36. Matkalla kohti unelmia keinona asuntosijoittaminen - Mika Veijalainen

36. Matkalla kohti unelmia keinona asuntosijoittaminen - Mika Veijalainen

"Ostan Asuntoja Podcast #29 – Vaimon ja Excelin kanssa asuntosijoittava Janne Pyrrö, osa 1" vieraana ollut Janne Pyrrö suositteli tämän kerran vierasta, kun kysyin häneltä ehdokkaita, jotka olisivat vasta aloittaneet asuntosijoittamisen

Mika Veijalaisen ikä alkaa 3:lla, mikä on myös sijoitusasuntojen määrä salkussa tällä hetkellä. Luvassa on kuitenkin aimo annos tiukkaa määrätietoisuutta osaamisella höystettynä, jonka pohjalta olen vakuuttunut, että sijoitusasuntojen määrä ei jää kolmeen.

Mikäli tykkäsit Janne Pyrrön jaksosta, todennäköisesti tykkäät tästäkin. Jos itsensä kehittäminen on vielä hieman vieras osa-alue, tästä saat paljon oppeja myös siltä saralta. Mika on minua yli 20 vuotta nuorempi mutta silti huomasin useampaan kertaan toteavani "hyvä neuvo" Mikan puhuessa.

Lisätietoa mainituista lähteistä, podcastin vieraasta ja hänen ajatuksistaan:

Ilkka Koppelomäki - Uskalla innostua

Ilkka Koppelomäki - Goal Mapping

Simon Sinek - Start With Why; Adlibris Nidottu, Audible Äänikirja

Frank Martela - Elämän tarkoitus

Ilkka Koppelomäki - Saa mitä haluat

Janet Attwood - Passion Test

Varapuu - Taitavaksi rahan kanssa

Suomen Asuntoneuvoja

Joonas Orava, Olli Turunen - Osta, vuokraa, vaurastu; Adlibris Sidottu, Adlibris E-kirja,* Blogi

Marko Kaarto - ”SijoitaAsuntoihin!Aloita,kehity, vaurastu”**

Robert Kiyosaki - Rich Dad Poor Dad; Adlibris Nidottu, Amazon Kirja, Kindle, Audible * (suomenkieliseen löysin vain "kirja ei tilattavissa" -linkkejä)

Brian Mayne - Goal Mapping; Adlibris Nidottu, Adlibris E-kirja

Mikko Sjögren - Tunne taloutesi - tunnetaloutesi; Adlibris Nidottu

Mika Veijalainen LinkedIn, Facebook

Ostan Asuntoja Podcast -sponsori

Kiinnostaako sinua tarjota huolettomia uusia vuokrakoteja Suomen kasvukeskuksissa?

Peab on pohjoismainen yhteiskuntarakentaja, joka suunnittelee ja rakentaa tutkitusti* parhaan asiakastyytyväisyyden uusia koteja.

Asunnot sijaitsevat hyvillä paikoilla, ne suunnitellaan toimiviksi ja rakennetaan kunnolla täyttämään sijoitusasunnon omistajien tärkeimmät kriteerit. Huolettomuutta voi halutessaan lisätä ulkoistamalla vuokrauksen luotettavalle yhteistyökumppanille.

Ainoastaan avainasiakkaat saavat tiedon asuntosijoittajille suunnatuista erikoistarjouksista. Käy liittymässä helposti osoitteessa peabkoti.fi/avainasiakas.

*EPSI Rating Uudisrakentaminen 2018 -tutkimus

Ostan Asuntoja YouTube: Mitkä 7 kohtaa huomioida asuntosijoittaessa vieraalle paikkakunnalle? YouTube #51

* Adlibris ja Amazon.de -linkkien kautta paperi- tai äänikirjan tilaamalla hinta on sama mutta tuet hieman Ostan Asuntoja sisällöntuotantoa.

** Marko Kaarton kirja ylläolevan linkin kautta Ostan Asuntoja -lukijoille vakiohintaan 29,70 €. Linkin kautta tilaamalla tuet myös Ostan Asuntoja sisällöntuotantoa.

Jaksot(536)

211. Mukava suhdepäällikkö Hanna Isbom

211. Mukava suhdepäällikkö Hanna Isbom

Asuntosijoittamisen lumipalloefekti -kirjan alennuskoodilla "KOTIMATKA” saat 30 %:n alennuksen kirjan kovakantisesta versiosta kirjan nettisivuilta. E-kirja löytyy nyt ainakin Suomalaisen verkkokaupasta, Adlibriksestä ja booky.fi:stä.  Jännitin kovasti tämän kerran haastattelua. Vaikka osaankin irvailla poliitikoille ja politiikasta, oikeasti en tunne ihmisiä, jotka toimivat politiikan parissa, jossa itse en pärjäisi viikkoakaan. Hanna teki haastattelusta tosi helpon olemalla yksinkertaisesti vain tosi mukava koko ajan. Sain kysyä varmaan naiviltakin kuulostavia tyhmiä kysymyksiä, joihin hän vastasi mukavan kärsivällisesti ja ystävällisesti. Huomaamattomasti hän loi mielikuvan, että yksityinen vuokranantaja on oikeastaan sellainen ihan tavallinen mukava suomalainen, joka tarjoaa toiselle tavalliselle mukavalle suomalaiselle ja joskus Suomeen tulleelle vuokrakodin. Hänkin on juuri sellainen, jonka voisin itse haluta vuokranantajakseni. Uskon, että hän on hyvä aidosti uskottava yhteiskuntasuhdepäällikkö kuvaamaan ja oikaisemaan poliittisille päättäjille syntyneitä väärinkäsityksiä meistä kaikista yksityisistä vuokranantajista. Hyödyllinen jakso jokaiselle vähänkin epäröivälle, voisiko hänestä itsestään tulla asuntosijoittaja. Ja luonnollisesti kaikille meille jo aloittaneille tuore päivitys poliittisista riskeistä ja makrovakaustoimien etenemisestä. Suomen Vuokranantajat Blogi Taloustaito Blogi Hanna Isbom Kiitos Ostan Asuntoja -sisällön mahdollistavalle sponsorille: Sijoitusasunnot.com tarjoaa hyvätuottoisia sijoitusasuntoja alle markkinahintojen ja arvokasta tietoa sekä ajankohtaisia näkemyksiä asuntosijoittamisesta. Käy katsomassa vuodelle 2021 päivittyneet nettisivut, uusimmat kohteet, liittymässä sähköpostilistalle, lataamassa ilmaiset asuntosijoittajan työkalut ja katsastamassa uusimmat artikkelit osoitteesta sijoitusasunnot.com. Tosi laadukas opas: Sijoitusasunnon valokuvaus ja kuvien editointi nykyaikaisella kännykällä Pistä muuten Sijoitusasunnot.com YouTube -kanava tilaukseen Blogista: Sijoitusasunnon myyminen - näin onnistut! Henri Neuvonen sadasta tuhanteen miljoonaan Osa 1 – Ostan Asuntoja Podcast #203 Kiitos Ostan Asuntoja Podcast -sponsorille: Kiinnostaako sinua uudisasunnot Suomen kasvukeskuksissa? Peabin asunnot sijaitsevat hyvillä paikoilla ja ne suunnitellaan toimiviksi kestämään aikaa. Vakavaraiselta ja luotettavalta yhtiöltä hankittu uusi asunto on huoleton ja helposti vuokrattavissa.  Saat tiedot uusista kohteista sähköpostiisi ennen julkista ennakkomarkkinointia liittymällä avainasiakkaaksi osoitteessa peabkoti.fi/avainasiakas. Tutustu asuntoihin ja lue lisää peabkoti.fi - Seuraa meitä myös Instagramissa @peabkoti Flatco on johtava vuokranantajan elämää helpottava palvelu. Flatco sähköistää vuokraustoiminnan paikkariippumattomaksi asuntohakemuksesta vuokravalvontaan asti. Etsitkö löytöjä asuntoflippaukseen? Haetko tuottavia kohteita osta ja pidä salkkuusi? Meitä asuntosijoittajia kiinnostava kauppapaikka on Huutokaupat.com. Ifin vuokaranantajan vakuutuksen saat helposti verkosta. Laske hinta if.fi/vuokranantaja Miksi asuntosijoittajan tulisi nyt aktivoitua passivoitumisen sijaan? – Tiistaiaudio #226 Onkohan oma kuuman markkinan asuntosijoituskohde liian kuuma? – 5 tarkkailtavaa asiaa – Blogi #314 Emma Hustlaa Heikkilä Osa 2 – Ostan Asuntoja Podcast #210 Onko kaikki inflaatio yhtä ja samaa inflaatiota – Tiistaiaudio #223

8 Heinä 20221h 12min

Miksi asuntosijoittajan tulisi nyt aktivoitua passivoitumisen sijaan? - Tiistaiaudio #226

Miksi asuntosijoittajan tulisi nyt aktivoitua passivoitumisen sijaan? - Tiistaiaudio #226

Kesäaiheisen Asuntosijoittamisen lumipalloefekti -kirjan alennuskoodi "KOTIMATKA”, jolla saa 30 %:n alennuksen kirjan kovakantisesta versiosta kirjan nettisivuilta.   Kun missään ei oikein ole mitään järkeä, positiivisten skenaarioiden näkeminen ei ole helppoa.  Jos edessä olisikin huonoja aikoja, pohdin, miksi asuntosijoittajan kannattaisi nyt aktivoitua passivoitumisen sijaan.  Muuta tuoretta Ostan Asuntoja -sisältöä kesäalennushinnoin: Massojen seuraaminen ei johda menestykseen asuntosijoittajana – Blogi #313 Emma Hustlaa Heikkilä Osa 1 – Ostan Asuntoja Podcast #209 Voisiko ”1 %-yksikkö lisää korkoa laskee 10 % asunnonostajan kykyä maksaa asunnosta” -nyrkkisääntö toimia? – Blogi #312 Onko kaikki inflaatio yhtä ja samaa inflaatiota – Tiistaiaudio #223  Kiitos Ostan Asuntoja -sisällön mahdollistavalle sponsorille: Asuntosalkunrakentaja.fi on asuntosijoittajille tarkoitettu sivusto, jossa voit tankata tietoa asuntosijoittamisella vaurastumisesta sekä artikkeleista että ladattavasta E-kirjasta. Voit myös liittyä sisäpiiriin, jota kautta pääset käsiksi hyviin sijoitussuntoihin alle markkinahintojen. Tutustu sivustoon Asuntosalkunrakentaja.fi Etukäteisvinkit uusista kohteista saa seuraamalla Asuntosalkunrakentajia Twitterissä tai Facebookissa. UUTTA Asuntosalkunrakentaja.fi Blogissa: Sijoitusasunnon stailaus - lisäarvoa vai ajanhukkaa?

5 Heinä 20229min

210. Emma Hustlaa Heikkilä Osa 2

210. Emma Hustlaa Heikkilä Osa 2

Asuntosijoittamisen lumipalloefekti -kirjan alennuskoodilla "KOTIMATKA” saat 30 %:n alennuksen kirjan kovakantisesta versiosta kirjan nettisivuilta. E-kirja löytyy nyt ainakin Suomalaisen verkkokaupasta, Adlibriksestä ja booky.fi:stä.  Olen ollut Emman ja vauvan kanssa kävelyllä monta kertaa. Emmalla on mielenkiintoinen emmahustlaa -niminen instatili. Me ei siis olla koskaan tavattu eikä tunneta toisiamme, mutta tunnistan Emman instajutuista muutamia asioita, jotka on ollut omalla elämänpolullani samanlaisia muutama vuosikymmen aikaisemmin. Ja tottakai meitä yhdistää kiinnostus asuntosijoittamiseen. Pyysin Emmaa mukaan Ostan Asuntoja Podcastiin ja hänpä suostui. Luvassa on yli 2 tuntia keskustelua ja pohdintaa asuntomarkkinoista Emman oman asuntosijoitustarinan lomassa. Osa 1 oli erittäin suosittu jakso ja oli Apple Podcastsin Business-kategoriassa 1-sijalla 5 päivää putkeen.  Podcastissa mainittu: Suvi “Think a Million” Schwab Osa 1 – Ostan Asuntoja Podcast #70 Kiitos Ostan Asuntoja -sisällön mahdollistavalle sponsorille: Asuntopehtoori tarjoaa asiakkailleen vuokravälitystä, vuokra-asuntojen hallinnointia ja asuntomyyntiä sekä isännöintiä ympäri Suomen. Huolenpitopalvelulla ulkoistat vuokrasuhteen hoidon Asuntopehtoorille, joka takaa vuokrat koko vuokrasuhteen ajan ja hoitaa asuntoon liittyvät käytännön asiat. Vuokravälityksen Asuntopehtoori hoitaa edullisesti 12 kuukauden vuokratakuulla. Asuntopehtoori Isännöinti tarjoaa nykyaikaista ja tehokasta isännöintiä, jolla pystytään nostamaan taloyhtiöiden arvoa. Pehtoorin Blogista: Asuntomarkkinat nousevassa korkoympäristössä Lisätietoa asuntopehtoori.fi Vuokrasi 300 asuntoa vuodessa Sofia Savimäki Osa 1 – Ostan Asuntoja Podcast #197 Kiitos Ostan Asuntoja Podcast -sponsorille: Kiinnostaako sinua uudisasunnot Suomen kasvukeskuksissa? Peabin asunnot sijaitsevat hyvillä paikoilla ja ne suunnitellaan toimiviksi kestämään aikaa. Vakavaraiselta ja luotettavalta yhtiöltä hankittu uusi asunto on huoleton ja helposti vuokrattavissa.  Saat tiedot uusista kohteista sähköpostiisi ennen julkista ennakkomarkkinointia liittymällä avainasiakkaaksi osoitteessa peabkoti.fi/avainasiakas. Tutustu asuntoihin ja lue lisää peabkoti.fi - Seuraa meitä myös Instagramissa @peabkoti Ifin vuokaranantajan vakuutuksen saat helposti verkosta. Laske hinta if.fi/vuokranantaja Flatco on johtava vuokranantajan elämää helpottava palvelu. Flatco sähköistää vuokraustoiminnan paikkariippumattomaksi asuntohakemuksesta vuokravalvontaan asti. Vuokraovi on suosituin vuokra-asuntojen markkinapaikka, jossa hyvää vuokrakotia etsivät vuokralaiset ja niitä tarjoavat vuokranantajat onnistuvat löytämään toisensa helposti. Vuokraovi.com. Etsitkö löytöjä asuntoflippaukseen? Haetko tuottavia kohteita osta ja pidä salkkuusi? Meitä asuntosijoittajia kiinnostava kauppapaikka on Huutokaupat.com. Asuntosijoittajan 4 tekijää mediaimmuniteetin parantamiseksi? – Tiistaiaudio #225 Massojen seuraaminen ei johda menestykseen asuntosijoittajana – Blogi #313 Voisiko ”1 %-yksikkö lisää korkoa laskee 10 % asunnonostajan kykyä maksaa asunnosta” -nyrkkisääntö toimia? – Blogi #312 Onko kaikki inflaatio yhtä ja samaa inflaatiota – Tiistaiaudio #223

2 Heinä 20221h 27min

Asuntosijoittajan 4 tekijää mediaimmuniteetin parantamiseksi? - Tiistaiaudio #225

Asuntosijoittajan 4 tekijää mediaimmuniteetin parantamiseksi? - Tiistaiaudio #225

Kesäaiheisen Asuntosijoittamisen lumipalloefekti -kirjan alennuskoodi "KOTIMATKA”, jolla saa 30 %:n alennuksen kirjan kovakantisesta versiosta kirjan nettisivuilta.   Monelle tavalliselle asuntosijoittajatahvolle on selvää, että uutisotsikoista vinkkejä ottamalla pulssi heiluu tasoilla, jotka ei vuokraustoimintaan kuulu. Silti voi olla tarpeen kerrata tekijöitä, joiden avulla pääsee irti buumi- ja paniikkiotsikoista viileämpään tarkasteluun. Tässä 4 ajatusta tarkasteltavaksi. Muuta tuoretta Ostan Asuntoja -sisältöä kesäalennushinnoin: Massojen seuraaminen ei johda menestykseen asuntosijoittajana – Blogi #313 Emma Hustlaa Heikkilä Osa 1 – Ostan Asuntoja Podcast #209 Voisiko ”1 %-yksikkö lisää korkoa laskee 10 % asunnonostajan kykyä maksaa asunnosta” -nyrkkisääntö toimia? – Blogi #312 Onko kaikki inflaatio yhtä ja samaa inflaatiota – Tiistaiaudio #223 Tellu esikoiskirjailija Uotila Osa 1 – Ostan Asuntoja Podcast #207 Kiitos Ostan Asuntoja -sisällön mahdollistavalle sponsorille:   Vuokraustoiminta on tärkeä osa asuntosijoittamista. Ajan tai taitojen puuttuessa sen voi ulkoistaa OVV:n ammattilaiselle oli kyseessä sitten yksittäinen vuokra-asunto tai suursijoittajan asuntosalkku. Mikäli haluat vain keskittyä nauttimaan sijoitusasuntosi tuotosta, OVV Kokonaispalvelu on sopiva vaihtoehto. Se on kaiken kattava ”avaimet käteen” -konsepti, jossa OVV hoitaa kaiken vuokrasuhteen alusta loppuun myöntäen vuokratakuun koko vuokrasuhteen ajalle. Jos vuokralainen ei maksaisi vuokraansa, paikallinen OVV:n toimisto maksaa sen. Mikäli haluat apua hyvän vuokralaisen löytämisessä mutta hoidat vuokrasuhteen hallinnan itse, OVV Vuokravälityspalvelu on oikea vaihtoehto. OVV palvelee ja neuvoo koko vuokrasuhteen ajan. OVV.com OVV Asuntopalvelut Instagram, Facebook Vuokranantajan nelikenttä – yrittäjä Ville Vesterinen Osa 1 – Ostan Asuntoja Podcast #185 Piristystä ja Joensuuta Satu Lukin Osa 1 – Ostan Asuntoja Podcast #193

28 Kesä 202210min

209. Emma Hustlaa Heikkilä Osa 1

209. Emma Hustlaa Heikkilä Osa 1

Asuntosijoittamisen lumipalloefekti -kirjan alennuskoodilla "KOTIMATKA” saat 30 %:n alennuksen kirjan kovakantisesta versiosta kirjan nettisivuilta. E-kirja löytyy nyt ainakin Suomalaisen verkkokaupasta, Adlibriksestä ja booky.fi:stä.  Olen ollut Emman ja vauvan kanssa kävelyllä monta kertaa. Emmalla on mielenkiintoinen emmahustlaa -niminen instatili. Me ei siis olla koskaan tavattu eikä tunneta toisiamme, mutta tunnistan Emman instajutuista muutamia asioita, jotka on ollut omalla elämänpolullani samanlaisia muutama vuosikymmen aikaisemmin. Ja tottakai meitä yhdistää kiinnostus asuntosijoittamiseen. Pyysin Emmaa mukaan Ostan Asuntoja Podcastiin ja hänpä suostui. Luvassa on yli 2 tuntia keskustelua ja pohdintaa asuntomarkkinoista Emman oman asuntosijoitustarinan lomassa. Podcastissa mainittu: Suvi “Think a Million” Schwab Osa 1 – Ostan Asuntoja Podcast #70 Kiitos Ostan Asuntoja -sisällön mahdollistavalle sponsorille: Asuntosalkunrakentaja.fi on asuntosijoittajille tarkoitettu sivusto, jossa voit tankata tietoa asuntosijoittamisella vaurastumisesta sekä artikkeleista että ladattavasta E-kirjasta. Voit myös liittyä sisäpiiriin, jota kautta pääset käsiksi hyviin sijoitussuntoihin alle markkinahintojen. Tutustu sivustoon Asuntosalkunrakentaja.fi Etukäteisvinkit uusista kohteista saa seuraamalla Asuntosalkunrakentajia Twitterissä tai Facebookissa. UUTTA Asuntosalkunrakentaja.fi Blogissa: Sijoitusasunnon keittiöremontti Kiitos Ostan Asuntoja Podcast -sponsorille: Kiinnostaako sinua uudisasunnot Suomen kasvukeskuksissa? Peabin asunnot sijaitsevat hyvillä paikoilla ja ne suunnitellaan toimiviksi kestämään aikaa. Vakavaraiselta ja luotettavalta yhtiöltä hankittu uusi asunto on huoleton ja helposti vuokrattavissa.  Saat tiedot uusista kohteista sähköpostiisi ennen julkista ennakkomarkkinointia liittymällä avainasiakkaaksi osoitteessa peabkoti.fi/avainasiakas. Tutustu asuntoihin ja lue lisää peabkoti.fi - Seuraa meitä myös Instagramissa @peabkoti Ifin vuokaranantajan vakuutuksen saat helposti verkosta. Laske hinta if.fi/vuokranantaja Flatco on johtava vuokranantajan elämää helpottava palvelu. Flatco sähköistää vuokraustoiminnan paikkariippumattomaksi asuntohakemuksesta vuokravalvontaan asti. Etsitkö löytöjä asuntoflippaukseen? Haetko tuottavia kohteita osta ja pidä salkkuusi? Meitä asuntosijoittajia kiinnostava kauppapaikka on Huutokaupat.com. Onko vuokralaisella varaa valita? – Tiistaiaudio #224 Voisiko ”1 %-yksikkö lisää korkoa laskee 10 % asunnonostajan kykyä maksaa asunnosta” -nyrkkisääntö toimia? – Blogi #312 Onko kaikki inflaatio yhtä ja samaa inflaatiota – Tiistaiaudio #223

24 Kesä 202255min

Onko vuokralaisella varaa valita? - Tiistaiaudio #224

Onko vuokralaisella varaa valita? - Tiistaiaudio #224

Kesäaiheisen Asuntosijoittamisen lumipalloefekti -kirjan alennuskoodi "KOTIMATKA”, jolla saa 30 %:n alennuksen kirjan kovakantisesta versiosta kirjan nettisivuilta.   Viime sunnuntaina pohdin blogissa sitä, Voisiko ”1 %-yksikkö lisää korkoa laskee 10 % asunnonostajan kykyä maksaa asunnosta” -nyrkkisääntö toimia? Nyt nappasin tämän tiistain pohdinnan aiheen ja vääristelen sitä. Tämä sanonta tarkoittaa käytännössä sitä, että vuokra-asuntojen tarjonta ylittää kysynnän. Aikaisemmin vuokranantajalla oli varaa valita eli epämukava tilanne, kun asuntoja oli 1 ja hyviä vuokralaisia 3, joista kahdelle piti tuottaa pettymys. Kun vuokralaisella on ns. varaa, silloin hänellä on 3 vuokra-asuntoa ja usein 3 vuokranantajaa valittavanaan. Mutta onko vuokralaisella vähemmän euroja, joiden avulla valintaa tehdään? Ja onko vuokranantajalla varaa siihen jos vuokralaisella on varaa? Näitä pohdin tänään. Tellu esikoiskirjailija Uotila Osa 1 – Ostan Asuntoja Podcast #207 Kiitos Ostan Asuntoja -sisällön mahdollistavalle sponsorille: Sijoitusasunnot.com tarjoaa hyvätuottoisia sijoitusasuntoja alle markkinahintojen ja arvokasta tietoa sekä ajankohtaisia näkemyksiä asuntosijoittamisesta. Käy katsomassa vuodelle 2021 päivittyneet nettisivut, uusimmat kohteet, liittymässä sähköpostilistalle, lataamassa ilmaiset asuntosijoittajan työkalut ja katsastamassa uusimmat artikkelit osoitteesta sijoitusasunnot.com. Tosi laadukas opas: Sijoitusasunnon valokuvaus ja kuvien editointi nykyaikaisella kännykällä Pistä muuten Sijoitusasunnot.com YouTube -kanava tilaukseen Blogista: Sijoitusasunnon myyminen - näin onnistut! Henri Neuvonen sadasta tuhanteen miljoonaan Osa 1 – Ostan Asuntoja Podcast #203

21 Kesä 202212min

208. Tellu esikoiskirjailija Uotila Osa 2

208. Tellu esikoiskirjailija Uotila Osa 2

Asuntosijoittamisen lumipalloefekti -kirjan alennuskoodilla "KOTIMATKA” saat 30 %:n alennuksen kirjan kovakantisesta versiosta kirjan nettisivuilta. E-kirja löytyy nyt ainakin Suomalaisen verkkokaupasta, Adlibriksestä ja booky.fi:stä.  Tellu Uotila oli Ostan Asuntoja Podcastin vieraana jaksossa numero 2. Nyt 4 vuoden jälkeen päivitetään, mitä kaikkea on tapahtunut ja vaihdetaan ajatuksia.  Parhaimman hyödyn saat kertaamalla tai kuuntelemalla ensimmäistä kertaa Tellun ensimmäisen vierailun. Tänään jatketaan uusintavierailun Osalla 2. Täydennä kirjastoasi 8 tapaa menestyä asuntosijoittajana -kirjalla. Kiitos Ostan Asuntoja -sisällön mahdollistavalle sponsorille:     Vuokraustoiminta on tärkeä osa asuntosijoittamista. Ajan tai taitojen puuttuessa sen voi ulkoistaa OVV:n ammattilaiselle oli kyseessä sitten yksittäinen vuokra-asunto tai suursijoittajan asuntosalkku. Mikäli haluat vain keskittyä nauttimaan sijoitusasuntosi tuotosta, OVV Kokonaispalvelu on sopiva vaihtoehto. Se on kaiken kattava ”avaimet käteen” -konsepti, jossa OVV hoitaa kaiken vuokrasuhteen alusta loppuun myöntäen vuokratakuun koko vuokrasuhteen ajalle. Jos vuokralainen ei maksaisi vuokraansa, paikallinen OVV:n toimisto maksaa sen. Mikäli haluat apua hyvän vuokralaisen löytämisessä mutta hoidat vuokrasuhteen hallinnan itse, OVV Vuokravälityspalvelu on oikea vaihtoehto. OVV palvelee ja neuvoo koko vuokrasuhteen ajan. OVV.com OVV Asuntopalvelut Instagram, Facebook Vuokranantajan nelikenttä – yrittäjä Ville Vesterinen Osa 1 – Ostan Asuntoja Podcast #185 Piristystä ja Joensuuta Satu Lukin Osa 1 – Ostan Asuntoja Podcast #193 Kiitos Ostan Asuntoja Podcast -sponsorille: Kiinnostaako sinua uudisasunnot Suomen kasvukeskuksissa? Peabin asunnot sijaitsevat hyvillä paikoilla ja ne suunnitellaan toimiviksi kestämään aikaa. Vakavaraiselta ja luotettavalta yhtiöltä hankittu uusi asunto on huoleton ja helposti vuokrattavissa.  Saat tiedot uusista kohteista sähköpostiisi ennen julkista ennakkomarkkinointia liittymällä avainasiakkaaksi osoitteessa peabkoti.fi/avainasiakas. Tutustu asuntoihin ja lue lisää peabkoti.fi - Seuraa meitä myös Instagramissa @peabkoti Ifin vuokaranantajan vakuutuksen saat helposti verkosta. Laske hinta if.fi/vuokranantaja Flatco on johtava vuokranantajan elämää helpottava palvelu. Flatco sähköistää vuokraustoiminnan paikkariippumattomaksi asuntohakemuksesta vuokravalvontaan asti. Etsitkö löytöjä asuntoflippaukseen? Haetko tuottavia kohteita osta ja pidä salkkuusi? Meitä asuntosijoittajia kiinnostava kauppapaikka on Huutokaupat.com. Vuokraovi on suosituin vuokra-asuntojen markkinapaikka, jossa hyvää vuokrakotia etsivät vuokralaiset ja niitä tarjoavat vuokranantajat onnistuvat löytämään toisensa helposti. Vuokraovi.com.

17 Kesä 20221h 10min

Onko kaikki inflaatio yhtä ja samaa inflaatiota - Tiistaiaudio #223

Onko kaikki inflaatio yhtä ja samaa inflaatiota - Tiistaiaudio #223

Kesäaiheisen Asuntosijoittamisen lumipalloefekti -kirjan alennuskoodi "KOTIMATKA”, jolla saa 30 %:n alennuksen kirjan kovakantisesta versiosta kirjan nettisivuilta.   Tavalliselle asuntosijoittajalle ja vuokranantajalle voi olla vaikea hahmottaa syitä ja seuraamuksia, kun joka paikassa yht’äkkiä kaikki on paketoitu yhden ”inflaatio”-sanan sisälle. Yritän käydä tässä mahdollisimman maalaiisjärkisesti erilaisia vaikuttavia tekijöitä, joita jollain tavalla jokainen asuntosijoittaja pystyy seuraamaan ja arvioimaan, mikä on kenties tilapäisempää ja mikä pysyvämpää. Myytti: “Jos ei ole tarkoitus myydä, ei asuntojen hintojen lasku vaikuta mitenkään” – Blogi #311 Tellu esikoiskirjailija Uotila Osa 1 – Ostan Asuntoja Podcast #207 Kiitos Ostan Asuntoja -sisällön mahdollistavalle sponsorille: Asuntopehtoori tarjoaa asiakkailleen vuokravälitystä, vuokra-asuntojen hallinnointia ja asuntomyyntiä sekä isännöintiä ympäri Suomen. Huolenpitopalvelulla ulkoistat vuokrasuhteen hoidon Asuntopehtoorille, joka takaa vuokrat koko vuokrasuhteen ajan ja hoitaa asuntoon liittyvät käytännön asiat. Vuokravälityksen Asuntopehtoori hoitaa edullisesti 12 kuukauden vuokratakuulla. Asuntopehtoori Isännöinti tarjoaa nykyaikaista ja tehokasta isännöintiä, jolla pystytään nostamaan taloyhtiöiden arvoa. Pehtoorin Blogista: Isännöitsijästä asuntosijoittajaksi Lisätietoa asuntopehtoori.fi Vuokrasi 300 asuntoa vuodessa Sofia Savimäki Osa 1 – Ostan Asuntoja Podcast #197

14 Kesä 202226min

Suosittua kategoriassa Liike-elämä ja talous

sijotuskasti
psykopodiaa-podcast
mimmit-sijoittaa
puheenaihe
rss-rahapodi
pomojen-suusta
hyva-paha-johtaminen
herrasmieshakkerit
rss-markkinointitrippi
ostan-asuntoja-podcast
rss-startup-ministerio
rss-perho-rajoilla
rss-rahamania
taloudellinen-mielenrauha
rss-lahtijat
leadcast
kasvun-kipuja
rss-what-the-hair
rss-merja-mahkan-rahat
rss-paasipodi