Humanisti vastaa. Osa 7. Miksi et yllättynyt Venäjän hyökkäyksestä Ukrainaan, Pertti Grönholm?
Turun yliopisto26 Syys 2023

Humanisti vastaa. Osa 7. Miksi et yllättynyt Venäjän hyökkäyksestä Ukrainaan, Pertti Grönholm?

Leninin patsas ja muut kiistellyt muistomerkit voivat jatkaa elämäänsä museoissa Yleisen historian dosentti, yliopisto-opettaja Pertti Grönholm Turun yliopistosta sanoo, että Leninin patsaan poisto Turun keskustasta oli oikea ratkaisu. Humanisti vastaa -podcastissa hän toteaa sen kertovan, mille puolelle sijoitumme Venäjän aiheuttamissa konflikteissa. Pertti Grönholmin mielestä uusi asenne neuvostovallan lahjoittamiin muistomerkkeihin osoittaa, että olemme itseämme kunnioittava kansakunta. Hän ei ota vahvaa kantaa siihen, pitäisikö myös Tapaaminen Turussa 1812 -teos siirtää pois keskustasta. Hän muistuttaa, että pronssiveistoksen taustalla on Putinin politiikka; kun keisarien patsaita sijoitettiin eri puolille Venäjää, myös Turkuun tarjottiin 2012 ensin pelkkää Aleksanteria. Venäläisten rahoittamana Turun kaupungin yhteistilauksena Aurajokirannassa patsastelevat nyt yhdessä keisari Aleksanteri I ja Ruotsin kruununprinssi Kaarle Juhana. Nykyisin hahmot verhotaan sodanvastaisissa mielenilmauksissa usein Ukrainan värein. Pertti Grönholm ei yllättynyt Venäjän hyökkäyksestä Ukrainaan. Hänen mielestään verilöyly vain osoitti, millaisia riskejä Putin lähipiireineen oli valmis ottamaan. Suurempana yllätyksenä hän piti Krimin kaappausta ja Donbassin alueen sodan aloitusta 2014, vaikka pronssisoturikiista 2007 Virossa ja Georgian sota 2008 antoivat osviittaa Venäjän toimista suurvalta-asemansa palauttamiseksi. Turun yliopistossa myös Puhuvat koneet -tutkimusryhmää johtanut Grönholm kertoo podcastissa, miksi ihmisäänen ja puheen jäljittely koneiden ja ohjelmoinnin avulla on humanistejakin kiinnostava ilmiö. Chat GPT:stä tutkija korostaa, ettei kyse ole tietoa tuottavasta tekoälystä. Luotettavan tiedon sijasta GPT saattaa keksiä olemattomia dokumentteja, mutta kielimallina se voi olla kirjoittajalle mielekäs sparraaja. Populaarikulttuurinkin tutkijana työskentelevä Grönholm saa pikakysymyksissä valita, ovatko Euroviisut yhdentymisen juhlaa vai ihanteiden kamppailua ja miellyttääkö korvaa enemmän synteettinen vai luonnonääni. Humanisti vastaa -podcastin toimittaa Turun yliopiston humanistisen tiedekunnan työelämäprofessori, toimittaja Riitta Monto. Podcastin tuottaa Turun yliopisto. Podcastin tekstivastine: https://www.utu.fi/fi/ajankohtaista/podcast/humanisti-vastaa

Jaksot(500)

Supporting International Student Integration | Finn-ish: Tales of Integration | Colours of UniTurku

Supporting International Student Integration | Finn-ish: Tales of Integration | Colours of UniTurku

Let's explore how how International House Turku plays in supporting international students and families as they integrate into Finnish society. Guest: Jonathan Murphy – Project Coordinator at International House Turku. Guest: Junior Perri – Project Architect at Ark Brut Oy, with several years of experience in using International House Tuku’s services. Host & Managed by: Junaid Raza, a Master's degree student in Health Technology at the University of Turku: https://www.utu.fi/en/study-at-utu/utu-ambassadors/junaid Managed by: Mahnoor Mahnoor, a Master's degree student in Biomedical Imaging at the University of Turku: https://www.utu.fi/en/study-at-utu/utu-ambassadors/mahnoor Useful links: > Podcast website: https://www.utu.fi/en/study-at-utu/colours-of-uniturku-podcast/International-house-turku > International House Turku: https://ihturku.fi/ > International House Turku Podcast on Spotify: https://open.spotify.com/show/0upTndrlGm4XTXUZKnc5dy?si=cabf54fa79b14395

15 Tammi 40min

Tiedelinja: Onko tekoäly suuri mahdollisuus vai kohtalokas virhe?

Tiedelinja: Onko tekoäly suuri mahdollisuus vai kohtalokas virhe?

Mitkä ovat tutkijoidemme suurimmat toiveet ja pahimmat pelot tekoälyn suhteen? Miten tekoäly muuttaa arkeamme, työelämää ja koulutusta? Data-analytiikan professori Filip Ginter ja vararehtori Tapio Salakoski keskustelevat tekoälystä ja sen mahdollisuudesta muuttaa maailmaa. Podcastin tekstivastine: https://www.utu.fi/fi/ajankohtaista/tiedelinja

14 Tammi 56min

Aallonharjalle: Varsinais-Suomen pyhät paikat

Aallonharjalle: Varsinais-Suomen pyhät paikat

Pyhiä paikkoja on tutkittu Suomessa perinteisesti muinaisuskon jäänteinä ja niiden avulla on pyritty saamaan selvää suomalaisten esikristillisistä uskomuksista. Monien mielissä pyhät paikat liittyvätkin varmasti kauas historian hämäriin, vaikka todellisuudessa ne olivat tärkeä ja elävä osa kansanperinnettä aina 1900-luvun alkuun asti. Jaksossa väitöskirjassansa varsinaissuomalaisia pyhiä paikkoja tutkinut ja kartoittanut folkloristi John Björkman kertoo, millainen merkitys pyhillä paikoilla oli 1800-luvun maalaisyhteisöille. Häntä haastattelee Suomen historian väitöskirjatutkija Sakari Salokannel. Podcastin tekstivastine: https://sites.utu.fi/aallonharjalle/podcast/

13 Tammi 27min

Vau, mikä vaikutus!: Minkälaisia resursseja yliopistojen vaikuttavuustoimet vaativat?

Vau, mikä vaikutus!: Minkälaisia resursseja yliopistojen vaikuttavuustoimet vaativat?

Tässä jaksossa Lauran ja Outin vieraana on professori, Aalto yliopiston rehtori sekä Unifin puheenjohtaja Ilkka Niemelä. Hänen kanssaan keskustellaan yliopistojen roolista vaikuttajina. Vaikutu tutkimuksen vaikuttavuudesta yhdessä Lauran ja Outin kanssa. Turun yliopiston Vau, mikä vaikutus! -podcast-sarjassa käsitellään tutkimuksen vaikuttavuutta useista eri näkökulmista useiden eri henkilöiden kertomana. Kuuntele SoundCloudissa, Apple Podcastsissa tai Spotifyssa! Lisämateriaalia löydät Turun yliopiston Avoimen tieteen kiihdyttämön Instagram-tililtä @‌utu_openscience ja ajankohtaisia aiheita X-tililtä @‌UTU_openscience Tekstivastine: http://utu.fi/vaumikavaikutus

13 Tammi 27min

ReConnect China - Research Security in Research Cooperation with China

ReConnect China - Research Security in Research Cooperation with China

The results of a survey on research security in collaborations between Austria and China reveal a fundamental lack of knowledge—not only about key terms related to research security but also about the current policy strategies and recommendations shaping EU-China research partnerships. In this episode, the authors of the report, Gábor Szüdi and Philipp Brugner, discuss the urgent need for support measures to assess security risks when engaging with potential Chinese partners, including considerations around dual-use aspects. Link to the Policy Brief “Knowledge and Perception of Research Security” Gábor Szüdi and Philipp Brugner are researchers and project managers at the Centre for Social Innovation (ZSI) in Vienna, Austria. The podcast is hosted by Dr Outi Luova from the Center for East Asian Studies, University of Turku, Finland. Documents mentioned in the podcast: Council recommendation on enhancing research security (https://data.consilium.europa.eu/doc/document/ST-9097-2024-REV-1/en/pdf) Tackling R&I foreign interference (https://op.europa.eu/en/publication-detail/-/publication/3faf52e8-79a2-11ec-9136-01aa75ed71a1/language-en) Communication on economic security strategy (https://eur-lex.europa.eu/legal-content/EN/TXT/PDF/?uri=CELEX:52023JC0020) Transcript: https://www.utu.fi/fi/ajankohtaista/podcast/reconnect

7 Tammi 29min

Hyvin hoidettu!: Keitä ovat nuoret hoivaajat?

Hyvin hoidettu!: Keitä ovat nuoret hoivaajat?

Hyvin hoidettu! -podcastin neljännessä jaksossa keskusteltiin nuorista hoivaajista sekä siitä, keitä he ovat ja mitä he tekevät. Lisäksi pohdittiin, minkälaisia seuraamuksia hoivavastuusta voi olla lapselle tai nuorelle. Vieraina jaksossa olivat Turun yliopiston hoitotieteen laitoksen professori Katja Joronen sekä väitöskirjatutkija Ella Eronen-Levonen. Jaksoa juonsi väitöskirjatutkija Jaana Lojander.

30 Joulu 202428min

ReConnect China - Unpacking China's COVID-19 Aid Diplomacy: Implications for Global Health

ReConnect China - Unpacking China's COVID-19 Aid Diplomacy: Implications for Global Health

In this episode of the Reconnect China podcast, Hermann Aubié, Senior Researcher at the University of Turku, delves into China's COVID-19 aid diplomacy in Europe. Aubié explores the fragmented nature of China's global donation campaign, highlighting the roles of both state actors and private donors like the Jack Ma Foundation. He discusses the geopolitical motivations behind these aid efforts, the discrepancies between Beijing's narrative and the data, and the implications for global health governance. This engaging conversation sheds light on how China's aid reshaped EU perceptions and prompted lessons for future pandemic responses. Transcript: https://www.utu.fi/fi/ajankohtaista/podcast/reconnect

20 Joulu 202421min

Navigating Finland Through Language | Finn-ish: Tales of Integration | Colours of UniTurku

Navigating Finland Through Language | Finn-ish: Tales of Integration | Colours of UniTurku

Let's explore how learning Finnish can be a game-changer for international students, helping them connect, adapt, and thrive in Finnish society! Guest: Emilia Hongisto – A Finnish language teacher at the University of Turku. Guest: Noémie Hueber – Founder of Radio Turku, with a 5-year journey of learning Finnish Host: Hilyah Audah, a doctoral researcher in clinical research at the University of Turku Managed by: Junaid Raza, a Master's degree student in Health Technology at the University of Turku: https://www.utu.fi/en/study-at-utu/utu-ambassadors/junaid Managed by: Mahnoor Mahnoor, a Master's degree student in Biomedical Imaging at the University of Turku: https://www.utu.fi/en/study-at-utu/utu-ambassadors/mahnoor Useful links: > Learn Finnish with the University of Turku: https://www.utu.fi/en/university/learn-finnish-with-us > OSUS Research & Development Centre: https://www.utu.fi/en/university/centre-for-language-and-communication-studies/research-and-development/osus > Radio Turku on Instagram: @radioturku and on YouTube: https://www.youtube.com/@radioturku > What's Next Finland? on YouTube: https://youtu.be/RwZ4N8y-nnU?si=18LAeITEG7ygYrTh

18 Joulu 202430min

Suosittua kategoriassa Koulutus

rss-murhan-anatomia
psykopodiaa-podcast
voi-hyvin-meditaatiot-2
psykologia
rss-narsisti
aamukahvilla
rss-duodecim-lehti
jari-sarasvuo-podcast
rss-vegaaneista-tykkaan
rss-uskonto-on-tylsaa
rss-lasnaolon-hetkia-mindfulness-tutuksi
rss-turun-yliopisto
leikitaanko-laakaria
adhd-podi
mielipaivakirja
rss-paikoillenne-valmiit-laakikseen
rss-tripsteri
rss-metropolia-ammattikorkeakoulu
rss-sisalto-kuntoon
rss-luonnollinen-synnytys-podcast