#71 Amiksesta lääkikseen | Vieraanpurussa fysioterapeutti Joni Hautala

#71 Amiksesta lääkikseen | Vieraanpurussa fysioterapeutti Joni Hautala

Sanellaan sanelua…

Tässä jaksossa meillä oli vieraana fysioterapeutti Joni Hautala. Joni opiskelee tällä hetkellä toista vuotta Tampereen lääkiksessä ja hän jakaa ainutlaatuisen tarinansa siitä miten hän päätyi alunperin datanomista fysioterapeutiksi ja siitä mutkien kautta lopulta lääkikseen.

Keskustelemme Jonin urheilutempauksista, fysioterapiasta sekä Jonin ainutlaatuisesta matkastaan lääkikseen. Joni myös avaa hakuprosessiaan lääkikseen ja miten hän on hakuprosessin aikana tasapainottanut työn ja opiskelun.

Keskustelussa käsiteltiin lisäksi oman tien löytämistä, pääsykokeiden paineiden ja epävarmuuden sietämistä, sekä mitä voi oppia vastoinkäymisistä. Joni toimii nykyään opintojen ohessa lisäksi MaFy-valmentajana ja on jo ehtinyt aloittaa väitöskirjaprojektiaan. Hän jakaa parhaat neuvonsa ja vinkkinsä siitä mitä lääkishakuprosessissa kannattaa ottaa huomioon mikäli lääketiede kiinnostaa. Joni avaa lisäksi PBL-opetusmenetelmän vaikutuksia opiskeluun ja sen tuomia haasteita ja mahdollisuuksia Tampereen lääkiksessä.

Valtava kiitos Jonille inspiroivasta keskustelusta ja esimerkin näyttämisestä siitä mitä voi pitkäjänteisellä työllä saavuttaa!


KEYWORDS

fysioterapia, lääkikseen hakeminen, urheilu, liikunta, itsensä ylittäminen, haasteet, opiskelut, potilaat, fysioterapeutti, lääkärikoulutus, kävelyhaaste, inspiraatio, opiskelu, pääsykoe, kilpailu, opiskelutekniikat, PBL, lääketiede, opiskelustrategiat, stressi, motivaatio, alavaihto, klinikka, tutkimustyö, väitöskirja, suoravastaanotto, lääkärin ja fysioterapeutin yhteistyö, liikunta, pääsykokeet, kamppailulajit, bjj


TIMESTAMPS

(00:00:00) Esittely

(00:03:02) Urheilu ja kamppailulajit

(00:11:13) Inspiraatio lääketieteeseen ja fysioterapiaan

(00:17:13) Jonin polku opintoihin

(00:21:41) Fysioterapian monipuolisuus

(00:27:08) Hakuprosessi lääkikseen

(00:33:07) Reflektointi ja oppiminen

(00:36:21) Hakuprosessi ja opiskelun rytmitys

(00:40:21) Kilpailuasetelma ja paineet pääsykokeessa

(00:44:14) Epätoivon hetket ja uudelleen yrittäminen

(00:49:13) Sähköinen pääsykoe ja sen vaikutukset

(00:57:03) Pääsykoe ja siihen valmistautuminen

(00:58:20) Tulosten odottaminen ja kuuleminen

(01:01:24) Itsensä ylittäminen ja haasteet

(01:05:49) Miksi Tampereen lääkis?

(01:07:45) Problem Based Learning (PBL) opetusmenetelmänä Tampereella

(01:12:17) Arvosanattomuus

(01:14:47) Anatomian Opiskelu fyssaripohjalla

(01:17:17) Klinikka- ja teoriavaiheiden erot

(01:19:14) Tutkimustyön ja väitöskirjan aloittaminen lääkiksen opintojen ohessa

(01:21:03) Työelämä ja opiskelu samanaikaisesti

(01:25:11) KONSULTAATIOT

(01:25:20) Fysioterapeutin nimikkeet

(01:26:47) Suoravastaanotto fysioterapiassa

(01:32:16) Lääkärin ja fysioterapeutin yhteistyö

(01:35:42) Neuvonta ja kuntoutust

(01:41:56) Vinkit MaFy-valmentajalta: Hakeminen ja opiskelustrategiat

(01:45:05) Liikunnan ilo ja säännöllisyys

(01:47:09) Tulevaisuuden haasteet ja tavoitteet

(01:47:44) Dr. Bänger


Jaksot(116)

#99 Vieraanpurussa Joel Naukkarinen | Soudun maailmanmestarin, lääkärin ja tutkijan uskomaton tarina!

#99 Vieraanpurussa Joel Naukkarinen | Soudun maailmanmestarin, lääkärin ja tutkijan uskomaton tarina!

Sanellaan sanelua…Miten yhdistetään lääkäriys, huippu-urheilu ja tutkijan ura – ilman että palaa loppuun?Tässä jaksossa sukellamme lääkärin, väitöskirjatutkijan ja moninkertaisen soudun maailmanmestarin Joel Naukkarisen poikkeukselliseen tarinaan. Miten maatilan poika päätyi rakentamaan itselleen alppimajan ja valmennuskeskuksen Kouvolaan, rikkomaan yli 10 maailmanennätystä sisäsoudussa ja selviämään ylikunnosta lääkisopintojen aikana?Joel kertoo, miten hän yhdisti lääkiksen ja olympiatason kilpaurheilun, millaisia vastoinkäymisiä hän kohtasi perfektionismin ja ylikuormituksen kanssa – ja miten hän lopulta oppi päästämään irti.🧠 Puhumme muun muassa:Miten syntyy poikkeusyksilö ja miten löytää oma polkuLääkiksen suorittamisesta yhdeksässä vuodessa urheilun ehdoillaPerfektionismistä ja sen kääntöpuolistaPalautumisesta, ylikunnosta ja stressin fysiologiastaMiltä tuntuu elää 4000 metrin korkeudessa omassa alppimajassaSoutulajien eroista, taktiikoista ja Los Angles 2028 olympialaisistaMikä merkitys tiimillä on yksilölajissa – Joel Naukkarisen “F1-talli”Tavoitteiden asettamisesta ja niiden saavuttamisestaKaksoisurasta ja vastapainon merkityksestäAivotutkimuksesta ja Joelin omista keksijäprojekteistaVirheiden nollauksesta ja taitojen opettelustaMotivaation merkityksestä ja motivaatiopäiväkirjasta työkalunaSekä paljosta muusta!Tämä jakso on kaikille, jotka tavoittelevat paljon elämän kaikilla osa-alueilla – ja haluavat tehdä sen kestävästi!Seuraa Joel Naukkarisen @rowingfinn matkaa:📲 https://www.instagram.com/rowingfinn/ 🌐 https://rowingfinn.fi/ (00:00) Esittely ja taustat(04:17) Tiimityö ja valmennuskuviot – Voittajatiimin rakentaminen(06:23) Lapsuuden urheilutaustoista soudun pariin(14:36) Mutkien kautta lääketieteen pariin(16:30) Urheilun ja lääketieteen yhdistäminen(39:23) Perfektionismi, vahvuus vai heikkous ja miten sen kanssa oppia elämään?(44:21) Priorisointi täydellisyyden tavoittelun antidoottina?(51:50) Stressi ja sen vaikutukset(57:05) Valmennuskeskus ja datan hyödyntäminen(01:02:55) Tohtorikoulutus, aivotutkimus ja sen sovellukset urheilussa(01:07:56) Flow-tila ja keskittyminen(01:13:09) Vireystilan ja keskittymisen harjoittelu(01:18:24) Suoritusten pilkkominen ja läsnäolo(01:25:55) Luovuus ja keskittymiskyky tylsyyden kautta(01:32:55) Palautuminen ja vastapainon merkitys(01:38:12) Kaksoisura: vahvuus vai hidaste?(01:42:46) Virheiden käsittely urheilussa(01:48:01) Nollaamisen ja keskittymisen taito(01:56:53) Neuromodulaatiomenetelmät urheilussa(02:05:55) Urheilun ja hermoston yhteys(02:07:21) Los Angeles 2028 – Tavoitteiden rohkea asettaminen(02:13:32) Elämän merkityksellisyys urheilun ulkopuolella(02:22:19) Vinkkejä vaativaan arkeen(02:31:48) Lääkärikonsultaatiot LKONS(02:36:50) Neuvoja kunnianhimoisille nuorille(02:38:07) Dr. Bänger(Not medical advice)Laita meille kysymyksiä! ⬇️📧💬sanelunpurku@gmail.comVOIT KUUNNELLA TAI SEURATA SANELUNPURKUA MYÖS TÄÄLTÄ:🔸 Spotify: https://open.spotify.com/show/2wWx4V0x8Qi2d7dRcJDVPK🔸 Apple Podcasts: https://podcasts.apple.com/fi/podcast/sanelunpurku-podcast/id1760544910🔸 Instagram: https://instagram.com/sanelunpurku🔸 Facebook: https://facebook.com/profile.php?id=61562350337091🔸 Twitter/X: https://x.com/sanelunpurku

28 Heinä 2h 42min

#98 Miksi fiksut ihmiset tekevät tyhmiä terveysvalintoja?

#98 Miksi fiksut ihmiset tekevät tyhmiä terveysvalintoja?

Sanellaan sanelua…Keskustelussa sukellamme kognitiivisen dissonanssin hämmentävään maailmaan, erityisesti henkilökohtaisten terveyspäätösten osalta. Liity seuraamme, kun pohdimme, miksi fiksutkin ihmiset tekevät usein vähemmän optimaalisia terveysvalintoja, vaikka tietävät paremmin.(Not medical advice)Laita meille kysymyksiä! ⬇️📧💬sanelunpurku@gmail.comVOIT KUUNNELLA TAI SEURATA SANELUNPURKUA MYÖS TÄÄLTÄ:🔸 Spotify: https://open.spotify.com/show/2wWx4V0x8Qi2d7dRcJDVPK🔸 Apple Podcasts: https://podcasts.apple.com/fi/podcast/sanelunpurku-podcast/id1760544910🔸 Instagram: https://instagram.com/sanelunpurku🔸 Facebook: https://facebook.com/profile.php?id=61562350337091🔸 Twitter/X: https://x.com/sanelunpurku

21 Heinä 52min

#97 Juosten läpi lääkiksen! | Vieraanpurussa Eero Heinonen – Juoksija ja Lääkäri

#97 Juosten läpi lääkiksen! | Vieraanpurussa Eero Heinonen – Juoksija ja Lääkäri

Sanellaan sanelua…Vieraana vastavalmistunut lääkäri, suunnistaja sekä yleisurheilija Eero Heinonen. Miten huippu-urheilun ja lääkisopintojen yhdistäminen onnistuu? Keskustelemme muun muassa suunnistuksesta ja juoksemisesta, ajanhallinnasta, omannäköisen ja onnellisen elämän elämisestä, vastapainon merkityksestä ja paljosta muusta!👟 Ota lisäksi talteen Eeron juoksuvinkit omalle lenkkipolulle! Seuraa Eero Heinosen upeaa matkaa urheiljana ja lääkärinä:📲 https://www.instagram.com/eeroheinonen/ (00:00) Eero Heinonen: Urheilija ja Lääkäri(06:17) Suunnistuksen harjoittelu ja säännöt(11:59) Teknologian vaikutus suunnistukseen(17:50) Suunnistuksen eri lajit ja matkat(23:23) Opiskelun ja urheilun yhdistäminen(26:11) Urheilun opit opiskelussa ja työssä(28:40) Ajan priorisointi urheilun ja opiskelun välillä(30:35) Itsensä valmentaminen: edut ja haasteet(32:01) Urheilun ja lääkärin työn tasapaino(36:45) Kaksi identiteettiä: urheilija ja lääkäri(39:19) Harjoittelun kehitys lääkiksen aikana(46:21) Juoksun mielentila(48:58) Radalla VS metsässä juokseminen(51:26) Harjoitusviikko ja treenimäärät(55:40) Korkeanpaikan harjoittelu(58:31) Suunnistuksen eri lajimuodot(01:01:30) Liikuntalääketiede ja Urheilijan Haasteet(01:08:48) Välivuosi(01:10:56) Juoksuharjoittelun toteuttaminen(01:13:08) Yleisurheilun ja suunnistuksen vertailu(01:14:42) Optimaaliset juoksuolosuhteet(01:15:58) Kilpailun luonne ja psykologiset pelit(01:20:55) Merkitykselliset saavutukset urheilussa ja elämässä(01:28:50) Lääkärikonsultaatiot LKONS(01:30:13) Motivaatio ja Tavoitteet(01:31:18) Juoksuharrastuksen aloittaminen(01:32:17) Eeron juoksuvinkit(01:36:00) Juoksukenkien valitseminen(01:37:11) Juoksutekniikan kehittäminen(01:39:22) Dr. Bänger(Not medical advice)Laita meille kysymyksiä! ⬇️📧💬sanelunpurku@gmail.comVOIT KUUNNELLA TAI SEURATA SANELUNPURKUA MYÖS TÄÄLTÄ:🔸 Spotify: https://open.spotify.com/show/2wWx4V0x8Qi2d7dRcJDVPK🔸 Apple Podcasts: https://podcasts.apple.com/fi/podcast/sanelunpurku-podcast/id1760544910🔸 Instagram: https://instagram.com/sanelunpurku🔸 Facebook: https://facebook.com/profile.php?id=61562350337091🔸 Twitter/X: https://x.com/sanelunpurku

14 Heinä 1h 41min

#96 Tekoäly syrjäytti Sanelunpurkajat!

#96 Tekoäly syrjäytti Sanelunpurkajat!

Sanellaan sanelua…Keskustelemme tekoälyn vaikutuksista terveydenhuoltoon ja työelämään. Syrjäyttääkö AI myös lääkäreiden tai muiden terveydenhuollon ammattilaisten työpaikkoja vai tuleeko se tehostamaan terveydenhuoltoa? Mikä on ihmiskontaktin merkitys terveydenhuollossa ja onko ihmisten luotto terveydenhuoltoon järkkynyt? (02:44) Tulevaisuuden työelämä ja tekoälyn rooli(05:31) Terveydenhuollon haasteet ja tekoälyn mahdollisuudet(08:50) Ihmiskontakti ja tekoälyn rajoitukset(11:28) Tulevaisuuden terveydenhuolto ja teknologian kehitys(14:37) Yhteiskunnalliset haasteet ja luottamus terveydenhuoltoon(20:40) Tulevaisuuden työpaikat ja ammatit(23:27) Kysymyksiä tekoälyn ja työn tulevaisuudesta(26:33) Viimeiset pohdinnat ja viikon Dr. Bänger(Not medical advice)Laita meille kysymyksiä! ⬇️📧💬sanelunpurku@gmail.comVOIT KUUNNELLA TAI SEURATA SANELUNPURKUA MYÖS TÄÄLTÄ:🔸 Spotify: https://open.spotify.com/show/2wWx4V0x8Qi2d7dRcJDVPK🔸 Apple Podcasts: https://podcasts.apple.com/fi/podcast/sanelunpurku-podcast/id1760544910🔸 Instagram: https://instagram.com/sanelunpurku🔸 Facebook: https://facebook.com/profile.php?id=61562350337091🔸 Twitter/X: https://x.com/sanelunpurku

7 Heinä 43min

#95 Ikeafikaatio – Terveysvaikuttamisen salainen ase!

#95 Ikeafikaatio – Terveysvaikuttamisen salainen ase!

Sanellaan sanelua…Tarinoilla on valtava voima! Myös terveyteen vaikuttavat tarinat. Keskustelussa käsittelimme tiedon yksinkertaistamista, kansankielistämisen tärkeyttä lääketieteessä, “Ikeafikaatiota” tiedon paketoimisessa, lastenohjelmien roolia terveyskasvatuksessa, populaarikulttuurin vaikutusta nuoriin, pitkän aikavälin investointeja terveyteen, koulutuksen merkitystä terveyskasvatuksessa, sukupolvien välistä oppimista sekä liikunnan ja terveellisten elämäntapojen edistämistä.(00:00) Voittajan aamu(02:46) Oppimisen yksinkertaistaminen(05:38) Ikeafikaatio ja kansankielistämisen merkitys(08:36) Väärän tiedon torjuminen(11:28) Lastenohjelmat ja kulttuurinen vaikutus(14:30) Ikeafikaation mahdollisuudet terveysviestinnässä(17:37) Moniulotteinen terveys ja tiedon yksinkertaistaminen(19:31) Sosiaalisen median rooli terveysviestinnässä(21:05) Tiedon jakaminen ja tarinankerronta(24:29) Koulutuksen merkitys terveydessä(28:29) Liikunnan ja terveellisten elämäntapojen edistäminen(32:35) Pitkän aikavälin investoinnit kansanterveyteen(37:17) Kansanterveyden tulevaisuus ja sukupolvien välinen oppiminen(Not medical advice)Laita meille kysymyksiä! ⬇️📧💬sanelunpurku@gmail.comVOIT KUUNNELLA TAI SEURATA SANELUNPURKUA MYÖS TÄÄLTÄ:🔸 Spotify: https://open.spotify.com/show/2wWx4V0x8Qi2d7dRcJDVPK🔸 Apple Podcasts: https://podcasts.apple.com/fi/podcast/sanelunpurku-podcast/id1760544910🔸 Instagram: https://instagram.com/sanelunpurku🔸 Facebook: https://facebook.com/profile.php?id=61562350337091🔸 Twitter/X: https://x.com/sanelunpurku

30 Kesä 40min

#94 | 7 asiaa, joita lääkis ei opettanut – mutta työelämä pakotti oppimaan

#94 | 7 asiaa, joita lääkis ei opettanut – mutta työelämä pakotti oppimaan

Sanellaan sanelua…Opitaanko lääkärin tärkeimmät taidot vasta työelämässä? Tässä jaksossa pureudumme siihen, mitä lääkis jätti opettamatta – ja mitä arki lääkärinä on sittenkin opettanut. Puhumme potilaskohtaamisista, tunteiden käsittelystä, ajanhallinnan haasteista ja siitä, miten virheistä selvitään tai niihin kompastutaan. Ja kyllä, myös tulostimet mainitaan.Jos olet lääkisopiskelija, nuori lääkäri tai muuten kiinnostunut lääkäriarjesta kulissien takana – tämä jakso on juuri sinulle.(00:00) Aamun motivaatiopuhe(02:08) Lääkis ei valmistanut tähän...(02:57) Tulostimet ja muut teknologian ihmeet(06:44) Ihmisten kohtaaminen ja kommunikointitaidot(13:48) Simulaatiot ja käytännön harjoittelu(15:31) Asiakaspalvelutaidot(18:20) Vuorovaikutustaidot(19:43) Ajanhallinta(21:56) Oman toimintamallin löytäminen(23:48) Oppiminen matkimalla(26:10) Tunteiden käsittely lääkärin työssä(28:14) Virheiden käsittely ja oppiminen(35:55) Henkinen kestävyys(38:35) Vertaistuen merkitys(39:37) Virheiden hyväksyminen ja niistä oppiminen(42:53) Akatemiaa vai käytäntöä varten?(47:52) Akutologian käytännönläheisyys(51:47) Dr. Bänger(Not medical advice)Laita meille kysymyksiä! ⬇️📧💬sanelunpurku@gmail.comVOIT KUUNNELLA TAI SEURATA SANELUNPURKUA MYÖS TÄÄLTÄ:🔸 Spotify: https://open.spotify.com/show/2wWx4V0x8Qi2d7dRcJDVPK🔸 Apple Podcasts: https://podcasts.apple.com/fi/podcast/sanelunpurku-podcast/id1760544910🔸 Instagram: https://instagram.com/sanelunpurku🔸 Facebook: https://facebook.com/profile.php?id=61562350337091🔸 Twitter/X: https://x.com/sanelunpurku

23 Kesä 52min

#93 What Is Even a Good Podcast? | Sanelunpurun Podcastsuositukset (Podception)

#93 What Is Even a Good Podcast? | Sanelunpurun Podcastsuositukset (Podception)

Sanellaan sanelua…Tässä jaksossa Ossi & Chris keskustelevat omista suosikkipodcasteistaan ja pohtivat mitä ovat long form contentin vahvuudet nopeatempoisempaan mediaan verrattuna. Kasa muiden podien suosituksia. Ehkä hieman meta, but hey - eikös siitä hyvä podcastjakso ole tehty?(Not medical advice)VOIT KUUNNELLA TAI SEURATA SANELUNPURKUA MYÖS TÄÄLTÄ:🔸 Spotify: https://open.spotify.com/show/2wWx4V0x8Qi2d7dRcJDVPK🔸 Apple Podcasts: https://podcasts.apple.com/fi/podcast/sanelunpurku-podcast/id1760544910🔸 Instagram: https://instagram.com/sanelunpurku🔸 Facebook: https://facebook.com/profile.php?id=61562350337091🔸 Twitter/X: https://x.com/sanelunpurku

16 Kesä 27min

#92 Päivässä 52 potilasta!? | Hoidetaanko Euroopassa potilaita tehokkaammin kuin Suomessa?

#92 Päivässä 52 potilasta!? | Hoidetaanko Euroopassa potilaita tehokkaammin kuin Suomessa?

Sanellaan sanelua...Hesarissa oli vastikään pari mielipidekirjoitusta joissa verrattiin eurooppalaisia ja suomalaisia lääkäreitä ja heidän potilasmääriään. Ollaanko Suomessa tehottomia muihin maihin verrattuna? Miten tehokkuutta mitataan? Pyritäänkö hoitamaan numeroita vai ihmisiä? Miten lääkärin työtä tulisi todella tehostaa?(Not medical advice)VOIT KUUNNELLA TAI SEURATA SANELUNPURKUA MYÖS TÄÄLTÄ:🔸 Spotify: https://open.spotify.com/show/2wWx4V0x8Qi2d7dRcJDVPK🔸 Apple Podcasts: https://podcasts.apple.com/fi/podcast/sanelunpurku-podcast/id1760544910🔸 Instagram: https://instagram.com/sanelunpurku🔸 Facebook: https://facebook.com/profile.php?id=61562350337091🔸 Twitter/X: https://x.com/sanelunpurku

9 Kesä 29min

Suosittua kategoriassa Terveys ja hyvinvointi

unicast
tiedenaiset-podcast
voi-hyvin-meditaatiot-2
rss-pitaisko-erota
psykopodiaa-podcast
junnut-pelissa
meditaatiot-suomeksi
vakeva-elama-viisaampi-mieli-vahvempi-keho
terapiassa
selvin-pain
fitnessvastaanotto
paritellen
selviytyjat-tarinoita-elamasta
rss-kuumilla-aalloilla
rss-rentoudu-podcast-rentoutumiseen-hanna-viljanmaa
hippokrateen-vastaanotolla
rss-nautinto
rss-en-saa-unta
rss-uplevel-by-sonja-hannus
rss-sanelunpurku-podcast