Vaaran merkit | #rahapodi 250
Rahapodi17 Kesä 2021

Vaaran merkit | #rahapodi 250

#rahapodi sai alkunsa lähes kuusi vuotta sitten, kun Martinin ja Miikan oli tarkoitus kokeilla siipiään podcast-markkinalla kymmenen jakson ajan ja lopettaa, kun joku vetää piuhat irti seinästä. Ensimmäisessä jaksossa käsiteltiin mm. Kiinan tilannetta, Fedin korkopäätöksiä ja Kreikan vaalien vaikutusta EKP:n päätöksentekoon. Nyt – 249 jaksoa myöhemmin – ollaan samojen asioiden äärellä, mutta eri syistä. Zombieyrityksistä ja tuottavuuden kasvun hyytymisestä huolimatta pörssit takovat määrällisen elvytyksen ja kansallisten elvytyspakettien siivittämänä uusia ATH-lukemia lähes jatkuvalla syötöllä. Samalla riskien hinnoittelu on päässyt markkinoilta unohtumaan, mistä hyvänä osoituksena on Kreikan 5-vuotisen valtionlainan koron valahtaminen miinusmerkkiseksi. Myös osakeindeksien reaaliset tuotto-odotukset ovat pahimmillaan pakkasen puolella, mutta sentimenttikyselyt indikoivat ennätyksellistä optimismia. Vaaranmerkkien lista on pelottavan pitkä, mutta tarvitseeko sijoittajan olla huolissaan? Oliko Martinin arvaus vuoden pielessä ja syksyllä nähdään pörssiromahdus – vai vieläkö tulikuumalla markkinalla riittää bensaa poltettavaksi? Kuuntele #rahapodi 250! Vaaran merkeiksi markkinalla #rahapodi-kaksikko luettelee mm. seuraavat: ⚠️ Globaalit Bull/Bear -kyselyt osoittavat ennätyksellistä optimismia ⚠️ Tuloskasvuennusteet indeksitasolla yli 10 % per vuosi 2021, 2022 ja 2023 ⚠️ Reaalinen tuotto-odotus jopa miinusmerkkinen osakeindekseissä (!) ⚠️ VIX-indeksi lähellä monivuotisia pohjalukemia ⚠️ Ammattimaisten sijoittajien käteispainot selvästi alle keskimääräisen tason ⚠️ Sisäpiirin osakemyynnit Yhdysvalloissa suhteella 143:1 myyntien puolella ⚠️ Sijoituslainalla sijoittaminen on kasvanut vuoden aikana enemmän kuin kertaakaan 2000-luvulla ⚠️ Rahastoihin virtaavien pääomien määrä on räjähdysmäisessä kasvussa ⚠️ IPOjen määrä ja suuruus yli 2x it-huuman kuumimmat hetket ⚠️ Yrityskauppa-aktiviteetti, SPACit ja velkavetoiset järjestelyt yleistyneet ja kiihtyneet ⚠️ Meemiosakkeet ja (entinen) aikuisviihteen ammattilainen anelemassa somessa rukouksia Nokian osakkeen puolesta ⚠️ Länsipörssien markkina-arvo/bkt (Buffett-indikaattori) ennätyskorkeuksissa ⚠️ Tuloskasvun kestävyys valtioiden velkaantumisen ja keskuspankkipolitiikan valossa? Vastuunrajoitus. Rahapodiin kerätyt tiedot on voitu hankkia useista eri julkisista lähteistä. Nordnetin pyrkimyksenä on käyttää luotettavaa ja kattavaa tietoa, mutta tämä ei sulje pois mahdollisuutta siitä, että tiedoissa ei voisi esiintyä virheitä. Nordnet ja sen palveluksessa oleva henkilökunta eivät vastaa vahingoista, jotka aiheutuvat tässä rahapodissa kuultujen tietojen käytöstä tai näiden perusteella tehtävien sijoituspäätösten taloudellisesta tuloksesta. Mikään tässä rahapodissa esitetty ei ole, eikä sitä tule käsittää sijoitussuositukseksi, tarjoukseksi tai kehotukseksi ostaa tai myydä rahoitusvälineitä. Sijoittajan tulee sijoituspäätöksiä tehdessään perustaa päätöksensä omaan tutkimukseensa, arvioonsa rahoitusvälineen arvoon vaikuttavista seikoista ja ottaa huomioon omat tavoitteensa, taloudellinen tilanteensa sekä tarvittaessa käytettävä neuvonantajia. Sijoitustoimintaan liittyy aina riskejä. Sijoittajan tulee myös ymmärtää, että historiallinen kehitys ei ole tae tulevasta. Tässä rahapodissa esitetyn tiedon sisältö voi muuttua milloin tahansa. Nordnet ei sitoudu ilmoittamaan mahdollisista materiaalin sisällön muutoksista. Tämä rahapodi on tarkoitettu ainoastaan kuuntelijan yksityiseen käyttöön. Materiaalin muokkaaminen, levittäminen ja kaupallinen hyödyntäminen ilman Nordnetin kirjallista lupaa on kielletty. Nordnet eri kanavissa: Kotisivut: www.nordnet.fi Nordnet Blogi: blogi.nordnet.fi/ Facebook: www.facebook.com/nordnetsuomi/ Twitter: www.twitter.com/nordnetfi Youtube: www.youtube.com/nordnetsuomi Instagram: www.instagram.com/nordnetsuomi/ Linkedin: www.linkedin.com/company/nordnet-bank-ab

Jaksot(407)

Kesän Survival Pack -battle | #rahapodi 293

Kesän Survival Pack -battle | #rahapodi 293

Miten ihmeessä sijoittaja voi rentoutua kesällä, kun epävarmuus vaanii markkinoita kuin lokki lomailijan jäätelöä Kauppatorilla? Miikka ja Martin tarjoilevat kuulijoille kesäisen selviytymispaketin jo perinteikkääksi muodostuneessa battle-formaatissa. Kummalla kesämiehellä oli paremmat pointit? Kumpi voitti battlen? Kommentoi alle! Jakso nauhoitettu 15.6.2022. 0:00 Tsädäm! 8:32 Battle 10:37 1. erä/Miikka: Kaikki valtiolle töihin 16:15 1. erä/Martin: Kevennä kesäksi 21:37 2. erä/Miikka: Aika venyttää valmistumista 28:50 2. erä/Martin: Muskeliveneet myyntiin, asunto-ostot paussille 35:43 3. erä/Miikka: Osakepoimijan kultainen hetki 42:12 3. erä/Martin: Pelastusliivit Vastuunrajoitus. Rahapodiin kerätyt tiedot on voitu hankkia useista eri julkisista lähteistä. Nordnetin pyrkimyksenä on käyttää luotettavaa ja kattavaa tietoa, mutta tämä ei sulje pois mahdollisuutta siitä, että tiedoissa ei voisi esiintyä virheitä. Nordnet ja sen palveluksessa oleva henkilökunta eivät vastaa vahingoista, jotka aiheutuvat tässä rahapodissa kuultujen tietojen käytöstä tai näiden perusteella tehtävien sijoituspäätösten taloudellisesta tuloksesta. Mikään tässä rahapodissa esitetty ei ole, eikä sitä tule käsittää sijoitussuositukseksi, tarjoukseksi tai kehotukseksi ostaa tai myydä rahoitusvälineitä. Sijoittajan tulee sijoituspäätöksiä tehdessään perustaa päätöksensä omaan tutkimukseensa, arvioonsa rahoitusvälineen arvoon vaikuttavista seikoista ja ottaa huomioon omat tavoitteensa, taloudellinen tilanteensa sekä tarvittaessa käytettävä neuvonantajia. Sijoitustoimintaan liittyy aina riskejä. Sijoittajan tulee myös ymmärtää, että historiallinen kehitys ei ole tae tulevasta. Tässä rahapodissa esitetyn tiedon sisältö voi muuttua milloin tahansa. Nordnet ei sitoudu ilmoittamaan mahdollisista materiaalin sisällön muutoksista. Tämä rahapodi on tarkoitettu ainoastaan kuuntelijan yksityiseen käyttöön. Materiaalin muokkaaminen, levittäminen ja kaupallinen hyödyntäminen ilman Nordnetin kirjallista lupaa on kielletty. Nordnet eri kanavissa: Kotisivut: https://www.nordnet.fi Nordnet Blogi: https://blogi.nordnet.fi/ Facebook: https://www.facebook.com/nordnetsuomi/ Twitter: https://www.twitter.com/nordnetfi Youtube: https://www.youtube.com/nordnetsuomi Instagram: https://www.instagram.com/nordnetsuomi/ Linkedin: https://www.linkedin.com/company/nordnet-bank-ab TikTok: https://vm.tiktok.com/ZMR53BsU6/

23 Kesä 202253min

Miten Suomi korjataan? Feat. Sanna Kurronen | #rahapodi 292

Miten Suomi korjataan? Feat. Sanna Kurronen | #rahapodi 292

Tuottavuus sakkaa, väestö vanhenee, välttämättömiä rakenteellisia muutoksia ei saada aikaiseksi ja Suomi on stagflaation kynnyksellä. Miten tilanne voidaan korjata ja valtiontaloutta elvyttää, kun ollaan jo ylivelkaantuneita inflatorisessa ympäristössä? Miikka ja Martin eivät ole tällä kertaa laatimassa isänmaalle pelastussuunnitelmaa kaksistaan, sillä he saivat studiovieraakseen EVAn ekonomisti Sanna Kurrosen. Pue ylle sinivalkoinen pelastusliivi, ota jerrykannullinen ennätyskallista bensaa kainaloon ja kuuntele #rahapodi 292! 0:00 Intro 1:30 Vieraan esittely: Sanna Kurronen 6:15 Pitääkö Suomi-neito ottaa jo irti letkuista? 8:40 Pitäisikö bensan hintaa subventoida? 14:48 Inflaatio on Suomessa tuontituote 16:11 Työllisyystilanne 20:10 Ansiosidonnainen 22:20 Koulutusjärjestelmä 2.0 32:30 Miten aivovuoto tukitaan? 34:40 Miten maastamuuttajat takaisin? 40:10 Kohtaanto-ongelma ja kannustinongelmat 45:40 Ansiotuloverot pois! 50:20 Eläkeiän nosto ja iäkkäämpien työllistäminen 57:14 Velkaantuminen – bensaa liekkeihin vai leikkauksia? 1:02:17 Investoinnit 1:07:25 Millä työperäistä maahanmuuttoa Suomeen? 1:11:29 Vihreä siirtymä Vastuunrajoitus. Rahapodiin kerätyt tiedot on voitu hankkia useista eri julkisista lähteistä. Nordnetin pyrkimyksenä on käyttää luotettavaa ja kattavaa tietoa, mutta tämä ei sulje pois mahdollisuutta siitä, että tiedoissa ei voisi esiintyä virheitä. Nordnet ja sen palveluksessa oleva henkilökunta eivät vastaa vahingoista, jotka aiheutuvat tässä rahapodissa kuultujen tietojen käytöstä tai näiden perusteella tehtävien sijoituspäätösten taloudellisesta tuloksesta. Mikään tässä rahapodissa esitetty ei ole, eikä sitä tule käsittää sijoitussuositukseksi, tarjoukseksi tai kehotukseksi ostaa tai myydä rahoitusvälineitä. Sijoittajan tulee sijoituspäätöksiä tehdessään perustaa päätöksensä omaan tutkimukseensa, arvioonsa rahoitusvälineen arvoon vaikuttavista seikoista ja ottaa huomioon omat tavoitteensa, taloudellinen tilanteensa sekä tarvittaessa käytettävä neuvonantajia. Sijoitustoimintaan liittyy aina riskejä. Sijoittajan tulee myös ymmärtää, että historiallinen kehitys ei ole tae tulevasta. Tässä rahapodissa esitetyn tiedon sisältö voi muuttua milloin tahansa. Nordnet ei sitoudu ilmoittamaan mahdollisista materiaalin sisällön muutoksista. Tämä rahapodi on tarkoitettu ainoastaan kuuntelijan yksityiseen käyttöön. Materiaalin muokkaaminen, levittäminen ja kaupallinen hyödyntäminen ilman Nordnetin kirjallista lupaa on kielletty. Nordnet eri kanavissa: Kotisivut: https://www.nordnet.fi Nordnet Blogi: https://blogi.nordnet.fi/ Facebook: https://www.facebook.com/nordnetsuomi/ Twitter: https://www.twitter.com/nordnetfi Youtube: https://www.youtube.com/nordnetsuomi Instagram: https://www.instagram.com/nordnetsuomi/ Linkedin: https://www.linkedin.com/company/nordnet-bank-ab TikTok: https://vm.tiktok.com/ZMR53BsU6/

16 Kesä 20221h 15min

Synkin jakso ikinä feat. Martti Hetemäki | #rahapodi 291

Synkin jakso ikinä feat. Martti Hetemäki | #rahapodi 291

Noin vuosi sitten jaksossa 239 Miikka, Martin ja Martti Hetemäki pohtivat, onko USA:n dollari menettämässä asemansa maailmanvaluuttana. Kahdesta länsivaluutasta vähemmän huono on kuitenkin pitänyt pintansa, kun villeimmätkin inflaatiopelot ovat toteutuneet. Miltä tilanne näyttää nyt? Pitäisikö keskuspankkien määrällinen elvytys (QE) kieltää lailla? Fed on pienoisen alkuhaparoinnin jälkeen tarttunut inflaatiohärkää sarvista, mutta tiesitkö, ettei EKP:llä käytännössä ole keinoa jarruttaa inflaatiota ylipäätään? Mihin Suomen kannattaisi tässä maailmantilanteessa keskittyä? Entä mistä tavallinen tallaaja voisi löytää inflaatiosuojaa rahoilleen? Liity mukaan synkistelemään maailman tilaa #rahapodi-jakson 291 pariin! Vastuunrajoitus. Rahapodiin kerätyt tiedot on voitu hankkia useista eri julkisista lähteistä. Nordnetin pyrkimyksenä on käyttää luotettavaa ja kattavaa tietoa, mutta tämä ei sulje pois mahdollisuutta siitä, että tiedoissa ei voisi esiintyä virheitä. Nordnet ja sen palveluksessa oleva henkilökunta eivät vastaa vahingoista, jotka aiheutuvat tässä rahapodissa kuultujen tietojen käytöstä tai näiden perusteella tehtävien sijoituspäätösten taloudellisesta tuloksesta. Mikään tässä rahapodissa esitetty ei ole, eikä sitä tule käsittää sijoitussuositukseksi, tarjoukseksi tai kehotukseksi ostaa tai myydä rahoitusvälineitä. Sijoittajan tulee sijoituspäätöksiä tehdessään perustaa päätöksensä omaan tutkimukseensa, arvioonsa rahoitusvälineen arvoon vaikuttavista seikoista ja ottaa huomioon omat tavoitteensa, taloudellinen tilanteensa sekä tarvittaessa käytettävä neuvonantajia. Sijoitustoimintaan liittyy aina riskejä. Sijoittajan tulee myös ymmärtää, että historiallinen kehitys ei ole tae tulevasta. Tässä rahapodissa esitetyn tiedon sisältö voi muuttua milloin tahansa. Nordnet ei sitoudu ilmoittamaan mahdollisista materiaalin sisällön muutoksista. Tämä rahapodi on tarkoitettu ainoastaan kuuntelijan yksityiseen käyttöön. Materiaalin muokkaaminen, levittäminen ja kaupallinen hyödyntäminen ilman Nordnetin kirjallista lupaa on kielletty. Nordnet eri kanavissa: Kotisivut: https://www.nordnet.fi Nordnet Blogi: https://blogi.nordnet.fi/ Facebook: https://www.facebook.com/nordnetsuomi/ Twitter: https://www.twitter.com/nordnetfi Youtube: https://www.youtube.com/nordnetsuomi Instagram: https://www.instagram.com/nordnetsuomi/ Linkedin: https://www.linkedin.com/company/nordnet-bank-ab TikTok: https://vm.tiktok.com/ZMR53BsU6/

9 Kesä 20221h 23min

Kolme urapolkua | #rahapodi 290

Kolme urapolkua | #rahapodi 290

Oletko urapolkusi alussa oleva nuori tai jo varttuneempi, uranvaihtoa harkitseva harmaapantteri? Tätä #rahapodi-jaksoa et halua missata! Urapolut voi jakaa karkeasti kolmeen: julkisen puolen palkkaduuneihin, yksityisen puolen palkkaduuneihin ja yrittäjyyteen. Mitä hyviä ja huonoja puolia kuhunkin liittyy? Mistä tietää, mikä polku itselle sopii? Millaista palkkaa voi odottaa miltäkin urapolulta ja voisiko uraa rakentaa myös hybridimallilla, jossa poimitaan parhaat puolet kustakin? Miikka ja Martin käyvät juurta jaksain läpi erilaisten urapolkujen hyviä ja huonoja puolia ja kertovat lopussa myös pari isointa työelämään liittyvää mokaansa. Kuuntele jakso! 0:00 Tsädäm! 1:25 Mikä minusta tulee isona? 21:15 Julkinen puoli 29:17 Yksityinen puoli 38:23 Yrittäjyys 48:17 Palkkaus 53:02 Martinin ja Miikan omat uramokat Lähteitä ja lisätietoa: Duunitori: "Yli 200 suomalaista kertoi palkkansa, ja moni yllättyi – miten sinun tulosi sijoittuvat jättilistalla?" https://duunitori.fi/tyoelama/suomalaisten-palkat Taloussanomat: "420 000 suomalaisen palkat julki: Katso, miten eri ammateissa tienaa" https://www.is.fi/taloussanomat/art-2000006374110.html Studentum: "Missä työt ovat tulevaisuudessa ja paljonko voin tienata?" https://www.studentum.fi/tyo-ja-palkka/ Vastuunrajoitus. Rahapodiin kerätyt tiedot on voitu hankkia useista eri julkisista lähteistä. Nordnetin pyrkimyksenä on käyttää luotettavaa ja kattavaa tietoa, mutta tämä ei sulje pois mahdollisuutta siitä, että tiedoissa ei voisi esiintyä virheitä. Nordnet ja sen palveluksessa oleva henkilökunta eivät vastaa vahingoista, jotka aiheutuvat tässä rahapodissa kuultujen tietojen käytöstä tai näiden perusteella tehtävien sijoituspäätösten taloudellisesta tuloksesta. Mikään tässä rahapodissa esitetty ei ole, eikä sitä tule käsittää sijoitussuositukseksi, tarjoukseksi tai kehotukseksi ostaa tai myydä rahoitusvälineitä. Sijoittajan tulee sijoituspäätöksiä tehdessään perustaa päätöksensä omaan tutkimukseensa, arvioonsa rahoitusvälineen arvoon vaikuttavista seikoista ja ottaa huomioon omat tavoitteensa, taloudellinen tilanteensa sekä tarvittaessa käytettävä neuvonantajia. Sijoitustoimintaan liittyy aina riskejä. Sijoittajan tulee myös ymmärtää, että historiallinen kehitys ei ole tae tulevasta. Tässä rahapodissa esitetyn tiedon sisältö voi muuttua milloin tahansa. Nordnet ei sitoudu ilmoittamaan mahdollisista materiaalin sisällön muutoksista. Tämä rahapodi on tarkoitettu ainoastaan kuuntelijan yksityiseen käyttöön. Materiaalin muokkaaminen, levittäminen ja kaupallinen hyödyntäminen ilman Nordnetin kirjallista lupaa on kielletty. Nordnet eri kanavissa: Kotisivut: https://www.nordnet.fi Nordnet Blogi: https://blogi.nordnet.fi/ Facebook: https://www.facebook.com/nordnetsuomi/ Twitter: https://www.twitter.com/nordnetfi Youtube: https://www.youtube.com/nordnetsuomi Instagram: https://www.instagram.com/nordnetsuomi/ Linkedin: https://www.linkedin.com/company/nordnet-bank-ab TikTok: https://vm.tiktok.com/ZMR53BsU6/

2 Kesä 202258min

EKP umpisolmussa | #rahapodi 289

EKP umpisolmussa | #rahapodi 289

Yhdysvaltain keskuspankilla FEDillä on selvät sävelet ja toimet näyttävät olevan sävelten mukaiset: inflaatio pyritään tappamaan mahdollisimman nopeasti korkoja nostamalla ja tasetta keventämällä. Liittovaltio ja talouden lyhyen aikavälin tila eivät ole ykköshuolenaiheita Atlantin takana. Euroopan keskuspankki EKP sen sijaan on oliivipuun ja kuoren välissä: sen pitäisi nostaa ohjauskorkoa nitistääkseen inflaation, mutta se ei voi tehdä sitä, koska Etelä-Euroopan pankit kaatuisivat dominojen lailla korkojen pompatessa. Mikä tässä tilanteessa olisi Suomelle parasta: korkea ohjauskorko vai reipas inflaatio? Pitäisikö Suomen ottaa nyt rutkasti lainaa ja elvyttää – vai kiristää sittenkin vyötä? Mitä Miikka ja Martin ennustavat tapahtuvan seuraavaksi? Jääkö Eurooppa jälleen USA:n jalkoihin talouskasvussa, vai löytyykö umpisolmuun avausniksi EKP:n fiskaalireseptikirjasta? Kuuntele #rahapodi 289! 0:00 Positiivinen intro 7:37 EKP umpisolmussa 39:56 Mikä ratkaisuksi? 53:09 Tietovisakevennys Vastuunrajoitus. Rahapodiin kerätyt tiedot on voitu hankkia useista eri julkisista lähteistä. Nordnetin pyrkimyksenä on käyttää luotettavaa ja kattavaa tietoa, mutta tämä ei sulje pois mahdollisuutta siitä, että tiedoissa ei voisi esiintyä virheitä. Nordnet ja sen palveluksessa oleva henkilökunta eivät vastaa vahingoista, jotka aiheutuvat tässä rahapodissa kuultujen tietojen käytöstä tai näiden perusteella tehtävien sijoituspäätösten taloudellisesta tuloksesta. Mikään tässä rahapodissa esitetty ei ole, eikä sitä tule käsittää sijoitussuositukseksi, tarjoukseksi tai kehotukseksi ostaa tai myydä rahoitusvälineitä. Sijoittajan tulee sijoituspäätöksiä tehdessään perustaa päätöksensä omaan tutkimukseensa, arvioonsa rahoitusvälineen arvoon vaikuttavista seikoista ja ottaa huomioon omat tavoitteensa, taloudellinen tilanteensa sekä tarvittaessa käytettävä neuvonantajia. Sijoitustoimintaan liittyy aina riskejä. Sijoittajan tulee myös ymmärtää, että historiallinen kehitys ei ole tae tulevasta. Tässä rahapodissa esitetyn tiedon sisältö voi muuttua milloin tahansa. Nordnet ei sitoudu ilmoittamaan mahdollisista materiaalin sisällön muutoksista. Tämä rahapodi on tarkoitettu ainoastaan kuuntelijan yksityiseen käyttöön. Materiaalin muokkaaminen, levittäminen ja kaupallinen hyödyntäminen ilman Nordnetin kirjallista lupaa on kielletty.

26 Touko 202259min

Keskarikupla | #rahapodi 288

Keskarikupla | #rahapodi 288

Ei, nyt ei ole kyse Otan-nimisestä keskioluesta, vaan keskuspankkien aiheuttamasta kuplasta – keskarikuplasta. Keskisormea heiluttamalla tästä ei selvitä, se on selvä, mutta miten sitten? Miikka ja Martin pureutuvat keskarikuplan syihin, seurauksiin ja mahdollisiin hallitun puhkaisun keinoihin. Mikä rooli osakemarkkinoilla, kryptoilla, koronalla ja elvytyspaketeilla on tässä kaikessa ollut? Korkkaa keskari ja kuuntele jakso! 0:00 Historiikki 22:51 Miten tästä eteenpäin? 47:55 Loppupohdinta Vastuunrajoitus. Rahapodiin kerätyt tiedot on voitu hankkia useista eri julkisista lähteistä. Nordnetin pyrkimyksenä on käyttää luotettavaa ja kattavaa tietoa, mutta tämä ei sulje pois mahdollisuutta siitä, että tiedoissa ei voisi esiintyä virheitä. Nordnet ja sen palveluksessa oleva henkilökunta eivät vastaa vahingoista, jotka aiheutuvat tässä rahapodissa kuultujen tietojen käytöstä tai näiden perusteella tehtävien sijoituspäätösten taloudellisesta tuloksesta. Mikään tässä rahapodissa esitetty ei ole, eikä sitä tule käsittää sijoitussuositukseksi, tarjoukseksi tai kehotukseksi ostaa tai myydä rahoitusvälineitä. Sijoittajan tulee sijoituspäätöksiä tehdessään perustaa päätöksensä omaan tutkimukseensa, arvioonsa rahoitusvälineen arvoon vaikuttavista seikoista ja ottaa huomioon omat tavoitteensa, taloudellinen tilanteensa sekä tarvittaessa käytettävä neuvonantajia. Sijoitustoimintaan liittyy aina riskejä. Sijoittajan tulee myös ymmärtää, että historiallinen kehitys ei ole tae tulevasta. Tässä rahapodissa esitetyn tiedon sisältö voi muuttua milloin tahansa. Nordnet ei sitoudu ilmoittamaan mahdollisista materiaalin sisällön muutoksista. Tämä rahapodi on tarkoitettu ainoastaan kuuntelijan yksityiseen käyttöön. Materiaalin muokkaaminen, levittäminen ja kaupallinen hyödyntäminen ilman Nordnetin kirjallista lupaa on kielletty.

19 Touko 20221h 3min

Rakentaminen sucks | #rahapodi 287

Rakentaminen sucks | #rahapodi 287

Ukrainan sodan aiheuttama epävarmuus, korkojen ja rakennuskustannusten nousu sekä rakennusmateriaalien saatavuusongelmat ovat aiheuttaneet ennennäkemätöntä kustannuspainetta Suomen rakennussektorille. Tilannetta korjatakseen osa rakennuttajista on lähettänyt hiljattain asunnon ostaneille / tilanneille asiakkaille myllykirjeen, jossa vaaditaan force majeure (”ylivoimainen este”) -pykäliin vedoten hinnantarkistusta ylöspäin. Miten tällaiseen tulisi suhtautua? Voiko tilanne tästä vielä synkistyä? Onko viimeistään nyt aika dumpata YIT, SRV ja Lehto Group -osakkeet sijoitussalkusta, jos sellaisia sieltä sattuu löytymään? Miikka ja Martin pureutuvat rakennussektorin vaikeaan tilanteeseen #rahapodi-jaksossa 287. Vastuunrajoitus. Rahapodiin kerätyt tiedot on voitu hankkia useista eri julkisista lähteistä. Nordnetin pyrkimyksenä on käyttää luotettavaa ja kattavaa tietoa, mutta tämä ei sulje pois mahdollisuutta siitä, että tiedoissa ei voisi esiintyä virheitä. Nordnet ja sen palveluksessa oleva henkilökunta eivät vastaa vahingoista, jotka aiheutuvat tässä rahapodissa kuultujen tietojen käytöstä tai näiden perusteella tehtävien sijoituspäätösten taloudellisesta tuloksesta. Mikään tässä rahapodissa esitetty ei ole, eikä sitä tule käsittää sijoitussuositukseksi, tarjoukseksi tai kehotukseksi ostaa tai myydä rahoitusvälineitä. Sijoittajan tulee sijoituspäätöksiä tehdessään perustaa päätöksensä omaan tutkimukseensa, arvioonsa rahoitusvälineen arvoon vaikuttavista seikoista ja ottaa huomioon omat tavoitteensa, taloudellinen tilanteensa sekä tarvittaessa käytettävä neuvonantajia. Sijoitustoimintaan liittyy aina riskejä. Sijoittajan tulee myös ymmärtää, että historiallinen kehitys ei ole tae tulevasta. Tässä rahapodissa esitetyn tiedon sisältö voi muuttua milloin tahansa. Nordnet ei sitoudu ilmoittamaan mahdollisista materiaalin sisällön muutoksista. Tämä rahapodi on tarkoitettu ainoastaan kuuntelijan yksityiseen käyttöön. Materiaalin muokkaaminen, levittäminen ja kaupallinen hyödyntäminen ilman Nordnetin kirjallista lupaa on kielletty.

12 Touko 202249min

Flash crash ja korkopommi | #rahapodi 286

Flash crash ja korkopommi | #rahapodi 286

Rahapodin uutisstudion tähtireportterit Martin "Arvi Lind" Paasi ja Miikka "Ripsa Papunen-Koskinen" Luukkonen käsittelevät jälleen viikon kuumimmat puheenaiheet, joihin mahtuu mm. flash crashia, valmiuslakia ja VR:n idänkauppaa. • Flash crash: Joku Citillä istui vahingossa enterin päälle ja aiheutti markkinoilla nopean pudotuksen (ja palautumisen). Miten tämä edes mahdollista? • VR lopettaa idänkaupan: Allegro lopetti jo aiemmin matkustajaliikenteen, nyt tuli ilmeisesti lopullinen stoppi myös tavaraliikenteelle. Pitäisikö Suomen vaihtaa myös raideliikenteen raideväli länsieurooppalaiseksi? • Uusi valmiuslaki tulossa: suomalaisten eläke-, korvaus- ja päivärahamaksut stoppiin, mutta itärajaa ei saada kiinni. WTF? Ennen riitti, että luovuttaa valtiolle nelivetomaasturinsa. Nyt se vie jo tuhkatkin pesästä. • Korot: USA:n keskuspankki kokousti tällä viikolla. Miltä näyttää ohjauskorkorintamalla nyt ja jatkossa? • Loppukevennys: Fennovoima vaihtaa nimensä. 0:00 Intro 1:11 Flash crash 10:48 VR lopettaa idänkaupan 21:55 Uusi valmiuslaki 28:27 Korot ja keskuspankit 41:53 Fennovoima Vastuunrajoitus. Rahapodiin kerätyt tiedot on voitu hankkia useista eri julkisista lähteistä. Nordnetin pyrkimyksenä on käyttää luotettavaa ja kattavaa tietoa, mutta tämä ei sulje pois mahdollisuutta siitä, että tiedoissa ei voisi esiintyä virheitä. Nordnet ja sen palveluksessa oleva henkilökunta eivät vastaa vahingoista, jotka aiheutuvat tässä rahapodissa kuultujen tietojen käytöstä tai näiden perusteella tehtävien sijoituspäätösten taloudellisesta tuloksesta. Mikään tässä rahapodissa esitetty ei ole, eikä sitä tule käsittää sijoitussuositukseksi, tarjoukseksi tai kehotukseksi ostaa tai myydä rahoitusvälineitä. Sijoittajan tulee sijoituspäätöksiä tehdessään perustaa päätöksensä omaan tutkimukseensa, arvioonsa rahoitusvälineen arvoon vaikuttavista seikoista ja ottaa huomioon omat tavoitteensa, taloudellinen tilanteensa sekä tarvittaessa käytettävä neuvonantajia. Sijoitustoimintaan liittyy aina riskejä. Sijoittajan tulee myös ymmärtää, että historiallinen kehitys ei ole tae tulevasta. Tässä rahapodissa esitetyn tiedon sisältö voi muuttua milloin tahansa. Nordnet ei sitoudu ilmoittamaan mahdollisista materiaalin sisällön muutoksista. Tämä rahapodi on tarkoitettu ainoastaan kuuntelijan yksityiseen käyttöön. Materiaalin muokkaaminen, levittäminen ja kaupallinen hyödyntäminen ilman Nordnetin kirjallista lupaa on kielletty.

5 Touko 202255min

Suosittua kategoriassa Liike-elämä ja talous

sijotuskasti
psykopodiaa-podcast
mimmit-sijoittaa
rss-rahapodi
herrasmieshakkerit
rss-lahtijat
pomojen-suusta
hyva-paha-johtaminen
ostan-asuntoja-podcast
rss-neuvottelija-sami-miettinen
rss-rahamania
rahapuhetta
lakicast
rss-ammattipodcast
rss-rikasta-elamaa
taloudellinen-mielenrauha
rss-huomisen-talous
rss-palvelumuotoilun-kasvutarinoita
rss-paasipodi
rss-apuraharanttia