Jakso 121: “Köyhyyden kierre loppuu minuun” – lapsuuden ajatus, joka muutti kaiken

Jakso 121: “Köyhyyden kierre loppuu minuun” – lapsuuden ajatus, joka muutti kaiken

Tässä jaksossa kerromme tärkeän tarinan siitä, miten elämän suunnan muuttaminen on mahdollista, vaikka lähtökohdat olisivatkin hankalat.

Jasminin ja Kaisan vieraana on sijoitusbloggaaja Jesse Viljanen, joka tunnetaan Osinkoinsinööri-blogistaan. Jesse kertoo tarinansa ja sen, miten löysi tiensä leipäjonoista varakkaaksi säästämällä ja sijoittamalla.

Jesse eli lapsuuden köyhässä perheessä yksinhuoltajaäidin kasvattamana. Tilanne oli tukala, mutta Jesse päätti jo lapsena, että köyhyyden kierre on päätettävä ja se on tehtävä itse.

Kuinka Jesse on onnistunut avaamaan uusia ovia, tarttumaan kiinni mahdollisuuksiin ja oppimaan uutta asennetta sekä uusia toimintatapoja, vaikka elämän lähtökohdat eivät olleet missään nimessä helpot? Mistä motivaatio muutokseen kumpusi?

Jesse kertoo jaksossa kuinka lapsuuden köyhyys vaikuttaa häneen tänä päivänä, mitkä ovat olleet käänteentekeviä hetkiä matkan varrella ja mitä hän tavoittelee varallisuuden suhteen. Taloudellista vapautta tavoitteleva Jesse kertoo myös, mikä on hänen mielestään on riittävä määrä rahaa.


Jaksot(126)

Jakso 6: Fire-sukupolvi – elä mukavasti ja jää eläkkeelle ajoissa

Jakso 6: Fire-sukupolvi – elä mukavasti ja jää eläkkeelle ajoissa

Neljäsosa suomalaisnuorista uskoo voivansa toteuttaa FIRE-ajattelun – financial independence, retire early – tavoitteen, eli taloudellisen riippumattomuuden ja mahdollisuuden irtautua työelämästä. Vieraat Akavan opiskelijoiden pj Marja Jokinen ja Nuorten Osakesäästäjien varapj Jamilla Heiskanen pohtivat, onko firettäminen realismia.

22 Touko 201937min

Jakso 5: Vauva, säästäminen ja sijoittaminen

Jakso 5: Vauva, säästäminen ja sijoittaminen

Kun lapsi tulee perheeseen, oma etu unohtuu. Ohjelman hostit Jasmin ja Kaisa sekä tähtivieras, sijoitusbloggari Julia Thurén ovat kaikki pienten lasten äitejä. He kertovat, miten säästää sekä vauvalle että itselle.

15 Touko 201939min

Jakso 4: Yrittäjän taloudellinen mielenrauha

Jakso 4: Yrittäjän taloudellinen mielenrauha

Yrittäjät ovat optimistisia tulevaisuuden suhteen, mutta omalla yrityksellä vaurastumista tavoittelee vain joka kolmas. Suomessa yrittäjät ovat elämäntapayrittäjiä, jotka tekevät omaa juttuaan työn tekemisen ilosta. Vieraana yrittäjä Meri Varkoi-Anhava, joka osti yrityskauppoja välittävän firman.

8 Touko 201935min

Jakso 3: Naiset sijoittajana ja vaurastuminen

Jakso 3: Naiset sijoittajana ja vaurastuminen

Tutkimusten mukaan naiset ovat usein miehiä parempia sijoittajia, sillä heiltä löytyy kärsivällisyyttä. Mutta mitä ennakkoluuloja naissijoittajat kohtaavat? Kaisa Kivipellon ja Jasmin Hamidin vieraana sijoitusbloggaaja Pia-Maria Nickström.

8 Touko 201938min

Jakso 2: Uskallanko sijoittaa? Sijoittamisen ABC

Jakso 2: Uskallanko sijoittaa? Sijoittamisen ABC

Suomalaiset rakastavat lainanlyhennyksiä, mutta onko muita tapoja käyttää rahoja? Jasmin Hamid ja Kaisa Kivipelto laittavat rahan tänään töihin. Vieraana sijoittaja Merja Mähkä.

27 Huhti 201937min

Jakso 1: Mistä syntyy taloudellinen mielenrauha?

Jakso 1: Mistä syntyy taloudellinen mielenrauha?

Sarjan ensimmäisessä kerromme, miten suomalaiset kokevat oman taloudellisen mielenrauhansa. Tutustumme Danske Bankin teettämään pohjoismaiseen tutkimukseen, jossa suomalaisista löytyy yllättäviä lukuja. Tapaamme myös Reetta Reinikaisen, joka tajusi viime talvena hieman yllättävässä paikassa tarvitsevansa varahaston.

24 Huhti 201929min

Suosittua kategoriassa Liike-elämä ja talous

sijotuskasti
mimmit-sijoittaa
psykopodiaa-podcast
puheenaihe
rss-rahapodi
herrasmieshakkerit
hyva-paha-johtaminen
rss-perho-rajoilla
ostan-asuntoja-podcast
oppimisen-psykologia
pomojen-suusta
leadcast
rss-lahtijat
rss-merja-mahkan-rahat
rss-juurisyy-johtamisesta-kilpailuetua
syo-nuku-saasta
sijoitusovi-podcast
rss-rahamania
menesty-uupumatta
rss-teiskonen-maailman-parhaan-ralli-vipn-tarina