
150. Fiksuvuokraaja Henri start-up Haaksiala Osa 1
Syksyllä 2020 oltiin Henri Haaksialan kanssa yhteydessä ja pohjusteltiin tätä haastattelua. Epäonnisten sattumien myötä lopullinen haastattelu tuli lopulta parsittua kokoon parin yrityksen paloista. Alussa äänen laatu on huonompi mutta parinkymmenen minuutin kohdalla paranee. Onnellinen puolikas tässä oli se, että sattumoisin sain ensin julkaistua Asuntopehtoorin haastattelun ja heti perään Fiksuvuokraus.fi -haastattelun. Kaksi perättäistä erilaista, ei parempaa tai oikeampaa, vaan erilaista yrittäjätarinaa ja erilaista lähestymistapaa vuokranvälityspalveluiden tarjoamiseen ja yrityksen kasvattamiseen. Fiksuvuokraus.fi nettisivu ja blogi, Henri Haaksiala LinkedIn On muuten sitten 150. jakso. En olisi ikinä uskonut, mitä kaikkea onkaan matkalla tapahtunut. Kiitos taas kaikille vierailijoille, kuuntelijoille ja sponsoreille. Muista tehdä kaikki verovähennykset huolellisesti. Linkit ohjeisiin alla. Kiitos Ostan Asuntoja -sisällön mahdollistavalle sponsorille: Sijoitusasunnot.com tarjoaa hyvätuottoisia sijoitusasuntoja alle markkinahintojen ja arvokasta tietoa sekä ajankohtaisia näkemyksiä asuntosijoittamisesta. Käy katsomassa vuodelle 2021 päivittyneet nettisivut, uusimmat kohteet, liittymässä sähköpostilistalle, lataamassa ilmaiset asuntosijoittajan työkalut ja katsastamassa uusimmat artikkelit osoitteesta sijoitusasunnot.com. Näin ostat sijoitusasunnon Sijoitusasunnot.com:lta Anttoni & Waltteri, Kerkkonen & Hiljanen Osa 1 – Ostan Asuntoja Podcast #106 Tosi laadukas opas: Sijoitusasunnon valokuvaus ja kuvien editointi nykyaikaisella kännykällä Pistä muuten Sijoitusasunnot.com YouTube -kanava tilaukseen Kiitos Ostan Asuntoja Podcast -sponsorille: Kiinnostaako sinua tarjota huolettomia uusia vuokrakoteja Suomen kasvukeskuksissa? Peab on pohjoismainen yhteiskuntarakentaja, joka suunnittelee ja rakentaa tutkitusti* parhaan asiakastyytyväisyyden uusia koteja. Asunnot sijaitsevat hyvillä paikoilla, ne suunnitellaan toimiviksi ja rakennetaan kunnolla täyttämään sijoitusasunnon omistajien tärkeimmät kriteerit. Huolettomuutta voi halutessaan lisätä ulkoistamalla vuokrauksen luotettavalle yhteistyökumppanille. Ainoastaan avainasiakkaat saavat tiedon asuntosijoittajille suunnatuista erikoistarjouksista. Käy liittymässä helposti osoitteessa peabkoti.fi/avainasiakas. Lue Peabin sivuilta: Asuntosijoittaminen uudiskohteisiin Video Peabin sivuilta: Asuntosijoittamisen tuotto - Joonas Orava * Peab jo kolmatta neljättä kertaa peräkkäin ykkönen Flatco on palvelu, jonka avulla hoidat toistuvat vuokranantajan rutiinit joustavasti ja tehokkaasti. Tuoretta tai ikivihreää tavaraa Ostan Asuntoja -tuuteista: Onko asuntosijoittaja huru-ukosta tullut bitcoineri? – YouTube #165 Häh?!? 120 euroo kuussa lisää veroa yhdestä vuokrakodista? – YouTube #162 Ostan Asuntoja YouTube -kanavan voi tilata tästä Asuntosijoittajan psykologiaa: Heikki kysyy, Harri vastaa – Blogi #252 Asuntosijoittajan ja vuokranantajan 2020 veroilmoitus OmaVerossa – Blogi #249 Asuntosijoittajan veroilmoitus ja verojen laskeminen 2021 – Blogi #246
7 Touko 202151min

149. Asuntoja Pehtoroiva yrittäjä Miika Vuorensola is back
Lokakuussa 2019 vieraana oli asuntosijoittaja Miika “Asuntopehtoori” Vuorensola Osa 1 – Ostan Asuntoja Podcast #67, jonka kanssa puhuttiin paljon asuntosijoittamisesta ja vähän hänen perustamastaan Asuntopehtoori -yrityksestä. Nyt vieraana on yrittäjä Miika Vuorensola, jonka kanssa puhutaan paljon Asuntopehtoorin kasvutarinasta ja vähän asuntosijoittamisestakin. Juttelemme muun muassa seuraavista asioista: Miten kypsyi muutos siitä, että asuntosijoittajasta kuoriutui yrittäjä? Mihin suuntaan nyt 14 työntekijää työllistävä Asuntopehtoori on kehittymässä ja miksi? Miksi Miika näkee orastavan yksityisen asuntosijoittajan siirtymäpolun poispäin asunnon omistamisesta omistusasunto-osakeyhtiössä? Miten säilyttää fokus tärkeässä tekemisessä ja silti saada hyötyä Twitterin käytöstä? Mitkä 2 erilaista tapaa yrittää Miika on tunnistanut ja miten toisesta aukeni Asuntopehtoorin kasvu perinteisen vuokravälitystoiminnan kautta? Mitä muutoksia korona on aiheuttanut ja onko joku niistä mahdollisesti pysyvämpi? Asuntopehtoori nettisivu ja blogi, Miika Vuorensola Twitter ja LinkedIn Kiitos Ostan Asuntoja -sisällön mahdollistavalle sponsorille: Asuntosalkunrakentaja.fi on asuntosijoittajille tarkoitettu sivusto, jossa voit tankata tietoa asuntosijoittamisella vaurastumisesta sekä artikkeleista että ladattavasta E-kirjasta. Voit myös liittyä sisäpiiriin, jota kautta pääset käsiksi hyviin sijoitusasuntoihin alle markkinahintojen. Tutustu sivustoon Asuntosalkunrakentaja.fi Etukäteisvinkit uusista kohteista saa seuraamalla Asuntosalkunrakentajia Twitterissätai Facebookissa. Tutustu ja pistä talteen kattava paketti Asuntosalkunrakentaja.fi Blogista: Vuokratulojen verotus vuonna 2021 Pekka “Asuntosalkunrakentaja” Väänänen osa 1 – Ostan Asuntoja Podcast #24 Asuntopehtoori on viiden tähden kumppani - asiakaskokemus Kiitos Ostan Asuntoja Podcast -sponsorille: Kiinnostaako sinua tarjota huolettomia uusia vuokrakoteja Suomen kasvukeskuksissa? Peab on pohjoismainen yhteiskuntarakentaja, joka suunnittelee ja rakentaa tutkitusti* parhaan asiakastyytyväisyyden uusia koteja. Asunnot sijaitsevat hyvillä paikoilla, ne suunnitellaan toimiviksi ja rakennetaan kunnolla täyttämään sijoitusasunnon omistajien tärkeimmät kriteerit. Huolettomuutta voi halutessaan lisätä ulkoistamalla vuokrauksen luotettavalle yhteistyökumppanille. Ainoastaan avainasiakkaat saavat tiedon asuntosijoittajille suunnatuista erikoistarjouksista. Käy liittymässä helposti osoitteessa peabkoti.fi/avainasiakas. Lue Peabin sivuilta: Asuntosijoittaminen uudiskohteisiin Video Peabin sivuilta: Asuntosijoittamisen tuotto - Joonas Orava * Peab jo kolmatta neljättä kertaa peräkkäin ykkönen Flatco on palvelu, jonka avulla hoidat toistuvat vuokranantajan rutiinit joustavasti ja tehokkaasti. Tuoretta tai ikivihreää tavaraa Ostan Asuntoja -tuuteista: Vuokrasopimuksen purkaminen käynnissä osa 2 – YouTube #164 Häh?!? 120 euroo kuussa lisää veroa yhdestä vuokrakodista? – YouTube #162 Ostan Asuntoja YouTube -kanavan voi tilata tästä Asuntosijoittajan psykologiaa: Heikki kysyy, Harri vastaa – Blogi #252 Asuntosijoittajan ja vuokranantajan 2020 veroilmoitus OmaVerossa – Blogi #249 Asuntosijoittajan veroilmoitus ja verojen laskeminen 2021 – Blogi #246
30 Huhti 20211h 9min

148. Asuntosijoittajalääkäriopiskelijayrittäjä Arttu Pasanen Kemistä
Viime viikolla kuultiin uutisia Kemissä sijaitsevan Veitsiluodon paperikoneen alasajosta ja sulkemisesta. Muutama tunti uutisten jälkeen oli aikataulutettuna Ostan Asuntoja Podcastin haastattelu Kemistä kotoisin olevan ja siellä sijoitusasuntoja erilaisilla kokoonpanoilla omistavan Arttu Pasasen kanssa. Arttu on yrittäjähenkinen, yrittäjäperheestä, sijoittamisesta kiinnostunut asuntosijoittaja, joka inspiroitui aiheesta Ostan Asuntoja Podcastin vieraiden tarinoita kuunnellessaan. Lisäksi hän opiskelee kolmatta vuotta lääketiedettä. Spontaanius lähteä tekemään ja yrittämään kuultaa läpi Artun jutuista. Kemi ei paikkakuntana täytä Kehä III:n sisältä asuntosijoittamisen oppeja antavien kriteerejä millään tavalla. Arttu kertoo omat ajatuksensa, miten hän on mielessään rakentanut etenemispolkunsa, jonka alkupäässä sadan tonnin sijoitusasunnolla aloittaminen ei olisi ollut edes mahdollista. Arttu Pasanen LinkedIn, Kotisi Kemissä, Villa Kemi Harri Hurun ja Marko Kaarton uusi asuntosijoituskirja "Asuntosijoittamisen lumipalloefekti" julkaistaan kesäkuussa 2021. Sillä on omat nettisivut asuntosijoituskirja.fi, josta kirjan voi ennakkotilata. Esilukijat ovat saaneet työnsä valmiiksi ja heidän arvionsa kirjasta löytyvät asuntosijoituskirja.fi -sivustolta. "Erinomainen tietopaketti nopeuttamaan asuntosijoittajana vaurastumista! Koko prosessi avattiin perinpohjaisesti ja sitä havainnollistettiin hyvin konkreettisilla luvuilla ja esimerkeillä. Jos tavoittelet enemmän kuin yhtä sijoitusasuntoa, niin näillä opeilla nopeutat prosessia huomattavasti!" Joonatan Voltti, Sijoitusvalmentaja ja Airbnb-kirjailija Kiitos Ostan Asuntoja -sisällön mahdollistavalle sponsorille: Asuntosalkunrakentaja.fi on asuntosijoittajille tarkoitettu sivusto, jossa voit tankata tietoa asuntosijoittamisella vaurastumisesta sekä artikkeleista että ladattavasta E-kirjasta. Voit myös liittyä sisäpiiriin, jota kautta pääset käsiksi hyviin sijoitusasuntoihin alle markkinahintojen. Tutustu sivustoon Asuntosalkunrakentaja.fi Etukäteisvinkit uusista kohteista saa seuraamalla Asuntosalkunrakentajia Twitterissätai Facebookissa. Tutustu ja pistä talteen kattava paketti Asuntosalkunrakentaja.fi Blogista: Vuokratulojen verotus vuonna 2021 Pekka “Asuntosalkunrakentaja” Väänänen osa 1 – Ostan Asuntoja Podcast #24 Asuntopehtoori on viiden tähden kumppani - asiakaskokemus Kiitos Ostan Asuntoja Podcast -sponsorille: Kiinnostaako sinua tarjota huolettomia uusia vuokrakoteja Suomen kasvukeskuksissa? Peab on pohjoismainen yhteiskuntarakentaja, joka suunnittelee ja rakentaa tutkitusti* parhaan asiakastyytyväisyyden uusia koteja. Asunnot sijaitsevat hyvillä paikoilla, ne suunnitellaan toimiviksi ja rakennetaan kunnolla täyttämään sijoitusasunnon omistajien tärkeimmät kriteerit. Huolettomuutta voi halutessaan lisätä ulkoistamalla vuokrauksen luotettavalle yhteistyökumppanille. Ainoastaan avainasiakkaat saavat tiedon asuntosijoittajille suunnatuista erikoistarjouksista. Käy liittymässä helposti osoitteessa peabkoti.fi/avainasiakas. Lue Peabin sivuilta: Asuntosijoittaminen uudiskohteisiin Video Peabin sivuilta: Asuntosijoittamisen tuotto - Joonas Orava * Peab jo kolmatta neljättä kertaa peräkkäin ykkönen Kiitos Ostan Asuntoja -sisällön mahdollistavalle sponsorille: Onko sinulla ollut pitkään asunto myymättä? Tai onko asuntoa vaikea saada vuokralle kovan kilpailun takia? Rentel tarjoaa virtuaalisisustuspalvelua, jonka avulla saat asunnon erottumaan muista kohteista. Rentel sisustaa asuntosi kuvat tyylikkääksi moderneilla huonekaluilla jolloin potentiaalinen ostaja tai vuokralainen pystyy helposti hahmottamaan mittasuhteet ja näkemään asunnon kotinaan. Alla esimerkki Rentelin virtuaalisisustamasta 70-luvun kerrostaloyksiöstä. Jos olisit itse etsimässä asuntoa kumpi herättäisi mielenkiintosi? Virtuaalisisustus nopeuttaa tutkitusti* myyntiä ja vuokraamista, erottaa kohteen muista asunnoista ja auttaa parhaassa tapauksessa saamaan korkeamman hinnan tai vuokran. Käy katsomassa esimerkkejä sisustuksista ja tilaa virtuaalisisustus osoitteesta rentel.fi/virtuaalisisustus Flatco on palvelu, jonka avulla hoidat toistuvat vuokranantajan rutiinit joustavasti ja tehokkaasti. Tuoretta tai ikivihreää tavaraa Ostan Asuntoja -tuuteista: Häh?!? 120 euroo kuussa lisää veroa yhdestä vuokrakodista? – YouTube #162 Ostan Asuntoja YouTube -kanavan voi tilata tästä Asuntosijoittajan ja vuokranantajan 2020 veroilmoitus OmaVerossa – Blogi #249 Asuntosijoittajan veroilmoitus ja verojen laskeminen 2021 – Blogi #246
23 Huhti 202159min

147. Suvi "bought a million" Schwab
Syksyllä 2019 vieraana oli Suvi “Think a Million” Schwab Osa 1 – Ostan Asuntoja Podcast #70. Silloin ajatusasteella ollut "Think a Million" on toteutunut ja "Bought a Million" vaiheen jälkeen lähestyy jo "Own a Million" -vaihe. Suvi kävi uudestaan kylässä kertomassa, mitä ihmettä ovat miljoonakonseptit ja miten hän on niihin päässyt kiinni ilman satoja tuhansia euroja käteistä pääomaa. Ja miten kuulijakin voi päästä, jos sille päälle sattuu. Kyseessä ei ole mikään "täydellä riskillä kurviin" -strategia ja siksi keskustelemme myös korko-, vuokralais- ja taloyhtiöriskeistä sekä visioidaan jo hajautusajatuksiakin. Suvin ajatuksista pääsee nykyään oppimaan laajemminkin ja koti näille oppimahdollisuuksille löytyy Asuntoasiaa -sivustolta. Suvi Schwab Asuntoasiaa Harri Hurun ja Marko Kaarton uusi asuntosijoituskirja "Asuntosijoittamisen lumipalloefekti" julkaistaan kesäkuussa 2021. Sillä on omat nettisivut asuntosijoituskirja.fi, josta kirjan voi ennakkotilata ennakkotarjoushintaan 18.4.2021 asti. Esilukijat ovat saaneet työnsä valmiiksi ja heidän arvionsa kirjasta löytyvät asuntosijoituskirja.fi -sivustolta. "Monipuolinen ja virkistävän havainnollistava kenttäopas asuntosijoittajille. Olen sijoittanut asuntohin pitkään sekä Suomessa että Amerikassa, ja tämä kirja onnistui herättämääm uusia ajatuksia. Kirja antaa varsin realistisia toimintamalleja varallisuuden nopeammaksi kartuttamiseksi ja liiallisten riskien välttämiseksi. On monta tapaa tehdä asioita oikein, ja tässä kirjassa on esitelty niiden parhaimmistoa." - JAAKKO SAVOLAINEN, Amerikan asuntosijoittaja Kiitos Ostan Asuntoja -sisällön mahdollistavalle sponsorille: Vuokraustoiminta on tärkeä osa asuntosijoittamista. Ajan tai taitojen puuttuessa sen voi ulkoistaa OVV:n ammattilaiselle oli kyseessä sitten yksittäinen vuokra-asunto tai suursijoittajan asuntosalkku. Mikäli haluat vain keskittyä nauttimaan sijoitusasuntosi tuotosta, OVV Kokonaispalvelu on sopiva vaihtoehto. Se on kaiken kattava ”avaimet käteen” -konsepti, jossa OVV hoitaa kaiken vuokrasuhteen alusta loppuun myöntäen vuokratakuun koko vuokrasuhteen ajalle. Jos vuokralainen ei maksaisi vuokraansa, paikallinen OVV:n toimisto maksaa sen. Mikäli haluat apua hyvän vuokralaisen löytämisessä mutta hoidat vuokrasuhteen hallinnan itse, OVV Vuokravälityspalvelu on oikea vaihtoehto. OVV palvelee ja neuvoo koko vuokrasuhteen ajan. OVV.com OVV Asuntopalvelut Instagram, Facebook Asuntosijoittamista, vuokraustoimintaa, yrittämistä, Lappeenrantaa – Ville Vesterinen Osa 1 – Ostan Asuntoja Podcast #49 Pirjo Timonen vuokravälitystä 2:lla vuosituhannella Osa 1 – Ostan Asuntoja Podcast #112 Kiitos Ostan Asuntoja Podcast -sponsorille: Kiinnostaako sinua tarjota huolettomia uusia vuokrakoteja Suomen kasvukeskuksissa? Peab on pohjoismainen yhteiskuntarakentaja, joka suunnittelee ja rakentaa tutkitusti* parhaan asiakastyytyväisyyden uusia koteja. Asunnot sijaitsevat hyvillä paikoilla, ne suunnitellaan toimiviksi ja rakennetaan kunnolla täyttämään sijoitusasunnon omistajien tärkeimmät kriteerit. Huolettomuutta voi halutessaan lisätä ulkoistamalla vuokrauksen luotettavalle yhteistyökumppanille. Ainoastaan avainasiakkaat saavat tiedon asuntosijoittajille suunnatuista erikoistarjouksista. Käy liittymässä helposti osoitteessa peabkoti.fi/avainasiakas. Lue Peabin sivuilta: Asuntosijoittaminen uudiskohteisiin Video Peabin sivuilta: Asuntosijoittamisen tuotto - Joonas Orava * Peab jo kolmatta neljättä kertaa peräkkäin ykkönen Flatco on palvelu, jonka avulla hoidat toistuvat vuokranantajan rutiinit joustavasti ja tehokkaasti. Tuoretta tai ikivihreää tavaraa Ostan Asuntoja -tuuteista: Häh?!? 120 euroo kuussa lisää veroa yhdestä vuokrakodista? – YouTube #162 Ostan Asuntoja YouTube -kanavan voi tilata tästä Asuntosijoittajan ja vuokranantajan 2020 veroilmoitus OmaVerossa – Blogi #249 Asuntosijoittajan veroilmoitus ja verojen laskeminen 2021 – Blogi #246
16 Huhti 20211h 6min

146. Pankkityö- ja asuntosijoittamisinnostus Mika Valjakka Osa 2
Rahoituksen saaminen ja toistuva onnistuminen on asuntosijoittamisen yksi tärkeistä kulmakivistä. Tällä kertaa saadaan taas erilainen tarina, kun vieraana on pankissa asuntolaina- ja asuntosijoituslainojen parissa työskentelyn kautta asuntosijoittamisesta innostunut tamperelainen Mika Valjakka. Mikalla oli monen nuoren tapaan pohdintojen alla, mitä hän isona haluaa tehdä. Työskentely rahan ja sijoittamisen parissa ja sitä kautta pankissa jollain tavalla kiinnosti. Sen perusteella Mika valitsi opiskelupaikkansa ja haki samalla ahkerasti harjoittelupaikkaa ja työmahdollisuutta pankissa. Osassa 1 kuultiin, miten Mikasta tuli ensin vuokranantaja, kun hän päätti laittaa ensiasuntonsa vuokralle. Vuokraustoiminnan aloittamisen jälkeen vahvistui ajatus sijoitusasunnon ostamisesta. Osassa 2 jutellaan vähän, miten ja kuinka usein pankkiin voi olla uudestaan yhteydessä, jos ensimmäinen lainahakemus tulee hylkynä takaisin. Mika kertoo, miten hän etsii kohteita Oikotieltä ja Etuovesta. Kiinteä korko ja korkokatto käsitellään ja Mika kertoo, miksi hänellä on 14 vuodeksi kiinteä korko korkokaton avulla. Mika Valjakka Facebook Harri Hurun ja Marko Kaarton uusi asuntosijoituskirja "Asuntosijoittamisen lumipalloefekti" julkaistaan kesäkuussa 2021. Sillä on omat nettisivut asuntosijoituskirja.fi, josta kirjan voi ennakkotilata ennakkotarjoushintaan 18.4.2021 asti. Esilukijat ovat saaneet työnsä valmiiksi ja heidän arvionsa kirjasta löytyvät asuntosijoituskirja.fi -sivustolta. "Monipuolinen ja virkistävän havainnollistava kenttäopas asuntosijoittajille. Olen sijoittanut asuntohin pitkään sekä Suomessa että Amerikassa, ja tämä kirja onnistui herättämääm uusia ajatuksia. Kirja antaa varsin realistisia toimintamalleja varallisuuden nopeammaksi kartuttamiseksi ja liiallisten riskien välttämiseksi. On monta tapaa tehdä asioita oikein, ja tässä kirjassa on esitelty niiden parhaimmistoa." - JAAKKO SAVOLAINEN, Amerikan asuntosijoittaja Kiitos Ostan Asuntoja -sisällön mahdollistavalle sponsorille: Sijoitusasunnot.com tarjoaa hyvätuottoisia sijoitusasuntoja alle markkinahintojen ja arvokasta tietoa sekä ajankohtaisia näkemyksiä asuntosijoittamisesta. Käy katsomassa vuodelle 2021 päivittyneet nettisivut, uusimmat kohteet, liittymässä sähköpostilistalle, lataamassa ilmaiset asuntosijoittajan työkalut ja katsastamassa uusimmat artikkelit osoitteesta sijoitusasunnot.com. Näin ostat sijoitusasunnon Sijoitusasunnot.com:lta Anttoni & Waltteri, Kerkkonen & Hiljanen Osa 1 – Ostan Asuntoja Podcast #106 Tosi laadukas opas: Sijoitusasunnon valokuvaus ja kuvien editointi nykyaikaisella kännykällä Pistä muuten Sijoitusasunnot.com YouTube -kanava tilaukseen Kiitos Ostan Asuntoja Podcast -sponsorille: Kiinnostaako sinua tarjota huolettomia uusia vuokrakoteja Suomen kasvukeskuksissa? Peab on pohjoismainen yhteiskuntarakentaja, joka suunnittelee ja rakentaa tutkitusti* parhaan asiakastyytyväisyyden uusia koteja. Asunnot sijaitsevat hyvillä paikoilla, ne suunnitellaan toimiviksi ja rakennetaan kunnolla täyttämään sijoitusasunnon omistajien tärkeimmät kriteerit. Huolettomuutta voi halutessaan lisätä ulkoistamalla vuokrauksen luotettavalle yhteistyökumppanille. Ainoastaan avainasiakkaat saavat tiedon asuntosijoittajille suunnatuista erikoistarjouksista. Käy liittymässä helposti osoitteessa peabkoti.fi/avainasiakas. Lue Peabin sivuilta: Asuntosijoittaminen uudiskohteisiin Video Peabin sivuilta: Asuntosijoittamisen tuotto - Joonas Orava * Peab jo kolmatta neljättä kertaa peräkkäin ykkönen Flatco on palvelu, jonka avulla hoidat toistuvat vuokranantajan rutiinit joustavasti ja tehokkaasti. Tuoretta tai ikivihreää tavaraa Ostan Asuntoja -tuuteista: Miten jatkaa osta ja pidä asuntosijoittajana, vaikka tuntisi riskien kasvavan? – YouTube #161 Ostan Asuntoja YouTube -kanavan voi tilata tästä Asuntosijoittajan ja vuokranantajan 2020 veroilmoitus OmaVerossa – Blogi #249 Asuntosijoittajan veroilmoitus ja verojen laskeminen 2021 – Blogi #246
9 Huhti 202142min

145. Pankkityö- ja asuntosijoittamisinnostus Mika Valjakka Osa 1
Rahoituksen saaminen ja toistuva onnistuminen on asuntosijoittamisen yksi tärkeistä kulmakivistä. Tällä kertaa saadaan taas erilainen tarina, kun vieraana on pankissa asuntolaina- ja asuntosijoituslainojen parissa työskentelyn kautta asuntosijoittamisesta innostunut tamperelainen Mika Valjakka. Mikalla oli monen nuoren tapaan pohdintojen alla, mitä hän isona haluaa tehdä. Työskentely rahan ja sijoittamisen parissa ja sitä kautta pankissa jollain tavalla kiinnosti. Sen perusteella Mika valitsi opiskelupaikkansa ja haki samalla ahkerasti harjoittelupaikkaa ja työmahdollisuutta pankissa. Mikasta tuli ensin vuokranantaja, kun hän päätti laittaa ensiasuntonsa vuokralle. Vuokraustoiminnan aloittamisen jälkeen vahvistui ajatus sijoitusasunnon ostamisesta. Mika Valjakka Facebook Harri Hurun ja Marko Kaarton uusi asuntosijoituskirja "Asuntosijoittamisen lumipalloefekti" julkaistaan kesäkuussa 2021. Sillä on omat nettisivut asuntosijoituskirja.fi, josta kirjan voi ennakkotilata ennakkotarjoushintaan 18.4.2021 asti. Esilukijat ovat saaneet työnsä valmiiksi ja heidän arvionsa kirjasta löytyvät asuntosijoituskirja.fi -sivustolta. "Monipuolinen ja virkistävän havainnollistava kenttäopas asuntosijoittajille. Olen sijoittanut asuntohin pitkään sekä Suomessa että Amerikassa, ja tämä kirja onnistui herättämääm uusia ajatuksia. Kirja antaa varsin realistisia toimintamalleja varallisuuden nopeammaksi kartuttamiseksi ja liiallisten riskien välttämiseksi. On monta tapaa tehdä asioita oikein, ja tässä kirjassa on esitelty niiden parhaimmistoa." - JAAKKO SAVOLAINEN, Amerikan asuntosijoittaja Kiitos Ostan Asuntoja -sisällön mahdollistavalle sponsorille: Asuntopehtoori" data-medium-file= "https://ostanasuntoja.files.wordpress.com/2019/01/urlilla.png?w=300" data-large-file= "https://ostanasuntoja.files.wordpress.com/2019/01/urlilla.png?w=497" />Asuntopehtoori LKV:n toimintaperiaate on tuottaa lisäarvoa asuntosijoittajille vuokrasuhteen hallinnoinnin ja vuokravälityksen avulla. Huolenpitopalvelussa Asuntopehtoori toimii asuntosijoittajan ammattimaisena kumppanina hoitaen kaiken koko vuokrasuhteen ajan. Vuokra maksetaan Asuntopehtoorin takaamana joka kuun 5. päivä. Vuokravälityspalvelussa Asuntopehtoori hoitaa kaiken vuokrasopimuksen tekemiseen asti. Lisäarvolupauksen mukaisesti palkkioon sisältyy 12 kuukauden vuokratakuu. Mikäli vuokraustoiminnan ydin kuuluu omiin vahvuuksiisi, voit vapauttaa aikaasi ulkoistamalla vuokravalvonnan rutiinit Asuntopehtoorille. Asuntopehtoori on kasvanut asiakkaidensa mukana tarjoamaan palveluitaan koko Suomen alueelle. Lisätietoa palveluista ja kilpailukykyisistä hinnoista Asuntopehtoori, p. +358407772808 Asuntopehtoorin Blogista: Vuokravälityspalkkio Välittävä asuntosijoittaja Marco Matrone Osa 1 – Ostan Asuntoja Podcast #121 Miika “Asuntopehtoori” Vuorensola Osa 1 – Ostan Asuntoja Podcast #67 Asuntosalkenrakentaja ja Asuntopehtoori tiedottivat keskinäisen yhteistyön aloittamisesta Kiitos Ostan Asuntoja Podcast -sponsorille: Kiinnostaako sinua tarjota huolettomia uusia vuokrakoteja Suomen kasvukeskuksissa? Peab on pohjoismainen yhteiskuntarakentaja, joka suunnittelee ja rakentaa tutkitusti* parhaan asiakastyytyväisyyden uusia koteja. Asunnot sijaitsevat hyvillä paikoilla, ne suunnitellaan toimiviksi ja rakennetaan kunnolla täyttämään sijoitusasunnon omistajien tärkeimmät kriteerit. Huolettomuutta voi halutessaan lisätä ulkoistamalla vuokrauksen luotettavalle yhteistyökumppanille. Ainoastaan avainasiakkaat saavat tiedon asuntosijoittajille suunnatuista erikoistarjouksista. Käy liittymässä helposti osoitteessa peabkoti.fi/avainasiakas. Lue Peabin sivuilta: Asuntosijoittaminen uudiskohteisiin Video Peabin sivuilta: Asuntosijoittamisen tuotto - Joonas Orava * Peab jo kolmatta neljättä kertaa peräkkäin ykkönen Flatco on palvelu, jonka avulla hoidat toistuvat vuokranantajan rutiinit joustavasti ja tehokkaasti. Kiitos Ostan Asuntoja -sisällön mahdollistavalle sponsorille: Onko sinulla ollut pitkään asunto myymättä? Tai onko asuntoa vaikea saada vuokralle kovan kilpailun takia? Rentel tarjoaa virtuaalisisustuspalvelua, jonka avulla saat asunnon erottumaan muista kohteista. Rentel sisustaa asuntosi kuvat tyylikkääksi moderneilla huonekaluilla jolloin potentiaalinen ostaja tai vuokralainen pystyy helposti hahmottamaan mittasuhteet ja näkemään asunnon kotinaan. Alla esimerkki Rentelin virtuaalisisustamasta 70-luvun kerrostaloyksiöstä. Jos olisit itse etsimässä asuntoa kumpi herättäisi mielenkiintosi? Virtuaalisisustus nopeuttaa tutkitusti* myyntiä ja vuokraamista, erottaa kohteen muista asunnoista ja auttaa parhaassa tapauksessa saamaan korkeamman hinnan tai vuokran. Käy katsomassa esimerkkejä sisustuksista ja tilaa virtuaalisisustus osoitteesta rentel.fi/virtuaalisisustus Tuoretta tai ikivihreää tavaraa Ostan Asuntoja -tuuteista: Mitä tapahtuu “osta ja pidä” -asuntosijoittajan turvamarginaalille, kun hinnat nousevat? – YouTube #160 Ostan Asuntoja YouTube -kanavan voi tilata tästä Asuntosijoitustavoitteeni 2020 – tilinpäätös – Blogi #248 Asuntosijoittajan veroilmoitus ja verojen laskeminen 2021 – Blogi #246
2 Huhti 202141min

144. Introvertti Asuntosijoittajamuija Osa 2
Osassa 1 lytättiin Huru-ukon "kerro kaikille kiinnostuksestasi asuntosijoittamiseen" -ohjeen yleispätevyys, kun huomattiin, että asuntosijoittamisessa voi menestyä myös introverttinä kaapista käsin varovasti kurkkien. Asuntosijoittajamuija on alle vuodessa kerännyt yli 1 000, ja viikossa 100 lisää, seuraajaa Instagramiin, jossa hän aloitti pitämään päiväkirjaa omista remonteistaan. Kuvissa näkyy joskus sormet tai jonkun käsivarsi. Muuten Asuntosijoittajamuija pysyy kameran takana kuvatessaan tupakantervaisia seiniä, timanttiporalla porattuja uusia viemäriaukkoja tai katosta roikkuvia liitumaalin suikaleita. Näistä keskusteluista saa hyviä vinkkejä pommikuntoisten vanhojen asuntojen remontointiin. Osassa 1 oli myös hauska variaatio, miten haluton puoliso saadaan pikku hiljaa mukaan. Osassa 2 tarina jatkuu. 10 asuntoa on tavoitteena 50-vuotissyntymäpäiviin mennessä ja nyt 43-vuotiaana niitä on 6. Juttelimme siitä, voiko vauhtia hidastaa ja mitä tapahtuu, kun 10 tulee täyteen. Korona on myös vaikuttanut vuokraustoimintaan. Asuntosijoittajamuija on itse ollut kohta vuoden 50 % lomautettuna ja juttelemme siitä, miten se on vaikuttanut vai onko mitenkään. Mukana on myös rahoittajan vaihtokokemus, kun asuntosijoitustoiminta on siirtynyt osakeyhtiön kautta tapahtuvaksi. Asuntosijoittajamuija Instagram Harri Hurun ja Marko Kaarton uusi asuntosijoituskirja "Asuntosijoittamisen lumipalloefekti" julkaistaan kesäkuussa 2021. Sillä on omat nettisivut asuntosijoituskirja.fi, josta kirjan voi ennakkotilata ennakkotarjoushintaan 18.4.2021 asti. Esilukijat ovat saaneet työnsä valmiiksi ja heidän arvionsa kirjasta löytyvät asuntosijoituskirja.fi -sivustolta. "Monipuolinen ja virkistävän havainnollistava kenttäopas asuntosijoittajille. Olen sijoittanut asuntohin pitkään sekä Suomessa että Amerikassa, ja tämä kirja onnistui herättämään uusia ajatuksia. Kirja antaa varsin realistisia toimintamalleja varallisuuden nopeammaksi kartuttamiseksi ja liiallisten riskien välttämiseksi. On monta tapaa tehdä asioita oikein, ja tässä kirjassa on esitelty niiden parhaimmistoa." - JAAKKO SAVOLAINEN, Amerikan asuntosijoittaja Kiitos Ostan Asuntoja -sisällön mahdollistavalle sponsorille: Asuntosalkunrakentaja.fi on asuntosijoittajille tarkoitettu sivusto, jossa voit tankata tietoa asuntosijoittamisella vaurastumisesta sekä artikkeleista että ladattavasta E-kirjasta. Voit myös liittyä sisäpiiriin, jota kautta pääset käsiksi hyviin sijoitusasuntoihin alle markkinahintojen. Tutustu sivustoon Asuntosalkunrakentaja.fi Etukäteisvinkit uusista kohteista saa seuraamalla Asuntosalkunrakentajia Twitterissätai Facebookissa. Tutustu ja pistä talteen kattava paketti Asuntosalkunrakentaja.fi Blogista: Vuokratulojen verotus vuonna 2021 Pekka “Asuntosalkunrakentaja” Väänänen osa 1 – Ostan Asuntoja Podcast #24 Asuntosalkenrakentaja ja Asuntopehtoori tiedottivat keskinäisen yhteistyön aloittamisesta Kiitos Ostan Asuntoja Podcast -sponsorille: Kiinnostaako sinua tarjota huolettomia uusia vuokrakoteja Suomen kasvukeskuksissa? Peab on pohjoismainen yhteiskuntarakentaja, joka suunnittelee ja rakentaa tutkitusti* parhaan asiakastyytyväisyyden uusia koteja. Asunnot sijaitsevat hyvillä paikoilla, ne suunnitellaan toimiviksi ja rakennetaan kunnolla täyttämään sijoitusasunnon omistajien tärkeimmät kriteerit. Huolettomuutta voi halutessaan lisätä ulkoistamalla vuokrauksen luotettavalle yhteistyökumppanille. Ainoastaan avainasiakkaat saavat tiedon asuntosijoittajille suunnatuista erikoistarjouksista. Käy liittymässä helposti osoitteessa peabkoti.fi/avainasiakas. Lue Peabin sivuilta: Asuntosijoittaminen uudiskohteisiin Video Peabin sivuilta: Asuntosijoittamisen tuotto - Joonas Orava * Peab jo kolmatta neljättä kertaa peräkkäin ykkönen Flatco on palvelu, jonka avulla hoidat toistuvat vuokranantajan rutiinit joustavasti ja tehokkaasti. Tuoretta tai ikivihreää tavaraa Ostan Asuntoja -tuuteista: Vuokrasopimuksen purkaminen käynnissä osa 1 – YouTube #159 Ostan Asuntoja YouTube -kanavan voi tilata tästä Asuntosijoittajan psykologia-ajatuksia varallisuuden kasvattamisesta – Blogi #247
26 Maalis 202143min

143. Introvertti Asuntosijoittajamuija Osa 1
Tällä kertaa kuullaan, onko Huru-ukon "kerro kaikille kiinnostuksestasi asuntosijoittamiseen" -ohjeesta yleispäteväksi vai voiko asuntosijoittamisessa menestyä myös introverttinä kaapista käsin. Asuntosijoittajamuija on alle vuodessa kerännyt yli 1 000 seuraajaa Instagramiin, jossa hän aloitti pitämään päiväkirjaa omista remonteistaan. Kuvissa näkyy joskus sormet tai jonkun käsivarsi. Muuten Asuntosijoittajamuija pysyy kameran takana kuvatessaan tupakantervaisia seiniä, timanttiporalla porattuja uusia viemäriaukkoja tai katosta roikkuvia liitumaalin suikaleita. Näistä keskusteluista saa hyviä vinkkejä pommikuntoisten vanhojen asuntojen remontointiin. Muutama muu Ostan Asuntoja Podcastin aikaisempi vieras on kertonut taktiikoita, miten haluton puoliso saadaan pikku hiljaa innostumaan. Tässä on mukana hauskoja vinkkejä, miten sitä voi tehdä tai kenties olla tekemättä ilman pitkiä lipertelypuhemaratooneja. Myös neuvottelutaktiikoista jutellaan vähän ja pohditaan introvertin vahvuuksia neuvottelutilanteessa. Asuntosijoittajamuija Instagram Harri Hurun ja Marko Kaarton uusi asuntosijoituskirja "Asuntosijoittamisen lumipalloefekti" julkaistaan kesäkuussa 2021. Sillä on omat nettisivut asuntosijoituskirja.fi, josta kirjan voi ennakkotilata ennakkotarjoushintaan. Kiitos Ostan Asuntoja -sisällön mahdollistavalle sponsorille: Vuokraustoiminta on tärkeä osa asuntosijoittamista. Ajan tai taitojen puuttuessa sen voi ulkoistaa OVV:n ammattilaiselle oli kyseessä sitten yksittäinen vuokra-asunto tai suursijoittajan asuntosalkku. Mikäli haluat vain keskittyä nauttimaan sijoitusasuntosi tuotosta, OVV Kokonaispalvelu on sopiva vaihtoehto. Se on kaiken kattava ”avaimet käteen” -konsepti, jossa OVV hoitaa kaiken vuokrasuhteen alusta loppuun myöntäen vuokratakuun koko vuokrasuhteen ajalle. Jos vuokralainen ei maksaisi vuokraansa, paikallinen OVV:n toimisto maksaa sen. Mikäli haluat apua hyvän vuokralaisen löytämisessä mutta hoidat vuokrasuhteen hallinnan itse, OVV Vuokravälityspalvelu on oikea vaihtoehto. OVV palvelee ja neuvoo koko vuokrasuhteen ajan. OVV.com OVV Asuntopalvelut Instagram, Facebook Asuntosijoittamista, vuokraustoimintaa, yrittämistä, Lappeenrantaa – Ville Vesterinen Osa 1 – Ostan Asuntoja Podcast #49 Pirjo Timonen vuokravälitystä 2:lla vuosituhannella Osa 1 – Ostan Asuntoja Podcast #112 Kiitos Ostan Asuntoja Podcast -sponsorille: Kiinnostaako sinua tarjota huolettomia uusia vuokrakoteja Suomen kasvukeskuksissa? Peab on pohjoismainen yhteiskuntarakentaja, joka suunnittelee ja rakentaa tutkitusti* parhaan asiakastyytyväisyyden uusia koteja. Asunnot sijaitsevat hyvillä paikoilla, ne suunnitellaan toimiviksi ja rakennetaan kunnolla täyttämään sijoitusasunnon omistajien tärkeimmät kriteerit. Huolettomuutta voi halutessaan lisätä ulkoistamalla vuokrauksen luotettavalle yhteistyökumppanille. Ainoastaan avainasiakkaat saavat tiedon asuntosijoittajille suunnatuista erikoistarjouksista. Käy liittymässä helposti osoitteessa peabkoti.fi/avainasiakas. Lue Peabin sivuilta: Asuntosijoittaminen uudiskohteisiin Video Peabin sivuilta: Asuntosijoittamisen tuotto - Joonas Orava * Peab jo kolmatta neljättä kertaa peräkkäin ykkönen Flatco on palvelu, jonka avulla hoidat toistuvat vuokranantajan rutiinit joustavasti ja tehokkaasti. Tuoretta tai ikivihreää tavaraa Ostan Asuntoja -tuuteista: Miten toimia asuntosijoittajana, kun ei tiedä, miten tulevaisuus kehittyy? – YouTube #158 Ostan Asuntoja YouTube -kanavan voi tilata tästä Asuntosijoittajan veroilmoitus ja verojen laskeminen 2021 – Blogi #246
19 Maalis 202137min