
203. Henri Neuvonen sadasta tuhanteen miljoonaan Osa 1
Asuntosijoittamisen lumipalloefekti -kirjaan alennuskoodi "KOTIMATKA”, jolla saa 30 %:n alennuksen kirjan kovakantisesta versiosta kirjan nettisivuilta. E-kirja löytyy nyt ainakin Suomalaisen verkkokaupasta, Adlibriksestä ja booky.fi:stä. Marko Kaarto kävi kertomassa Asuntosijoittamisen lumipalloefekti -kirjasta ja omaa tarinaansa Sijoitusovi Podcastin vieraana. Henri Neuvonen oli Ostan Asuntoja Podcastin vieraana jaksoissa 18 ja 19 lokakuussa 2018 3,5 vuotta sitten. Viime viikolla sain vihdoin Henrin mukaan kertomaan, mitä on tapahtunut Sijoitusasunnot.com:in ympärillä viimeisten vuosien aikana. Alla olevasta tiedotteen linkistä voi lukea, mitä on tapahtunut tuoreen haastattelun jälkeen. Haastattelu silloin 3,5 vuotta sitten on täynnä kokemuksia, ajatuksia ja oppeja, jotka ovat tänä päivänä täysin käyttökelposia. Tulevassa uusintavierailussa ei kerrata samoja asioita, vaan haetaan sitä avartavia ja laajentavia käytännön kokemuksia ja ajatuksien aiheita. Eniten näistä jaksoista saa irti kuuntelemalla ensin 3,5 vuoden takaisen haastattelun. Lipunmyynti päättyy 15.5.: "Uudet opit, inspiraatio ja verkostoituminen ovat asioita, jotka vauhdittavat merkittävästi matkaasi sijoittajana" sanoo Sijoitusasunnot.com Groupin Henri Neuvonen. Tähän on mahdollisuus Asuntosijoittaja 2022 -tapahtumassa Himoksella, Jämsässä 21.5.2022! Jos et epäröi hetkeäkään, siirry suoraan lippukauppaan. Jos haluat hekumoida ennen lipun hankkimista, se onnistuu tapahtumasivulla. Kiitos Ostan Asuntoja -sisällön mahdollistavalle sponsorille: Sijoitusasunnot.com tarjoaa hyvätuottoisia sijoitusasuntoja alle markkinahintojen ja arvokasta tietoa sekä ajankohtaisia näkemyksiä asuntosijoittamisesta. Käy katsomassa vuodelle 2021 päivittyneet nettisivut, uusimmat kohteet, liittymässä sähköpostilistalle, lataamassa ilmaiset asuntosijoittajan työkalut ja katsastamassa uusimmat artikkelit osoitteesta sijoitusasunnot.com. Tosi laadukas opas: Sijoitusasunnon valokuvaus ja kuvien editointi nykyaikaisella kännykällä Pistä muuten Sijoitusasunnot.com YouTube -kanava tilaukseen Blogista: Remontoimme 36 asunnon kerrostalosta 60 asunnon kerrostalon Koko ajan tapahtuu: Tuore 12.5.2022 tiedote, josta haastattelussa ei mainita Kiitos Ostan Asuntoja Podcast -sponsorille: Kiinnostaako sinua uudisasunnot Suomen kasvukeskuksissa? Peabin asunnot sijaitsevat hyvillä paikoilla ja ne suunnitellaan toimiviksi kestämään aikaa. Vakavaraiselta ja luotettavalta yhtiöltä hankittu uusi asunto on huoleton ja helposti vuokrattavissa. Saat tiedot uusista kohteista sähköpostiisi ennen julkista ennakkomarkkinointia liittymällä avainasiakkaaksi osoitteessa peabkoti.fi/avainasiakas. Tutustu asuntoihin ja lue lisää peabkoti.fi - Seuraa meitä myös Instagramissa @peabkoti Flatco on johtava vuokranantajan elämää helpottava palvelu. Flatco sähköistää vuokraustoiminnan paikkariippumattomaksi asuntohakemuksesta vuokravalvontaan asti. Etsitkö löytöjä asuntoflippaukseen? Haetko tuottavia kohteita osta ja pidä salkkuusi? Meitä asuntosijoittajia kiinnostava kauppapaikka on Huutokaupat.com. Ifin vuokaranantajan vakuutuksen saat helposti verkosta. Laske hinta if.fi/vuokranantaja Laskeeko vuokrat, vaikka asuntojen hinnat, korot, hoitovastikkeet ja remontit nousee? – Tiistaiaudio #217 Osta ja pidä -asuntosijoittajan eläketeesini – Blogi #306 Asuntosijoittajan veroilmoitus ja verojen laskeminen 2022 – Blogi #300 Asuntosijoittajan ja vuokranantajan 2021 veroilmoitus OmaVerossa – Blogi #301
13 Touko 202254min

Uusinta vuodelta 2018 Henri Neuvonen "kymmenestä sataan miljoonaan" - Tiistaiaudio #218
Henri Neuvonen oli Ostan Asuntoja Podcastin vieraana jaksoissa 18 ja 19 lokakuussa 2018 3,5 vuotta sitten. Viime viikolla sain vihdoin Henrin mukaan kertomaan, mitä on tapahtunut Sijoitusasunnot.com:in ympärillä viimeisten vuosien aikana. Tästä tuoreesta parin tunnin haastattelusta on pian tulossa Osat 1 ja 2 teemalla “sadasta tuhanteen miljoonaan”. Haastattelu silloin 3,5 vuotta sitten on täynnä kokemuksia, ajatuksia ja oppeja, jotka ovat tänä päivänä täysin käyttökelposia. Tulevassa uusintavierailussa ei kerrata samoja asioita, vaan haetaan sitä avartavia ja laajentavia käytännön kokemuksia ja ajatuksien aiheita. Eniten tulevista jaksoista saa irti kuuntelemalla ensin 3,5 vuoden takaisen haastattelun, josta tässä tiistaiaudiossa julkaisen Osan 1. Osa 2 löytyy jokaisesta podcast appista sen hakutoiminnolla, jos senkin haluaa kerrata. Haastattelussa 3,5 vuotta sitten "Uudet opit, inspiraatio ja verkostoituminen ovat asioita, jotka vauhdittavat merkittävästi matkaasi sijoittajana" sanoo Sijoitusasunnot.com Groupin Henri Neuvonen. Tähän on mahdollisuus Asuntosijoittaja 2022 -tapahtumassa Himoksella, Jämsässä 21.5.2022! Jos et epäröi hetkeäkään, siirry suoraan lippukauppaan. Jos haluat hekumoida ennen lipun hankkimista, se onnistuu tapahtumasivulla. Asuntosijoittajan veroilmoitus ja verojen laskeminen 2022 – Blogi #300 Asuntosijoittajan ja vuokranantajan 2021 veroilmoitus OmaVerossa – Blogi #301 Kiitos Ostan Asuntoja -sisällön mahdollistavalle sponsorille: Asuntosalkunrakentaja.fi on asuntosijoittajille tarkoitettu sivusto, jossa voit tankata tietoa asuntosijoittamisella vaurastumisesta sekä artikkeleista että ladattavasta E-kirjasta. Voit myös liittyä sisäpiiriin, jota kautta pääset käsiksi hyviin sijoitussuntoihin alle markkinahintojen. Tutustu sivustoon Asuntosalkunrakentaja.fi Etukäteisvinkit uusista kohteista saa seuraamalla Asuntosalkunrakentajia Twitterissä tai Facebookissa. UUTTA Asuntosalkunrakentaja.fi Blogissa: Sijoitusasunnon keittiöremontti
10 Touko 202256min

202. Sijoitussuunnitelman 10X-muutos Daniel Björkhem Osa 2
"Uudet opit, inspiraatio ja verkostoituminen ovat asioita, jotka vauhdittavat merkittävästi matkaasi sijoittajana" sanoo Sijoitusasunnot.com Groupin Henri Neuvonen. Tähän on mahdollisuus Asuntosijoittaja 2022 -tapahtumassa Himoksella, Jämsässä 21.5.2022! Jos et epäröi hetkeäkään, siirry suoraan lippukauppaan. Jos haluat hekumoida ennen lipun hankkimista, se onnistuu tapahtumasivulla. Asuntosijoittamisen lumipalloefekti -kirjaan alennuskoodi "KOTIMATKA”, jolla saa 30 %:n alennuksen kirjan kovakantisesta versiosta kirjan nettisivuilta. E-kirja löytyy nyt ainakin Suomalaisen verkkokaupasta, Adlibriksestä ja booky.fi:stä. Marko Kaarto kävi kertomassa Asuntosijoittamisen lumipalloefekti -kirjasta ja omaa tarinaansa Sijoitusovi Podcastin vieraana. Daniel Björkhem kertoo olevansa tavallinen työssäkäyvä ihminen ja hän on ensimmäinen ruotsalainen Ostan Asuntoja Podcastin vieras. Hän kasvatti asuntosalkkunsa vuodessa nollasta yli kymmeneen asuntoon, mikä ei heti tuo mieleen tavallista suomalaista asuntosijoittajan profiilia. Daniel kertoo, miksi melkein kaikki ruotsalaiset ovat osakesijoittajia, mutta eivät asuntosijoittajia. Danielilla on yli 20 vuoden historia sijoitussuunnitelman mukaista arvo-osakesijoittamista. Sitten hän löysi asuntosijoittamisen. Danielilla on kova tahto ja intohimo, kovat tavoitteet, kova vauhti ja kovat haasteet. Osana Danielin tarinaa yritämme tuoda ajatuksia niille, jotka haluavat heti alusta lähteä tavoittelemaan 100 sijoitusasunnon salkkua. Kuuntele, mitä kaikkea Daniel on tehnyt parissa vuodessa sijoitussuunnitelmaansa muuttaessaan ja sen ohessa, että on hankkinut 10 sijoitusasuntoa. Daniel Björkhem Instagram Facebook Kiitos Ostan Asuntoja -sisällön mahdollistavalle sponsorille: Asuntopehtoori tarjoaa asiakkailleen vuokravälitystä, vuokra-asuntojen hallinnointia ja asuntomyyntiä sekä isännöintiä ympäri Suomen. Huolenpitopalvelulla ulkoistat vuokrasuhteen hoidon Asuntopehtoorille, joka takaa vuokrat koko vuokrasuhteen ajan ja hoitaa asuntoon liittyvät käytännön asiat. Vuokravälityksen Asuntopehtoori hoitaa edullisesti 12 kuukauden vuokratakuulla. Asuntopehtoori Isännöinti tarjoaa nykyaikaista ja tehokasta isännöintiä, jolla pystytään nostamaan taloyhtiöiden arvoa. Pehtoorin Blogista: Isännöitsijästä asuntosijoittajaksi Lisätietoa asuntopehtoori.fi Kiitos Ostan Asuntoja Podcast -sponsorille: Kiinnostaako sinua uudisasunnot Suomen kasvukeskuksissa? Peabin asunnot sijaitsevat hyvillä paikoilla ja ne suunnitellaan toimiviksi kestämään aikaa. Vakavaraiselta ja luotettavalta yhtiöltä hankittu uusi asunto on huoleton ja helposti vuokrattavissa. Saat tiedot uusista kohteista sähköpostiisi ennen julkista ennakkomarkkinointia liittymällä avainasiakkaaksi osoitteessa peabkoti.fi/avainasiakas. Tutustu asuntoihin ja lue lisää peabkoti.fi - Seuraa meitä myös Instagramissa @peabkoti Flatco on johtava vuokranantajan elämää helpottava palvelu. Flatco sähköistää vuokraustoiminnan paikkariippumattomaksi asuntohakemuksesta vuokravalvontaan asti. Etsitkö löytöjä asuntoflippaukseen? Haetko tuottavia kohteita osta ja pidä salkkuusi? Meitä asuntosijoittajia kiinnostava kauppapaikka on Huutokaupat.com. Ifin vuokaranantajan vakuutuksen saat helposti verkosta. Laske hinta if.fi/vuokranantaja Vuokraovi on suosituin vuokra-asuntojen markkinapaikka, jossa hyvää vuokrakotia etsivät vuokralaiset ja niitä tarjoavat vuokranantajat onnistuvat löytämään toisensa helposti. Vuokraovi.com. Laskeeko vuokrat, vaikka asuntojen hinnat, korot, hoitovastikkeet ja remontit nousee? – Tiistaiaudio #217 ”Asuntolainaaja joutuu nukkumaan rauhattomia öitä vielä pitkään” – Blogi #305 Asuntosijoittajan veroilmoitus ja verojen laskeminen 2022 – Blogi #300 Asuntosijoittajan ja vuokranantajan 2021 veroilmoitus OmaVerossa – Blogi #301
6 Touko 202254min

Laskeeko vuokrat, vaikka asuntojen hinnat, korot, hoitovastikkeet ja remontit nousee? - Tiistaiaudio #217
Sainkin lennosta aiheen tämän tiistain pohdintaan, kun Suomen Vuokranantajien toiminnanjohtaja Sanna Hughes oli viisasraha.fi -jutussa otsikolla “Energian kallistuminen nostaa vastikkeita”. Oleellisin periaate on, jonka Sanna Hughes totesi, että vuokrat määräytyvät kysynnän ja tarjonnan mukaan. Mutta mitäs tällainen fiksulta kuullostava viisaus tarkoittaa käytännössä? Tätä pohditaan useista suunnista ja arvioidaan, milloin voisi lopulta olla vai voiko olla vuokrien nousun hetki käsillä, jos kaikki muut on jo korottaneet ja kiristäneet. Asuntosijoittajan veroilmoitus ja verojen laskeminen 2022 – Blogi #300 Asuntosijoittajan ja vuokranantajan 2021 veroilmoitus OmaVerossa – Blogi #301 "Uudet opit, inspiraatio ja verkostoituminen ovat asioita, jotka vauhdittavat merkittävästi matkaasi sijoittajana" sanoo Sijoitusasunnot.com Groupin Henri Neuvonen. Tähän on mahdollisuus Asuntosijoittaja 2022 -tapahtumassa Himoksella, Jämsässä 21.5.2022! Jos et epäröi hetkeäkään, siirry suoraan lippukauppaan. Jos haluat hekumoida ennen lipun hankkimista, se onnistuu tapahtumasivulla. Kiitos Ostan Asuntoja -sisällön mahdollistavalle sponsorille: Vuokraustoiminta on tärkeä osa asuntosijoittamista. Ajan tai taitojen puuttuessa sen voi ulkoistaa OVV:n ammattilaiselle oli kyseessä sitten yksittäinen vuokra-asunto tai suursijoittajan asuntosalkku. Mikäli haluat vain keskittyä nauttimaan sijoitusasuntosi tuotosta, OVV Kokonaispalvelu on sopiva vaihtoehto. Se on kaiken kattava ”avaimet käteen” -konsepti, jossa OVV hoitaa kaiken vuokrasuhteen alusta loppuun myöntäen vuokratakuun koko vuokrasuhteen ajalle. Jos vuokralainen ei maksaisi vuokraansa, paikallinen OVV:n toimisto maksaa sen. Mikäli haluat apua hyvän vuokralaisen löytämisessä mutta hoidat vuokrasuhteen hallinnan itse, OVV Vuokravälityspalvelu on oikea vaihtoehto. OVV palvelee ja neuvoo koko vuokrasuhteen ajan. OVV.com OVV Asuntopalvelut Instagram, Facebook Vuokranantajan nelikenttä – yrittäjä Ville Vesterinen Osa 1 – Ostan Asuntoja Podcast #185 Piristystä ja Joensuuta Satu Lukin Osa 1 – Ostan Asuntoja Podcast #193
3 Touko 202218min

201. Sijoitussuunnitelman 10X-muutos Daniel Björkhem Osa 1
"Uudet opit, inspiraatio ja verkostoituminen ovat asioita, jotka vauhdittavat merkittävästi matkaasi sijoittajana" sanoo Sijoitusasunnot.com Groupin Henri Neuvonen. Tähän on mahdollisuus Asuntosijoittaja 2022 -tapahtumassa Himoksella, Jämsässä 21.5.2022! Jos et epäröi hetkeäkään, siirry suoraan lippukauppaan. Jos haluat hekumoida ennen lipun hankkimista, se onnistuu tapahtumasivulla. Asuntosijoittamisen lumipalloefekti -kirjaan alennuskoodi "KOTIMATKA”, jolla saa 30 %:n alennuksen kirjan kovakantisesta versiosta kirjan nettisivuilta. E-kirja löytyy nyt ainakin Suomalaisen verkkokaupasta, Adlibriksestä ja booky.fi:stä. Marko Kaarto kävi kertomassa Asuntosijoittamisen lumipalloefekti -kirjasta ja omaa tarinaansa Sijoitusovi Podcastin vieraana. Daniel Björkhem kertoo olevansa tavallinen työssäkäyvä ihminen ja hän on ensimmäinen ruotsalainen Ostan Asuntoja Podcastin vieras. Hän kasvatti asuntosalkkunsa vuodessa nollasta yli kymmeneen asuntoon, mikä ei heti tuo mieleen tavallista suomalaista asuntosijoittajan profiilia. Daniel kertoo, miksi melkein kaikki ruotsalaiset ovat osakesijoittajia, mutta eivät asuntosijoittajia. Danielilla on yli 20 vuoden historia sijoitussuunnitelman mukaista arvo-osakesijoittamista. Sitten hän löysi asuntosijoittamisen. Danielilla on kova tahto ja intohimo, kovat tavoitteet, kova vauhti ja kovat haasteet. Osana Danielin tarinaa yritämme tuoda ajatuksia niille, jotka haluavat heti alusta lähteä tavoittelemaan 100 sijoitusasunnon salkkua. Kuuntele, mitä kaikkea Daniel on tehnyt parissa vuodessa sijoitussuunnitelmaansa muuttaessaan ja sen ohessa, että on hankkinut 10 sijoitusasuntoa. Kiitos Ostan Asuntoja -sisällön mahdollistavalle sponsorille: Asuntosalkunrakentaja.fi on asuntosijoittajille tarkoitettu sivusto, jossa voit tankata tietoa asuntosijoittamisella vaurastumisesta sekä artikkeleista että ladattavasta E-kirjasta. Voit myös liittyä sisäpiiriin, jota kautta pääset käsiksi hyviin sijoitussuntoihin alle markkinahintojen. Tutustu sivustoon Asuntosalkunrakentaja.fi Etukäteisvinkit uusista kohteista saa seuraamalla Asuntosalkunrakentajia Twitterissä tai Facebookissa. Asuntosalkunrakentaja.fi Blogissa: Sijoitusasunto Helsingistä vuonna 2022 - Kannattaako? Kiitos Ostan Asuntoja Podcast -sponsorille: Kiinnostaako sinua uudisasunnot Suomen kasvukeskuksissa? Peabin asunnot sijaitsevat hyvillä paikoilla ja ne suunnitellaan toimiviksi kestämään aikaa. Vakavaraiselta ja luotettavalta yhtiöltä hankittu uusi asunto on huoleton ja helposti vuokrattavissa. Saat tiedot uusista kohteista sähköpostiisi ennen julkista ennakkomarkkinointia liittymällä avainasiakkaaksi osoitteessa peabkoti.fi/avainasiakas. Tutustu asuntoihin ja lue lisää peabkoti.fi - Seuraa meitä myös Instagramissa @peabkoti Flatco on johtava vuokranantajan elämää helpottava palvelu. Flatco sähköistää vuokraustoiminnan paikkariippumattomaksi asuntohakemuksesta vuokravalvontaan asti. Etsitkö löytöjä asuntoflippaukseen? Haetko tuottavia kohteita osta ja pidä salkkuusi? Meitä asuntosijoittajia kiinnostava kauppapaikka on Huutokaupat.com. Ifin vuokaranantajan vakuutuksen saat helposti verkosta. Laske hinta if.fi/vuokranantaja Pitäisikö asuntosijoittajan jo pelästyä inflaatiota? – Tiistaiaudio #215 Asuntosijoittajan veroilmoitus ja verojen laskeminen 2022 – Blogi #300 Asuntosijoittajan ja vuokranantajan 2021 veroilmoitus OmaVerossa – Blogi #301
29 Huhti 202247min

Myyjän rahoitus riippuu myyjästä, ei asuntosijoittajasta tai kohteesta - Tiistaiaudio #216
Myyjän rahoitus on monelle epäileväiselle helposti tyrmättävä konsepti. En minäkään tuosta vaan rahoittaisi sijoitusasuntoni tuntematonta ostajaa, jos pöydällä on 5 muuta tarjousta, jotka kaikki olisivat käteistarjouksia. Mikäli löytäisi myyjän, joka suostuisi ainakin osarahoittamaan kauppaa, se tarkoittaisi sitä, että tämän rahoituksen osalta ei tarvitse käydä pankissa ja rahoituksen ehdot voisi sopia myyjän kanssa suoraan osana kaupantekoa. Onko tällaisia myyjiä olemassa? Jos on, milloin sellaisen löytää paremmin ja miten lähestyä asiaa? Näitä käyn läpi parin esimerkinkin avulla. Asuntosijoittajan veroilmoitus ja verojen laskeminen 2022 – Blogi #300 Asuntosijoittajan ja vuokranantajan 2021 veroilmoitus OmaVerossa – Blogi #301 Ostin sitten 10 omakotitaloa vuodessa Osa 1 Jesse Huhtala – Ostan Asuntoja Podcast #199 Kiitos Ostan Asuntoja -sisällön mahdollistavalle sponsorille: Sijoitusasunnot.com tarjoaa hyvätuottoisia sijoitusasuntoja alle markkinahintojen ja arvokasta tietoa sekä ajankohtaisia näkemyksiä asuntosijoittamisesta. Käy katsomassa vuodelle 2021 päivittyneet nettisivut, uusimmat kohteet, liittymässä sähköpostilistalle, lataamassa ilmaiset asuntosijoittajan työkalut ja katsastamassa uusimmat artikkelit osoitteesta sijoitusasunnot.com. Näin ostat sijoitusasunnon Sijoitusasunnot.com:lta Tosi laadukas opas: Sijoitusasunnon valokuvaus ja kuvien editointi nykyaikaisella kännykällä Pistä muuten Sijoitusasunnot.com YouTube -kanava tilaukseen Blogista: ”Kohde sopii hyvin sijoittajalle, ensiasunnon ostajalle, pariskunnalle, opiskelijalle kuin eläkeläisellekin!”
26 Huhti 202211min

200. Ostin sitten 10 omakotitaloa vuodessa Osa 2 Jesse Huhtala
Asuntosijoittamisen lumipalloefekti -kirjaan alennuskoodi "KOTIMATKA”, jolla saa 30 %:n alennuksen kirjan kovakantisesta versiosta kirjan nettisivuilta. E-kirja löytyy nyt ainakin Suomalaisen verkkokaupasta, Adlibriksestä ja booky.fi:stä. Omakotitaloihin "osta ja pidä" -asuntosijoittavista vieraista ei ole ollut ylitarjontaa. Vihdoinkin saadaan tätä segmenttiä edustava asuntosijoittaja, tai siis omakotitaloihin sijoittava kiinteistösijoittaja, tai kiinteistöihin sijoittava omakotien vuokranantaja, tai vieraskotikiinteistöihin... Ostan Asuntoja Podcastin vieraaksi. Jesse Huhtalan & Co toiminta-aluetta on Helsinki-Pori -tien varrella viimeisellä 50 kilometrillä sijaitsevia pikkukaupunkeja ja tien päätepiste Pori. Ja parin asunto-osakkeen harha-askeleen lisänä pitosalkussa on omakotitaloja, joihin Jesse on vaimonsa Tian kanssa nyt keskittynyt. Osassa 1 juteltiin siitä, miten asuntosijoittaminen lähti alkuun ja kerrotalo-osakkeen jälkeen tuli paritalon puolikas. Nyt käydään läpi loput asiat ja se, miten 10 omakotitaloa tuli ostettua vuodessa. Perheen tuoreella @huhtalarent -instatilillä pääsee seuraamaan, miten omakotitaloprojektit etenee. Hieman on roska silmässä, kun 200 perjantaita putkeen on enteriä Ostan Asuntoja Podcastin osalta tullut painettua. Kiitollinen olen erityisesti siitä, etten ole päivääkään ollut sairaana ja voimia on riittänyt. Kiitos paljon, kun olet mukana matkassa ja olet jakanut sisältöäni eteenpäin. Kiitos Ostan Asuntoja -sisällön mahdollistavalle sponsorille: Sijoitusasunnot.com tarjoaa hyvätuottoisia sijoitusasuntoja alle markkinahintojen ja arvokasta tietoa sekä ajankohtaisia näkemyksiä asuntosijoittamisesta. Käy katsomassa päivittyneet nettisivut, uusimmat kohteet, liittymässä sähköpostilistalle, lataamassa ilmaiset asuntosijoittajan työkalut ja katsastamassa uusimmat artikkelit osoitteesta sijoitusasunnot.com. Näin ostat sijoitusasunnon Sijoitusasunnot.com:lta Tosi laadukas opas: Sijoitusasunnon valokuvaus ja kuvien editointi nykyaikaisella kännykällä Pistä muuten Sijoitusasunnot.com YouTube -kanava tilaukseen Blogista: ”Kohde sopii hyvin sijoittajalle, ensiasunnon ostajalle, pariskunnalle, opiskelijalle kuin eläkeläisellekin!” Kiitos Ostan Asuntoja Podcast -sponsorille: Kiinnostaako sinua uudisasunnot Suomen kasvukeskuksissa? Peabin asunnot sijaitsevat hyvillä paikoilla ja ne suunnitellaan toimiviksi kestämään aikaa. Vakavaraiselta ja luotettavalta yhtiöltä hankittu uusi asunto on huoleton ja helposti vuokrattavissa. Saat tiedot uusista kohteista sähköpostiisi ennen julkista ennakkomarkkinointia liittymällä avainasiakkaaksi osoitteessa peabkoti.fi/avainasiakas. Tutustu asuntoihin ja lue lisää peabkoti.fi - Seuraa meitä myös Instagramissa @peabkoti Vuokraovi on suosituin vuokra-asuntojen markkinapaikka, jossa hyvää vuokrakotia etsivät vuokralaiset ja niitä tarjoavat vuokranantajat onnistuvat löytämään toisensa helposti. Vuokraovi.com. Flatco on johtava vuokranantajan elämää helpottava palvelu. Flatco sähköistää vuokraustoiminnan paikkariippumattomaksi asuntohakemuksesta vuokravalvontaan asti. Etsitkö löytöjä asuntoflippaukseen? Haetko tuottavia kohteita osta ja pidä salkkuusi? Meitä asuntosijoittajia kiinnostava kauppapaikka on Huutokaupat.com. Ifin vuokaranantajan vakuutuksen saat helposti verkosta. Laske hinta if.fi/vuokranantaja Pitäisikö asuntosijoittajan jo pelästyä inflaatiota? – Tiistaiaudio #215 Asuntosijoittajan veroilmoitus ja verojen laskeminen 2022 – Blogi #300 Asuntosijoittajan ja vuokranantajan 2021 veroilmoitus OmaVerossa – Blogi #301
22 Huhti 202259min

Pitäisikö asuntosijoittajan jo pelästyä inflaatiota? - Tiistaiaudio #215
Nyt on käsissä vuosikymmeniin suurempi todennäköisyys siitä, että tilaustoimitusketjut pitää järjestää uudestaan tai jopa tuplata siten, että nato-maiden puolustuskalusto ei ole riippuvainen idän raaka-aineista ja osista. Energia ja raaka-aineet joutuvat uuden tarkastelun kohteeksi ja minivarastoajattelu muuttuu varmuusvarastoajatteluksi. Omavaraisuus nousee suhteellisesti tärkeämmäksi tehokkuuden kustannuksella. Pohjustan aihetta ensin selittämällä, mitä on viimeisten vuosikymmenten aikana tapahtunut, ja miksi todennäköisyydet sille ovat kasvaneet, että näin ei jatketa tästä eteenpäin. Sitten pohdin, mitä tämä voisi tarkoittaa suomalaiselle asuntosijoittajalle ja vuokranantajalle? Mitä asialle voisi tehdä? Jatkuuko epävarmuus ikuisesti? Asuntosijoittajan veroilmoitus ja verojen laskeminen 2022 – Blogi #300 Asuntosijoittajan ja vuokranantajan 2021 veroilmoitus OmaVerossa – Blogi #301 Vuokrasi 300 asuntoa vuodessa Sofia Savimäki Osa 1 – Ostan Asuntoja Podcast #197 Ostin sitten 10 omakotitaloa vuodessa Osa 1 Jesse Huhtala – Ostan Asuntoja Podcast #199 Kiitos Ostan Asuntoja -sisällön mahdollistavalle sponsorille: Sijoitusasunnot.com tarjoaa hyvätuottoisia sijoitusasuntoja alle markkinahintojen ja arvokasta tietoa sekä ajankohtaisia näkemyksiä asuntosijoittamisesta. Käy katsomassa vuodelle 2021 päivittyneet nettisivut, uusimmat kohteet, liittymässä sähköpostilistalle, lataamassa ilmaiset asuntosijoittajan työkalut ja katsastamassa uusimmat artikkelit osoitteesta sijoitusasunnot.com. Näin ostat sijoitusasunnon Sijoitusasunnot.com:lta Tosi laadukas opas: Sijoitusasunnon valokuvaus ja kuvien editointi nykyaikaisella kännykällä Pistä muuten Sijoitusasunnot.com YouTube -kanava tilaukseen Blogista: ”Kohde sopii hyvin sijoittajalle, ensiasunnon ostajalle, pariskunnalle, opiskelijalle kuin eläkeläisellekin!”
19 Huhti 202224min