Pallo Keskelle #99: Lakeuksilla (haastattelussa Miika Peräkylä)
Pallo keskelle11 Marras 2024

Pallo Keskelle #99: Lakeuksilla (haastattelussa Miika Peräkylä)

Viikon jakson pääsarjanurkkauksessa sukelletaan tilastojen pariin tarkemmin, sillä maajoukkuetauon myötä ei pelejä ole hirveästi pelattu sitten viime jakson. Jokereiden voittoputki on kuitenkin katkaistu ja ensimmäinen runkosarjatappio sitten kevään 2023 on tosiasia! Viikon ajatuksessa keskustellaan kunnioituksesta kentällä ja sen ulkopuolella. Aihe herätti hienosti keskustelua Salibandy Suomen FB-ryhmässä, kiitos siitä!

Toisessa erässä otetaan podcastimme historiassa ensimmäistä kertaa tarkemmin kiinni Suomisarjaan eli kolmanneksi korkeimpaan sarjatasoon. Erän loppupuolella haastatteluun saapuu SPV edustuksen päävalmentaja Miika Peräkylä.

Päätöserän aluksi Tšekin Karlovy Varyssa pelatusta EFT:sta nostetaan esiin Suomen maajoukkueiden otteet Tšekkiä ja Sveitsiä vastaan sekä arvioidaan kärkinelikon muiden maiden edesottamuksia. Ruotsi-ottelut eivät ehtineet tämän viikon jaksoon, joten niistä lisää PK100:ssa! Junnukatsauksessa suurin keskustelu herää y-pelaajien peluuttamisesta tason puolesta aivan liian väärässä sarjassa. Kuulijakysymyksissä puolestaan pohditaan muun muassa parketin hyviä puolia!

--

AIKALEIMAT:

Erä 1

Kuulumiset

Tšekit tarjosivat mahtavan streamin EFT:ssä (06:34)

Pääsarjanurkkaus (12:20)

Viikon ajatus: Kunnioitus kentällä ja kentän ulkopuolella (37:48)

Erä 2 (46:45)

Suomisarja-spesiaali

Haastattelussa SPV edustuksen päävalmentaja Miika Peräkylä (01:26:46)

Erä 3 (01:37:47)

Tšekin EFT-turnaus

Junnukatsaus (01:54:53)

Kuulijakysymykset (02:06:56)

--

Kysymykset, puheenaiheet & vierastoiveet palautesähköpostiin tai sometilien viestibokseihin

Pallo keskelle on kuunneltavissa Spotifyn, Googlen, Applen & Podimon podcast-alustoilla

Somet: @pallokeskelle

Ryhdy tukijaksi www.patreon.com/pallokeskelle

Palautteet ja kysymykset: palaute@pallokeskelle.fi

Alku- ja loppumusiikki: SAMI

Alkuperäinen kuva Tomi Lähdesmäki

Jaksokuva: Joni Salo-oja / @amfigoria

Jaksot(328)

Kautta kohti: SB-Pro, Aada Isometsä & Aino Tuokkola

Kautta kohti: SB-Pro, Aada Isometsä & Aino Tuokkola

Kautta kohti -haastattelusarjassa vuorossa on SB-Pron hyökkääjien Aada Isometsän & Aino Tuokkolan yhteishaastattelu. Joukkueen instagram: https://instagram.com/sbproliiganaiset?igshid=YmMyMTA2M2Y= Joukkueen kausikortit täältä: Haastattelijana Anu RaatevaaraSomet: @loistocast Palautteet ja kysymykset: palaute@loistocast.com LoistoCast on kuunneltavissa Spotifyn, Googlen & Applen podcast-alustoilla.

7 Syys 20223min

Kautta kohti: SB-Pro, Janne Kangasluoma

Kautta kohti: SB-Pro, Janne Kangasluoma

Kautta kohti -haastattelusarjassa vuorossa on SB-Pron päävalmentaja Janne Kangasluoman haastattelu.Joukkueen instagram: https://instagram.com/sbproliiganaiset?igshid=YmMyMTA2M2Y= Joukkueen kausikortit täältä: Haastattelijana Anu RaatevaaraSomet: @loistocast Palautteet ja kysymykset: palaute@loistocast.com LoistoCast on kuunneltavissa Spotifyn, Googlen & Applen podcast-alustoilla.

7 Syys 20226min

Kautta kohti: SSRA, Hanna Niemelä

Kautta kohti: SSRA, Hanna Niemelä

Kautta kohti -haastattelusarjassa vuorossa on yhden Sveitsissä vietetyn kauden jälkeen paluun Rankkoihin Ankkoihin tehneen Hanna Niemelän haastattelu.Joukkueen instagram: https://instagram.com/rankatankatnaiset?igshid=YmMyMTA2M2Y= Joukkueen kausikortit täältä: Haastattelijana Riina BaerKuva by Riina BaerSomet: @loistocast Palautteet ja kysymykset: palaute@loistocast.com LoistoCast on kuunneltavissa Spotifyn, Googlen & Applen podcast-alustoilla.

6 Syys 20221min

Kautta kohti: SSRA, Seppo Pulkkinen

Kautta kohti: SSRA, Seppo Pulkkinen

Kautta kohti -haastattelusarjassa vuorossa on Rankkojen Ankkojen uuden päävalmentaja Seppo Pulkkisen haastattelu. Valmentajalegenda Pulkkinen palasi F-liigaan yhden Sveitsissä vietetyn kauden jälkeen.Haastattelijana Riina Baer.Somet: @loistocastPalautteet ja kysymykset: palaute@loistocast.comLoistoCast on kuunneltavissa Spotifyn, Googlen & Applen podcast-alustoilla.

6 Syys 20222min

Kautta kohti: Koovee, Piia Vilonen

Kautta kohti: Koovee, Piia Vilonen

Kautta kohti -haastattelusarjassa vuorossa on Pirkoista Kooveen riveihin kesällä siirtyneen Piia Vilosen haastattelu.Haastattelijana Ellinoora Huotari.Somet: @loistocastPalautteet ja kysymykset: palaute@loistocast.comLoistoCast on kuunneltavissa Spotifyn, Googlen & Applen podcast-alustoilla.

5 Syys 20225min

Kautta kohti: Koovee, Joel Heine

Kautta kohti: Koovee, Joel Heine

Kautta kohti -haastattelusarjassa vuorossa on Kooveen päävalmentaja Joel Heinen haastattelu.Joukkueen instagram: https://instagram.com/kooveesalibandy?igshid=YmMyMTA2M2Y=Joukkueen kausikortit täältä: https://koovee.myclub.fi/flow/shop/products/63391Haastattelijana Ellinoora HuotariKuva by Ellinoora HuotariSomet: @loistocastPalautteet ja kysymykset: palaute@loistocast.comLoistoCast on kuunneltavissa Spotifyn, Googlen & Applen podcast-alustoilla.

5 Syys 20225min

Haastattelussa: TPS, Milla Nordlund

Haastattelussa: TPS, Milla Nordlund

Neljä maalia sunnuntaina Ruotsin verkkoon iskenyttä Milla Nordlundia osasi moni jo kaivatakin maajoukkuepaitaan. Viime kaudella F-liigan parhaimmaksi pelaajaksi valittu ja TPS:n kanssa Suomen mestaruuden voittanut turkulaishyökkääjä avasi alkavan kauden tavoitteitaan. Somet: @loistocastPalautteet ja kysymykset: palaute@loistocast.comLoistoCast on kuunneltavissa Spotifyn, Googlen & Applen podcast-alustoilla

4 Syys 20224min

Haastattelussa: KAIS Mora IF, Ulla Valtola

Haastattelussa: KAIS Mora IF, Ulla Valtola

A-maajoukkueessa Helsingissä ja Porvoossa pelatussa Finnkampenissa debytoinut Ulla Valtola avasi suomalaisittain kaksijakoisen viikonlopun antia. Toista kauttaan KAIS Morassa aloitteleva Loiston kasvatti sanoitti myös alkavan kauden tavoitteitaan. --Somet: @loistocastPalautteet ja kysymykset: palaute@loistocast.comLoistoCast on kuunneltavissa Spotifyn, Googlen & Applen podcast-alustoilla

4 Syys 20224min

Suosittua kategoriassa Politiikka ja uutiset

rss-ootsa-kuullut-tasta
aikalisa
ootsa-kuullut-tasta-2
politiikan-puskaradio
rss-podme-livebox
viisupodi
the-ulkopolitist
otetaan-yhdet
linda-maria
et-sa-noin-voi-sanoo-esittaa
rss-kovin-paikka
rss-50100-podcast
rss-raha-talous-ja-politiikka
rss-polikulaari-humanisti-vastaa-ja-muut-ts-podcastit
rss-kaikki-uusiksi
rss-tasta-on-kyse-ivan-puopolo-verkkouutiset
rss-hyvinvointiyhteiskunnan-pelastustehtava