Ansiotulovero pois! | #rahapodi 232
Rahapodi11 Helmi 2021

Ansiotulovero pois! | #rahapodi 232

Tehdään Suomesta työnteon paratiisi poistamalla ansiotuloverot! Itsenäistymisensä jälkeen Suomi oli ensimmäiset lähes sata vuotta melkoinen menestystarina, mutta nykyisin Suomi ei ole enää edes Pohjoismaa. VM:n tutkimus (8.2.2021) maalaa karua kieltään nyky-Suomen tilanteesta ja paljastaa, että Suomi laahaa kaukana Ruotsin, Norjan ja Tanskan perässä. Innovointia Suomessa on tehty paikoin isostikin, mutta kaiken ytimessä oleva tuottavuus on aivan retuperällä. Mistä tuottavuus koostuu ja mikä Suomessa on pielessä? 1. Koulutus: Suomi on korkeakoulutuksen supermaa, mutta korrelaatio työllisyyden kanssa on heikko. 2. Investoinnit: Kysyntä ei riitä ajamaan koneita tulipunaisena, joten investoinnit jäävät tekemättä. Mahdolliset investoinnit ja tuotantolaitokset viedään suoraan kohdemaahan, mikä on Suomelle laiha lohtu. 3. Teknologia: Miten asioita tehdään mahdollisimman tehokkaasti? Olisiko syytä hypätä ajoissa esimerkiksi autonomisen ajamisen kelkkaan eikä jäädä odottamaan, että kaikki muut maat kaahavat jälleen talla pohjassa ohitsemme? 4. Työn kohdentaminen korkean tuottavuuden toimipaikkoihin: Jäykät rakenteet puolustavat laskevan auringon aloja, eikä seuraavalle jäälautalle osata hypätä ajoissa. Suomea vaivaavan tuottavuus- ja työllisyysvajeen taustalla olevat syyt ovat ratkaistavissa #rahapodi-miesten teesein. Ansiotuloveron poistaminen aiheuttaa noin 6,5 miljardin euron veroaukon, mutta tällä summalla saadaan luotua kaikille työikäisille insentiivi ottaa vastaan töitä ja saadaan myös Portugalin vuorineuvokset siirtämään kirjansa takaisin Suomeen. Lukuisat megatrendit ovat Suomen puolella, mutta nyt on aika puristaa niistä kaikki hyöty irti. Suomen ilmasto tukee suuria datakeskuksia, maaperästä löytyisi raaka-aineita akkutehtaita varten ja ydinvoimafarmien avulla Suomesta voitaisiin tehdä sähkönviejä koko Itämeren alueelle. Suomella on tuhannen taalan paikka rahastaa naapureitaan seuraavat sata vuotta, mutta saadaanko savuttavasta koneesta tarpeeksi tehoja irti? Kuuntele #rahapodi 232 ja jätä peukku, jos olet Miikan ja Martinin kanssa samoilla linjoilla! VM:n tutkimus: https://julkaisut.valtioneuvosto.fi/handle/10024/162830 Vastuunrajoitus. Rahapodiin kerätyt tiedot on voitu hankkia useista eri julkisista lähteistä. Nordnetin pyrkimyksenä on käyttää luotettavaa ja kattavaa tietoa, mutta tämä ei sulje pois mahdollisuutta siitä, että tiedoissa ei voisi esiintyä virheitä. Nordnet ja sen palveluksessa oleva henkilökunta eivät vastaa vahingoista, jotka aiheutuvat tässä rahapodissa kuultujen tietojen käytöstä tai näiden perusteella tehtävien sijoituspäätösten taloudellisesta tuloksesta. Mikään tässä rahapodissa esitetty ei ole, eikä sitä tule käsittää sijoitussuositukseksi, tarjoukseksi tai kehotukseksi ostaa tai myydä rahoitusvälineitä. Sijoittajan tulee sijoituspäätöksiä tehdessään perustaa päätöksensä omaan tutkimukseensa, arvioonsa rahoitusvälineen arvoon vaikuttavista seikoista ja ottaa huomioon omat tavoitteensa, taloudellinen tilanteensa sekä tarvittaessa käytettävä neuvonantajia. Sijoitustoimintaan liittyy aina riskejä. Sijoittajan tulee myös ymmärtää, että historiallinen kehitys ei ole tae tulevasta. Tässä rahapodissa esitetyn tiedon sisältö voi muuttua milloin tahansa. Nordnet ei sitoudu ilmoittamaan mahdollisista materiaalin sisällön muutoksista. Tämä rahapodi on tarkoitettu ainoastaan kuuntelijan yksityiseen käyttöön. Materiaalin muokkaaminen, levittäminen ja kaupallinen hyödyntäminen ilman Nordnetin kirjallista lupaa on kielletty. Nordnet eri kanavissa: Kotisivut: www.nordnet.fi Nordnet Blogi: blogi.nordnet.fi/ Facebook: www.facebook.com/nordnetsuomi/ Twitter: www.twitter.com/nordnetfi Youtube: www.youtube.com/nordnetsuomi Instagram: www.instagram.com/nordnetsuomi/ Linkedin: www.linkedin.com/company/nordnet-bank-ab

Jaksot(396)

#rahapodi 146 | Parhaat pelipaikat Brexitissä

#rahapodi 146 | Parhaat pelipaikat Brexitissä

Esperi (doesn't) Care – Suomen yksityiset hoivapalvelut ovat kriisissä. Kuka tilanteessa joutuu syntipukiksi ja kenen pitäisi hoitaa tilanne taas raiteilleen? Myös Brexit on solmussa ja hiekka tiimalasissa alkaa jo ehtymään. Millaisia pelipaikkoja Brexit tarjoaa sijoittajalle? Lopuksi kurkataan vielä kristallipalloon, joka kertoo vastaukset uusimpiin kuulijakysymyksiin. 0:41 Esperi Caren tapaus 16:34 brexit 39:08 kuulijakysymykset Nordnet eri kanavissa: Kotisivut: https://www.nordnet.fi Nordnet Blogi: https://blogi.nordnet.fi/ Facebook: https://www.facebook.com/nordnetsuomi/ Twitter: https://www.twitter.com/nordnetfi Youtube: https://www.youtube.com/nordnetsuomi Instagram: https://www.instagram.com/nordnetsuomi/ Linkedin: https://www.linkedin.com/company/nordnet-bank-ab Jakso julkaistu 31.1.2019.

31 Tammi 201956min

#rahapodi 145 | Koodauskoulusta massimaisteriksi

#rahapodi 145 | Koodauskoulusta massimaisteriksi

Tekoälyn ja digitalisaation aikakaudella koodareista on huutava pula. Supercellin tukema Hive Helsinki aikoo ratkaista ongelman perustamalla uuden koodauskoulun Helsinkiin, jossa opetus perustuu tiimityöskentelyyn ja vertaisoppimiseen. Studiossa asiaa avaamassa Hiven johtaja Minna Kivihalme. Jakso julkaistu 24.1.2019. Nordnet eri kanavissa: Kotisivut: https://www.nordnet.fi Nordnet Blogi: https://blogi.nordnet.fi/ Facebook: https://www.facebook.com/nordnetsuomi/ Twitter: https://www.twitter.com/nordnetfi Youtube: https://www.youtube.com/nordnetsuomi Instagram: https://www.instagram.com/nordnetsuomi/ Linkedin: https://www.linkedin.com/company/nordnet-bank-ab

24 Tammi 201939min

#rahapodi 144 | Onko 2019 karhun vuosi?

#rahapodi 144 | Onko 2019 karhun vuosi?

Brexit etenee... vai eteneekö? Mitä se tarkoittaa markkinoille? Loppuvuodesta kurssit tulivat alas. Onko nyt alkanut ne kauan odotetut karhumarkkinat? #rahapodi:ssa kurkataan myös kristallipalloon ja katsotaan mitä tänä vuonna markkinoilla muuten tapahtuu. 01:55 Brexit 17:29 Kiitokset äänestäjille! 18:29 Bear-markkina 35:57 Mitä markkinoilla tapahtuu tänä vuonna? Jakso julkaistu 17.1.2019. Nordnet eri kanavissa: Kotisivut: https://www.nordnet.fi Nordnet Blogi: https://blogi.nordnet.fi/ Facebook: https://www.facebook.com/nordnetsuomi/ Twitter: https://www.twitter.com/nordnetfi Youtube: https://www.youtube.com/nordnetsuomi Instagram: https://www.instagram.com/nordnetsuomi/ Linkedin: https://www.linkedin.com/company/nordnet-bank-ab

17 Tammi 201941min

#rahapodi 143 – Kannattaako nyt ostaa asunto?

#rahapodi 143 – Kannattaako nyt ostaa asunto?

Vieraana pääekonomisti Juhana Brotherus asuntorahoitukseen erikoistuneesta Hypo-luottolaitoksesta. Miltä asuntomarkkinat näyttävät tällä hetkellä? Onko nyt oikea aika ostaa asunto? Mistä asunto ylipäätään kannattaa ostaa? Ovatko asunnot tällä hetkellä kalliita? 1:54 Kansainväliset markkinat ja korkomarkkinoiden näkymät 13:58 Suomen asuntomarkkinoiden tila 24:15 Mistä asunto kannattaa ostaa? 38:25 Kuulijakysymyksiä asuntosijoittamisesta Jakso julkaistu 20.12.2018. Nordnet eri kanavissa: Kotisivut: https://www.nordnet.fi Nordnet Blogi: https://blogi.nordnet.fi/ Facebook: https://www.facebook.com/nordnetsuomi/ Twitter: https://www.twitter.com/nordnetfi Youtube: https://www.youtube.com/nordnetsuomi Instagram: https://www.instagram.com/nordnetsuomi/ Linkedin: https://www.linkedin.com/company/nordnet-bank-ab

20 Joulu 201858min

#rahapodi 142 – Rahakone?

#rahapodi 142 – Rahakone?

Jakso 142 on pyhitetty kuulijakysymyksille! Miikka ja Martin pohtivat, voiko Superluoton ja vakaiden osinko-osakkeiden avulla rakentaa rahakoneen, joka generoi tuottoa kuin ikiliikkuja. Muita aiheita jaksossa ovat mm. Morningstarin rahastoluokituksen toimintaperiaatteet ja se, kannattaako rahaa käyttää velan lyhentämiseen vai sijoittamiseen. 3:23 Kuulijakysymys Tonilta: Voiko osinko-osakkeilla rakentaa rahakoneen? 17:40 Kuulijakysymys Jasperilta: sijoittaako vai lyhentääkö velkoja? 33:17 Kuulijakysymys Valtterilta: Mihin Morningstarin tähtiluokitus perustuu? 35:35 Heidi on onnistunut yhdistämään perheen, uran ja viisi lasta.

13 Joulu 201841min

#rahapodi 141 – Nordnet Smart -salkut pähkinänkuoressa

#rahapodi 141 – Nordnet Smart -salkut pähkinänkuoressa

Nordnet Smart -salkut julkistettiin syksyllä 2018. Nyt Martin ja Miikka ovat lähdössä kansan pariin jalkauttamaan Smart-ilosanomaa. Kuuntele, mitä Smart-salkut oikein ovat ja miksi ne ovat sijoitustuotteina niin vallankumouksellisia. Jakso nauhoitettu #rahapodin Smart-autossa 5.12.2018 ja julkaistu 6.12.2018. Nordnet eri kanavissa: Kotisivut: https://www.nordnet.fi Nordnet Blogi: https://blogi.nordnet.fi/ Facebook: https://www.facebook.com/nordnetsuomi/ Twitter: https://www.twitter.com/nordnetfi Youtube: https://www.youtube.com/nordnetsuomi Instagram: https://www.instagram.com/nordnetsuomi/ Linkedin: https://www.linkedin.com/company/nordnet-bank-ab

6 Joulu 201823min

#rahapodi 140 – Pekka Haavisto, sijoitatko vihreästi?

#rahapodi 140 – Pekka Haavisto, sijoitatko vihreästi?

#rahapodi-vieraana Pekka Haavisto. Miten Haavisto johtaisi Suomea kohti vihreää tulevaisuutta? Mikä on Vihreiden kanta kansankapitalismiin ja peukuttaako Haavisto osakesäästötilin puolesta? Entä mihin Haavisto itse sijoittaa? 24:54 Suomen tilanne tällä hetkellä 42:23 Kestävän kehityksen sijoitukset 49:19 Vihreät Jakso nauhoitettu 26.11.2018 ja julkaistu 29.11.2018.

29 Marras 201856min

#rahapodi 139 | Sijoitussuvun salaisuudet

#rahapodi 139 | Sijoitussuvun salaisuudet

Vieraana kiinteistö- ja pääomasijoittaja Pontoksen toimitusjohtaja Timo Kokkila. Lisäksi Kokkila toimii monien eri yhtiöiden hallituksissa, joita ovat Valmet Automotive, Ilmarinen, eQ ja Redin vastikään rakennuttanut SRV. Mitä mieltä Kokkila itse on Redistä? Entä onko Teslan gigafactory tulossa Suomeen? Miten perheyhtiötä pyöritetään ja millaisia sijoituksia he tekevät? Ota selvää ja kuuntele #rahapodi! 3:55 Miten Pontos päätyi autoalalle? 16:08 Pontoksen kiinteistöbisnes 31:11 Perheyhtiön muut sijoitukset Jakso julkaistu 22.11.2018. Nordnet eri kanavissa: Kotisivut: https://www.nordnet.fi Nordnet Blogi: https://blogi.nordnet.fi/ Facebook: https://www.facebook.com/nordnetsuomi/ Twitter: https://www.twitter.com/nordnetfi Youtube: https://www.youtube.com/nordnetsuomi Instagram: https://www.instagram.com/nordnetsuomi/ Linkedin: https://www.linkedin.com/company/nordnet-bank-ab

22 Marras 201844min

Suosittua kategoriassa Liike-elämä ja talous

sijotuskasti
psykopodiaa-podcast
mimmit-sijoittaa
puheenaihe
rss-rahapodi
pomojen-suusta
hyva-paha-johtaminen
herrasmieshakkerit
rss-markkinointitrippi
rss-perho-rajoilla
ostan-asuntoja-podcast
rss-rahamania
rss-startup-ministerio
taloudellinen-mielenrauha
rss-lahtijat
rss-myynti-ei-ole-kirosana
rss-merja-mahkan-rahat
yrittaja
rss-paasipodi
rss-set-for-life-sijoita-ja-vaurastu