16.Historiaan jääneet sarjamurhaajat
premium

16.Historiaan jääneet sarjamurhaajat

Tämänkertaisessa jaksossa käsitellään neljän eri sarjamurhaajan elämää ja heidän suorittamiaan rikoksia. Vaikka jaksossa esiintyvien murhaajien rikoksia ei ole käsitelty yhtä laajasti kuin esimerkiksi Bundya, Kemperiä tai Mansonia, ovat heidän suorittamansa rikokset jääneet karmeuksiensa vuoksi historiaan. Mikäli et halua tietää tekijöistä etukäteen ennen jakson kuuntelemista, lopeta lukeminen tähän. Hannoverin teurastaja - Vuosien 1919-1924 välillä Fritz Haarmann niminen mies surmasi ainakin 24 nuorta poikaa puremalla heitä kaulasta ja hävittämällä heidän ruumiinsa Leinejokeen, josta ne vuosia myöhemmin löydettiin. Väitetään, että Haarmann myi uhriensa lihat Hannoverin pimeillä markkinoilla. Bostonin kuristaja - 1960 luvulla 13 naista oli murhattu kuristamalla uhrit heidät omiin koteihinsa. Murhaaja jäi kiinni sattumalta ja hän tunnusti tekonsa sellitoverilleen. Bostonin kuristaja oli saatu kiinni - vai oliko? Snowtownin murhat - Neljästä miehestä koostunut porukka murhasi vähintään 11 ihmistä vuosina 1991-1999. Porukan johtaja John Bunting oli psykopaatti, joka sai taivuteltua miehet toimimaan hänen tahtonsa mukaisesti. Hänen tahtonsa oli kiduttaa ja murhata vihaamiaan ihmisiä, eli homoseksuaaleja ja pedofiilejä. Tappaja Petey - Brasilialainen Pedro Rodrigues Filho tappoi ensimmäisen kerran ollessaan 14-vuotias. Hän tappoi todistetusta 71 ihmistä, mutta väittää tappaneensa yli 100 ihmistä. Filhon uhrit olivat kaikki rikollisia ja häntä onkin tituleerattu tosielämän Dexteriksi. Podin tunnusmusiikki: Jukka Makkonen Lähteet: https://www.rtbf.be/ww1/topics/detail_reselling-falsifying-and-stealing-the-black-market-during-the-great-war?id=8356015 https://en.wikipedia.org/wiki/Fritz_Haarmann https://criminalminds.fandom.com/wiki/Fritz_Haarmann https://www.youtube.com/watch?v=B03RzedzXMk https://murderpedia.org/male.H/h/haarmann.htm https://www.bostonmagazine.com/news/2018/06/14/tbt-boston-strangler-victim/ https://criminalminds.fandom.com/wiki/The_Boston_Strangler https://abcnews.go.com/US/boston-strangler-case-solved-50-years/story?id=19640699 https://en.wikipedia.org/wiki/Snowtown_murders#Trials_and_verdict https://books.google.fi/books?id=DwNVbOcTncwC&pg=PA242&redir_esc=y#v=onepage&q&f=false https://murderpedia.org/male.B/b/bunting-john-justin.htm https://www.ranker.com/list/snowtown-murders-facts/laura-allan https://www.newidea.com.au/snowtown-serial-killer-robert-wagner-makes-big-for-freedom https://criminalminds.fandom.com/wiki/Pedro_Rodrigues_Filho https://allthatsinteresting.com/pedro-rodrigues-filho https://prabook.com/web/pedro.filho/2182133 https://www.youtube.com/watch?v=CmCdGzGnU6s

Jaksot(116)

83. Kostajaäiti - Marianne Bachmeier

83. Kostajaäiti - Marianne Bachmeier

Kun Marianne Bachmeier heräsi päivällä 6. elokuuta vuonna 1980, hänen tyttärensä Anna ei ollut kotona. Kun tyttöä ei ollut näkynyt vielä iltaankaan mennessä, Marianne ilmoitti Annan kadonneeksi. Seuraavana päivänä Marianne sai kuulla jokaisen äidin pahimman painajaisen, Anna oli murhattu. Marianne pelkäsi, että teosta vastuussa ollut mies murhaisi vielä joskus uudelleen, ellei hän pakottaisi tätä lopettamaan. Podin tunnusmusiikki: Jukka Makkonen Lähteet: https://www.express.de/panorama/beruehmter-kriminalfall-marianne-bachmeier-toetet-mann-im-gericht-37558 https://www.ndr.de/geschichte/chronologie/Der-Fall-Marianne-Bachmeier-Rache-einer-verzweifelten-Mutter,mariannebachmeier101.html https://www.spiegel.de/politik/countdown-mit-annas-mutter-a-a39b6348-0002-0001-0000-000013508111 https://fi.newsner.com/perhe/aiti-ampui-lapsensa-murhaajan-kylmaverisesti-oikeussalissa-tuomio-jakaa-edelleen-mielipiteet/ https://fi.wikipedia.org/wiki/Marianne_Bachmeier https://www.okaybliss.net/marianne-bachmeier-life/ https://www.perplexity.ai/page/Marianne-Bachmeier-The-wPiYIU_dSGmqtlOqE8cYkQ https://www.unilad.com/news/us-news/diamond-alvarez-family-attacks-frank-deleon-jr-court-video-669825-20231018 https://murderpedia.org/female.B/b/bachmeier-marianne.htm https://www.findagrave.com/memorial/67506995/marianne-bachmeier https://allthatsinteresting.com/marianne-bachmeier https://www.thesun.co.uk/news/23535094/marianne-bachmeier-cause-of-death-daughter/ https://www.theguardian.com/lifeandstyle/2007/oct/31/familyandrelationships.women https://www.motherandbabyhomes.com/adoption- https://www.findagrave.com/memorial/243832472/klaus-grabowski https://www.findagrave.com/memorial/67507015/anna-bachmeier https://www.scribd.com/document/690888679/Why-Marianne-Bachmeier-took-justice-into-her-own-hands

2 Tammi 46min

82. Vankilapakojen mestari Willie Sutton - Osa 2

82. Vankilapakojen mestari Willie Sutton - Osa 2

Pankkiryöstöjen mestari Willie Sutton tuomittiin yli 30 vuoden vankeusrangaistukseen vuonna 1930. Hänellä ei kuitenkaan ollut pienintäkään aikomusta istua vankilassa kymmenien vuosien ajan. Yhdessä vankitoverinsa kanssa, Willie pakeni Sing Singin vankilasta vuonna 1932, mutta jäi kiinni reilua vuotta myöhemmin. Willie siirrettiin vankilaan Philadelphiassa, mutta edes tämä korkean turvaluokituksen vankila ei pystynyt pidättelemään häntä. Entisestä pankkiryöstöjen mestarista oli vuosien saatossa tullut vankilapakojen mestari. https://www.businessinsider.com/eastern-state-penitentiary-philadelphia-tour-2019-7 https://www.smithsonianmag.com/arts-culture/the-daring-escape-from-the-eastern-state-penitentiary-180947688/ https://hiddencityphila.org/2024/04/on-the-lam-recent-prison-breaks-echo-past-escapes/ http://www.williesutton.com/Docs/1945_Eastern_State_Penitentiary_Tunnel_Escapees.pdf https://www.express.co.uk/showbiz/tv-radio/1872705/antiques-roadshow-bank-robber-willie-sutton-head-in-a-box-prison-escape Sekä osaan 1 listatut lähteet

2 Tammi 1h 5min

81. Pankkiryöstöjen mestari Willie Sutton - Osa 1

81. Pankkiryöstöjen mestari Willie Sutton - Osa 1

New Yorkin Irishtownissa kasvanut Willie Sutton oli vasta 13-vuotias, kun hän suoritti ensimmäisen murtovarkautensa. 20-vuotiaana hän päätti lopettaa rehelliset työt ja alkaa ihan rehelliseksi rikolliseksi. Muiden roistojen opeissa hänestä tuli yhä taitavampi, sulavampi ja ovelampi. Hän ryösti kymmeniä pankkeja eri univormuihin pukeutuneena ilman, että hän satutti ketään. Vuosikymmenten saatossa Willie Suttonista tuli yksi Yhdysvaltojen tunnetuimmista ja menestyksekkäimmistä pankkirosvoista. Podin tunnusmusiikki: Jukka Makkonen Lähteet: https://timesmachine.nytimes.com/timesmachine/1929/07/23/issue.html https://www.fbi.gov/history/famous-cases/willie-sutton https://www.britannica.com/biography/Willie-Sutton https://www.investopedia.com/terms/w/willie-sutton-rule.asp https://www.fbi.gov/history/artifacts/criminal-history-of-bank-robber-william-sutton https://en.wikipedia.org/wiki/Willie_Sutton https://metrophiladelphia.com/75-years-later-a-look-back-at-willie-suttons-infamous-prison-escape/ https://www.findagrave.com/memorial/1009/willie-sutton https://artofneed.com/2013/03/30/brooklyns-irishtown/ https://www.irishcentral.com/roots/history/irishtown-brooklyn http://williesutton.com/Docs/Willie_Sutton%27s_Escapes_and_Attempts.pdf

2 Tammi 49min

80. Golden State Killer - Joseph DeAngelo

80. Golden State Killer - Joseph DeAngelo

Yhtä Kalifornian pahamaisemmista ja tuotteliaimmista rikollisista kutsuttiin 70- ja 80-lukujen aikana monilla nimillä: Visalia Ransacker, East Area Rapist, Original Night Stalker ja lopulta Golden State Killer. Mies kulki kaupungista toiseen kylväen pelkoa suunnitelmallisilla ja brutaaleilla hyökkäyksillään. Golden State Killer teki ainakin 50 seksuaalirikosta ja murhasi 13 ihmistä. Hänen henkilöllisyytensä oli arvoitus vuosikymmenten ajan, kunnes teknologian kehitys ja sinnikkäät tutkimukset alkoivat tuottaa tulosta. Miten poliisi pääsi Golden State Killerin jäljille ja kuka hän oli? Podin tunnusmusiikki: Jukka Makkonen Lähteet: https://www.cbsnews.com/gooddaysacramento/news/joseph-deangelo-wife-divorce/ https://en.wikipedia.org/wiki/Joseph_James_DeAngelo#Early_life_and_career https://edition.cnn.com/2020/06/29/us/golden-state-killer-plea-expected/index.html https://www.rollingstone.com/culture/culture-features/golden-state-killer-rancho-cordova-legacy-808164/ https://abc7news.com/golden-state-killer-joseph-deangelo-confesses-how-was-the-discovered-who-did-kill/3391867/ https://www.latimes.com/projects/man-in-the-window-trail-violence-golden-state-killer-serial/ https://criminalminds.fandom.com/wiki/Joseph_DeAngelo https://www.inquisitr.com/4915343/photographs-offer-chilling-glimpse-into-golden-state-killers-home-trophies-he-kept-from-victims https://www.oxygen.com/true-crime-buzz/golden-state-killer-joseph-deangelos-family-reacts-to-conviction https://medium.com/@tajpadda1988/unmasking-the-golden-state-killer-the-intriguing-life-of-joseph-james-deangelo-from-childhood-to-da07a64bdcc5 https://www.latimes.com/projects/man-in-the-window-joe-DeAngelo-golden-state-killer-serial/ https://www.oxygen.com/true-crime-buzz/what-happened-to-golden-state-killer-survivors-victims-who-were-they https://www.oxygen.com/crime-time/photos-golden-state-killer-suspects-penis-james-deangelo-taken https://allthatsinteresting.com/sharon-marie-huddle

2 Tammi 1h 11min

79. Historian kuuluisimmat ihmiskokeet osa 3 - Stanfordin vankilakoe

79. Historian kuuluisimmat ihmiskokeet osa 3 - Stanfordin vankilakoe

Professori Philip Zimbardo toteutti vuonna -71 kuuluisan Stanfordin vankilakokeen yliopiston kellarissa. Tutkijatiimi rakensi kellariin vankilan, johon he hankkivat koehenkilöiksi vartijoita ja vankeja sanomalehti-ilmoituksen avulla. Jo kokeen toisena päivänä vartijoiden käytös oli muuttunut lähes epäinhimilliseksi ja vangit alkoivat osoittaa merkkejä henkisestä kärsimyksestä. Stanfordin vankilakokeen tärkein ja epämiellyttävin opetus vaikuttaa olevan se, että tarpeeksi pahassa ympäristössä, myös hyvästä ihmisestä voi tulla sadistinen hirviö. Podin tunnusmusiikki: Jukka Makkonen Lähteet: https://www.prisonexp.org/ https://mielenihmeet.fi/stanfordin-vankilakoe-miten-hyvista-ihmisista-tulee-pahoja/ https://en.wikipedia.org/wiki/Stanford_prison_experiment#Preparation https://www.britannica.com/event/Stanford-Prison-Experiment https://www.simplypsychology.org/zimbardo.html https://historianet.fi/yhteiskunta/vankilakoe-paljasti-ihmiskunnan-pahimmat-puolet https://tutkimuskammio.wordpress.com/2012/05/17/stanfordin-vankilakoe/ https://www.latimes.com/archives/la-xpm-2004-jul-15-sci-prison15-story.html https://www.vox.com/science-and-health/2018/6/14/17464516/stanford-prison-experiment-audio

2 Tammi 51min

78. Historian kuuluisimmat ihmiskokeet osa 2 - Tuskegeen kuppakoe

78. Historian kuuluisimmat ihmiskokeet osa 2 - Tuskegeen kuppakoe

Vuonna 1932 Yhdysvaltain kansanterveyslaitos aloitti kuppakukeen yhteistyössä Tuskegee instituutin kanssa. Koehenkilöinä käytettiin 613 mustaa torpparina työskennellyttä miestä, joille ei kerrottu totuutta heidän sairaudestaan. Tutkijat ymmärsivät vuonna 1943, että penisiliini tehosi myös kuppaan. Kansanterveyslaitos kuitenkin päätti, ettei kuppakokeen koehenkilöille vieläkään kerrottaisi totuutta, eikä heille tieteen nimissä annettaisi penisiliiniä. Tuskegeen kuppakoe jatkui koehenkilöiltä salassa lopulta 40 vuoden ajan. Podin tunnusmusiikki: Jukka Makkonen Lähteet: https://www.medelita.com/blog/most-disturbing-medical-research-studies-from-history.html https://fi.wikipedia.org/wiki/Tuskegee-tutkimus https://www.nytimes.com/2004/01/20/us/ernest-hendon-tuskegee-study-participant-96.html https://www.cdc.gov/tuskegee/timeline.htm https://www.latimes.com/archives/la-xpm-2004-jan-25-me-hendon25-story.html https://yle.fi/a/3-5414315 https://www.ncbi.nlm.nih.gov/pmc/articles/PMC6038922/ https://www.terveyskirjasto.fi/dlk00247 https://www.terve.fi/artikkelit/75309-sukupuolitaudit-tietopaketti-ja-kuvat-sukupuolitaudeista https://www.sciencedirect.com/science/article/abs/pii/0021968155901399 https://civilrightstrail.com/attraction/tuskegee-institute/ https://www.learningforjustice.org/classroom-resources/texts/bill-clinton-apologizes-for-tuskegee-experiment https://www.nytimes.com/1972/07/26/archives/syphilis-victims-in-us-study-went-untreated-for-40-years-syphilis.html https://mielenihmeet.fi/tuskegee-koetta-ei-pitaisi-koskaan-unohtaa/#google_vignette

2 Tammi 54min

77. Historian kuuluisimmat ihmiskokeet osa 1 - Robbers Caven poikakoe

77. Historian kuuluisimmat ihmiskokeet osa 1 - Robbers Caven poikakoe

Piinan Kirouksen Historian kuuluisimmat ihmiskokeet - sarjan ensimmäisessä osassa käsitellään Robbers Cave puistossa vuonna 1954 suoritettua sosiaalipsykologista ihmiskoetta. Sosiaalipsykologi Muzafer Sherif halusi tutkia miten 11-vuotiaista pojista saataisiin ensin muodostettua kaksi mahdollisimman tiivistä ryhmää ja miten heidät sen jälkeen saataisiin vihaamaan toisiaan. Sherifin mukaan kokeessa käytettyä teoriaa voitaisiin soveltaa sellaisenaan kaikkiin maailman sosiaalisiin ryhmiin, meihin - ja niihin muihin. Podin tunnusmusiikki: Jukka Makkonen Lähteet: https://tutkimuskammio.wordpress.com/2012/05/15/robbers-cave-poikaleirikokeet/ https://www.youtube.com/watch?v=8PRuxMprSDQ https://sosiaalipsykologiaaa.blogspot.com/p/ryhmien-valiset-suhteet.html https://matkallamieleen.blogspot.com/2016/08/ps6-sosiaalipsykologian-perusteita_20.html https://en.wikipedia.org/wiki/Muzafer_Sherif https://prezi.com/gsobbs_dpm74/muzafer-sherif-poikaleirikoe/ https://www.bps.org.uk/psychologist/unknown-muzafer-sherif https://blogs.helsinki.fi/sosiaalinen-identiteetti/2020/11/19/sosiaalinen-identiteetti-ja-ryhmien-valiset-suhteet/ https://fi.reoveme.com/tunnetuimmat-sosiaalipsykologiset-kokeet-koskaan-suoritettu/ https://science.howstuffworks.com/innovation/scientific-experiments/10-outrageous-experiments-conducted-on-humans.htm https://mielenihmeet.fi/mallioppiminen-albert-banduran-mielenkiintoinen-teoria/ https://mielenihmeet.fi/pikku-albert-psykologian-kadonnut-lapsi/ https://www.bps.org.uk/psychologist/view-boys https://www.integratedsociopsychology.net/society/prejudice-discrimination/robbers-cave/

2 Tammi 55min

76. Torsotappaja Richard Cottingham

76. Torsotappaja Richard Cottingham

Vuonna 1979 palokunta sai hälytyksen Travel Inn hotelliin New Yorkin Time Squarella. Savun täyttämästä huoneesta 417 pelastajat löysivät kahden naisen päättömät ja kädettömät ruumiit. Viisi kuukautta myöhemmin siivooja Quality Inn hotellissa New Jerseyssä löysi alastoman naisen silvotun ruumiin hotellihuoneen sängyn alta. Sarjamurhaaja, jota mediassa alettiin kutsua nimellä Torsotappaja, oli vapaana ja saalisti seksityöläisiä nyt kahdessa eri osavaltiossa. Jakson tunnusmusiikki: Jukka Makkonen Lähteet: Netflix dokkari: https://www.netflix.com/fi/title/81405883?s=a&trkid=13747225&trg=wha&vlang=fi&clip=81619130 https://www.nydailynews.com/2021/05/02/justice-story-torso-killer-richard-cottingham-left-a-bloody-trail-of-victims-30-years-ago-and-the-body-count-is-still-rising/ https://www.the-sun.com/news/4322252/times-square-torso-killer-documentary-deedah-goodarzi-jennifer-weiss/ https://en.wikipedia.org/wiki/Richard_Cottingham#Murders https://www.rollingstone.com/culture/culture-features/torso-killer-richard-cottingham-murder-confessions-1295148/ https://www.netflix.com/tudum/articles/who-were-the-victims-of-the-times-square-killer https://people.com/times-square-killer-richard-cottingham-people-magazine-investigates-7969588 https://criminalminds.fandom.com/wiki/Richard_Cottingham#Background https://medium.com/@rupshabose/psychological-and-crime-scene-analysis-of-richard-cottingham-the-torso-killer-ef832942251 https://stmuscholars.org/new-yorks-biggest-police-manhunt-the-son-of-sam/ https://www.foxnews.com/us/torso-killer-richard-cottinghams-unheard-confession-revealed-doc-murdered-across-board https://medium.com/@rupshabose/psychological-and-crime-scene-analysis-of-richard-cottingham-the-torso-killer-ef832942251 https://allthatsinteresting.com/richard-cottingham https://www.sportskeeda.com/pop-culture/where-richard-cottingham-now-whereabouts-explored-ahead-very-scary-people-id https://www.sportskeeda.com/pop-culture/very-scary-people-id-who-alleged-victims-times-square-killer https://www.rollingstone.com/culture/culture-news/torso-killer-richard-cottingham-guilty-rape-murder-riane-cusick-1234641361/ https://medium.com/illumination-curated/no-humans-involved-nhi-the-dehumanization-of-black-people-8866a7122f97 https://www.oxygen.com/true-crime-buzz/netflixs-crime-scene-shows-how-nhi-helped-a-serial-killer https://medium.com/@pureromancebyadonis/richard-cottingham-the-torso-killer-668b62893f32 https://listverse.com/2019/04/26/10-horrific-facts-about-the-times-square-ripper/ https://www.the-sun.com/news/4322252/times-square-torso-killer-documentary-deedah-goodarzi-jennifer-weiss/ https://medium.com/@pureromancebyadonis/richard-cottingham-the-torso-killer-668b62893f32 https://ny.curbed.com/2019/4/25/18306448/times-square-new-york-peep-show-history https://www.nytimes.com/1984/05/31/nyregion/sex-business-in-times-square-said-to-decrease.html https://nypost.com/2021/12/28/crime-scene-reveals-true-depravity-of-times-square-killer/

2 Tammi 1h 1min

Suosittua kategoriassa True crime

jaljilla
maanantaimysteeri
i-dont-like-mondays
murhan-anatomia
piinan-kirous-2
palmujen-varjoissa
kurja-juttu
viimeinen-havainto
rss-paha-syntyi-pohjolassa
rss-jaljilla
hiljaisia-huutoja
rss-murhan-anatomia
rss-lopullinen
motiivina-mustasukkaisuus
rss-maanantaimysteeri-2
piinan-kirous
rss-palmujen-varjoissa
paha-syntyi-pohjolassa-bonuskausi
poissa
free-opa