#37. Mistä tunnistaa menestyvän yhtiön, Risto Siilasmaa?
Karon Grilli23 Loka 2024

#37. Mistä tunnistaa menestyvän yhtiön, Risto Siilasmaa?

Risto Siilasmaa on näyttänyt käytännössä, kuinka rakennetaan menestyvä yritys. Hänen tyhjästä perustamansa Data Fellows, sittemmin F-Secure, joka jakautui nykyisiksi WithSecureksi ja F-Secureksi, on yli puolen miljardin euron arvoinen kokonaisuus. Kovin moni suomalainen ei ole vastaavaan pystynyt. Käytännön opinnäytteen lisäksi Siilasmaalla on aiheesta myös teoreettinen opinnäyte. Hänen diplomityönsä käsittelee kestävien kilpailuetujen luomista erityisesti ohjelmistoliiketoiminnassa. Mihin pääomasijoittajana kiinnität huomiota, kun arvioit sinulle tarjottavia kohteita, Risto Siilasmaa? ”Loppujen lopuksi totuus on se, että kyseessä on jonkinlainen hahmontunnistuskyky, joka on muodostunut vuosikymmenten aikana, kun aloittelevia ja vähän pidemmälle päässeitä yrittäjiä on tavannut varmaankin tuhatmäärin." Disruptoimalla markkinan yhtiö voi saada kilpailuedun. Siilasmaa päätyy miettimään disruptioiden logiikkaa ja syntyedellytyksiä. ”Kaikki yhtiöt ovat tavallaan oman historiansa vankeja, ja kaikilla yrityksillä on tuotekehitysvelkaa. On sitouduttu jonkin arkkitehtuurin, joka kahdeksan vuotta sitten, kun sitä työtä aloitettiin, oli se viimeisin ja paras ja oikea. Mutta ei se enää ole. Mutta sen kokonaan uudelleen kirjoittaminen on vain valtavan suuri työ”, hän maalaa. ”Jos on markkinajohtaja, ei tarvitse tehdä sitä, mutta sitten tulee joku uusi yritys, joka lähtee tyhjästä ja hyppää edellisen ja sitä seuraavan sukupolven yli uusimpaan tapaan toteuttaa se ratkaisu. He lähtevät nollasta liikkeelle ja alkavat syödä markkinajohtajan markkinaosuutta.” Sopivassa asennossa Siilasmaata kuunteleva saattaa kuulla hänen puhuvan Nokiasta, jonka hallituksen jäsenenä, myöhemmin puheenjohtajana ja hetken aikaa myös pääjohtajana Siilasmaa toimi. Siilasmaa kertoo myyneensä omistamansa Nokiat, joita hän omisti Nokian vuoden 2019 vuosikertomuksen mukaan noin 1,4 miljoonaa kappaletta. Tällä hetkellä sijoitusmarkkinoita ajavat yhdysvaltalaiset AI-yhtiöt. ”Kysymys ei ole siitä, onko siellä kupla, mutta kysymys on, koska se puhkeaa ja millä tavalla”, Risto Siilasmaa sanoo. S-Pankki Korkovarainhoito -rahastoa hoitaessaan Marko Ojalalla on edessään korkomarkkinoiden buffetpöytä, jonka tarjonnasta hän voi poimia kulloinkin kaikkein kiinnostavimmat palat. Mitkä niistä ovat tällä hetkellä kaikkein kiinnostavimpia? ”Meillä on tällä hetkellä ylipainossa kehittyvien markkinoiden lainat ja euroalueen high yield -lainat”, johtava salkunhoitaja Marko Ojala sanoo. Marinadi yhteistyössä: S-Pankki

Jaksot(85)

#53. Onko Pepsi pahis?

#53. Onko Pepsi pahis?

Pepsico valmistaa nopean syömisen välipalatuotteita, jotka tirisevät rasvaa, suolaa ja sokeria. Voiko sellaiseen yhtiöön sijoittaa, vaikka se valmistaa myös PepsiMaxin kaltaista nektaria?Entä kuinka vastuullisen sijoittajan tulisi ottaa huomioon Pepsicon pitkä ja värikäs historia Neuvostoliitossa ja nykyisin Venäjällä, jossa yhtiö jatkaa toimintaansa senkin jälkeen, kun Venäjä hyökkäsi Ukrainaan?Näiden kysymysten myötä sukelletaan vastuullisen sijoittamisen moninaisuuteen. Mukana myös lyhyet perustelut Pepsico-sijoitukselle.Jakson tarjoaa Korjausvelkalaskuri (www.korjausvelkalaskuri.fi).#vastuullisuus #sijoittaminen #esg #pepsico #venäjä

19 Maalis 49min

#52. Onko Solidium korppikotkankarkotin vai myyntiyhtiö, Reima Rytsölä?

#52. Onko Solidium korppikotkankarkotin vai myyntiyhtiö, Reima Rytsölä?

”Solidiumin tehtävänä on vahvistaa ja vakauttaa kotimaista omistusta ja kasvattaa pitkäjänteisesti omistustensa arvoa.” Solidiumin toimitusjohtaja Reima Rytsölä kertoo, mitä se tarkoittaa - ainakin hänen ymmärtääkseen. Kumpi on ensisijaista, kotimaisen omistuksen puolustaminen vai tuoton tavoittelu?Entä mitä tarkoittaa määritelmä "kansallisesti merkittävä", jollainen Solidiumin omistamiin yhtiöihin liitetään? Miksi haarukkatrukkien valmistaminen kansallisesti merkittävää? Entä autonrenkaiden?Rytsölä kertoo, kuinka ja millä periaatteilla Solidium ohjaa vajaan 8 miljardin euron salkkunsa yhtiöitä.Turhauttaako toimitusjohtajaa, kun yhtiön ainut omistaja kuppaa pääomia yhtiöstä yli alkujaan sovitun? Tuota kysymystä grillaajan ei tarvitse kysyä, sillä vastaus käy selväksi.

12 Maalis 51min

#51. Vale, emävale, tasearvo?

#51. Vale, emävale, tasearvo?

Karon Grillin monologijakson aiheina eQ Asunnot -rahaston ja yleisemmin kiinteistörahastojen samoin kuin private equity -rahastojen arvonmääritys. Kiinteistösijoitusyhtiö Kojamokin mainitaan.Yhtiöiden taseista käsittelyssä liikearvot ja niiden harkinnanvaraisuus. Tasenäkökulmasta esiin nousevat myös erikoistapaukset Spinnova ja Ilkka, joista ensimmäisellä on kassaa ja jälkimmäisellä Alma Median osakkeita omaa markkina-arvoaan enemmän.Aiemmin Grillissä on käsitelty metsärahastojen arvonmääritystä jaksossa:https://open.spotify.com/episode/3qrKl8WXphEFQItKtzUxFe?si=b186647cac014bf3Petri Roininen kiinteistörahastojen ja kiinteistösijoitusyhtiöiden arvonmäärityksestä jaksossa:https://open.spotify.com/episode/4YxI08juerFuigiCjrvv2f?si=3e968547c5d749f2Jakson tarjoaa: www.korjausvelkalaskuri.fi

5 Maalis 1h 2min

#50. Investors Housen Petri Roininen: Nyt on oikea hetki toimia!

#50. Investors Housen Petri Roininen: Nyt on oikea hetki toimia!

Kiinteistösijoitusyhtiö Investors Housen toimitusjohtaja Petri Roininen arvioi, että monissa kiinteistötyypeissä on nyt ostajan markkinat. Mutta eivät liikkeellä ole pelkästään myyjät. ”Korkotason laskun myötä niihin kohteisiin, joissa on hyvä, pitkä, ennustettava kassavirta kohdistuu kotimaista ja ulkomaista kysyntää tosi vahvasti. Maailma on täynnä rahaa, joka etsii sijoitustuotteita”, Roininen sanoo.”Joka kiinteistösektorilla toimii, nyt on oikea hetki toimia.”Viime vuonna Roinisen johtama Investors House toimi etenkin kahdessa isossa kaupassa. Se myi omistamansa kolmanneksen Jyväskylän Kukkulan Kehitys -yhtiöstä Ovarolle ja osti kolmanneksen samalla alueella toimivasta Apitare-yhtiöstä. Kaupat muokkasivat Investors Housea melkoisesti. Riskikkäämmästä hankekehityksestä se siirtyi melkein joukkolainan tylsyyteen.Apitare omistaa vajaat 18 000 neliömetriä entisiä sairaalakiinteistöjä, jotka se on vuokrannut vuoteen 2041 ulottuvalla vuokrasopimuksella Keski-Suomen hyvinvointialueelle. Vuokralainen vastaa kiinteistöjen ylläpidosta ja korjauksista, ja vuokra on sidottu indeksiin. Kaksi kolmasosaa Apitaresta tuo Investors Housen tulokselle ja kassavirralle vakaan perustan.Apitaren lisäksi Investors Housella on yksittäisiä kiinteistösijoituskohteita ja viime aikoina kehnonlaisesti pärjännyttä palveluliiketoimintaa. Viime vuoden tulokseen palveluliiketoiminnasta tehtiin isot alaskirjaukset, ja sitä pannaan kuntoon uuden segmenttijohtajan johdolla.Yhteistyössä: Investors House

26 Helmi 1h 27min

#49. Markkinakolmosen kilpailuetu, Pihlajalinnan Tuomas Hyyryläinen?

#49. Markkinakolmosen kilpailuetu, Pihlajalinnan Tuomas Hyyryläinen?

Pihlajalinna on tehnyt tuloskäänteen. Samalla liikevaihdon rakenne on muuttunut radikaalisti.Siinä missä vuonna 2021 julkinen sektori toi 430 miljoonan ja yksityinen puoli 220 miljoonan liikevaihdon, viime vuonna voimasuhteet olivat jo lähes toisinpäin: julkisista palveluista tuli enää 270 miljoonaa, yksityiseltä puolelta jo 450 miljoonaa euroa.Isoja ulkoistussopimuksia on päättynyt ja päättymässä, mutta samaan aikaan Pihlajalinna on kasvanut vauhdilla erityisesti vakuutusasiakkaissa. Vakuutusyhtiöiltä kertyi viime vuonna 150 miljoonan liikevaihto, eli kolmannes yksityisen puolen liikevaihtoeuroista.Vakuutuspuolen kasvu alkoi kiihtyä vuonna 2022, jolloin Pihlajalinna osti Pohjola Sairaalan ja solmi samalla yhteistyösopimuksn Pohjolan kanssa. Kun Pohjolan vakuutusasiakas soittaa Pohjola Terveysmestari -palveluun, puhelimeen vastaa Pihlajalinnan työntekijä. Samanlaisen ohjauspalvelun Pihlajalinna tuottaa myös Fennialle.Eikö vaarana ole, että suuremmat kilpailijat kopioivat toimintatavan?"Jostain syystä tätä mallia ei ihan sellaisenaan ole näkynyt markkinalla aikaisemmin", Pihlajalinnan toimitusjohtaja Tuomas Hyyryläinen sanoo. "Joskus esimerkiksi markkinakolmosena on kiva olla, koska voi tehdä sellaisia asioita, jotka joillekin toisille toimijoille eivät ole yhtä luontevia."Liikevaihdon rakenteen muuttumisen lisäksi Pihlajalinna on saanut kannattavuutensa kuntoon. Yleensä matalakatteiseksi mielletty julkisten palvelujen puoli teki viime vuonna peräti 8 prosentin oikaistun EBITA-kannattavuuden. Tälle vuodelle Pihlajalinna ohjeistaa koko konsernin osalta vähintään 9 prosentin oikaistua EBITAa. Yhteistyössä: Pihlajalinna

19 Helmi 1h 7min

#48. Maailman laadukkaimmat yhtiöt, Sifterin Santeri Korpinen?

#48. Maailman laadukkaimmat yhtiöt, Sifterin Santeri Korpinen?

Sifter-rahasto on erikoistunut sijoitusten hylkäämiseen. 65 000 potentiaalisesta sijoituskohteesta siivilöidään salkkuun 25 - 30 kiinnostavinta laatuyhtiötä.”Etsimme syitä olla sijoittamatta. Kysymme: miksi tämä voisi mennä pieleen? Ja jos emme löydä vastausta, niin sitten se todennäköisesti voisi olla ihan hyvä sijoitus”, Sifterin toimitusjohtajaSanteri Korpinen kertoo Karon Grillissä.Seulonnan ensimmäisessä vaiheessa maailman osakemarkkinat pudotetaan Stocksifter-analyysityökalun rouskuteltavaksi. Mekaanisen analyysin myötä yhtiöjoukko putoaa 500:aan Niitä ohjelma tarjoaa analyytikoiden työpöydälle edullisuusjärjestyksessä."Tietyt toimialat, kuten raaka-aineet, pankit ja energia, poistetaan automaattisesti. Samoin poistetaan yhtiöt, joiden velkaantuminen on liian suurta tai joiden pääoman tuotto ei yllä tietylle tasolle," Korpinen kertoo.Pelkästään numeerisesti ja yritysanalyysillä havaittu laadukkuus ei tietenkään riitä, sillä laadustakaan ei kannata maksaa liikaa. Yhtiöt kilpailevat paikasta Sifterin salkussa, ja noustakseen mukaan salkkuun yhtiön täytyy syrjäyttää jokin vanhoista salkkuyhtiöistä.Jaksossa Santeri Korpinen kertoo laatuyhtiöihin sijoittamisesta ja Sifterin osakevalinta- eli poissulkuprosessista. Miksi rahaston salkusta neljännes on sijoitettu puolijohdeyhtiöihin? Ja miksi ostettavaa on löytynyt Ruotsista, Tanskasta ja Norjasta mutta ei Suomesta?Sifterin YouTube-kanava & yhtiöanalyysivideot: https://www.youtube.com/@sifterfundYhteistyössä: Sifter

12 Helmi 1h 3min

#47. Suljetaanko seuraavaksi metsärahastot?

#47. Suljetaanko seuraavaksi metsärahastot?

Metsärahastot ovat olleet nollakorkoajoista asti merkittäviä metsätilojen ostajia. Sijoittajat ovat lapioineet rahaa avoimiin metsärahastoihin, jotka ovat joutuneet ostamaan tiloja - pahojen kielten mukaan tuotto-odotuksista välittämättä. Metsärahastojen tuotot ovat pysyneet erinomaisina korkojen noususta huolimatta. Selityksen antaa raakapuun voimakkaasti noussut hinta, mitä puolestaan selittää Venältä tuodun puun poistuminen markkinoilta. Etenkin kuitupuun hinta on noussut hurjasti sen jälkeen, kun Venäjä hyökkäsi Ukrainaan. Kun historialliset tuotot ovat säilyneet mallikkaina, sijoittajat eivät ole vetäneet pääomiaan pois avoimista metsärahastoista - suljetuista se ei niin vaan onnistuisikaan. Rahastoraportilla listatuista kolmesta suomalaisiin metsätiloihin sijoittavasta rahastosta lunastettiin viime vuonna yhteensä vain nelisen miljoonaa euroa. Jos seiniin sijoittaviin kiinteistörahastoihin kohdistuvat pelot laajenisivat metsärahastoihin ja niihin alkaisi kohdistua merkittäviä lunastuksia, metsärahastot saattaisivat muuttua metsätilojen netto-ostajista nettomyyjiksi. Sen vaikutuksia voi arvailla vaikka lukemalla taloustieteen oppikirjasta kysyntää ja tarjontaa käsittelevän luvun. Metsärahastoilla on pussukoissaan keinoja lunastusten varalle. Ensinnäkin niillä on pitkät lunastusajat, vähimmilläänkin puoli vuotta. Toiseksi rahastot saavat tulovifrtaa puunmyynnistä. Kolmanneksi rahastot voivat tarpeen tullen velkaantua nykyisestään. Karon Grillin monologijaksossa käsitellään avoimia metsärahastoja OP-Metsänomistaja, S-Pankki Metsä ja UB Metsä. #metsärahasto #metsäsijoittaminen #kiinteistörahastot #arvonmääritys

29 Tammi 1h 3min

#46. Voitinko vai hävisinkö pörssissä vuonna 2024?

#46. Voitinko vai hävisinkö pörssissä vuonna 2024?

Miten mitata menestystä osakemarkkinoilla? Grilinpitäjä Karo Hämäläinen vastaa 40 minuutin videoesseellä yksinkertaiseen ja suoraan kysymykseen: "voititko vai hävisitkö?" Sivujuonteina käsitellään muun muassa sijoitussalkun rakennetta pitkään sijoittamista harrastaneen kannalta samoin kuin menestyksen mittaamisesta saatavia hyötyä. Lopussa sinappikysymys ja arvaus Helsingin pörssin kehityksestä vuonna 2025! Edellinen jakso Salkku auki! löytyy tästä: https://open.spotify.com/episode/4HGcK3WwGC1jdalpinENYX?si=QRtwX_5RQxSLe9E-EGGyhw

22 Tammi 41min

Suosittua kategoriassa Liike-elämä ja talous

sijotuskasti
mimmit-sijoittaa
psykopodiaa-podcast
rss-rahapodi
lakicast
rss-rahamania
herrasmieshakkerit
rss-neuvottelija-sami-miettinen
ostan-asuntoja-podcast
pomojen-suusta
rss-lahtijat
oppimisen-psykologia
syo-nuku-saasta
rss-myyntipodi
rss-startup-ministerio
rss-bisnesta-bebeja
rss-myynti-ei-ole-kirosana
rss-inderes-femme
rss-yritys-ja-erehdys
rss-rahataito-podcast