125. Toimeentulosta riippumattomuuteen, sijoitusjoogi Johanna Lindroos Osa 1

125. Toimeentulosta riippumattomuuteen, sijoitusjoogi Johanna Lindroos Osa 1

Tasaisin väliajoin pyydetään vieraaksi menestyneitä naissijoittajia, joita kyllä löytyy, mutta joista moni haluaa pitää matalaa profiilia ja kieltäytyy vieraaksi tulemisesta. Suvi Schwab auttoi tällä kertaa saamaan yhden tällaisen vieraan mukaana saattamalla minut ja Johanna Lindroosin yhteen. Johanna lupautui tulemaan mukaan ja kertoi pitkän kaavan mukaan omista ajatuksistaan sijoittamiseen liittyen ja elämäntavastaan, jossa joogalla on tärkeä rooli.

Jakson Osassa 1 ei jää epäselväksi, kuinka paljon Johanna asunnoista tykkää sekä omaisuuslajina että niiden remontoimisesta arvoa luovasti. Innostuin itse taas tästä vieraasta niin paljon, että välillä unohdin esittää kysymyksiä, etten vain keskeyttäisi hyvää juttua. Nyt puhutaan sijoittamisesta, asuntosijoittamisesta ja flippaamisesta luovasti ja suurella sydämellä.

Kuuntelemalla opit myös ajatuksia siitä, miten omaa tekemistä, varallisuutta ja sen kasvattamista ja turvaamista voi ajatella portfoliona, salkkuna, pitkällä tähtäimellä.

Kaipaatko tukea vaurastumisen polulle ja varmuutta asuntosijoittamiseen?

16.11.2020 alkaa seuraava "Vauras Asuntosijoittaja" -verkkovalmennus, jossa valmentajana toimii yli 15 vuoden asuntosijoittamiskokemuksella Terhi Majasalmi. Jos olet nainen, hae lisätietoa ja ilmoittaudu tästä *.

Jos Terhi Majasalmi ei sattuisi olemaan tuttu, kuuntele ensin Terhin haastattelu Ostan Asuntoja Podcastissa ja palaa sitten lisätietolinkkiin.

Kiitos Ostan Asuntoja Podcast -sponsorille:

Kiinnostaako sinua tarjota huolettomia uusia vuokrakoteja Suomen kasvukeskuksissa?

Peab on pohjoismainen yhteiskuntarakentaja, joka suunnittelee ja rakentaa tutkitusti* parhaan asiakastyytyväisyyden uusia koteja.

Asunnot sijaitsevat hyvillä paikoilla, ne suunnitellaan toimiviksi ja rakennetaan kunnolla täyttämään sijoitusasunnon omistajien tärkeimmät kriteerit. Huolettomuutta voi halutessaan lisätä ulkoistamalla vuokrauksen luotettavalle yhteistyökumppanille.

Ainoastaan avainasiakkaat saavat tiedon asuntosijoittajille suunnatuista erikoistarjouksista. Käy liittymässä helposti osoitteessa peabkoti.fi/avainasiakas.

Lue Peabin sivuilta: Asuntosijoittaminen uudiskohteisiin

Asiakaskokemusvideoita Peabin sivuilta, mukana myös asuntosijoittajia

* Peab jo kolmatta neljättä kertaa peräkkäin ykkönen

Lisätietoa mainituista lähteistä, podcastin vieraasta ja hänen ajatuksistaan:

Suvi “Think a Million” Schwab Osa 1 – Ostan Asuntoja Podcast #70

Karuna Capital nettisivut

Johanna Lindroos LinkedIn, Instagram

Kiitos Ostan Asuntoja -sisällön mahdollistavalle sponsorille:

Asuntopehtoori LKV:n toimintaperiaate on tuottaa lisäarvoa asuntosijoittajille vuokrasuhteen hallinnoinnin ja vuokravälityksen avulla.

Huolenpitopalvelussa Asuntopehtoori toimii asuntosijoittajan ammattimaisena kumppanina hoitaen kaiken koko vuokrasuhteen ajan. Vuokra maksetaan Asuntopehtoorin takaamana joka kuun 5. päivä.

Vuokravälityspalvelussa Asuntopehtoori hoitaa kaiken vuokrasopimuksen tekemiseen asti. Lisäarvolupauksen mukaisesti palkkioon sisältyy 12 kuukauden vuokratakuu.

Mikäli vuokraustoiminnan ydin kuuluu omiin vahvuuksiisi, voit vapauttaa aikaasi ulkoistamalla vuokravalvonnan rutiinit Asuntopehtoorille.

Asuntopehtoori on kasvanut asiakkaidensa mukana tarjoamaan palveluitaan koko Suomen alueelle. Lisätietoa palveluista ja kilpailukykyisistä hinnoista Asuntopehtoori, p. +358407772808

Asuntopehtoorin Blogista: Asuntosijoittamisen aloittaminen

Välittävä asuntosijoittaja Marco Matrone Osa 1 – Ostan Asuntoja Podcast #121

Tuoretta tai ikivihreää tavaraa Ostan Asuntoja -tuuteista:

Kun I poistuu asuntosijoittajan ROI:sta – pikkukaupunkiyksiön case – Blogi #228

Miten toimia, ettei vuokralaisen häätöä tarvita? – YouTube #140

Ostan Asuntoja YouTube -kanavan voi tilata tästä

TUOREIMMAT KIRJASUOSITUKSET

Paljon suurempi kirja kuin asuntosijoittajan niche-strategiaopas: Joonatan Voltti – Airbnb Ansaitse Asunnollasi – Blogi #226

The Richest Man…7 parannuskeinoa asuntosijoittajan silmin – Blogi #224

The 7 Habits of … tehokkaalle asuntosijoittajalle – Blogi #223

Asuntosijoittaja ja filosofia – Blogi #217

10 kirjaa asuntosijoittajalle in English – Blogi #210

Asuntosijoittajalle 6 kirjaa opiskeltavaksi, jotta on valmiina 6 kuukauden päästä – Blogi #198

Flatco on palvelu, jonka avulla hoidat toistuvat vuokranantajan rutiinit joustavasti ja tehokkaasti.

Kaupallinen varoitus *

Mikäli kiinnostut hankkimaan edellämainittuja tuotteita, voit ylläolevien kumppanilinkkien sijaan googlata tuotteiden nimet. Näin maksat tuotteista saman hinnan mutta pystyt varmistamaan sen, että Ostan Asuntoja -kanavat eivät saa pientäkään siivua hinnasta.

Affiliate -linkkeihin liittyy aina vaara, että suosittelija ei oikeasti suosittele niitä hyvyyden perusteella vaan niihin liittyvän rahallisen korvauksen saadakseen. Kirjoihin liittyvät palkkiot voivat heitellä jopa 10 senttiä eri kirjojen välillä.

Tämä linkki vie Suomea lähimmän Saksan Amazonin sivuille, jonka kielivalinnan voi muuttaa englanniksi ja jota kautta voi kokeilla Audiblea maksutta. Ensimmäinen äänikirja on ilmainen ja kokeilujakso kestää 1 kuukauden, jonka aikana seuraavat kirjat ovat kaikki 9,95 €.

Jaksot(535)

54. Antti "5-kymppisenä asuntosijoittajaksi" Pyykönen

54. Antti "5-kymppisenä asuntosijoittajaksi" Pyykönen

Tällä kertaa vieraana on omanlaisensa ja tarkkaan mietityn asuntosijoitustrategian omaava aktiivinen vuokranantaja, joka aloitti asuntosijoittamisen noin viiden vuosikymmenen tullessa täyteen. Jos nyt mietit, että tämä jakso on vain aloittelijoille tai vain keski-iän ylittäneille asuntosijoittamisen aloittamista harkitseville, kannattaa heittää ennakkoluulot romukoppaan. Anttia kuuntelemalla saat alle tunnissa moninkertaisen määrän käytännön ajatuksia, miten voit parantaa omaa asuntosijoitus- tai vuokraustoimintaasi.  Ihan jokainen saa rohkaisua siihen, miten asuntosijoittamisessa pääsee alkuun opiskelemalla, kauanko siihen menee ja kuinka pitkän ajan jälkeen voi lähteä tekemään tarjouksia ja miten.  Flatco, palvelu, jonka avulla hoidat toistuvat vuokranantajan rutiinit joustavasti ja tehokkaasti, tarjoaa nyt kaikki jaksot kuunneltavaksi myös SoundCloudinkautta. Kiitos Ostan Asuntoja Podcast -sponsorille: Kiinnostaako sinua tarjota huolettomia uusia vuokrakoteja Suomen kasvukeskuksissa? Peab on pohjoismainen yhteiskuntarakentaja, joka suunnittelee ja rakentaa tutkitusti* parhaan asiakastyytyväisyyden uusia koteja. Asunnot sijaitsevat hyvillä paikoilla, ne suunnitellaan toimiviksi ja rakennetaan kunnolla täyttämään sijoitusasunnon omistajien tärkeimmät kriteerit. Huolettomuutta voi halutessaan lisätä ulkoistamalla vuokrauksen luotettavalle yhteistyökumppanille. Ainoastaan avainasiakkaat saavat tiedon asuntosijoittajille suunnatuista erikoistarjouksista. Käy liittymässä helposti osoitteessa peabkoti.fi/avainasiakas. Lue Peabin sivuilta: Asuntosijoittaminen uudiskohteisiin Lisätietoa mainituista lähteistä, podcastin vieraasta ja hänen ajatuksistaan: Joonas Orava, Olli Turunen - Osta, vuokraa, vaurastu; Adlibris Sidottu, Adlibris E-kirja,* Blogi Marko Kaarto - ”Sijoita Asuntoihin! Aloita, kehity, vaurastu”; AdlibrisNidottu Robert Kiyosaki - Rich Dad Poor Dad;  Adlibris Nidottu, Adlibris E-Kirja, Amazon Pokkari, Audible * (suomenkieliseen löysin vain "kirja ei tilattavissa" -linkkejä) Marko Kaarto - ”Sijoita Asuntoihin! Aloita, kehity, vaurastu”; AdlibrisNidottu Suomen Asuntoneuvoja Petri Roininen - Asunto - elämäsi tärkein sijoitus; Adlibris Nidottu, E-kirja Asuntosijoittamista, vuokraustoimintaa, yrittämistä, Lappeenrantaa… – Ville Vesterinen osa 1/2- Ostan Asuntoja Podcast #49 Asuntosalkunrakentaja.fi Suomen Vuokranantajat jäsenyys - loppuvuoden 2019 44 €!!! Vuokranantajapalsta Facebook Kiitos Ostan Asuntoja -sisällön mahdollistavalle sponsorille: Asuntopehtoori on vuokranantajan perustama yritys, joka tarjoaa Vuokravälitystäalkaen 500 euron palkkiolla, johon sisältyy ensimmäisen vuoden ajalta vuokratakuu. Tarjolla on lisäksi “avaimet käteen” vuokra-asunnon Huolenpitopalvelu35 euron kuukausihinnalla. Näin voit ulkoistaa sijoitusasuntosi vuokraustoiminnan kokonaisuudessaan. Palveluun sisältyy pysyvä vuokratakuu. Asiakkaiden kysynnän vuoksi Asuntopehtoori on kasvanut ja tarjoaa nyt myös asuntojen myyntivälitystä. Mainitse välitystoimeksiannon yhteydessä ”Ostan Asuntoja” ja saat 5 %:n alennuksen palkkiosta.   Lisätietoa asuntopehtoori.fi Asuntopehtoorin Blogista: Miten kasvaa asuntosijoittajana?   Ostan Asuntoja YouTube -kanavan voi tilata tästä Asuntosijoittaminen ja Warren Buffett – Blogi #157 Asuntosijoittajan opiskelusuositukset kesällä 2019 – Blogi #155 * Adlibris ja Amazon.de -linkkien kautta paperi- tai äänikirjan tilaamalla hinta on sama mutta tuet hieman Ostan Asuntoja sisällöntuotantoa. * Peab jo kolmatta kertaa peräkkäin ykkönen

5 Heinä 201957min

53. Aivan tavallinen 25-vuotias nuori nainen Henna Vihreävuori

53. Aivan tavallinen 25-vuotias nuori nainen Henna Vihreävuori

Jakson nimi on napattu Hennan kirjoittamasta blogistekstistä, jossa hän itse esittelee itsensä. 54-vuotiaana en ole kaikista pätevin sanomaan, ovatko tämän päivän 25-vuotiaat naiset Hennan kaltaisia, mutta itse en satavarmasti ollut Hennan ajattelun tasolla ollessani itse 25-vuotias. Riippumatta siitä, onko Henna kenties enemmänkin epätavallinen, hän osaa kuvata asioita siten, että jokainen kovaa työtä pelkäämätön saa valtavan määrä rohkaisua, että kyllä sama voi minultakin onnistua. Jos bilettäminen ja päikkärit kiinnostaa, en suosittele tätä jaksoa. Kyselen Hennalta muun muassa unelmoinnista yrittämisestä kumpi tuli ensin valkoinen BMW vai sijoitusasunto mitä opiskelu, valmennus ja mentorin apu Hennalle merkitsevät kumman pelon Henna selätti ensin; velkavivun käytön vai vieraalle paikkakunnalle sijoittamisen joko 5 sijoitusasuntoa riittää miten ajatella ja edetä johdonmukaisesti Hennaa haluan takuulla haastatella uudestaan parin vuoden päästä. Flatco, palvelu, jonka avulla hoidat toistuvat vuokranantajan rutiinit joustavasti ja tehokkaasti, tarjoaa nyt kaikki jaksot kuunneltavaksi myös SoundCloudinkautta. Kiitos Ostan Asuntoja Podcast -sponsorille: Kiinnostaako sinua tarjota huolettomia uusia vuokrakoteja Suomen kasvukeskuksissa? Peabon pohjoismainen yhteiskuntarakentaja, joka suunnittelee ja rakentaa tutkitusti* parhaan asiakastyytyväisyyden uusia koteja. Asunnot sijaitsevat hyvillä paikoilla, ne suunnitellaan toimiviksi ja rakennetaan kunnolla täyttämään sijoitusasunnon omistajien tärkeimmät kriteerit. Huolettomuutta voi halutessaan lisätä ulkoistamalla vuokrauksen luotettavalle yhteistyökumppanille. Ainoastaan avainasiakkaat saavat tiedon asuntosijoittajille suunnatuista erikoistarjouksista. Käy liittymässä helposti osoitteessa peabkoti.fi/avainasiakas. Kannattaa lukea myös Peabin näkemyksiä asuntosijoittamisesta Lisätietoa mainituista lähteistä, podcastin vieraasta ja hänen ajatuksistaan: Joonas Orava, Olli Turunen - Osta, vuokraa, vaurastu; Adlibris Sidottu, Adlibris E-kirja* Marko Kaarto - ”Sijoita Asuntoihin! Aloita, kehity, vaurastu”; AdlibrisNidottu Kultaeeva Ostan Asuntoja Podcast #26 – Tarina lähihoitajasta yrittäjäksi, Sanna “Bisnesnainen” Kinanen, osa 1 Bisnesnainen.com Blogi Hennan Instagram Facebook Bisnesnainen  Kiitos Ostan Asuntoja -sisällön mahdollistavalle sponsorille: Asuntosalkunrakentaja.fion asuntosijoittajille tarkoitettu sivusto, jossa voit tankata tietoa asuntosijoittamisella vaurastumisesta sekä artikkeleista että ladattavasta E-kirjasta. Voit myös liittyä sisäpiiriin, jota kautta pääset käsiksi hyviin sijoitusasuntoihin alle markkinahintojen. Tutustu sivustoon Asuntosalkunrakentaja.fi Mitä Asuntosalkunrakentaja.fi ajattelee, lue Blogista: Haluatko asuntomoguliksi? Laita nämä neljä osa-aluetta kuntoon 1001 kysymystä vuokranantajan vakuutuksesta – Henrik Rantanen osa ½ – Ostan Asuntoja Podcast #51 Ostan Asuntoja Podcastin kaikki jaksot Ostan Asuntoja YouTube: Kuinka voin nopeuttaa asuntosijoittamisella vaurastumista? YouTube #68 Ostan Asuntoja YouTube -kanavan voi tilata tästä Asuntosijoittajan opiskelusuositukset kesällä 2019 – Blogi #155 * Peab jo kolmatta kertaa peräkkäin ykkönen * Adlibris -linkkien kautta kirjan tilaamalla hinta on sama mutta tuet hieman "Ostan Asuntoja" -sisällöntuotantoa.

28 Kesä 20191h 3min

52. 1001 kysymystä vuokranantajan vakuutuksesta - Henrik Rantanen osa 2

52. 1001 kysymystä vuokranantajan vakuutuksesta - Henrik Rantanen osa 2

Olen pitkään koonnut kysymyksiä vuokranantajan vakuutukseen liittyen ja kolleegoiden (kiitos) avustamana sain kysymyslistaan vielä täydennystä. Ifin Henrik Rantanen suostui kesän kunniaksi grillattavaksi ja melkein 2 tuntia parilaa pääsin kääntämään Henrikin vastaillessa kärist...kärsivällisesti. Ensimmäisessä osassa käytiin läpi vuokralaisen kotivakuutusta ja taloyhtiön kiinteistövakuutusta, jotta saatiin kokonaiskuva siitä, miten asuntosijoittamisen ja vuokraustoiminnan riskejä voi vähentää vuokranantajan vakuutuksella: mitä vuokranantajan vakuutus tarkoittaa millaisiin riskeihin sillä voi varautua miksi vuokranantajan vakuutus kannattaa ottaa millaiselle asuntosijoittajalle ja vuokranantajalle se soveltuu Tässä toisessa osassa käydään lisää vuokranantajien kysymyksiä vuokranantajan vakuutukseen liittyen. Jos näistä kahdesta jaksosta ei löytynyt vastausta johonkin, kirjoita kysymys kommenttikenttään tai lähetä harri@ostanasuntoja.com ja katsotaan Henrikin kanssa, miten niihin voisi vastata. Yritin vääntää kysymykset niin rautalankamuotoon, että kuuntelemisen jälkeen aikaisemmin mahdollisesti vähän hämärät vakuutustermit olisivat auenneet. Omasta mielestäni Henrik onnistui hyvin selittämään kaikki termit ja mitä erilaiset vakuutusten elementit tarkoittavat ja miltä riskeiltä ne suojaavat. If on aikaisemmin kevättalvella sponsoroinut Ostan Asuntoja -kanavien sisällöntuotantoa. Tämän ja ensi viikon jaksot on ajoitettu samaan ajankohtaan, kun Ifin Vuokranantajan vakuutukseen tulee uusia ominaisuuksia. Flatco on palvelu, jonka avulla hoidat toistuvat vuokranantajan rutiinit joustavasti ja tehokkaasti, tarjoaa nyt kaikki jaksot kuunneltavaksi myös SoundCloudinkautta. Kiitos Ostan Asuntoja Podcast -sponsorille: Kiinnostaako sinua tarjota huolettomia uusia vuokrakoteja Suomen kasvukeskuksissa? Peab on pohjoismainen yhteiskuntarakentaja, joka suunnittelee ja rakentaa tutkitusti* parhaan asiakastyytyväisyyden uusia koteja. Asunnot sijaitsevat hyvillä paikoilla, ne suunnitellaan toimiviksi ja rakennetaan kunnolla täyttämään sijoitusasunnon omistajien tärkeimmät kriteerit. Huolettomuutta voi halutessaan lisätä ulkoistamalla vuokrauksen luotettavalle yhteistyökumppanille. Ainoastaan avainasiakkaat saavat tiedon asuntosijoittajille suunnatuista erikoistarjouksista. Käy liittymässä helposti osoitteessa peabkoti.fi/avainasiakas. Kannattaa lukea myös Peabin näkemyksiä asuntosijoittamisesta Lisätietoa mainituista lähteistä, podcastin vieraasta ja hänen ajatuksistaan: Suomen Vuokranantajat Joonas Orava, Olli Turunen - Osta, vuokraa, vaurastu; Adlibris Sidottu, Adlibris E-kirja,* Blogi Viikosta 25/2019 alkaen Ifin Vuokranantajan vakuutuksella voit varautua myös vuokratulon keskeytysten ja huoneiston omistajan vastuuvahinkojen varalta. Lisätietoja vuokranantajan vakuutuksesta: if.fi/vuokranantaja Kysymyksiä voi jättää kommenttikenttään. Kiitos Ostan Asuntoja -sisällön mahdollistavalle sponsorille: "Sijoitusasunnot.com tarjoaa hyvätuottoisia sijoitusasuntoja alle markkinahintojen ja arvokasta tietoa sekä ajankohtaisia näkemyksiä asuntosijoittamisesta. Käy katsomassa uusimmat kohteet, liittymässä sähköpostilistalle, lataamassa ilmaiset asuntosijoittajan työkalut ja katsastamassa uusimmat artikkelit osoitteesta www.sijoitusasunnot.com!” Sijoitusasunnot rekrytoi yrittäjähenkistä kiinteistöistä välittäjää, käy katsomassa 1001 kysymystä vuokranantajan vakuutuksesta – Henrik Rantanen osa ½ – Ostan Asuntoja Podcast #51 Ostan Asuntoja Podcastin kaikki jaksot Ostan Asuntoja YouTube: Mitä kassavirta tarkoittaa käytännössä asuntosijoittajalle? YouTube #67 Ostan Asuntoja YouTube -kanavan voi tilata tästä Asuntosijoittajan opiskelusuositukset kesällä 2019 – Blogi #155 * Peab jo kolmatta kertaa peräkkäin ykkönen * Adlibris -linkkien kautta kirjan tilaamalla hinta on sama mutta tuet hieman "Ostan Asuntoja" -sisällöntuotantoa.

21 Kesä 201933min

51. 1001 kysymystä vuokranantajan vakuutuksesta - Henrik Rantanen osa ½

51. 1001 kysymystä vuokranantajan vakuutuksesta - Henrik Rantanen osa ½

Olen pitkään koonnut kysymyksiä vuokranantajan vakuutukseen liittyen ja kolleegoiden (kiitos) avustamana sain kysymyslistaan vielä täydennystä. Ifin Henrik Rantanen suostui kesän kunniaksi grillattavaksi ja melkein 2 tuntia parilaa pääsin kääntämään Henrikin vastaillessa kärist...kärsivällisesti. Nyt maistellaan ensimmäistä osaa. Yritin vääntää kysymykset niin rautalankamuotoon, että kuuntelemisen jälkeen mahdollisesti aikaisemmin vähän hämärät vakuutustermit olisivat auenneet. Omasta mielestäni Henrik onnistui hyvin selittämään kaikki termit ja mitä erilaiset vakuutusten elementit tarkoittavat ja miltä riskeiltä ne suojaavat. Käymme ensin läpi vuokralaisen kotivakuutuksen ja taloyhtiön kiinteistövakuutuksen, jotta saataisiin kokonaiskuva siitä, miten asuntosijoittamisen ja vuokraustoiminnan riskejä voi vähentää vuokranantajan vakuutuksella: mitä vuokranantajan vakuutus tarkoittaa millaisiin riskeihin sillä voi varautua miksi vuokranantajan vakuutus kannattaa ottaa millaiselle asuntosijoittajalle ja vuokranantajalle se soveltuu If on aikaisemmin kevättalvella sponsoroinut Ostan Asuntoja -kanavien sisällöntuotantoa. Tämän ja ensi viikon jaksot on ajoitettu samaan ajankohtaan, kun Ifin Vuokranantajan vakuutukseen tulee uusia ominaisuuksia. Flatco, palvelu, jonka avulla hoidat toistuvat vuokranantajan rutiinit joustavasti ja tehokkaasti, tarjoaa nyt kaikki jaksot kuunneltavaksi myös SoundCloudin kautta. Kiitos Ostan Asuntoja Podcast -sponsorille: Kiinnostaako sinua tarjota huolettomia uusia vuokrakoteja Suomen kasvukeskuksissa? Peab on pohjoismainen yhteiskuntarakentaja, joka suunnittelee ja rakentaa tutkitusti* parhaan asiakastyytyväisyyden uusia koteja. Asunnot sijaitsevat hyvillä paikoilla, ne suunnitellaan toimiviksi ja rakennetaan kunnolla täyttämään sijoitusasunnon omistajien tärkeimmät kriteerit. Huolettomuutta voi halutessaan lisätä ulkoistamalla vuokrauksen luotettavalle yhteistyökumppanille. Ainoastaan avainasiakkaat saavat tiedon asuntosijoittajille suunnatuista erikoistarjouksista. Käy liittymässä helposti osoitteessa peabkoti.fi/avainasiakas. Kannattaa lukea myös Peabin näkemyksiä asuntosijoittamisesta Lisätietoa mainituista lähteistä, podcastin vieraasta ja hänen ajatuksistaan: Ensi viikosta (viikko 25/2019) alkaen Ifin Vuokranantajan vakuutuksella voit varautua myös vuokratulon keskeytysten ja huoneiston omistajan vastuuvahinkojen varalta.  Lisätietoja vuokranantajan vakuutuksesta: if.fi/vuokranantaja Kysymyksiä voi jättää kommenttikenttään. Kiitos Ostan Asuntoja -sisällön mahdollistavalle sponsorille: Asuntopehtoori on vuokranantajan perustama yritys, joka tarjoaa vuokravälitystä alkaen 500 euron palkkiolla, johon sisältyy ensimmäisen vuoden ajalta vuokratakuu. Mainitse vuokravälitystoimeksiannon yhteydessä ”Ostan Asuntoja” ja saat 5%:n alennuksen palkkiosta. Tarjolla on myös “Huolenpitopalvelu” eli vuokra-asunnon hallinnointipalvelua 35 euron kuukausihinnalla Tampereella ja sen lähialueilla. Näin voit ulkoistaa sijoitusasuntosi vuokraustoiminnan kokonaisuudessaan. Lisätietoa asuntopehtoori.fi Asuntopehtoorin Blogista: Kannattaako kiinteistönvälittäjää käyttää? Ostan Asuntoja YouTube: Mitä “korkoa korolle” tarkoittaa asuntosijoittamisessa? YouTube #66 Ostan Asuntoja YouTube -kanavan voi tilata tästä Vuokranantajan toimiston 10 tärkeintä elementtiä – Blogi #154 * Peab jo kolmatta kertaa peräkkäin ykkönen

14 Kesä 201943min

50. Asuntosijoittamista, vuokraustoimintaa, yrittämistä, Lappeenrantaa... - Ville Vesterinen osa 2

50. Asuntosijoittamista, vuokraustoimintaa, yrittämistä, Lappeenrantaa... - Ville Vesterinen osa 2

Jos ei oltais painettu jarrua Villen kanssa, olis varmaan tullut ensimmäinen 5 jakson haastattelu. Saatiin kuitenkin tiivistettyä oleellinen vajaaseen pariin tuntiin, josta nyt toinen osa. Editoidessa huomasin, että tuli itse toistettua "hyvä pointti, hyvä ohje, hyvä näkemys" -kommentteja moneen otteeseen. Tuttuun tapaan opin itse taas uutta. Osassa 1 käytiin läpi muun muassa miten Villen asuntosijoittaminen lähti ja mistä siihen järjestyi rahoitus onko Ville tossun alla vai onko vaimon kanssa jonkinlaista työnjakoa, kun asuntosijoittamisesta on kyse mitä tarkoittaa "taaperosta tohtoriksi", kun Lappeenrannasta puhutaan mitä asuntosijoittajan tulisi tietää Forenomin kaltaisista toimijoista Tänään käydä läpi muun muassa seuraavia asioita kuinka helpolta tuntui siirtyä palkkatyöstä yrittäjäksi milloin voisi harkita vuokravälittäjän käyttämistä mitkä tavoitteet yrittämisen rinnalle on asetettu omalle asuntosijoitustoiminnalle ja miksi mikä on Villen vakiorutiini työpäivästä irrottautumiseen Ville Vesterinen aloitti asuntosijoittamisen 2011 ja nyt hänellä on vaimonsa kanssa toistakymmentä sijoitusasuntoa. Flatco, palvelu, jonka avulla hoidat toistuvat vuokranantajan rutiinit joustavasti ja tehokkaasti, tarjoaa nyt kaikki jaksot kuunneltavaksi myös SoundCloudinkautta. Kiitos Ostan Asuntoja Podcast -sponsorille: Kiinnostaako sinua tarjota huolettomia uusia vuokrakoteja Suomen kasvukeskuksissa? Peabon pohjoismainen yhteiskuntarakentaja, joka suunnittelee ja rakentaa tutkitusti* parhaan asiakastyytyväisyyden uusia koteja. Asunnot sijaitsevat hyvillä paikoilla, ne suunnitellaan toimiviksi ja rakennetaan kunnolla täyttämään sijoitusasunnon omistajien tärkeimmät kriteerit. Huolettomuutta voi halutessaan lisätä ulkoistamalla vuokrauksen luotettavalle yhteistyökumppanille. Ainoastaan avainasiakkaat saavat tiedon asuntosijoittajille suunnatuista erikoistarjouksista. Käy liittymässä helposti osoitteessa peabkoti.fi/avainasiakas. Lue Peabin sivuilta: Asuntosijoittaminen uudiskohteisiin Lisätietoa mainituista lähteistä, podcastin vieraasta ja hänen ajatuksistaan: Joonas Orava, Olli Turunen - Osta, vuokraa, vaurastu; Adlibris Sidottu, Adlibris E-kirja* Marko Kaarto - ”SijoitaAsuntoihin!Aloita,kehity, vaurastu”** Suomen Vuokranantajat tapahtumat Yle Mikä maksaa Apple Podcasts BiggerPockets Apple Podcasts OVV Asuntopalvelut nettisivut OVV Asuntopalvelut Facebook Ville Vesterinen LinkedIn, 044 342 1343, ville.vesterinen@ovv.com   Ostan Asuntoja YouTube: Mitä poliittinen riski tarkoittaa asuntosijoittajalle? YouTube #65 Ostan Asuntoja YouTube -kanavan voi tilata tästä Mitä, jos taloyhtiölainan verosuunnitteluetu poistuisi vuokranantajan verotuksesta? – Blogi #153 * Peab jo kolmatta kertaa peräkkäin ykkönen Viikon kirjasuositus: Petri Roininen - Asunto - elämäsi tärkein sijoitus; Adlibris Nidottu, E-kirja * Adlibris -linkkien kautta kirjan tilaamalla hinta on sama mutta tuet hieman "Ostan Asuntoja" -sisällöntuotantoa.

7 Kesä 201948min

49. Asuntosijoittamista, vuokraustoimintaa, yrittämistä, Lappeenrantaa... - Ville Vesterinen osa 1/2

49. Asuntosijoittamista, vuokraustoimintaa, yrittämistä, Lappeenrantaa... - Ville Vesterinen osa 1/2

Jos ei oltais painettu jarrua Villen kanssa, olis varmaan tullut ensimmäinen 5 jakson haastattelu. Saatiin kuitenkin tiivistettyä oleellinen vajaaseen pariin tuntiin, josta nyt ensimmäinen osa. Editoidessa huomasin, että tuli itse toistettua "hyvä pointti, hyvä ohje, hyvä näkemys" -kommentteja moneen otteeseen. Tuttuun tapaan opin itse taas uutta. Tänään käydään läpi muun muassa miten Villen asuntosijoittaminen lähti ja mistä siihen järjestyi rahoitus onko Ville tossun alla vai onko vaimon kanssa jonkinlaista työnjakoa, kun asuntosijoittamisesta on kyse mitä tarkoittaa "taaperosta tohtoriksi", kun Lappeenrannasta puhutaan mitä asuntosijoittajan tulisi tietää Forenomin kaltaisista toimijoista Ville Vesterinen aloitti asuntosijoittamisen 2011 ja nyt hänellä on vaimonsa kanssa toistakymmentä sijoitusasuntoa. Flatco, palvelu, jonka avulla hoidat toistuvat vuokranantajan rutiinit joustavasti ja tehokkaasti, tarjoaa nyt kaikki jaksot kuunneltavaksi myös SoundCloudinkautta. Kiitos Ostan Asuntoja Podcast -sponsorille: Kiinnostaako sinua tarjota huolettomia uusia vuokrakoteja Suomen kasvukeskuksissa? Peabon pohjoismainen yhteiskuntarakentaja, joka suunnittelee ja rakentaa tutkitusti* parhaan asiakastyytyväisyyden uusia koteja. Asunnot sijaitsevat hyvillä paikoilla, ne suunnitellaan toimiviksi ja rakennetaan kunnolla täyttämään sijoitusasunnon omistajien tärkeimmät kriteerit. Huolettomuutta voi halutessaan lisätä ulkoistamalla vuokrauksen luotettavalle yhteistyökumppanille. Ainoastaan avainasiakkaat saavat tiedon asuntosijoittajille suunnatuista erikoistarjouksista. Käy liittymässä helposti osoitteessa peabkoti.fi/avainasiakas. Lue Peabin sivuilta: Asuntosijoittaminen uudiskohteisiin Lisätietoa mainituista lähteistä, podcastin vieraasta ja hänen ajatuksistaan: OVV Asuntopalvelut nettisivut OVV Asuntopalvelut Facebook Ville Vesterinen LinkedIn, 044 342 1343, ville.vesterinen@ovv.com Kiitos Ostan Asuntoja -sisällön mahdollistavalle sponsorille: Asuntosalkunrakentaja.fion asuntosijoittajille tarkoitettu sivusto, jossa voit tankata tietoa asuntosijoittamisella vaurastumisesta sekä artikkeleista että ladattavasta E-kirjasta. Voit myös liittyä sisäpiiriin, jota kautta pääset käsiksi hyviin sijoitusasuntoihin alle markkinahintojen. Tutustu sivustoon Asuntosalkunrakentaja.fi Mitä Asuntosalkunrakentaja.fi ajattelee, lue Blogista: Lyhennysvapaa taloyhtiölainassa - hyvä vai huono juttu? Ostan Asuntoja YouTube: Voiko vuokraustoimintaa harjoittaa ilman stressiä? YouTube #64 Ostan Asuntoja YouTube -kanavan voi tilata tästä Kuinka monta sijoitusasuntoa on tarpeeksi? – Blogi #152 * Peab jo kolmatta kertaa peräkkäin ykkönen Viikon kirjasuositus: Petri Roininen - Asunto - elämäsi tärkein sijoitus; Adlibris Nidottu, E-kirja * Adlibris -linkkien kautta kirjan tilaamalla hinta on sama mutta tuet hieman "Ostan Asuntoja" -sisällöntuotantoa.

31 Touko 201952min

48. Yhdestä sataan asuntoon 2 vuodessa tarkasti suunnistaen - Hannu Airila osa 2

48. Yhdestä sataan asuntoon 2 vuodessa tarkasti suunnistaen - Hannu Airila osa 2

Nyt on taas mielenkiintoista asuntosijoitustarinaa tarjolla, kun Hannu Airila kertoo, miten hän on onnistunut ostamaan, rahoittamaan, remontoimaan ja vuokraamaan asuntoja siten, että parissa vuodessa hän on kasvattanut toimintaansa siten, että on yhden asunnon vuokraamisen sijaan mukana vuokraamassa sataa asuntoa. Osassa 1 käytiin läpi Hannun taustaa ja sitä, miten 6 asunnon ostosuunnitelma muuttui kokonaisen taloyhtiön ostamiseen ja miten rahoitettiin. Yhdestä sataan asuntoon 2 vuodessa tarkasti suunnistaen – Hannu Airila osa ½ – Ostan Asuntoja Podcast #47 Tässä jaksossa tarina jatkuu siitä, miten Hannu kumppaneineen aikoo pärjätä Kuopion asuntomarkkinoilla erilaisin vuokrakodissa asumiseen liittyvien palvelukonseptien avulla. Vakio-osassa 3 Hannu kertoo, vaatiiko huippu-urheilu sitä kuuluisaa tahdonvoimaa, joka uuden vuoden lupauksen tehneiltä helmikuussa loppuu vai mikä saa laittamaan lenkkitossut jalkaan, kun räntää sataa vaakasuorassa. Ja miten tämä liittyy asuntosijoittamisessa menestymiseen. Flatco, palvelu, jonka avulla hoidat toistuvat vuokranantajan rutiinit joustavasti ja tehokkaasti, tarjoaa nyt kaikki jaksot kuunneltavaksi myös SoundCloudinkautta. Kiitos Ostan Asuntoja Podcast -sponsorille: Kiinnostaako sinua tarjota huolettomia uusia vuokrakoteja Suomen kasvukeskuksissa? Peab on pohjoismainen yhteiskuntarakentaja, joka suunnittelee ja rakentaa tutkitusti* parhaan asiakastyytyväisyyden uusia koteja. Asunnot sijaitsevat hyvillä paikoilla, ne suunnitellaan toimiviksi ja rakennetaan kunnolla täyttämään sijoitusasunnon omistajien tärkeimmät kriteerit. Huolettomuutta voi halutessaan lisätä ulkoistamalla vuokrauksen luotettavalle yhteistyökumppanille. Ainoastaan avainasiakkaat saavat tiedon asuntosijoittajille suunnatuista erikoistarjouksista. Käy liittymässä helposti osoitteessa peabkoti.fi/avainasiakas. Lue Peabin sivuilta: Asuntosijoittaminen uudiskohteisiin Lisätietoa mainituista lähteistä, podcastin vieraasta ja hänen ajatuksistaan: Ostan Asuntoja Podcast #38 – “Olen Vuokranantaja ja ylpeä siitä” – Pia Helkiö Nuppineula nettisivut Asuntosalkunrakentaja.fi Sijoitusasunnot.com Ruuhi Invest nettisivut FRG Group nettisivut Kim Väisänen - Väärää yrittämistä; Adlibris** Sidottu, E-Kirja Hannu Airila Facebook Kiitos Ostan Asuntoja -sisällön mahdollistavalle sponsorille: "Sijoitusasunnot.comtarjoaa hyvätuottoisia sijoitusasuntoja alle markkinahintojen ja arvokasta tietoa sekä ajankohtaisia näkemyksiä asuntosijoittamisesta. Käy katsomassa uusimmat kohteet, liittymässä sähköpostilistalle, lataamassa ilmaiset asuntosijoittajan työkalut ja katsastamassa uusimmat artikkelit osoitteesta www.sijoitusasunnot.com!” Toimitusjohtaja Henri Neuvosen blogikirjoitus siitä, miten apua voi pyytää ja saada: "Älä syytä säätä, jos tuulipuvussa tulee kylmä" Ostan Asuntoja YouTube: Miten uudiskohteen rahoitusvastike toimii vuokratulon verotuksessa? YouTube #63 Ostan Asuntoja YouTube -kanavan voi tilata tästä Vakuus – välttämätön paha vai hyvä vuokralaisen motivaattori – Blogi #151 * Peab jo kolmatta kertaa peräkkäin ykkönen ** Adlibris -linkkien kautta paperi- tai e-kirjan tilaamalla hinta on sama mutta tuet hieman "Ostan Asuntoja" -sisällöntuotantoa.

24 Touko 201956min

47. Yhdestä sataan asuntoon 2 vuodessa tarkasti suunnistaen - Hannu Airila osa ½

47. Yhdestä sataan asuntoon 2 vuodessa tarkasti suunnistaen - Hannu Airila osa ½

Nyt on taas mielenkiintoista asuntosijoitustarinaa tarjolla, kun Hannu Airila kertoo, miten hän on onnistunut ostamaan, rahoittamaan, remontoimaan ja vuokraamaan asuntoja siten, että parissa vuodessa hän on kasvattanut toimintaansa siten, että on yhden asunnon vuokraamisen sijaan mukana vuokraamassa sataa asuntoa. Flatco, palvelu, jonka avulla hoidat toistuvat vuokranantajan rutiinit joustavasti ja tehokkaasti, tarjoaa nyt kaikki jaksot kuunneltavaksi myös SoundCloudinkautta. Kiitos Ostan Asuntoja Podcast -sponsorille: Kiinnostaako sinua tarjota huolettomia uusia vuokrakoteja Suomen kasvukeskuksissa? Peab on pohjoismainen yhteiskuntarakentaja, joka suunnittelee ja rakentaa tutkitusti* parhaan asiakastyytyväisyyden uusia koteja. Asunnot sijaitsevat hyvillä paikoilla, ne suunnitellaan toimiviksi ja rakennetaan kunnolla täyttämään sijoitusasunnon omistajien tärkeimmät kriteerit. Huolettomuutta voi halutessaan lisätä ulkoistamalla vuokrauksen luotettavalle yhteistyökumppanille. Ainoastaan avainasiakkaat saavat tiedon asuntosijoittajille suunnatuista erikoistarjouksista. Käy liittymässä helposti osoitteessa peabkoti.fi/avainasiakas. Lue Peabin sivuilta: Asuntosijoittaminen uudiskohteisiin Lisätietoa mainituista lähteistä, podcastin vieraasta ja hänen ajatuksistaan: Ostan Asuntoja Podcast #38 – “Olen Vuokranantaja ja ylpeä siitä” – Pia Helkiö Nuppineula nettisivut Asuntosalkunrakentaja.fi Sijoitusasunnot.com Ruuhi Invest nettisivut Kiitos Ostan Asuntoja -sisällön mahdollistavalle sponsorille: Asuntopehtoori on vuokranantajan perustama yritys, joka tarjoaa vuokravälitystä alkaen 500 euron palkkiolla, johon sisältyy ensimmäisen vuoden ajalta vuokratakuu. Mainitse vuokravälitystoimeksiannon yhteydessä ”Ostan Asuntoja” ja saat 5%:n alennuksen palkkiosta. Tarjolla on myös “avaimet käteen” vuokra-asunnon hallinnointipalvelua 35 euron kuukausihinnalla Tampereella ja sen lähialueilla. Näin voit ulkoistaa sijoitusasuntosi vuokraustoiminnan kokonaisuudessaan. Lisätietoa asuntopehtoori.fi Asuntopehtoorin Blogista: Kumpi oli ensin: asunnon arvo vai vuokra? Ostan Asuntoja YouTube: Mistä sijoitusasunnon arvonnousu syntyy? YouTube #62 Ostan Asuntoja YouTube -kanavan voi tilata tästä Asuntosijoittajan ja vuokranantajan verotuksen ja OmaVeron käytön ohjeet – Blogi #149 * Peab jo kolmatta kertaa peräkkäin ykkönen

17 Touko 201940min

Suosittua kategoriassa Liike-elämä ja talous

sijotuskasti
psykopodiaa-podcast
mimmit-sijoittaa
puheenaihe
rss-rahapodi
pomojen-suusta
herrasmieshakkerit
hyva-paha-johtaminen
rss-markkinointitrippi
rss-rahamania
ostan-asuntoja-podcast
rss-startup-ministerio
rss-perho-rajoilla
rss-lahtijat
rss-myynti-ei-ole-kirosana
leadcast
oppimisen-psykologia
yrittaja
raksapodi
rss-set-for-life-sijoita-ja-vaurastu