Humanisti vastaa. Osa 6. Mikä on humanistisen tutkimuksen asema Suomessa, Jaakko Suominen?
Turun yliopisto30 Elo 2023

Humanisti vastaa. Osa 6. Mikä on humanistisen tutkimuksen asema Suomessa, Jaakko Suominen?

Turun yliopiston valtti olisi tuoda monitieteisyys diplomi-insinöörikoulutukseen kansainvälisten huippuyliopistojen tapaan. Humanisti vastaa -podcastissa Turun yliopiston humanistisen tiedekunnan dekaani, digitaalisen kulttuurin professori Jaakko Suominen muistuttaa, että Euroopan ja Yhdysvaltojen johtavissa teknillisissä yliopistoissa on vahvat humanistis-yhteiskuntatieteelliset sisällöt. Monitieteisyyttä pidetään diplomi-insinöörien osaamisen kannalta keskeisenä. Jaakko Suomisen mukaan huippuyliopistoissa nähdään, että ratkaistaessa suuria yhteiskunnallisia kysymyksiä asioiden taustat ja monimutkaisuus pitää tuntea. Tämä vaikuttaa esimerkiksi siihen, minkälaista teknologiaa kehitetään. Monitieteisessä Turun yliopistossa yhteistyötä tiedekuntarajojen yli tehdään jo, mutta ihmistieteellisen näkökulman tuominen vahvemmin tekniikan opintosisältöihin olisi etu verrattuna perinteiseen alan koulutukseen. Suomisen mukaan humanistisen tutkimuksen yleinen arvostus on Suomessa korkea. Hän tunnistaa kuitenkin uhan kyseenalaistaa kriittistä tutkimusta ja kiisteltyjä tutkimusaiheita ja korostaa sivistyksen tärkeyttä koko yhteiskunnan kannalta. Media- ja informaatioteknologian kulttuurihistoriaa tutkinut professori johtaa Suomen Akatemian rahoittamaa pelikulttuurien tutkimuksen huippuyksikköä, jossa Turun lisäksi ovat mukana Tampereen ja Jyväkylän yliopistot. Syyskuussa julkaistavassa Pajatsosta pöytätennikseen -teoksessaan tutkija käsittelee sotienvälisen Suomen pelejä ja pelikulttuuria. Hän yllättää paljastamalla, että 1918 joulumarkkinoille tuotiin useita vasta päättynyttä sisällissotaa käsitteleviä uutuuspelejä. Podcastissa Suominen kertoo myös, mitä ajatuksia Afrikan tähti -peli herättää ja miten kaupunkitilaa voisi tehdä viihtyisämmäksi pelillistämisen keinoin. Pikakysymyksissä humanistisen tiedekunnan dekaani saa valita, onko hänen sydäntään lähempänä hallinto vai opetus. Humanisti vastaa -podcastin toimittaa Turun yliopiston humanistisen tiedekunnan työelämäprofessori, toimittaja Riitta Monto. Podcastin tekstivastine: http://utu.fi/humanisti-vastaa

Jaksot(500)

Paivi Polo: Vaihdevuosien unihäiriöt ja niiden hoito

Paivi Polo: Vaihdevuosien unihäiriöt ja niiden hoito

Synnytys- ja naistentautiopin professori Päivi Polo piti professoriluentonsa 12.12.2018 otsikolla Vaihdevuosien unihäiriöt ja niiden hoito. Polon keskeisimmät tutkimusaiheet ovat menopaussiin liittyenuni, kognitio, autonomisen hermoston toiminta, elämänlaatu ja hormonikorvaushoito sekä raskauteen liittyen uni, mieliala, raskauspahoinvointi ja synnytyksen käynnistys.

14 Tammi 201913min

Elina Jaakkola: Palveluajattelu ja markkinoinnin murros

Elina Jaakkola: Palveluajattelu ja markkinoinnin murros

Markkinoinnin professori Elina Jaakkola piti professoriluentonsa 17.10.2018 otsikolla Palveluajattelu ja markkinoinnin murros. Jaakkolan keskeisimpiä tutkimusaiheita ovat asiakaskokemus, engagement, palveluinnovaatiot, arvonluonti, tietointensiivinen liiketoiminta ja palvelulogiikka.

12 Marras 201813min

Ilari Saaksjarvi - Elämän monimuotoisuus

Ilari Saaksjarvi - Elämän monimuotoisuus

Biodiversiteettitutkimuksen professori Ilari E. Sääksjärvi piti 17.10.2018 professoriluentonsa otsikolla Elämän monimuotoisuus. Sääksjärven keskeisimpiä tutkimusaiheita ovat Keskeisimmät tutkimusaiheet sademetsien monimuotoisuus, trooppisten hyönteisten monimuotoisuus, loispistiäisten taksonomia, systematiikka ja eliömaantiede sekä puutiaisten ekologia.

5 Marras 201814min

Pekka Määttä: Oikeustalot vähenevät. Miten käy oikeusturvan?

Pekka Määttä: Oikeustalot vähenevät. Miten käy oikeusturvan?

Oikeustieteellisen tiedekunnan työelämäprofessori Pekka Määttä piti työelämäprofessoriluentonsa 12.9.2018 otsikolla Oikeustalot vähenevät. Miten käy oikeusturvan? Määttä aloitti Turun yliopiston oikeustieteellisen tiedekunnan työelämäprofessorina tammikuussa 2017. Päätoimisesti Pekka Määttä työskentelee Kainuun käräjäoikeuden laamannina. Määtän tavoitteet työelämäprofessorikaudelle ovat vahvistaa yliopiston ja tuomioistuinlaitoksen vuoropuhelua, tukea prosessioikeuden opetusta ja tutkimusta sekä kehittää tuomarikoulutusta ja tuomioistuinten laatutyötä.

29 Loka 201814min

Taneli Lahti: Euroopan globaali painoarvo

Taneli Lahti: Euroopan globaali painoarvo

Turun kauppakorkeakoulun työelämäprofessori Taneli Lahti piti 12.9.2018 työelämäprofessoriluentonsa otsikolla Euroopan globaali painoarvo. Päätoimisesti Lahti työskentelee Elinkeinoelämän keskusliiton Brysselin toimiston johtajana. Lahden tavoitteena työelämäprofessorikaudelle on edistää kansainvälisten taloussuhteiden tutkimusta ja opetusta, erityisesti koskien Euroopan taloudellisen ja poliittisen integraation merkitystä Suomelle ja Itämeren alueelle, edesauttaa tietoisuutta EU:n ulkoisten taloussuhteiden näkymistä ja globaalien kehityskulkujen taloudellisista vaikutuksista, vaikuttaa kauppapolitiikan opintojen ja osaamisen kasvattamiseen ja vahvistaa Turun kauppakorkeakoulun eurooppalaisia yhteyksiä ja verkottumista.

22 Loka 201812min

Olli Kangas: Kokemuksia tutkimuksen ja politiikan kohtaamisesta perustulokokeilussa

Olli Kangas: Kokemuksia tutkimuksen ja politiikan kohtaamisesta perustulokokeilussa

Yhteiskuntatieteellisen tiedekunnan työelämäprofessori Olli Kangas piti professoriluentonsa 12.9.2018 otsikolla Inspiraatio, perspiraatio ja frustraatio. Kokemuksia tutkimuksen ja politiikan kohtaamisesta perustulokokeilussa. Kankaan tavoite työelämäprofessorikaudella on ohjata graduja ja väitöskirjoja, vetää Strategisen tutkimuksen Tasa-arvoinen yhteiskunta ohjelmaa, osallistua kotimaisiin ja kansainvälisiin tutkimushankkeisiin sekä hankkia tutkimusrahoitusta.

15 Loka 201818min

Ullamari Pesonen: Kuka kehittää lääkkeet tulevaisuudessa?

Ullamari Pesonen: Kuka kehittää lääkkeet tulevaisuudessa?

Farmakologian ja lääkekehityksen professori Ullamari Pesonen piti 16.5.2018 professoriluentonsa otsikolla Kuka kehittää lääkkeet tulevaisuudessa?. Pesosen keskeisimpiä tutkimusaiheita ovat Alzheimerin tauti ja aivojen aineenvaihdunta, tyypin 2 diabetes ja hermostonrappeumasairaudet, käytössä olevien tyypin 2 diabeteslääkkeiden vaikutukset aivoissa sekä metformiinin kaltaisesti vaikuttavien uusien lääkeaineiden seulonta.

8 Loka 201816min

Juha Lavapuro: Digitaalinen valta ja valtiosääntötutkimuksen tulevaisuus

Juha Lavapuro: Digitaalinen valta ja valtiosääntötutkimuksen tulevaisuus

Julkisoikeuden professori Juha Lavapuro piti 16.5.2018 professoriluentonsa otsikolla Digitaalinen valta ja valtiosääntötutkimuksen tulevaisuus. Juha Lavapuron tutkimusintressit ovat kohdistuneet erityisesti perus- ja ihmisoikeusiin sekä kansainvälistyvän valtiosääntöoikeuden yleisiin oppeihin ja perus- ja ihmisoikeuksien merkitykseen oikeudellisissa käytännöissä. Näitä kysymyksiä on tarkasteltu muun muassa teoksessa Juha Lavapuro: Uusi perustuslakikontrolli. Suomalainen lakimiesyhdistys, 2010.

1 Loka 201815min

Suosittua kategoriassa Koulutus

rss-murhan-anatomia
psykopodiaa-podcast
voi-hyvin-meditaatiot-2
psykologia
rss-narsisti
rss-duodecim-lehti
aamukahvilla
rss-vegaaneista-tykkaan
rss-lasnaolon-hetkia-mindfulness-tutuksi
rss-vapaudu-voimaasi
adhd-podi
rss-sisalto-kuntoon
puhutaan-koiraa
jari-sarasvuo-podcast
rss-paikoillenne-valmiit-laakikseen
rss-tripsteri
rss-laadukasta-ensihoitoa
rss-koira-haudattuna
uskonnon-pitka-oppimaara
rss-keskeneraiset-aidit