Jakso 116: Vaurastuminen huippuosaamisella – menestyskirjailija Satu Rämön vinkit luovan uran rakentamiseen

Jakso 116: Vaurastuminen huippuosaamisella – menestyskirjailija Satu Rämön vinkit luovan uran rakentamiseen

Usein uravalintoja tekeviä pelotellaan sillä, ettei luovilla aloilla pärjää taloudellisesti, ja tutkimuksen* mukaan vain kaksi prosenttia suomalaisista uskoo vaurastuvansa huippuosaamisella, kuten urheilun tai taiteen avulla. Millaisia eväitä tarvitaan luovalla alalla menestymiseen ja vaurastumiseen?

Tässä jaksossa Jasminin ja Kaisan vieraina on Islannissa asuva menestyskirjailija Satu Rämö. Satu tunnetaan huippu suositusta Hildur-kirjasarjastaan, jota on käännetty eri kielille, siitä on tehty näytelmä ja suunnitteilla on myös televisiosarja.

Satu puhuu jaksossa siitä, kuinka hän eli lama-ajan lapsuuden ja päätti sen kokemuksen jälkeen, ettei rahasta tule olemaan enää hänen elämässään pulaa. Satu kertoo olevansa varman päälle pelaaja, mutta miten yhtälö suhteessa kirjailijan työhön liittyvään epävarmuuteen ja syklisyyteen toimii?

Satu avaa jaksossa, millainen merkitys rahalla on hänen elämässään, ja onko menestys muuttanut esimerkiksi sitä, millaisiin asioihin hän käyttää rahaa. Satu kertoo myös, miten ylläpitää omaa taloudellista mielenrauhaansa, ja millaisilla konsteilla hän varmistaa, että tulovirrat jatkuvat, vaikka mitä tapahtuisi.

Satun työhistoria on värikkäämpi kuin moni tietää. Tie menestyskirjailijaksi on vaatinut tarmoa, ja Satun mielestä myös himpun verran tuuria. Satu on joutunut useamman kerran uransa aikana pohtia uusia ansaintamahdollisuuksia, kun muun muassa digitalisaatio ja koronapandemia ovat muovanneet työkenttää ja vieneet työt. Kuinka hän on pystynyt löytämään uusia toimeentulon lähteitä ja työnkuvia maailman tilanteen muuttuessa?

*Taloudellinen mielenrauha 2024 –kyselytutkimus

Danske Bank on jo vuodesta 2018 selvittänyt pohjoismaalaisten taloudellisen mielenrauhan tasoa kyselytutkimuksella.Tämän Pohjoismaissa toteutetun selvityksen pohjalta Danske Bank on kehittänyt taloudellista mielenrauhaa kuvaavan indeksin.

Indeksi on rakennettu kysymyksistä, jotka mittaavat ihmisten luottavaisuutta omaan taloudelliseen tilanteeseensa, talouteen liittyvien huolten määrää ja oman taloudellisen tilanteen tulevaisuudennäkymiäTiedot kerättiin sähköisenä kyselynä YouGovin kuluttajapaneeleissa 11.4-19.4.2024.

Tutkimuksen kohderyhmään kuuluvat 18 vuotta täyttäneet kansalaiset kussakin maassa iän, sukupuolen ja alueen mukaan edustavilla otoksilla. Otoskoko Suomen osalta on 3031, jolloin keskimääräinen virhemarginaali kokonaistasolla on noin ±1,6%-yksikköä (95%:n luottamustasolla).


Jaksot(126)

Jakso 91: Vuosi vanhempainvapaauudistuksesta - joko asenteet ovat muuttuneet?

Jakso 91: Vuosi vanhempainvapaauudistuksesta - joko asenteet ovat muuttuneet?

Vuosi vanhenpainvapaauudistuksesta - missä mennään? Miten suhtaudutaan siihen, kun jako tehdään perinteistä kaavaa rikkoen? Ovatko asenteet muuttumassa ja jaetaanko vanhempainvapaat jo tasavertaisemmin? Mitkä asiat perheissä meinaavat yhä unohtua vanhempainvapaista sovittaessa, entä mikä rooli työpaikoilla on vanhempainvapaisiin liittyen?     Jasminin ja Kaisan vieraina Akavan työmarkkinaekonomisti Eugen Koev sekä Koti-iskä 88 -instatilin pitäjä Ville Viholainen, joka on ollut itse isyysvapaalla. Ville kertoo kokemuksistaan sekä siitä, miksi suosittelisi isyysvapaita kaikille.

10 Loka 202331min

Jakso 90: Viisaaksi sijoittajaksi 30 minuutissa

Jakso 90: Viisaaksi sijoittajaksi 30 minuutissa

Mitä harhaluuloja sijoittamisen aloittamiseen liittyy, ja mitkä ovat yleisimmät kompastuskivet, jotka kannattaa ainakin yrittää taklata? Miten tärkeää on tuntea itsensä, kun sijoittaa, entä kuinka usein salkun tuottoja kannattaa vilkuilla ja miksi?  Jasminin ja Kaisan vieraana Omavaraisuushaaste-blogin kirjoittaja, kirjailija ja sijoittaja Esa Juntunen, joka jakaa merkittävimmät oppinsa oman sijoitusmatkansa varrelta.  Lue Esan tarina siitä, miten hän on onnistunut kerryttämään itselleen lähes 450 000 euron varallisuuden: https://danskebank.fi/sinulle/tule-asiakkaaksi/asiakastarinat/nain-tunnettu-sijoitusbloggaaja-oppi-sijoittamaan

3 Loka 202335min

Jakso 89: Talouden tilanne voisi olla huonompikin – vai voisiko?

Jakso 89: Talouden tilanne voisi olla huonompikin – vai voisiko?

Mitä jokaisen ja erityisesti sijoittajan tulisi ymmärtää talouden tilasta juuri nyt? Aiheuttaako taantumasta puhuminen lopulta itseään toteuttavan ennustuksen? Mitä ovat talouden kovat ja pehmeät laskut ja kumpaa kannattaisi toivoa? Onko kaikki koronnostot Euroopassa nähty ja koska korkojen laskua on luvassa?  Jasminin ja Kaisan vieraana Danske Bankin pääekonomisti Pasi Kuoppamäki.

26 Syys 202330min

Jakso 88: Kesän talous ja kuumat Q&A:t

Jakso 88: Kesän talous ja kuumat Q&A:t

Päätämme podikauden Q&A-jaksolla! Kannattaako lainaa lyhentää 200€ extraa kuukaudessa? Miten inflaatiolta voi suojautua? Mitä jos asunto ei vain mene kaupaksi? Entä milloin sijoitukset kannattaa nostaa tilille? Jaksossa Jasmin ja Kaisa vastaavat kuulijoiden kysymyksiin sekä kertovat omista kesäsuunnitelmistaan ja vinkkaavat, miten kesäbudjetti kannattaa suunnitella.

21 Kesä 202331min

Jakso 87: Näin sijoitat osakkeisiin kuin ammattilainen

Jakso 87: Näin sijoitat osakkeisiin kuin ammattilainen

Miten osakkeita valitaan ja miten osakesalkku rakennetaan? Mistä voi tietää, onko jokin osake hyvä sijoitus? Täytyykö yrityksen tulos- ja taselaskelmat tuntea kuin omat taskunsa, vai riittääkö, että ostaa yhtiöitä, joilla on lupaava kasvutarina? Entä mistä tietää milloin pitää luopua osakkeesta? Jasminin ja Kaisan vieraana Danske Bankin seniorisalkunhoitaja Ville Kivipelto.

14 Kesä 202340min

Jakso 86: Ulkomaiset osakkeet – miksi ja miten?

Jakso 86: Ulkomaiset osakkeet – miksi ja miten?

Ulkomaisiin osakkeisiin sijoittaminen on monen aloittelevan sijoittajan mielikuvissa vaikeaa. Eroavatko ulkomaiset osakkeet ja niiden ostaminen niin kovasti kotipörssin sijoituksista? Miksi kannattaa harkita sijoittamista myös ulkomaisiin osakkeisiin eikä pelkästään suomalaisiin? Mistä kannattaa lähteä liikkeelle ja mistä löytyy tarvittavaa tietoa? Entä paljonko ulkomaisiin osakkeisiin sijoittaminen maksaa ja mitä verotuksesta tulee tietää? Jasminin ja Kaisan vieraana Suomen Osakesäästäjät ry:n toimitusjohtaja Victor Snellman.

7 Kesä 202333min

Jakso 85: Vinkit asuntosijoittamiseen – vai onko se enää edes kannattavaa?

Jakso 85: Vinkit asuntosijoittamiseen – vai onko se enää edes kannattavaa?

Asuntosijoittamisen suurimpia riskikohtia ovat puutteellinen taustatyö sekä nousevat asunnon hoitokulut ja korot. Aikeet sijoittaa asuntoihin ovat olleet laskussa taloustilanteen vuoksi. Mitkä ovat asuntosijoittamisen näkymät ja kannattaako asuntoihin nyt sijoittaakaan?  Jasminin ja Kaisan vieraana yrittäjä ja asuntosijoittaja Katja Pesonen, joka kertoo matkastaan asuntosijoittajaksi. Mitä matkalla on opittu, mitkä ovat Katjan vinkit ja kuinka taloustilanteen käänteet ovat vaikuttaneet omaan sijoittamiseen?

31 Touko 202336min

Jakso 84: Suomen taloustilanne - onko kasvu riittävää vai pitääkö olla huolissaan?

Jakso 84: Suomen taloustilanne - onko kasvu riittävää vai pitääkö olla huolissaan?

Miksi talouskasvua pidetään niin sanotusti ”itsestään selvänä” tavoitetilana niin yrityksissä kuin yhteiskunnassa laajemmin? Miksi sitten talouskasvu on hyvästä ja mitä hyvää talouskasvu tuottaa minun lompakolleni tai hyvinvoinnilleni? Entä mitä bruttokansantuote (BKT) kertoo? Kuinka ainaisen kasvun tavoitteet suhteutuvat tavoitteeseen ratkoa ympäristöongelmia? Millainen ylipäätään on tai olisi hyvä talousjärjestelmä? Jasminin ja Kaisan vieraana Ellun Kanojen pääekonomisti Heikki Pursiainen, ja yhdessä he lähettävät terveisiä tulevalle hallitukselle.

24 Touko 202332min

Suosittua kategoriassa Liike-elämä ja talous

sijotuskasti
mimmit-sijoittaa
psykopodiaa-podcast
puheenaihe
rss-rahapodi
herrasmieshakkerit
hyva-paha-johtaminen
rss-perho-rajoilla
ostan-asuntoja-podcast
oppimisen-psykologia
pomojen-suusta
leadcast
rss-lahtijat
rss-merja-mahkan-rahat
rss-juurisyy-johtamisesta-kilpailuetua
syo-nuku-saasta
sijoitusovi-podcast
rss-rahamania
menesty-uupumatta
rss-teiskonen-maailman-parhaan-ralli-vipn-tarina