KUNTAVAALIT EXTRA: OlympiaCastin vieraina Paavo Arhinmäki ja Hjallis Harkimo
OlympiaCast24 Touko 2021

KUNTAVAALIT EXTRA: OlympiaCastin vieraina Paavo Arhinmäki ja Hjallis Harkimo

Olympiakomitean kuntavaalipodcastsarjassa eri puolueiden kansanedustajat keskustelevat liikunnasta ja urheilusta. Neljännessä osassa mukana ovat Liike Nyt ja Vasemmistoliitto. Vieraana ovat kansanedustajat Paavo Arhinmäki (vas) ja Hjallis Harkimo (liik). Arhinmäki ja Harkimo ovat ehdolla Helsingissä.

Miten puolueet pitävät liikuntaa esillä kuntavaaleissa?

Kansanedustaja Paavo Arhinmäen mukaan Vasemmistoliitolle tärkeä teema on erityisesti lasten ja nuorten harrastusmahdollisuudet. Hän pitää keskeisenä tavoitteena kuntien onnistumista harrastamisen Suomen mallissa, jolla peruskoululaisille taataan yksi mieleinen harrastus koulupäivän yhteydessä.

Liian moni lapsi ja nuori jää harrastusten ulkopuolelle liian korkeiden kustannusten takia tai sen vuoksi, ettei löydy omaa harrastusta. Jokaisessa lähiössä ja kaupunginosassa pitää olla paikka, jossa voi liikkua - niin lapset ja nuoret kuin vanhemmatkin.

Lisäksi Arhinmäki toivoo esimerkiksi koulujen pihojen kehittämistä liikunnallisemmiksi, mikä tukisi harrastamista koulupäivän aikana ja sen jälkeen.

Liike Nytin kansanedustaja Hjallis Harkimo korostaa liikuntapaikkojen merkitystä Helsingissä, jossa on itse ehdolla. Liike Nyt näkee liikunnan edistämisen paikallisena asiana eri kuntien erilaisista näkökulmista johtuen, joten liikunta ei ole suoraan mukana puolueen valtakunnallisessa kuntavaaliohjelmassa.

Harkimo toivoo, että kunnissa päämääräksi asetettaisiin jokaisen lapsen oikeus ilmaiseen harrastukseen.

Yksi ongelma on, että nuoret voivat syrjäytyä silloin, kun he eivät pääse harrastamaan sellaisia harrastuksia, mitä muut pääsevät. Nuoret syrjäytyvät, kun heidän vanhemmillaan ei ole varaa maksaa harrastuksia. Maksut ovat yksi tärkein syy, mikä meidän pitäisi saada pois, koska se vaikuttaa myös syrjäytymiseen.

Seuraavalla valtuustokaudella tekemistä harrastamisen edistämisessä riittää, nimittäin korona-aikana harrastustoiminnasta on Olympiakomitean arvion mukaan pudonnut kymmeniätuhansia lapsia ja nuoria. Ratkaisuna haasteeseen Harkimo painottaa seurojen roolia lasten ja nuorten harrastamisen edistämisessä.

– Nyt kun jäsenmaksut ja kaikki muu rahoitus on jäänyt pois, pitää varmistaa, että taloudelliset resurssit eivät katoa seuroilta. Seurojen pitäisi pystyä houkuttelemaan takaisin ne, jotka ovat olleet mukana seuratoiminnassa.

Myös Arhinmäki jakaa huolen siitä, että lapset ja nuoret ovat pudonneet seuratoiminnasta. Hän näkee tarpeen mittavalle koronan jälkihoito-ohjelmalle, jossa myös harrastaminen huomioitaisiin. Lisäksi hän ehdottaa uutta mallia lasten ja nuorten tavoittamiseen.

Kun meillä ollut etsivää nuorisotyötä, niin pitäisi olla jonkinlaista etsivää liikuntatyötä. Tarvitaan niitä, jotka yksi kerrallaan käy etsimässä tytöt ja pojat, jota ei ole näkynyt koronakriisin aikana, ja houkuttelee heitä takaisin.

Huippu-urheilun edistäminen vaatii olosuhteita ja resursseja

Podcastissa keskustellaan myös huippu-urheilun edistämisestä. Arhinmäki muistuttaa, että tukemalla lasten ja nuorten harrastamista kunnissa luodaan pohja, josta myöhemmin kasvaa myös huippu-urheilijoita. Esimerkiksi elinvoimainen seuratoiminta on hyvin keskeinen huipulle kasvavien nuorten näkökulmasta.

– Kuntien pääasiallinen tehtävä on liikuntamahdollisuuksien turvaaminen. Kun turvataan hyvät liikuntamahdollisuudet, niin sieltä nousee myös huippuja.

Toinen, mitä kunnat pystyvät aidosti tekemään on se, että miten huipulle murtautumisen vaiheessa tuetaan nuoria, kun pitäisi yhtä aikaa harjoitella ammattimaisesti käytännössä ja samaan aikaan opiskella. Pitää turvata sellaisia mahdollisuuksia, jossa harjoittelu ja koulu pystytään yhdistämään.

Myös Harkimo korostaa olosuhteiden merkitystä huippu-urheilun edistämisessä. Kunnat eivät pysty välttämättä järjestämään suoraa rahoitusta huippu-urheilulle, mutta ne voivat kuitenkin toteuttaa hyvät olosuhteet harjoittelulle.

Haasteena huippu-urheilussa Harkimo pitää huipulle nousevien nuorten rahoituksen järjestämistä. Muutamalle nuorelle urheilumanagerina toimiva Harkimo on havainnut haasteita nimenomaan nuorten urheilijoiden kohdalla. Hän vaatiikin enemmän rahoitusta huippu-urheilulle.

Vaikeus tulee siinä, kun sä olet ollut nuorten kisoissa ja sä pärjäät niissä hyvin, niin mistä se seuraava steppi sitten otetaan ja miten se rahoitus järjestetään siihen. Me tarvitaan eittämättä enemmän rahaa huippu-urheiluun.

Kun mä tunnen näitä urheilijoita, niin niistä on hyvin harva semmoinen, jolla on hyvä taloudellinen tilanne tänä päivänä, vaikka voittaisivat mitaleita esimerkiksi yleisurheilun EM-kisoissa tai jossain muualla. On todettu, että suomalaiset pärjäävät hyvin nuorten kisoissa, mutta sitten he eivät enää pärjää vanhempien kisoissa, vaan jotenkin ävät siinä välissä pois.

Yhtenä ratkaisuna Harkimo näkee Olympiarahaston, jolla tuetaan huipulle pyrkiviä nuoria. Myös Arhinmäki pitää rahastoa tärkeänä, jotta yhä useampi murtautumisvaiheessa oleva nuori urheilija saisi tukea.

Podcastin alussa kuullaan myös kansanedustaji

Jaksot(100)

Satu Mäkelä-Nummela

Satu Mäkelä-Nummela

Satu Mäkelä-Nummela on trap ammunnan Olympiavoittaja Pekingistä 2008. Jo -95 vuonna ensimmäisen arvokisamitalin voittanut urheilija on edelleen maailman absoluuttisella huipulla. Satu valittiin Vuoden urheilijaksi vuonna 2009. Mielenkiintoisen vivahteen tuo myös se, että hän toimii täysipäiväisesti urheilutekstiilimyyjänä Lahdessa. Sadulla on kolmet olympialaiset vyöllä ja maapaikka hankituna tuleviin olympialaisiin.

2 Loka 201944min

Maria Huntington

Maria Huntington

Tällä viikolla OlympiaCastin vieraana on suomalaisen yleisurheilukesän komeetta, Dohan MM-kisoissa ensi viikolla kilpaileva seitsenottelija Maria Huntington.   Kun Maria Huntington otteli Lappeenrannan Kalevan kisoissa Suomen kaikkien aikojen tilaston kolmostuloksen – 6339 pistettä – hän lunasti lipun Dohan MM-kisoihin. Samalla Tampereen Pyrinnön vuonna 1997 syntynyt ottelija laittoi itsensä asemaan, jossa Tokion olympiakisoihin selviytyminen on hyvin lähellä.   Huntingtonin johdolla OlympiaCastissa pureudutaan syvällisemmin seitsenotteluun – erityisesti sen palapelimaiseen luonteeseen, joka heijastuu sekä harjoittelemiseen että kilpailemiseen.   - Varsinkin nykyään tässä lajissa kiehtoo se, että se vaatii mentaalipuolelta paljon. Ennen olen kokenut sen ongelmana, että laji on henkisesti niin haastava. Nykyään olen pystynyt käyttämään sitä jopa hyväkseni ja motivoitumaan siitä, että kroppa ja mieli viedään ihan äärirajoille. Se kiehtoo tässä lajissa ehkä eniten, Huntington pohtii.   Lajin pariin hakeutuu myös erityyppisiä ottelijoita. Tässä jaksossa selviää, mitkä ovat Marian vahvuudet – sekä myös se, mistä lisäpisteitä lähdetään seuraavaksi hakemaan.

25 Syys 201943min

Liisa Ahlqvist-Lehkosuo

Liisa Ahlqvist-Lehkosuo

Liisa Ahlqvist-Lehkosuo on voimisteluliiton huippu-urheilujohtaja, diplomi-insinööri ja ammattivalmentaja. Oman urheilu-uransa Liisa vietti lähinnä voimistelun parissa, jonka jälkeen hän toimi myös pitkään valmentajana. Ehkä juuri tämän takia, Liisa ymmärtää hyvin urheilijoita ja valmentajia, kun hän työssään kohtaa heitä säännöllisesti. Nyt pureudumme siihen, mitä huippu-urheilujohtajan työhön oikeastaan kuuluu.

18 Syys 201940min

Emil Soravuo

Emil Soravuo

Emil Soravuo on 22 vuotias telinevoimistelija, joka on tehnyt valtavan loikan viime vuosina kohti kansainvälistä kärkeä. Permanto ja hyppyspesialistina tunnettu Soravuo onkon noussut jo Tokion olympiapaikkarankingissä viivan paremmalle puolelle. Miten villistä lapsesta kasvoi maailmanluokan telinevoimistelija? Se selviää tässä jaksossa.

11 Syys 201940min

Maarit Valtonen

Maarit Valtonen

OlympiaCastin vieraana Maarit Valtonen – mihin kaikkeen vastuulääkäri valmistautuu Tokion olympiakisoissa?   Maarit Valtosen lautasella Olympiakomitean ylilääkärinä on paljon: koko suomalaisen huippu-urheilun asiantuntijaverkoston rakentamisen lisäksi käynnissä on jo täyttä häkää valmistautuminen Tokion olympiakisoihin.   Tokion olympiakisoihin on aikaa enää reilusti alle vuosi. Se tarkoittaa hektisyysasteen nousua paitsi urheilijoilla myös valmentajilla ja muilla tukijoukoilla. Sama koskee myös terveydenhuoltotiimiä, jota Suomen joukkueessa johtaa Tokiossa Maarit Valtonen.   Kun näin iso megatapahtuma järjestetään poikkeuksellisen kuumissa ja kosteissa olosuhteissa, valmistautumisessa täytyy ottaa huomioon monenlaisia asioita. Valmistautuminen onkin koko ajan käynnissä.   - Olympiakisat on olosuhde, jossa suuri määrä ihmisiä kasaantuu yhteen kisakylään, mikä tarjoaa otollisen paikan eri taudeille levitä. Suunnittelemme tietyt käytänteet joukkueelle ihan käsienpesuohjeista lähtien, mutta kisakylässä varaudutaan myös sairastapauksiin, Valtonen avaa.   Olympiakomitean ylilääkärinä toimivan Valtosen kanssa OlympiaCastissa keskustellaan paitsi lääkärin roolista huippu-urheilussa myös laajemmin urheilijoita tukevasta asiantuntijatoiminnasta, jonka koordinointi kuuluu Maaritin nykyiseen toimenkuvaan.   Kesään 2020 asti OlympiaCast seuraa erityisesti matkaa kohti Tokion olympiakisoja, joten tervetuloa Suomen olympiajoukkueen matkaan mukaan! Tokion kesäkisat ovat viitekehys, jonka läpi podcastissa urheilumaailmaan kurkistetaan, mutta jaksoissa avataan tuttuun tapaan tarinoita ja ilmiöitä sekä ihmisiä niiden takana suomalaisessa huippu-urheilussa. Podcastin tuottaa Suomen Olympiakomitea, ja isäntinä toimivat Mika Poutala ja Ilkka Palomäki.

4 Syys 201958min

Anu Nieminen

Anu Nieminen

Anu Nieminen on sulkapallon päävalmentaja, jolla itselläänkin on mittava pelaajaura takana. Vasta 18 vuotiaana Anu päätti lähteä etsimään parempia mahdollisuuksia menestymiseen ulkomailta, ja päätyi Tanskaan. Hän asui ja harjoitteli Tanskassa 20 vuotta ammentaen oppeja lajinsa huipuilta. Kovana harjoittelijana tunnettu Anu osallistui urheilijana neljiin olympialaisiin (2000-2012). Jo urheilu-uransa aikana Anu ryhtyi opiskelemaan valmennusta ja kilpauransa jälkeen valmentajan pesti löytyi saman tien Tanskasta. 2016 Anu palasi perheensä kanssa Suomeen ja on toiminut 2018 vuoden alusta lähtien maajoukkueen päävalmentajana. Mitä muutoksia maajoukkueeseen on tullut Anun mukana? Mitkä ovat Euroopan Kisat? Millainen on sulkapallon tilanne tällä hetkellä? Näistä ja paljon muusta jutellaan tässä OlympiaCastissä.

27 Touko 201941min

Topi Raitanen

Topi Raitanen

OlympiaCastin kevätkauden toiseksi viimeisessä jaksossa kuulemme Topi Raitasen uratarinaa. Minne vie suunnistuksen kautta estejuoksuun päätyneen juoksijan polku? Vuonna 1996 syntynyt Helsingin Kisa-Veikkojen juoksija on noussut raketin lailla suomalaisen yleisurheilun kirkkaimpiin tähtiin. Siinä nousussa oleellista oli etenkin Berliinin EM-kisojen kahdeksas sija 3000 metrin esteissä viime kesänä. Eikä sekään haitannut, että Raitanen johdatti Suomen miehet maaotteluvoittoon Ruotsista kesän lopulla. - Viime kesä oli erittäin tärkeä signaali. Se ennätysjuoksu Berliinissä ei edes ollut kovin kovavauhtinen juoksu, mutta viimeinen tonni taisi mennä 2.42. Se kertoi siitä, että vuoden aikana on menty eteenpäin ja pystyn juoksemaan myös tuon tyyppisiä kilpailuja, joissa loppu tullaan ns. ylikovaa – ja silti säästämään voimia loppukiriin, Raitanen muistelee. Estejuoksun lisäksi Topi on niittänyt menestystä myös suunnistuksessa. OlympiaCastissa käydään läpi muun muassa sitä, mitä hyötyä ja mahdollista haittaa suunnistustaustalla on ollut maailman huipulle tähtäävää kestävyysjuoksu-uraa ajatellen. - Aerobinen pohjani on suunnistuksen kautta vahva – ja sellainen voimakkuus juoksemisessa. Vaikka väsähtää, jotenkin sitä vääntää itseään eteenpäin. Se ei ole kevyen näköistä tai tuntuista, mutta sitä vain jaksaa vääntää. Sitä suunnistus on – lihaskestävyys täytyy olla kova. Sitten taas, nopeusominaisuudet eivät kehity suunnistussuorituksen aikana, Raitanen pohtii.

20 Touko 201959min

Erkki Miinala ja Miika Honkanen

Erkki Miinala ja Miika Honkanen

Tällä viikolla OlympiaCastissa pureudutaan suomalaiseen menestyslajiin, maalipalloon. Lajin saloihin kuulijaa ovat tutustuttamassa Suomen maajoukkuepelaajat Erkki Miinala ja Miika Honkanen. Erkki Miinala Ja Miika Honkanen kuuluvat maailman eliittiin siinä, mitä he tekevät. Nimittäin maalipallossa, joka on yleinen sisäänheittolaji paralympiaurheilun pariin näkövammaisille. - Mitä lähemmäs huippua on päässyt, sitä enemmän tätä lajia on oppinut kunnioittamaan. Tekee mieli sanoa, että maalipallo on maailman vaikein laji, vaikka niin sanoo varmaan jokaisen lajin edustaja. Tässä lajissa pitää olla äärimmäisen nopea, äärimmäisen aggressiivinen, mutta silti rento. Se on psyykkisesti, mutta myös fyysisesti vaikeaa – ja samalla hyvin taktista. Välillä tämä peli vain nöyryyttää, Honkanen myöntää. Jo Pekingin paralympiakisoissa Suomea edustanut Miinala on paralympiavoittaja Lontoosta 2012 ja maailman parhaita yleispelaajia. Honkanen edustaa puolestaan nuorempaa polvea Suomen maalipallojoukkueessa, mutta hänen merkityksestään kertoo paljon se, että hän on miesten maajoukkueen kapteeni. Maajoukkue tähtää tosissaan reilun vuoden päästä käytäviin Tokion paralympialaisiin. Sen tavoitteen toteuttamisessa vuosi 2019 on ratkaisevan tärkeä. Miinalan ja Honkasen kanssa pureudutaan tarkemmin maalipalloon sekä elämään näkövamman kanssa. Se tuo nimittäin omat merkittävät haasteensa myös huippu-urheiluarkeen, lähtien peruskuntoharjoittelusta. - Valoisalla pystyy vähän juoksennella ulkona valkoisen kepin kanssa, mutta auta armias, jos siellä onkin jotain muuttunut. Nytkin oli minun käyttämälleni juoksupolulle tullut työmaa, ja löysin yhtäkkiä itseni jostain ojanpohjasta. Kun kävin tekemässä kevään ensimmäisen juoksulenkin, joku oja sinne oli ehditty jo kaivaa, Miinala naurahtaa.

13 Touko 201958min

Suosittua kategoriassa Urheilu

hockey-night-podcast
eturivi
urheilun-varjoissa
kimanttia
kaiken-takana
junnut-pelissa
rss-235-podcast
rss-piippuhylly
juoksumania
rss-ilvestyskirja-nyt
ohjissa
olympiacast
rss-henkisesti-vahva-urheilija-podcast
rss-yhta-reikaa
rss-miiko-f1-podcast
rss-paholaisen-asianajaja-mufc-podcast
rss-vuorikasti
rss-shikaani-formula-1-podcast
rss-liiga-fm
rss-taustapiru-harri-halme