Vaaran merkit | #rahapodi 250
Rahapodi17 Kesä 2021

Vaaran merkit | #rahapodi 250

#rahapodi sai alkunsa lähes kuusi vuotta sitten, kun Martinin ja Miikan oli tarkoitus kokeilla siipiään podcast-markkinalla kymmenen jakson ajan ja lopettaa, kun joku vetää piuhat irti seinästä. Ensimmäisessä jaksossa käsiteltiin mm. Kiinan tilannetta, Fedin korkopäätöksiä ja Kreikan vaalien vaikutusta EKP:n päätöksentekoon. Nyt – 249 jaksoa myöhemmin – ollaan samojen asioiden äärellä, mutta eri syistä. Zombieyrityksistä ja tuottavuuden kasvun hyytymisestä huolimatta pörssit takovat määrällisen elvytyksen ja kansallisten elvytyspakettien siivittämänä uusia ATH-lukemia lähes jatkuvalla syötöllä. Samalla riskien hinnoittelu on päässyt markkinoilta unohtumaan, mistä hyvänä osoituksena on Kreikan 5-vuotisen valtionlainan koron valahtaminen miinusmerkkiseksi. Myös osakeindeksien reaaliset tuotto-odotukset ovat pahimmillaan pakkasen puolella, mutta sentimenttikyselyt indikoivat ennätyksellistä optimismia. Vaaranmerkkien lista on pelottavan pitkä, mutta tarvitseeko sijoittajan olla huolissaan? Oliko Martinin arvaus vuoden pielessä ja syksyllä nähdään pörssiromahdus – vai vieläkö tulikuumalla markkinalla riittää bensaa poltettavaksi? Kuuntele #rahapodi 250! Vaaran merkeiksi markkinalla #rahapodi-kaksikko luettelee mm. seuraavat: ⚠️ Globaalit Bull/Bear -kyselyt osoittavat ennätyksellistä optimismia ⚠️ Tuloskasvuennusteet indeksitasolla yli 10 % per vuosi 2021, 2022 ja 2023 ⚠️ Reaalinen tuotto-odotus jopa miinusmerkkinen osakeindekseissä (!) ⚠️ VIX-indeksi lähellä monivuotisia pohjalukemia ⚠️ Ammattimaisten sijoittajien käteispainot selvästi alle keskimääräisen tason ⚠️ Sisäpiirin osakemyynnit Yhdysvalloissa suhteella 143:1 myyntien puolella ⚠️ Sijoituslainalla sijoittaminen on kasvanut vuoden aikana enemmän kuin kertaakaan 2000-luvulla ⚠️ Rahastoihin virtaavien pääomien määrä on räjähdysmäisessä kasvussa ⚠️ IPOjen määrä ja suuruus yli 2x it-huuman kuumimmat hetket ⚠️ Yrityskauppa-aktiviteetti, SPACit ja velkavetoiset järjestelyt yleistyneet ja kiihtyneet ⚠️ Meemiosakkeet ja (entinen) aikuisviihteen ammattilainen anelemassa somessa rukouksia Nokian osakkeen puolesta ⚠️ Länsipörssien markkina-arvo/bkt (Buffett-indikaattori) ennätyskorkeuksissa ⚠️ Tuloskasvun kestävyys valtioiden velkaantumisen ja keskuspankkipolitiikan valossa? Vastuunrajoitus. Rahapodiin kerätyt tiedot on voitu hankkia useista eri julkisista lähteistä. Nordnetin pyrkimyksenä on käyttää luotettavaa ja kattavaa tietoa, mutta tämä ei sulje pois mahdollisuutta siitä, että tiedoissa ei voisi esiintyä virheitä. Nordnet ja sen palveluksessa oleva henkilökunta eivät vastaa vahingoista, jotka aiheutuvat tässä rahapodissa kuultujen tietojen käytöstä tai näiden perusteella tehtävien sijoituspäätösten taloudellisesta tuloksesta. Mikään tässä rahapodissa esitetty ei ole, eikä sitä tule käsittää sijoitussuositukseksi, tarjoukseksi tai kehotukseksi ostaa tai myydä rahoitusvälineitä. Sijoittajan tulee sijoituspäätöksiä tehdessään perustaa päätöksensä omaan tutkimukseensa, arvioonsa rahoitusvälineen arvoon vaikuttavista seikoista ja ottaa huomioon omat tavoitteensa, taloudellinen tilanteensa sekä tarvittaessa käytettävä neuvonantajia. Sijoitustoimintaan liittyy aina riskejä. Sijoittajan tulee myös ymmärtää, että historiallinen kehitys ei ole tae tulevasta. Tässä rahapodissa esitetyn tiedon sisältö voi muuttua milloin tahansa. Nordnet ei sitoudu ilmoittamaan mahdollisista materiaalin sisällön muutoksista. Tämä rahapodi on tarkoitettu ainoastaan kuuntelijan yksityiseen käyttöön. Materiaalin muokkaaminen, levittäminen ja kaupallinen hyödyntäminen ilman Nordnetin kirjallista lupaa on kielletty. Nordnet eri kanavissa: Kotisivut: www.nordnet.fi Nordnet Blogi: blogi.nordnet.fi/ Facebook: www.facebook.com/nordnetsuomi/ Twitter: www.twitter.com/nordnetfi Youtube: www.youtube.com/nordnetsuomi Instagram: www.instagram.com/nordnetsuomi/ Linkedin: www.linkedin.com/company/nordnet-bank-ab

Jaksot(405)

Jakso 52 – Metsässä itää kasvun siemen

Jakso 52 – Metsässä itää kasvun siemen

Munksjön sijoittajasuhdejohtaja Laura Lindholm vieraana #rahapodissa. Jaksossa keskustellaan metsäsektorin tilanteesta, uusista paperisovelluksista ja alan trendeistä. Mitä kaikkea paperista voi valmistaa ja miltä esim. tulevaisuuden pakkausmateriaalit näyttävät? Lisäksi keskustelua tulevasta Munksjön ja Ahlströmin fuusiosta. Jakso julkaistu 10.11.2016

10 Marras 201627min

Jakso 51 – Stressitestit emävaletta?

Jakso 51 – Stressitestit emävaletta?

Kyteekö Euroopassa uusi pankkikriisi? Stressitestejä on tehty useaan otteeseen, mutta mihin tulokset oikeastaan perustuvat? #rahapodissa keskustellaan laajasti pankkisektorin tilanteesta ja paneudutaan kuulijakysymyksiin ja muihin ajankohtaisiin aiheisiin. Jakso julkaistu 3.11.2016

3 Marras 201634min

Jakso 50 – NordnetLeaks

Jakso 50 – NordnetLeaks

#rahapodi julkaisee tänään virallisen NordnetLeaks-osion, johon kerätään piensijoittajien kokemuksia rahoitusalan pimeistä puolista. Jaksossa keskustellaan aiheista kuten sadan prosentin perintövero, korkotasot, Deutsche Bank ja tietysti presidentinvaalit Yhdysvalloissa. Lue lisää NordnetLeaksistä: www.nordnet.fi/leaks. Jakso julkaistu 27.10.2016

27 Loka 201637min

Jakso 49 – Viputuotteiden ABC

Jakso 49 – Viputuotteiden ABC

Minifutuurit, warrantit, Bull & Bear -sertifikaatit… Mitä ETP:t tai viputuotteet ovat ja miten niitä käytetään? #rahapodi tarttuu haastavaan aiheeseen ja selvittää juurta jaksain, miten viputuotteet toimivat ja miten ne eroavat toisistaan. Mitä virheitä usein tehdään viputuotteiden kanssa entä millaisia kuluja niiden käytöstä syntyy? Studiossa Commerzbankin Matias Juslin ja Nordnetin Miikka Kuusi. Jakso julkaistu 20.10.2016.

20 Loka 201646min

Jakso 48 – Syväkurkkupaljastukset

Jakso 48 – Syväkurkkupaljastukset

Härskejä huijauksia ja räikeää rahastusta? Onko sinua uunotettu urakalla sijoituksissasi? #rahapodi käsittelee erilaisia finanssialaan liittyviä pöyristyttäviä ylilyöntejä ja paljastaa pimeitä puolia eräiden pankkiiriliikkeiden toiminnassa. Jakson sanoman voi kiteyttää yhteen lauseeseen: ”kyseenalaista uskomattomat myyntipuheet”. Jakso julkaistu 13.10.2016.

13 Loka 201635min

Jakso 47 - Mistä Deutsche Bank –kohussa on kyse?

Jakso 47 - Mistä Deutsche Bank –kohussa on kyse?

Askarruttaako Deutsche Bankin tilanne? Jättipankin valtava 40.000 miljardin euron johdannaispositio aiheuttaa kohua markkinoilla. Mitä pankin kaatuminen käytännössä tarkoittaisi sijoittajalle? #rahapodissa keskustellaan muun muassa Deutsche Bankin taloudellisesta tilanteesta, johdannaisista ja db X-trackers ETF-rahastoista. Jakso julkaistu 6.10.2016

6 Loka 201638min

Jakso 46 - Sijoittajan ykkösharrastukset

Jakso 46 - Sijoittajan ykkösharrastukset

Mistä harrastuksesta sijoittaja hyötyy eniten? Miten perhoskeräily, pakaralihasharjoittelu ja pullojen kerääminen liittyy sijoitustoimintaan? #rahapodi käsittelee runsaan määrän kuulijapalautetta Fees & Money –osiossa ja lisäksi paljastetaan erääseen eläkevakuutukseen ja asuntorahastoon liittyviä epäkohtia. Jakso julkaistu 29.9.2016.

29 Syys 201634min

Jakso 45 – Jykevä verospesiaali

Jakso 45 – Jykevä verospesiaali

Kaikki verotuksesta #rahapodissa! KPMG:n verokonsultti Kaj Grüssner on tällä kertaa vieraana ja luvassa on massiivinen määrä tietoa muun muassa osinkojen, rahastojen ja pääomatulojen verotuksesta, sijoitusyhtiön perustamisesta ja lapselle säästämisestä. Miten veroasiantuntija itse sijoittaisi ylimääräisä yhtiön tuloja entä miten voittojen ja tappioiden realisoinnissa kannattaa edetä? Jakso julkaistu 22.9.2016.

22 Syys 201657min

Suosittua kategoriassa Liike-elämä ja talous

sijotuskasti
psykopodiaa-podcast
mimmit-sijoittaa
rss-rahapodi
rss-rahamania
lakicast
herrasmieshakkerit
kasvun-kipuja
pomojen-suusta
rss-bisnesta-bebeja
ostan-asuntoja-podcast
leadcast
rahapuhetta
sijoituskaverit
rss-seuraava-potilas
rss-ainin-sekatoimisto
taloudellinen-mielenrauha
hyva-paha-johtaminen
rss-h-asselmoilanen
rss-lahtijat