Zombie-kupla | #rahapodi 233
Rahapodi18 Helmi 2021

Zombie-kupla | #rahapodi 233

Zombie-yhtiöt tulevat – tai oikeastaan ovat jo keskuudessamme. Näitä ovat mm. sellaiset tunnetut nimet kuin Boeing, Carnival Cruises, Delta Air Lines, Exxon Mobil ja Macy's. Miksi keskuspankit pitävät rahaloitsuillaan elossa koronapandemian jo kertaalleen tappamia zombie-yhtiöitä? Onko käsillä kaikkien aikojen karmivin zombie-kupla? Zombiena voidaan pitää sellaista yhtiötä, joka ei tee tarpeeksi tulosta maksaakseen lainakorkonsa. Koronakriisin aikana 3 000:sta Yhdysvaltain suurimmasta pörssiyhtiöstä 200 on muuttunut zombeiksi. Zombieita ovat nyt esimerkiksi Boeing, Carnival, Delta Air Lines, Exxon Mobil ja Macy’s – kyseessä eivät siis ole mitkään pienet höpöhöpöyhtiöt, vaan jättimäiset, kaikkien tuntemat nimet. Bloombergin analyysin mukaan zombieita on nyt yhteensä 739 kappaletta, eli neljännes kaikista pörssiyhtiöistä. Zombie-velka on tuplaantunut koronakriisin aikana 1000 miljardista 2000 miljardiin, ja näyttää olevan edelleen kasvamaan päin. Rahoittajana toimii välillisesti tai jopa suoraan FED. Jos zombie-yhtiön ongelmat ovat väliaikaisia, yhtiön pystyssä pitäminen rotkon yli tulee kansantaloudelle halvemmaksi kuin konkurssi. Zombie-yhtiöiden tappamisella tulisi arviolta yli 100 %:n lovi BKT:hen. Toisaalta kuka tietää, mitkä yrityksistä jäävät henkiin? Ongelmana on taloudellinen tehottomuus – zombiet hidastavat kannattavampien yhtiöiden tuloa markkinoille. Markkinoilla zombie-yhtiöiden riskit myös hinnoitetaan väärin – konkurssikypsien firmojen riskipreemiot ovat normaaliaikojen kannattavien yhtiöiden tasolla. Markkinalla on nähtävillä zombie-kuplan merkkejä. Buffett-indikaattori tekee maailmanennätyksiä samalla, kun Yhdysvalloissa pörssin markkina-arvo on yli kaksinkertainen Yhdysvaltojen BKT:hen (joka siis on huonossa kantimissa). Muutama menestyjä (Apple, Google, Facebook, Microsoft...) pitää koko pörssiä pystyssä – markkina ei ole koskaan ollut kaksijakoisempi kuin nyt. Kuuntele #rahapodi 233! Vastuunrajoitus. Rahapodiin kerätyt tiedot on voitu hankkia useista eri julkisista lähteistä. Nordnetin pyrkimyksenä on käyttää luotettavaa ja kattavaa tietoa, mutta tämä ei sulje pois mahdollisuutta siitä, että tiedoissa ei voisi esiintyä virheitä. Nordnet ja sen palveluksessa oleva henkilökunta eivät vastaa vahingoista, jotka aiheutuvat tässä rahapodissa kuultujen tietojen käytöstä tai näiden perusteella tehtävien sijoituspäätösten taloudellisesta tuloksesta. Mikään tässä rahapodissa esitetty ei ole, eikä sitä tule käsittää sijoitussuositukseksi, tarjoukseksi tai kehotukseksi ostaa tai myydä rahoitusvälineitä. Sijoittajan tulee sijoituspäätöksiä tehdessään perustaa päätöksensä omaan tutkimukseensa, arvioonsa rahoitusvälineen arvoon vaikuttavista seikoista ja ottaa huomioon omat tavoitteensa, taloudellinen tilanteensa sekä tarvittaessa käytettävä neuvonantajia. Sijoitustoimintaan liittyy aina riskejä. Sijoittajan tulee myös ymmärtää, että historiallinen kehitys ei ole tae tulevasta. Tässä rahapodissa esitetyn tiedon sisältö voi muuttua milloin tahansa. Nordnet ei sitoudu ilmoittamaan mahdollisista materiaalin sisällön muutoksista. Tämä rahapodi on tarkoitettu ainoastaan kuuntelijan yksityiseen käyttöön. Materiaalin muokkaaminen, levittäminen ja kaupallinen hyödyntäminen ilman Nordnetin kirjallista lupaa on kielletty. Nordnet eri kanavissa: Kotisivut: www.nordnet.fi Nordnet Blogi: blogi.nordnet.fi/ Facebook: www.facebook.com/nordnetsuomi/ Twitter: www.twitter.com/nordnetfi Youtube: www.youtube.com/nordnetsuomi Instagram: www.instagram.com/nordnetsuomi/ Linkedin: www.linkedin.com/company/nordnet-bank-ab

Jaksot(407)

Tulevaisuuden luokkahuone feat. Mari Hannola-Antikainen | #rahapodi 301

Tulevaisuuden luokkahuone feat. Mari Hannola-Antikainen | #rahapodi 301

Rahapodin aihe tällä viikolla on ollut ajankohtainen jo viimeisimmät kymmenen vuotta. Miksi opettajat joutuvat burn-outiin ja vaihtavat alaa? Onko Suomessa kenties arvostus koulutusta varten laskenut? Opetus- ja kulttuuriministeriön tuoreimman analyysin mukaan Suomalaisten nuorten koulutustaso on jäänyt muiden OECD maiden alapuolelle. Suomalaisten ylpeydenaihe, PISA-tulokset jatkavat laskemistaan. Mitä peruskoulussa oikein mättää? Vieraana opettaja Mari Hannola-Antikainen, jolla on yli 20 vuotta kokemusta opetusalasta. Jaksossa Mari antaa m.m näkemyksen siitä, millaiset taloustaidot nykynuorilla on ja kuinka z-sukupolvi on lähtenyt mukaan sijottajabuumiin. Mitä tarkoittaa "ilmiöopettaminen" ja miltä mahtaa näyttää tulevaisuuden luokkahuone? Älä missaa tätä jaksoa! Voit kuunnella/katsoa jakson seuraavissa palveluissa: Spotify YouTube Apple Podcasts Google Podcasts Vastuunrajoitus. Rahapodiin kerätyt tiedot on voitu hankkia useista eri julkisista lähteistä. Nordnetin pyrkimyksenä on käyttää luotettavaa ja kattavaa tietoa, mutta tämä ei sulje pois mahdollisuutta siitä, että tiedoissa ei voisi esiintyä virheitä. Nordnet ja sen palveluksessa oleva henkilökunta eivät vastaa vahingoista, jotka aiheutuvat tässä rahapodissa kuultujen tietojen käytöstä tai näiden perusteella tehtävien sijoituspäätösten taloudellisesta tuloksesta. Mikään tässä rahapodissa esitetty ei ole, eikä sitä tule käsittää sijoitussuositukseksi, tarjoukseksi tai kehotukseksi ostaa tai myydä rahoitusvälineitä. Sijoittajan tulee sijoituspäätöksiä tehdessään perustaa päätöksensä omaan tutkimukseensa, arvioonsa rahoitusvälineen arvoon vaikuttavista seikoista ja ottaa huomioon omat tavoitteensa, taloudellinen tilanteensa sekä tarvittaessa käytettävä neuvonantajia. Sijoitustoimintaan liittyy aina riskejä. Sijoittajan tulee myös ymmärtää, että historiallinen kehitys ei ole tae tulevasta. Tässä rahapodissa esitetyn tiedon sisältö voi muuttua milloin tahansa. Nordnet ei sitoudu ilmoittamaan mahdollisista materiaalin sisällön muutoksista. Tämä rahapodi on tarkoitettu ainoastaan kuuntelijan yksityiseen käyttöön. Materiaalin muokkaaminen, levittäminen ja kaupallinen hyödyntäminen ilman Nordnetin kirjallista lupaa on kielletty.

6 Loka 20221h 3min

Juhlajakso – yllätysvieras suoraan USA:sta | #rahapodi300

Juhlajakso – yllätysvieras suoraan USA:sta | #rahapodi300

Inflaatio? Stagflaatio? Kapitulaatio? Emansipaatio? Rahapodin juhlajaksossa haastatellaan yllätysvierasta suoraan USA:n New Yorkista. Kuka tämä yllätysvieras on? Mitä kuulumisia hän tuo mukanaan juteltuaan Goldman Sachsin, Black Rockin, Private Equityn sekä Washingtonin huippuvaikuttajien kanssa? Miltä markkinat näyttävät Yhdysvalloissa? Pystyykö perusjenkki maksamaan asuntolainaansa? Miten käy pääomasijoitusten osakemarkkinoiden dipatessa? Entä miten tämä kaikki vaikuttaa Suomeen ja koko Eurooppaan? Kuuntele jakso! Vastuunrajoitus. Rahapodiin kerätyt tiedot on voitu hankkia useista eri julkisista lähteistä. Nordnetin pyrkimyksenä on käyttää luotettavaa ja kattavaa tietoa, mutta tämä ei sulje pois mahdollisuutta siitä, että tiedoissa ei voisi esiintyä virheitä. Nordnet ja sen palveluksessa oleva henkilökunta eivät vastaa vahingoista, jotka aiheutuvat tässä rahapodissa kuultujen tietojen käytöstä tai näiden perusteella tehtävien sijoituspäätösten taloudellisesta tuloksesta. Mikään tässä rahapodissa esitetty ei ole, eikä sitä tule käsittää sijoitussuositukseksi, tarjoukseksi tai kehotukseksi ostaa tai myydä rahoitusvälineitä. Sijoittajan tulee sijoituspäätöksiä tehdessään perustaa päätöksensä omaan tutkimukseensa, arvioonsa rahoitusvälineen arvoon vaikuttavista seikoista ja ottaa huomioon omat tavoitteensa, taloudellinen tilanteensa sekä tarvittaessa käytettävä neuvonantajia. Sijoitustoimintaan liittyy aina riskejä. Sijoittajan tulee myös ymmärtää, että historiallinen kehitys ei ole tae tulevasta. Tässä rahapodissa esitetyn tiedon sisältö voi muuttua milloin tahansa. Nordnet ei sitoudu ilmoittamaan mahdollisista materiaalin sisällön muutoksista. Tämä rahapodi on tarkoitettu ainoastaan kuuntelijan yksityiseen käyttöön. Materiaalin muokkaaminen, levittäminen ja kaupallinen hyödyntäminen ilman Nordnetin kirjallista lupaa on kielletty.

29 Syys 202248min

 Uniperin kansallistaminen, WTF? | #rahapodi 299

Uniperin kansallistaminen, WTF? | #rahapodi 299

Nykytietojen valossa kesän Uniper-pelastuspakettineuvottelut sössittiin huolella Suomen näkövinkkelistä. Ei tullut Uniperin konkurssia, ei parhaita paloja Fortumille eikä edes Fortumin toimesta annettuja takuita ja lainoja takaisin. Uniper-umpisolmu ja hirttosilmukka on Fortumin kaulassa entistä tiukemmalla. Saksalaisten kaasuhintojakaan ei olla korottamassa sovitulla aikataululla. Nyt tapetilla on Uniperin kansallistaminen Saksan valtion toimesta ja huhujen mukaan uudet neuvottelut käynnissä. Kansallistaminen, WTF? Mitä tämä käytännössä tarkoittaa? Millä omilla tavoitteilla Suomen pitäisi näihin Saksan kansallistamistalkoisiin suhtautua? Mitä ”kikkavitosia” Suomi voisi vielä kaivaa pussin pohjalta? Pian on Uniper-likapyykin aika. Kuka heitetään sähköbussin alle? Kuka tuhosi Suomen kruununjalokiven, Fortumin? Kuka on saanut vielä näennäisen jatkoajan kriisin keskellä? Mitä #rahapodi-kuulijat miettivät Fortum-Uniper-saagasta? Kuuntele jakso! 0:00 Taustat 33:45 Pääjuttu 44:52 Ratkaisu 56:21 Kuulijoiden kommentit Vastuunrajoitus. Rahapodiin kerätyt tiedot on voitu hankkia useista eri julkisista lähteistä. Nordnetin pyrkimyksenä on käyttää luotettavaa ja kattavaa tietoa, mutta tämä ei sulje pois mahdollisuutta siitä, että tiedoissa ei voisi esiintyä virheitä. Nordnet ja sen palveluksessa oleva henkilökunta eivät vastaa vahingoista, jotka aiheutuvat tässä rahapodissa kuultujen tietojen käytöstä tai näiden perusteella tehtävien sijoituspäätösten taloudellisesta tuloksesta. Mikään tässä rahapodissa esitetty ei ole, eikä sitä tule käsittää sijoitussuositukseksi, tarjoukseksi tai kehotukseksi ostaa tai myydä rahoitusvälineitä. Sijoittajan tulee sijoituspäätöksiä tehdessään perustaa päätöksensä omaan tutkimukseensa, arvioonsa rahoitusvälineen arvoon vaikuttavista seikoista ja ottaa huomioon omat tavoitteensa, taloudellinen tilanteensa sekä tarvittaessa käytettävä neuvonantajia. Sijoitustoimintaan liittyy aina riskejä. Sijoittajan tulee myös ymmärtää, että historiallinen kehitys ei ole tae tulevasta. Tässä rahapodissa esitetyn tiedon sisältö voi muuttua milloin tahansa. Nordnet ei sitoudu ilmoittamaan mahdollisista materiaalin sisällön muutoksista. Tämä rahapodi on tarkoitettu ainoastaan kuuntelijan yksityiseen käyttöön. Materiaalin muokkaaminen, levittäminen ja kaupallinen hyödyntäminen ilman Nordnetin kirjallista lupaa on kielletty.

20 Syys 20221h 5min

Vaalit 2023 tulee, oletko valmis? Skeneä avaamassa Taru Tujunen | #rahapodi 298

Vaalit 2023 tulee, oletko valmis? Skeneä avaamassa Taru Tujunen | #rahapodi 298

Mitä on Soten ja varhaiskasvatuksen kriisin taustalla? Onko kyseessä tekaistu, vaalien kynnyksellä synnytetty kriisi, vai onko kyse ihmispulasta, tuottavuuden kasvun puuttumisesta, liian vähästä velanotosta, liian kalliista himmeleistä vai mistä? Ovatko poliitikot irrallaan todellisuudesta maksimoimassa omaa etuaan? Mitkä Suomessa vallitsevat epäkohdat kuuluvat Eduskunnan ratkaistavaksi, mitkä muualle? Mikä julkishallinnossa maksaa? Miksei politiikassa saada mitään aikaiseksi? Missä visio? Jos Miikka ja Martin lähtisivät eduskuntavaaleihin talousaiheet kärkiteemoinaan, millä varmistetaan, että he tulisivat valituksi ensimmäisellä kierroksella ja astuisivat suoraan ministeripesteihin? Entä miten he voisivat aidosti vaikuttaa ja tarjota spelögansa kansakunnan käyttöön? Studiovieraana #rahapodi-isäntiä vaalicoachaamassa Taru Tujunen. Kuuntele jakso! Voit kuunnella/katsoa jakson seuraavissa palveluissa: Spotify YouTube Apple Podcasts Google Podcasts Vastuunrajoitus. Rahapodiin kerätyt tiedot on voitu hankkia useista eri julkisista lähteistä. Nordnetin pyrkimyksenä on käyttää luotettavaa ja kattavaa tietoa, mutta tämä ei sulje pois mahdollisuutta siitä, että tiedoissa ei voisi esiintyä virheitä. Nordnet ja sen palveluksessa oleva henkilökunta eivät vastaa vahingoista, jotka aiheutuvat tässä rahapodissa kuultujen tietojen käytöstä tai näiden perusteella tehtävien sijoituspäätösten taloudellisesta tuloksesta. Mikään tässä rahapodissa esitetty ei ole, eikä sitä tule käsittää sijoitussuositukseksi, tarjoukseksi tai kehotukseksi ostaa tai myydä rahoitusvälineitä. Sijoittajan tulee sijoituspäätöksiä tehdessään perustaa päätöksensä omaan tutkimukseensa, arvioonsa rahoitusvälineen arvoon vaikuttavista seikoista ja ottaa huomioon omat tavoitteensa, taloudellinen tilanteensa sekä tarvittaessa käytettävä neuvonantajia. Sijoitustoimintaan liittyy aina riskejä. Sijoittajan tulee myös ymmärtää, että historiallinen kehitys ei ole tae tulevasta. Tässä rahapodissa esitetyn tiedon sisältö voi muuttua milloin tahansa. Nordnet ei sitoudu ilmoittamaan mahdollisista materiaalin sisällön muutoksista. Tämä rahapodi on tarkoitettu ainoastaan kuuntelijan yksityiseen käyttöön. Materiaalin muokkaaminen, levittäminen ja kaupallinen hyödyntäminen ilman Nordnetin kirjallista lupaa on kielletty.

15 Syys 20221h 2min

Keskiluokka, Uniper-kämmi ja kontraamisen jalo taito | #rahapodi 297

Keskiluokka, Uniper-kämmi ja kontraamisen jalo taito | #rahapodi 297

Pahoittelut Martinin huonosta äänenlaadusta jakson ensimmäisessä osiossa. t. Tuottaja-Tuomas Viikon #rahapodi tarjoilee kolme osiota yhden hinnalla. Ensimmäisessä Keskiluokka kusessa -jakson pysäyttävä kuulijapalaute. Kuuntele mitä yrittäjän arki on kylmän talven kynnyksellä. Jakson toisessa osiossa käsittelyssä valtion Fortum-Uniper-neuvottelujen dynamiikka. Miten ihmeessä Suomen delegaatio koostui viidestä höyhensarjalaisesta, kun vastassa oli 17 neuvottelutaidon huippu-ammattilaista? Asiantuntijavieraana #neuvottelija-kirjan kirjoittaja ja Lontoossa ammatikseen vastaavia neuvotteluita käynyt Sami Miettinen. Kolmannessa osiossa pureudutaan ajankohtaiseen sijoitusaiheeseen, kontraamiseen. Kun pörssissä lähes kaikki menee alamäkeen, miten omaisuuden voi saada säilymään – tai jopa tuottamaan? Kuuntele jakso! 0:00 Keskiluokka kusessa -kuulijapalaute 19:50 Asiaa Uniper-neuvotteluista feat. Sami Miettinen 43:22 Kontraaminen Vastuunrajoitus. Rahapodiin kerätyt tiedot on voitu hankkia useista eri julkisista lähteistä. Nordnetin pyrkimyksenä on käyttää luotettavaa ja kattavaa tietoa, mutta tämä ei sulje pois mahdollisuutta siitä, että tiedoissa ei voisi esiintyä virheitä. Nordnet ja sen palveluksessa oleva henkilökunta eivät vastaa vahingoista, jotka aiheutuvat tässä rahapodissa kuultujen tietojen käytöstä tai näiden perusteella tehtävien sijoituspäätösten taloudellisesta tuloksesta. Mikään tässä rahapodissa esitetty ei ole, eikä sitä tule käsittää sijoitussuositukseksi, tarjoukseksi tai kehotukseksi ostaa tai myydä rahoitusvälineitä. Sijoittajan tulee sijoituspäätöksiä tehdessään perustaa päätöksensä omaan tutkimukseensa, arvioonsa rahoitusvälineen arvoon vaikuttavista seikoista ja ottaa huomioon omat tavoitteensa, taloudellinen tilanteensa sekä tarvittaessa käytettävä neuvonantajia. Sijoitustoimintaan liittyy aina riskejä. Sijoittajan tulee myös ymmärtää, että historiallinen kehitys ei ole tae tulevasta. Tässä rahapodissa esitetyn tiedon sisältö voi muuttua milloin tahansa. Nordnet ei sitoudu ilmoittamaan mahdollisista materiaalin sisällön muutoksista. Tämä rahapodi on tarkoitettu ainoastaan kuuntelijan yksityiseen käyttöön. Materiaalin muokkaaminen, levittäminen ja kaupallinen hyödyntäminen ilman Nordnetin kirjallista lupaa on kielletty. Nordnet eri kanavissa: Kotisivut: https://www.nordnet.fi Nordnet Blogi: https://blogi.nordnet.fi/ Facebook: https://www.facebook.com/nordnetsuomi/ Twitter: https://www.twitter.com/nordnetfi Youtube: https://www.youtube.com/nordnetsuomi Instagram: https://www.instagram.com/nordnetsuomi/ Linkedin: https://www.linkedin.com/company/nordnet-bank-ab TikTok: https://vm.tiktok.com/ZMR53BsU6/ 0:00 Kun salama osuu samaan paikkaan useasti 19:52 Neuvottelu 43:24 Kontraus

8 Syys 20221h 9min

Keskiluokka kusessa | #rahapodi 296

Keskiluokka kusessa | #rahapodi 296

Ennen riitti, että mies kävi töissä ja vaimo oli kotona lapsikatraan kanssa. Jopa mummo saattoi asua peräkammarissa julkisen hoivapaikan sijaan. Nykyään vastaavasta järjestelystä voi vain unelmoida, kun kaksi työssäkäyvää vanhempaa hädin tuskin saavat päivähoitokulut hoidettua, pidettyä talon lämpimänä ja lapset ruokittua. Mistä nyt saataisiin apua energiakriisin ja inflaation kourissa sinnitteleville lapsiperheille? Entä rikkaat, vähävaraiset ja eläkeläiset? Miten keskiluokka saadaan ulos kurimuksestaan? Kuuntele #rahapodi 296! Vastuunrajoitus. Rahapodiin kerätyt tiedot on voitu hankkia useista eri julkisista lähteistä. Nordnetin pyrkimyksenä on käyttää luotettavaa ja kattavaa tietoa, mutta tämä ei sulje pois mahdollisuutta siitä, että tiedoissa ei voisi esiintyä virheitä. Nordnet ja sen palveluksessa oleva henkilökunta eivät vastaa vahingoista, jotka aiheutuvat tässä rahapodissa kuultujen tietojen käytöstä tai näiden perusteella tehtävien sijoituspäätösten taloudellisesta tuloksesta. Mikään tässä rahapodissa esitetty ei ole, eikä sitä tule käsittää sijoitussuositukseksi, tarjoukseksi tai kehotukseksi ostaa tai myydä rahoitusvälineitä. Sijoittajan tulee sijoituspäätöksiä tehdessään perustaa päätöksensä omaan tutkimukseensa, arvioonsa rahoitusvälineen arvoon vaikuttavista seikoista ja ottaa huomioon omat tavoitteensa, taloudellinen tilanteensa sekä tarvittaessa käytettävä neuvonantajia. Sijoitustoimintaan liittyy aina riskejä. Sijoittajan tulee myös ymmärtää, että historiallinen kehitys ei ole tae tulevasta. Tässä rahapodissa esitetyn tiedon sisältö voi muuttua milloin tahansa. Nordnet ei sitoudu ilmoittamaan mahdollisista materiaalin sisällön muutoksista. Tämä rahapodi on tarkoitettu ainoastaan kuuntelijan yksityiseen käyttöön. Materiaalin muokkaaminen, levittäminen ja kaupallinen hyödyntäminen ilman Nordnetin kirjallista lupaa on kielletty.

1 Syys 20221h 6min

Sähkökaaos + Fees & Money | #rahapodi 295

Sähkökaaos + Fees & Money | #rahapodi 295

Sähkö ja kaikki muukin kallistuu. Oletko valmis? Miikka ja Martin jakavat vinkkinsä syksyn ja talven sähkökaaoksesta selviämiseen sekä vastaavat kuulijakysymyksiin. Kuuntele jakso ja jätä itseäsi askarruttavat mietteet kommenttiosioon! 0:00 Sähkökaaos 18:36 Fees & Money: Kuluttaminen vs säästäminen 31:21 Fees & Money: Rytmin vaihdos omassa taloudessa 36:52 Fees & Money: Muskeliveneen myynti 38:10 Fees & Money: Juuston inflaatio 47:35 Fees & Money: 1 000 000 000 000 € lainaa 59:54 Fees & Money: Ylimääräisen rahan sijoittaminen tällä hetkellä 1:09:27 Fees & Money: Investoinnit Suomessa kasvussa Vastuunrajoitus. Rahapodiin kerätyt tiedot on voitu hankkia useista eri julkisista lähteistä. Nordnetin pyrkimyksenä on käyttää luotettavaa ja kattavaa tietoa, mutta tämä ei sulje pois mahdollisuutta siitä, että tiedoissa ei voisi esiintyä virheitä. Nordnet ja sen palveluksessa oleva henkilökunta eivät vastaa vahingoista, jotka aiheutuvat tässä rahapodissa kuultujen tietojen käytöstä tai näiden perusteella tehtävien sijoituspäätösten taloudellisesta tuloksesta. Mikään tässä rahapodissa esitetty ei ole, eikä sitä tule käsittää sijoitussuositukseksi, tarjoukseksi tai kehotukseksi ostaa tai myydä rahoitusvälineitä. Sijoittajan tulee sijoituspäätöksiä tehdessään perustaa päätöksensä omaan tutkimukseensa, arvioonsa rahoitusvälineen arvoon vaikuttavista seikoista ja ottaa huomioon omat tavoitteensa, taloudellinen tilanteensa sekä tarvittaessa käytettävä neuvonantajia. Sijoitustoimintaan liittyy aina riskejä. Sijoittajan tulee myös ymmärtää, että historiallinen kehitys ei ole tae tulevasta. Tässä rahapodissa esitetyn tiedon sisältö voi muuttua milloin tahansa. Nordnet ei sitoudu ilmoittamaan mahdollisista materiaalin sisällön muutoksista. Tämä rahapodi on tarkoitettu ainoastaan kuuntelijan yksityiseen käyttöön. Materiaalin muokkaaminen, levittäminen ja kaupallinen hyödyntäminen ilman Nordnetin kirjallista lupaa on kielletty.

25 Elo 20221h 14min

Kun Fortum huijattiin Uniperiin | #rahapodi 294

Kun Fortum huijattiin Uniperiin | #rahapodi 294

#rahapodi is back! Kun Miikka ja Martin jäivät kesätauolle, inflaatio oli vielä joten kuten hallinnassa, sähkö kohtuuhinnoissa ja euro vahva. Kuinkas sitten kävikään? Yksi puhutuimmista aiheista tällä hetkellä on kansanosake Fortumia ankkurin lailla alas vetävä kriisiyhtiö Uniper. Miksi ihmeessä Fortum vaihtoi sähköverkot Uniperiin? Kampitettiinko Fortum Uniperin omistajaksi vuotamalla tietoja keskeneräisistä keskusteluista? Mikä kaikki menikään sitten pieleen? Miksi Uniperia ei heti siivottu Fortumin strategian mukaiseksi? Olisiko kellojen jossain pitänyt soida alkuvuoden kahdeksan miljardin pääomittamistarpeen yhteydessä? Kuka hyötyy valtio-omisteisen yhtiön pyörittämisestä? Miikka ja Martin puhuvat suunsa puhtaaksi aiheesta #UniperGate – kuuntele jakso 294! 0:00 Intro 5:15 Inflaatio 14:27 Suomen työllisyys 20:25 Energiakriisi 22:25 Fortum X Uniper 38:45 Uniperin ongelmat 52:14 Loppuratkaisu 1:01:18 Yhteenveto Vastuunrajoitus. Rahapodiin kerätyt tiedot on voitu hankkia useista eri julkisista lähteistä. Nordnetin pyrkimyksenä on käyttää luotettavaa ja kattavaa tietoa, mutta tämä ei sulje pois mahdollisuutta siitä, että tiedoissa ei voisi esiintyä virheitä. Nordnet ja sen palveluksessa oleva henkilökunta eivät vastaa vahingoista, jotka aiheutuvat tässä rahapodissa kuultujen tietojen käytöstä tai näiden perusteella tehtävien sijoituspäätösten taloudellisesta tuloksesta. Mikään tässä rahapodissa esitetty ei ole, eikä sitä tule käsittää sijoitussuositukseksi, tarjoukseksi tai kehotukseksi ostaa tai myydä rahoitusvälineitä. Sijoittajan tulee sijoituspäätöksiä tehdessään perustaa päätöksensä omaan tutkimukseensa, arvioonsa rahoitusvälineen arvoon vaikuttavista seikoista ja ottaa huomioon omat tavoitteensa, taloudellinen tilanteensa sekä tarvittaessa käytettävä neuvonantajia. Sijoitustoimintaan liittyy aina riskejä. Sijoittajan tulee myös ymmärtää, että historiallinen kehitys ei ole tae tulevasta. Tässä rahapodissa esitetyn tiedon sisältö voi muuttua milloin tahansa. Nordnet ei sitoudu ilmoittamaan mahdollisista materiaalin sisällön muutoksista. Tämä rahapodi on tarkoitettu ainoastaan kuuntelijan yksityiseen käyttöön. Materiaalin muokkaaminen, levittäminen ja kaupallinen hyödyntäminen ilman Nordnetin kirjallista lupaa on kielletty. Nordnet eri kanavissa: Kotisivut: https://www.nordnet.fi Nordnet Blogi: https://blogi.nordnet.fi/ Facebook: https://www.facebook.com/nordnetsuomi/ Twitter: https://www.twitter.com/nordnetfi Youtube: https://www.youtube.com/nordnetsuomi Instagram: https://www.instagram.com/nordnetsuomi/ Linkedin: https://www.linkedin.com/company/nordnet-bank-ab TikTok: https://vm.tiktok.com/ZMR53BsU6/

18 Elo 20221h 9min

Suosittua kategoriassa Liike-elämä ja talous

sijotuskasti
psykopodiaa-podcast
mimmit-sijoittaa
rss-rahapodi
herrasmieshakkerit
rss-lahtijat
pomojen-suusta
hyva-paha-johtaminen
ostan-asuntoja-podcast
rss-neuvottelija-sami-miettinen
rss-rahamania
rahapuhetta
lakicast
rss-ammattipodcast
rss-rikasta-elamaa
taloudellinen-mielenrauha
rss-huomisen-talous
rss-palvelumuotoilun-kasvutarinoita
rss-paasipodi
rss-apuraharanttia