen aika dramaattisen puolison”

”Sä olet ihan itse valinnut tollaisen aika dramaattisen puolison”

Mistä teillä riidellään? Varmaan jokaisessa parisuhteessa riidat saattaa välillä kuulostaa toisen korvaan aika absurdeilta. Jaksossa avataan meidän omat kipupisteet ja käydään läpi mitkä vinkit pariterapiasta ovat oikeesti toimineet. Hanna ja Henrik Angelvuo ovat olleet yhdessä 11 vuotta. Kahden pienen lapsen vanhempana arki on välillä aikamoista hullunmyllyä mutta samaan aikaan myös iloa, naurua ja rakkautta. Pariasiaa on podcast vanhemmuudesta ja parisuhteesta, elämän haasteiden kohtaamisesta ja niiden käsittelemisestä, ennen kaikkea ajasta ihanien haastavien ruuhkavuosien keskellä. Tuotanto // Asennestudio

26 Syys 202450min

Miksi isät saa käydä rauhassa kakalla mutta useat äidit eivät?

Miksi isät saa käydä rauhassa kakalla mutta useat äidit eivät?

Jaksossa pohditaan omaa aikaa. Mistä sitä saa ja kun saa, niin miten sen käyttäisi mieluiten?Jaetaanko me tasaisesti omia menoja ja kumpi on menossa enemmän?Miksi mom guilt -tunne tulee vaikka ei tarvitsisi? Tuleeko iseille sitten dad guilt?Hanna ja Henrik Angelvuo ovat olleet yhdessä 11vuotta. Kahden pienen lapsen vanhempana arki on välillä aikamoista hullunmyllyä mutta samaan aikaan myös iloa, naurua ja rakkautta.Pariasiaa on podcast vanhemmuudesta ja parisuhteesta, elämän haasteiden kohtaamisesta ja niiden käsittelemisestä, ennen kaikkea ajasta ihanien haastavien ruuhkavuosien keskellä. Tuotanto // Asennestudio

19 Syys 202432min

Se vanhempi joka sanoo et lomalta paluu on helppo, niin se VALEHTEE!

Se vanhempi joka sanoo et lomalta paluu on helppo, niin se VALEHTEE!

Arkeen on palattu ja arki rullaa vai rullaako? Keskustellaan jaksossa lomasta ja siitä miten se meni! Henrik pohtii omaa suhdetta liikuntaan ja mietitään mistä saada energiaa omaan arkeen. Hanna ja Henrik Angelvuo ovat olleet yhdessä 11vuotta. Kahden pienen lapsen vanhempana arki on välillä aikamoista hullunmyllyä mutta samaan aikaan myös iloa, naurua ja rakkautta. Pariasiaa on podcast vanhemmuudesta ja parisuhteesta, elämän haasteiden kohtaamisesta ja niiden käsittelemisestä, ennen kaikkea ajasta ihanien haastavien ruuhkavuosien keskellä. Tuotanto // Asennestudio

12 Syys 202436min

Synnytyksen jälkeinen masennus – vieraana Mari-Prinsessa

Synnytyksen jälkeinen masennus – vieraana Mari-Prinsessa

Jaksossa syvennytään Marin kanssa ajanjaksoon meidän kummankin vanhemmuudessa, jolloin sairastuimme synnytyksen jälkeiseen masennukseen, ja siihen, kuinka tuo tumma pilvi varjosti koko perhe-elämää. Jakso on rehellinen kuvaus kahden äidin matkasta toipumiseen ja masennuksen kanssa elämiseen. Hanna ja Henrik Angelvuo ovat olleet yhdessä pian 11 vuotta. Kahden pienen lapsen vanhempana arki on välillä aikamoista hullunmyllyä mutta samaan aikaan myös iloa, naurua ja rakkautta. Pariasiaa on podcast vanhemmuudesta ja parisuhteesta, elämän haasteiden kohtaamisesta ja niiden käsittelemisestä, ennen kaikkea ajasta ihanien haastavien ruuhkavuosien keskellä.

27 Kesä 20241h 11min

Kumpi kelpaa – äiti vai isi?

Kumpi kelpaa – äiti vai isi?

“EI isi, äiti ottaa!” – Miten sulattaa tilanne, jossa lapselle kelpaa vain toisen vanhemman apu tai syli? Pystyykö pieni ihminen satuttamaan sanoilla? Kumpi meistä on lasten suosikki? Vaihteleeko roolit? Lisäksi puidaan sitä, miten arkiset rutiinit ja dynamiikka meillä muuttui toisen lapsen kohdalla.Hanna ja Henrik Angelvuo ovat olleet yhdessä pian 11 vuotta. Kahden pienen lapsen vanhempana arki on välillä aikamoista hullunmyllyä mutta samaan aikaan myös iloa, naurua ja rakkautta.Pariasiaa on podcast vanhemmuudesta ja parisuhteesta, elämän haasteiden kohtaamisesta ja niiden käsittelemisestä, ennen kaikkea ajasta ihanien haastavien ruuhkavuosien keskellä.

20 Kesä 202442min

“Mä en rakasta sua enää!”

“Mä en rakasta sua enää!”

Miltä tuntuu, kun lapsi löytää sanat, joilla voi satuttaa? Miten selvitä tilanteesta, kun pelkää, että keinot loppuu? Miten käsitellään tunnekuohujen jälkipyykki. Heitellään femmoja ja suitsutetaan Dr. Beckyn oppeja kirjasta Vahva vanhemmuus sekä peilataan niitä omaan vanhemmuuteen.Hanna ja Henrik Angelvuo ovat olleet yhdessä pian 11 vuotta. Kahden pienen lapsen vanhempana arki on välillä aikamoista hullunmyllyä mutta samaan aikaan myös iloa, naurua ja rakkautta.Pariasiaa on podcast vanhemmuudesta ja parisuhteesta, elämän haasteiden kohtaamisesta ja niiden käsittelemisestä, ennen kaikkea ajasta ihanien haastavien ruuhkavuosien keskellä.

13 Kesä 202456min

Mun rahat, sun rahat, meidän rahat

Mun rahat, sun rahat, meidän rahat

Minkälaisista taloudellisista taustoista tullaan? Tienaako toinen enemmän ja onko sillä merkitystä? Lisäksi muistellaan lapsuuden hairahduksia, ensimmäisiä työkokemuksia ja avataan meidän ajatuksia yhteisestä taloudesta. Hanna ja Henrik Angelvuo ovat olleet yhdessä pian 11 vuotta. Kahden pienen lapsen vanhempana arki on välillä aikamoista hullunmyllyä mutta samaan aikaan myös iloa, naurua ja rakkautta. Pariasiaa on podcast vanhemmuudesta ja parisuhteesta, elämän haasteiden kohtaamisesta ja niiden käsittelemisestä, ennen kaikkea ajasta ihanien haastavien ruuhkavuosien keskellä.

6 Kesä 202443min

Q&A: Mistä miehet puhuvat? Mikä on parasta isyydessä?

Q&A: Mistä miehet puhuvat? Mikä on parasta isyydessä?

Mainos: AinuMistä te miehet puhutte? Pitkitätkö kotiintulemista tahallaan? Entä mikä on haastavinta ja parasta isyydessä? Jaksossa vastaillaan muun muassa näihin kuulijakysymyksiin, kun Hannan paikan studiossa ottaa meidän yhteinen ystävä ja kahden pienen lapsen isä, Ossi.Hanna ja Henrik Angelvuo ovat olleet yhdessä pian 11 vuotta. Kahden pienen lapsen vanhempana arki on välillä aikamoista hullunmyllyä mutta samaan aikaan myös iloa, naurua ja rakkautta.Pariasiaa on podcast vanhemmuudesta ja parisuhteesta, elämän haasteiden kohtaamisesta ja niiden käsittelemisestä, ennen kaikkea ajasta ihanien haastavien ruuhkavuosien keskellä.

30 Touko 202456min

Suosittua kategoriassa Yhteiskunta

olipa-kerran-otsikko
i-dont-like-mondays
siita-on-vaikea-puhua
sita
aikalisa
rss-ootsa-kuullut-tasta
kaksi-aitia
poks
antin-palautepalvelu
kolme-kaannekohtaa
ootsa-kuullut-tasta-2
yopuolen-tarinoita-2
mamma-mia
rss-murhan-anatomia
rss-palmujen-varjoissa
terapeuttiville-qa
free-opa
rss-haudattu
viisaat-naiset
meidan-pitais-puhua