OlympiaCastin vieraina Lasse Kukkonen ja Eero Mikkelä – hyvässä joukkueessa on yhteistä huumoria ja tilaa olla oma itsensä

Tällä viikolla OlympiaCastin vieraana on Joni Mäki. Ryminällä ison yleisön tietoisuuteen menneenä talvena noussut vaasalaislähtöinen maastohiihtäjä on yksi suomalaisista jokerikorteista matkalla kohti Pekingin olympialaisia. Joni Mäki nousi suuren suomalaisen hiihtoyleisön tietoisuuteen ryminällä menneenä talvena kirikyvyllään. Erityisen säväyttäviä suorituksia olivat Suomen ankkuroiminen parisprintin MM-hopealle Oberstdorfissa sekä Aleksandr Bolshunovin kepittäminen Salpausselän kisojen viestin loppusuoralla. - Pystyin osoittamaan itselleni, että kun ennakkoluulottomasti lähtee, pystyy haastamaan kaveria kuin kaveria. Hyvänä päivänä voi tulla todella hyvä lopputulos. Se toi itsevarmuutta jatkoa ajatellen, Mäki painottaa muutaman kuukauden perspektiivillä. - Siinä parisprintin loppusuoralla tuntui aika uskomattomalta. Kun lähdin viimeiselle osuudelle, tiesin, että se paikka on nyt tai ei koskaan. Se oli tuhannen taalan paikka ottaa mitali. Lähdin hiihtämään vähintään sitä pronssia, mutta kun se kirkastui hopeaksi, se toi laajan kaaren tunteita pintaan.   Pohti Ski Teamia edustava Mäki on syntynyt Vaasassa, mikä ei ole ihan perinteisin maastohiihtokaupunki. Nouseminen juniorimenestyjästä kansainväliselle huipputasolle vei aikaa, mutta Mäki on noussut Suomen miesten maajoukkueen tärkeimpien lenkkien joukkoon pitkäjänteisellä työllä valmentajansa Juho Halosen kanssa. - Kun otin nuorten MM-mitalin 2014, ajattelin, että tämä on yhtä nousukiitoa aikuisten sarjaan. Siinä välissä pitää tehdä hemmetisti duunia, jotta pystyy kestämään harjoittelumäärää ja -laatua, mitä se vaatii, jotta pystyy kiertämään viikosta toiseen maailmancupia ja olemaan vielä parhaimmillaan pääkisoissa. Siinä tuli kömmähdyksiä harjoittelussa ja sairasteluja. Se oli vähän opettelua ammattiurheilijan elämään – välillä vähän kantapään kauttakin, Mäki myöntää. 26-vuotias Mäki on monella tapaa poikkeuksellinen suomalaishiihtäjä, sillä hänen vahvuutensa ovat sprintissä ja erityisesti vapaalla hiihtotavalla. Iso tähtäin tulevana talvena onkin paitsi joukkuekilpailuissa myös Pekingin olympialaisten vapaan sprintissä, joka osuu Mäen uralle herkulliseen paikkaan. - Osaan pitää hyvin todella kovan kilpailuvauhdin päällä niin, että se ei kuluta loppukiriä niin paljon kuin ehkä muilla. Tekninen osaamiseni vapaalla hiihtotavalla on suht taloudellista – pystyn luistattamaan suksea niin, että ei tarvitse itse tehdä kaikkea. Ja olen räjähtävä. Ehkä sitä kautta parhaat tulokseni ovat tulleet sprinttipuolella. Iän myötä myös kestävyysominaisuudet ovat parantuneet, Mäki analysoi itseään. - Pekingin olympialaisten vapaan sprintti on urani tärkeimpiä kisoja. Siihen ladataan kaikki peliin. Kaikki harjoittelu ennen sitä tehdään sitä kilpailua silmällä pitäen. Todennäköisesti omalle uralleni ei tule enää sellaista mahdollisuutta, että olisi vapaan sprintti olympiaohjelmassa. Se on ainutlaatuinen tilaisuus.

22 Syys 202141min

Tällä viikolla OlympiaCastin vieraana on Johanna Matintalo. Matintalo joutui tekemään nuoruusvaiheen jälkeen valinnan maastohiihdon ja yleisurheilun välillä, ja Oberstdorfin MM-kisoista saavutettu uran ensimmäinen yleisen sarjan arvokisamitali osoitti, että aivan väärin valinta ei mennyt. Johanna Matintalo on kuulunut Suomen maastohiihtomaajoukkueen runkonimiin jo reilun olympiadin ajan. Ison askeleen hän otti urallaan menneenä talvena, kun uran tähän asti parhaan kauden kruunuksi Oberstdorfin MM-kisoista tuli uran ensimmäinen arvokisamitali, 4 x 5 kilometrin viestin pronssimitali. - Se on varmasti urani paras saavutus. Ikinä ei tiedä, mitä uran varrella sattuu – esimerkiksi loukkaantumisia. On hienoa, että nyt on ainakin yksi aikuisten arvokisamitali saavutettu. Tästä on mukavampi ja tietyllä tavalla myös paineettomampi jatkaa uraa, kun mitalitili on jo auki. Toivotaan, että niitä tulee lisää, Ville Oksasen valmennettava lausuu. Pöytyän Urheilijoita edustava Matintalo oli lupaava juniori paitsi maastohiihdossa myös yleisurheilussa. Kovin moni urheilija ei ole saavuttanut kansallista menestystä sekä kesä- että talvilajeissa, mutta jo 14-vuotiaana yleisen sarjan SM-hopeaa 800 metrillä ottanut Matintalo on yleisen sarjan Suomen mestari molemmissa lajeissa. - En osaa sanoa, kummassa menestystä olisi tullut paremmin. Kansallisesti totta kai juoksussa, kun Kalevan kisoista on mitaleitakin ja jopa yksi mestaruus (2013), mutta hiihdossakin pääsin jo nuorten arvokisoihin juniorina. Juoksussa tuli myöhäisteininä aika paljon vaivoja, mikä sai miettimään, että jos aikuisena haluaa huippu-urheilijaksi, juoksuhommat saavat riittää, Matintalo palaa vuoteen 2016. - Taustani keskimatkoilta on tuonut varmasti sellaista kovuutta, jota kaikilla hiihtäjillä ei välttämättä ole. Siedän varmasti keskimääräistä paremmin vaikka happoja. Kun Matintalo voitti 800 metrin Suomen mestaruuden Vaasassa 2013, hänen takanaan hopeaa otti Sara Kuivisto, jolla käynnistyi yhä käynnissä oleva yhdeksän SM-mitalin putki matkalla. Kesällä 2021 Kuivisto rikkoi ensimmäisenä suomalaisena kahden minuutin rajan ja oli lähellä finaalipaikkaa Tokion olympiakisoissa. Yleisurheilutausta on vaikuttanut joulukuussa 1996 syntyneeseen Matintaloon myös hiihtäjänä, ja se näkyy osaltaan myös erikoistumisena perinteiseen hiihtotapaan. Tuo vahvuus yhdistettynä Pekingin olympiaohjelmaan avaa herkullisen näkymän tulevalle kaudelle, sillä perinteisellä hiihdetään kymmenen kilometriä ja myös suomalaisten perinteinen menestyslaji, parisprintti. - Haluan ehdottomasti lähteä parantamaan henkilökohtaisia arvokisasijoituksiani. Nyt paras sijoitukseni on 13:s, joten ehdottomasti tavoitteena on päästä kympin joukkoon. Mitä reilummin, sitä parempi. Molempiin viesteihin olisi hienoa päästä, ja niissähän kaikki on mahdollista. Jos pääsisi viesteissä mitaleille ja saisi henkilökohtaisesti hyvän sijan, ne olisi täyden kympin kisat, Matintalo visioi.

15 Syys 202147min

Tällä viikolla OlympiaCastin vieraana on Ilkka Herola. Herola lähtee olympiatalveen mielenkiintoisista lähtökohdista, kun takana on uran paras kausi, joka tuotti muun muassa MM-hopeaa Oberstdorfista. Herola osoitti myös hyvää kesäkuntoa voittamalla yhdistetyn kesä-GP:n kokonaiskilpailun. Ilkka Herola on lukeutunut jo monta vuotta maailman kärjen kovimpiin haastajiin yhdistetyssä. Helmikuussa 2021 Herolasta tuli 14 vuoteen ensimmäinen suomalainen, joka on onnistunut ottamaan yhdistetyssä arvokisamitalin, kun hän nappasi MM-hopeaa Obersdorfissa normaalimäen kilpailussa. - Siitä on tullut sellainen kokonaisuutta keventävä tekijä. Sen myötä on helpompi luottaa omaan tekemiseen. Tuntuu, että se ennemminkin laskee paineita kuin lisäisi odotuksia. Odotuksia on ollut joka tapauksessa, mutta nyt on realistisempaa uskoa siihen, että meidän tekemisemme riittää. Se on ollut se isoin juttu, Herola sanoo aseteltuaan saavutustaan perspektiiviin helmikuusta asti. 26-vuotias Herola nousi aikanaan suurlupauksena yhdistetyn maajoukkueeseen aikana, jolloin lajin kärjessä oli Suomessa tyhjiötä. Hän onkin saanut tottua lajiperheen koviin odotuksiin ja eräänlaiseen esikuva-asemaan hyvin nuoresta iästä lähtien. - Siihen aikaan ei oikein ollut mitään vertailukohtaa, enkä minä siinä oikeastaan aistinut mitään erikoista. Sitä vain mentiin siihen suuntaan, mihin nenä näyttää. Onhan se vaikea tilanne, kun ei saa kasvaa ikään kuin piilossa, vaan on nopeasti luupin alla, Herola muistelee. - Vaikka aina sanotaan, että ei ulkopuolisilla paineilla ole minuun vaikutusta, ainahan ihminen on ympäristönsä tuote. Siinä kohtaa se alkoi mennä siihen, että odotti itseltäänkin hirveän paljon. Ylikorostunut itsekriittisyys oli aika vahvasti esillä. Niin kauan se toimii, kun jossain määrin epärealistisiin tavoitteisiinkin päädytään. Kun vauhti hiljenee, se alkaa käydä raskaaksi. Kasvaminen menestyjäksi ei ole ollut kivutonta Puijon Hiihtoseuran edustajalle. Päinvastoin, koviin menestysodotuksiin vastaaminen on vaatinut Siilinjärvellä syntyneeltä Herolalta pitkää ja määrätietoista työtä paitsi fyysisellä myös ja ennen kaikkea henkisellä puolella, mitä Herola avaa tässä jaksossa tarkemmin. - Ainahan se kiinnostaa olla parempi – vaikka siinä tilanteessa, jossa Jarl-Magnus Riiber on tällä hetkellä. Se on se, mihin pyritään, että voittaisi käytännössä jokaisen kilpailun. Se on kuitenkin eri asia, millä tasolla voi nauttia urheilusta ja olla tyytyväinen. Olen ollut nyt kuusi vuotta ihan siellä huipun tuntumassa. Jos olisin koko ajan ollut pettynyt siihen, kuusi vuotta elämästä olisi mennyt aika lailla hukkaan, Herola huomauttaa. - Uran alkuvaiheessa menestys alkoi määritellä omaa fiilistäni. Siitä ajatuksesta eroon pääseminen oli pitkä prosessi. Kevät 2017 oli aallonpohja – vaikka olin jo pitkään ollut noin TOP10-tasolla, se homma tuntui päivä päivältä raskaammalta. Siinä kohtaa heräsin siihen, että näin ei voi jatkua. Ei se vie mihinkään, jos oma mielenterveys alkaa kärsiä. Ei menestys ole sen arvoista, että elää kymmenen vuotta ikävää elämää.

8 Syys 202159min

Tällä viikolla OlympiaCastin vieraana on Tokion paralympialaisiin tähtäävä Amanda Kotaja. Maailman parhaisiin T54-luokassa lukeutuva Kotaja avaa pyörätuolikelauksen saloja ja vaatimuksia menestymiseen maailman huipulla. Amanda Kotaja on yksi maailman parhaista pyörätuolikelaajista T54-luokassa. Meriittilistalta löytyy muun muassa kolme maailmanmestaruutta, kolme MM-hopeaa ja useita EM-mitaleita pitkältä aikajänteeltä. - Sanoisin, että ainakin nykyisin olen taitava kilpailija. Sytyn kilpailuihin ja suoritan aina kilpailuissa paremmin kuin treeneissä. Koen, että pääkoppani on aika vahva, ja myös itseluottamusta on paljon. Tiedän, mitä teen ja voin luottaa siihen, Kotaja pohjustaa menestyksensä saloja OlympiaCastin vieraana. - Kaikki menestys tuli minulle aikanaan nopeasti – ehkä minulla on luontaista lahjakkuutta pikamatkoille. Kropaltani en ole mikään ihanteellinen kelaaja; minulla on jyrkkä skolioosi, jota juuri kenelläkään muulla luokassani ei ole. Se asettaa minulle haasteita, jotta saan kelauksen tasapainoiseksi, mutta en ole antanut sen häiritä. Olen vain tehnyt paljon töitä. 26-vuotias Kotaja on edustanut Suomea jo kaksissa paralympialaisissa, ja hänet on jo valittu tämän kesän kisoihin Tokioon. Kun alla on sadalta metriltä edellisistä paralympialaisista sijat neljä ja kuusi, Riossa pettymään joutunut Kotaja janoaa mitaleille loppukesästä Japanissa. - Se on tosi iso maali. Tätä on odotettu kauan. Luulin, että Rio olisi ollut tähtihetkeni, mutta se päättyi pettymykseen. Sitä kautta toivoisin vieläkin enemmän, että Tokiossa menisi kaikki hyvin. Se, että olen pystynyt valtavan hienoihin suorituksiin vaikkapa MM-areenalla – miksi en pystyisi tekemään sitä myös paralympialaisissa? Suomessa on useita huippukelaajia, ja etenkin samassa T54-luokassa kelaavalla Leo-Pekka Tähdellä on ollut iso vaikutus siihen, että Kotaja on pyörätuolikelauksen pariin päätynyt. OlympiaCastin vieraana Kotaja avaa elämäntarinaansa, urapolkuaan ja sitä, mitä menestyminen maailman huipulla pyörätuolikelauksessa vaatii. - Olin päättänyt, että minusta tulee pyörätuolikelaaja, koska tykkäsin vauhdista. Myös Leo-Pekka Tähden esimerkki ja menestys vauhditti sitä ajatusta, jo 13-vuotiaana vuonna 2008 lajin pariin päätynyt Kotaja muistelee.

7 Heinä 202150min

Tämän viikon jaksossa tehdään OlympiaCastissa historiaa, sillä ensimmäisen kerran jakson kieli on englanti. Vieraana on Tokiossa olympiaohjelmaan liittyvän rullalautailun suurimpiin naistähtiin lukeutuva, Suomea edustava Lizzie Armanto. Yksi Suomen olympiajoukkueen keihäänkärjistä Tokiossa on rullalautailija Lizzie Armanto. Yhdysvalloissa varttuneen Armanton isä on suomalainen, ja kun se olympiakisoissa oli mahdollista, Armanto halusi edustaa isänsä kotimaata. 28-vuotias Armanto ei pääse Tokioon ihan optimaalisella valmistautumisella. Loppuvuodesta 2020 hän loukkaantui pahasti, ja olympiavuoden ensimmäistä puoliskoa on värittänyt kuntoutumisprosessi. - Päädyin kokeilemaan toista rullalautailumuotoa. Siinä tapahtui oikeastaan se, mitä ihmiset ajattelevat, että ei voi tapahtua, tapahtui. Se oli ikään kuin auto-onnettomuus – se oli aika brutaalia. Siitä toipuminen on ollut paitsi fyysisesti myös henkisesti melkoinen prosessi. Itsekin julkaisin videon siitä loukkaantumisesta vasta hiljattain, ja sen katsominenkin vihdoin oli osa toipumista, Armanto kertaa OlympiaCastin vieraana. - Alku oli todella pelottavaa, mutta leikkauksen jälkeen päätin, että tästä selvitään. Piti ottaa vain askel kerrallaan: ensin toipua leikkauksesta, aloittaa kuntouttaminen heti, kun mahdollista ja niin edelleen. Täytyi vain kuunnella kehoa. Koskaan ei ole hyvä aika loukkaantua vakavasti, mutta tavallaan se oli aika kätevää, että se tapahtui korona-aikana, jolloin ei tapahtunut oikein mitään, eikä kukaan oikein hengaillutkaan yhdessä. ”Eniten olen ylpeä siitä, että olen saanut nimeni rullalautaan” Armanto on yksi rullalautailun naispioneereista ja menestyneimmistä urheilijoista. Hänen meriittilistaltaan löytyy paitsi isojen kilpailujen – kuten X Gamesin – voittoja myös mullistavia temppuja, kuten 360-loopin tekeminen ensimmäisenä naisena maailmassa. - Eniten olen ylpeä siitä, että olen saanut nimeni rullalautaan. Se hetki tavallaan kruunasi tavoitteeni tulla ammattiskeittaajaksi. Sekin on iso juttu, että ympärilläni on Birdhouse-tiimi – esimerkiksi Tony Hawkin tuki merkitsee paljon. Kun aloitin skeittaamisen, en koskaan nähnyt tällaista tulevaisuutta itselleni. Se oli mahdotonta. Rullalautailu nähdään Tokiossa olympiaohjelmassa ensimmäistä kertaa, ja lajin harrastajienkaan parissa näin vahvaa kilpailuelementin korostamista ei ole otettu mukisematta vastaan. Armanto on kuitenkin loistava esimerkki siitä, että urheilullisuus on tässäkin lajissa merkittävä tekijä. - Rullalautailu ei ole koskaan ollut tällaisella alustalla. Olen niin innoissani, koska moni näkee rullalautailua ensimmäisen kerran ja toivottavasti myös innostuu kokeilemaan sitä. Minulle laji on antanut niin paljon. Siisti juttu rullalautailussa on se, että siihen ei tarvita paljon – lauta ja tasainen maa riittää jo opetteluun. Mikään ei vedä vertoja uuden tempun oppimisesta tulevalle fiilikselle. Perinteiselle urheilun seuraajalle rullalautailu edustaa vähän tuntemattomampaa maailmaa. OlympiaCastin vieraana Armanto avaakin harjaantumattomalle katsojalle, mitä ja miksi tätä lajia kannattaa Tokion olympiakisoissa seurata.

30 Kesä 202142min

Tällä viikolla OlympiaCastissa puhutaan kamppailu-urheilusta. Vieraana on kamppailulajien lajiryhmävastaavan pestistä Tokion olympiakisojen jälkeen vetäytyvä Pasi Sarkkinen. Pasi Sarkkinen on toiminut Suomen Olympiakomitean Huippu-urheiluyksikössä lajiryhmävastaavana sen perustamisesta lähtien, eli tammikuusta 2013. Millaista aikaa menneet 8,5 vuotta ovat olleet ja millaisessa tilanteessa kamppailulajit ovat, kun mittavan valmennusuran painin parissa tehnyt Sarkkinen on siirtymässä Painiliiton toiminnanjohtajaksi? - Tämä on ollut hienoa aikaa. Olen saanut työkseni olla huippu-urheilussa mukana, ja ilman muuta koen itseni etuoikeutetuksi. Onhan siihen mahtunut monenlaista – tiettyihin isoihin haasteisiin ei ole löydetty ratkaisuja. Samalla tavalla meillä kipuillaan resurssien ja urheilijoiden terveydentilan kanssa sekä sen kanssa, että maailmalla kilpailijat ovat ammattilaisia, jotka tekevät itselleen tulevaisuutta urheilemalla, Sarkkinen puntaroi OlympiaCastin vieraana. - Hyviä avauksia on saatu, ja toivotaan, että ne kantavat eteenpäin. Monta sellaista asiaa on, johon ajattelen, että olisi pitänyt löytää ratkaisuja. Tietyt asiat ovat kehittyneet – vaikkapa vuoropuhelu Huippu-urheiluyksikön ja lajien välillä on mennyt parempaan suuntaan. Siitä on tullut aidompaa, rehellisempää ja mutkattomampaa. Perinteiset kamppailulajit ovat tiukassa puristuksessa sekä suomalaisessa yhteiskunnassa että kansainvälisesti olympiakisojen urheilijakiintiöiden tiukentuessa koko ajan. Myös resurssipuolella on haasteita, kun lajit eivät kuulu ansaintaloogisesti urheilulajien kärkipäähän. - Osa lajeista on pieniä ja osa tosi pieniä. Painin toimijana tuntui, että painin näkyvyys ja painoarvo on pieni. Näiden vielä pienempien lajin ihmiset haaveilivat, että jos meillä joskus vielä olisi tuollainen näkyvyys kuin painilla. Se oli sellainen herättävä juttu kaiken kaikkiaan, Sarkkinen naurahtaa. - Tietyllä tavalla toivoisi esimerkiksi medialta, että sitä tuotaisiin enemmän esille, kuinka isoja lajeja olympiakamppailulajit ovat kansainvälisesti. Kymmeniä miljoonia harrastajia, kilpailijoita, valtava asema ja myös resurssit. Siihen nähden täällä tehdään hyvin resurssitehokkaasti, ja pyritään tekemään pienestä urheilijamassasta hyvää tulosta. Silti Tokion olympiakisoihinkin on lähdössä iskukykyisiä suomalaisurheilijoita. Jo se on erityisen voimakkaasti olympialaisista elävissä kamppailulajeissa sinänsä kova saavutus. - Täytyy olla kovan tason urheilija, joka sen paikan saavuttaa. Pitää olla ihan maailmanluokkaa – ja eurooppalaisille se on vielä vaikeampaa, koska Euroopan kiintiö on suhteellisen pieni verrattuna kovatasoisten valtioiden määrään. Joissakin tilanteissa ja lajeissa se tilanne on ihan kohtuuton, Sarkkinen painottaa. - Olympiakisoilla on valtava merkitys kamppailulajeissa. Se on rakentunut yli vuosisadan aikana. Olympiakisoissa menestyneet nostetaan vielä aivan erilaiseen valokeilaan kuin lajin omissa arvokilpailuissa menestyneet, vaikka MM-kisoissa voi joutua voittamaan parikin kovaa ottelua enemmän. Ne ovat mielettömän hienoja tapahtumia, eikä olympialaisten arvostus ole laskenut yhtään.

23 Kesä 20211h 1min

Tällä viikolla OlympiaCastissa puhutaan uinnista. Vieraana on erittäin lupaavan kevään jälkeen olympiamenestykseen Tokiossa tähtäävä Matti Mattsson, joka puhuu avoimesti uransa nousuista ja laskuista. Matti Mattsson sykähdytti suomalaista urheiluväkeä jo 19-vuotiaana ottamalla 200 metrin rintauinnista MM-pronssia vuonna 2013. Siihen pisteeseen huipentui Mattssonin ensimmäinen uravaihe, joka oli suoraviivaista ja jatkuvaa nousua – ja myös tietynlaista porilaista uhoa, josta parhaiten muistettava esimerkki on Lontoon olympialaissa tehty lupaus olympiavoitosta Riossa 2016. - Silloin tuli sanottua aika suoraan asioita, mutta samalla tavalla minä näin ne asiat. Maailmanennätys oli silloin 2.07, ja minä uin Lontoon olympialaisissa 2.11. Näin sen loogisesti niin, että neljä vuotta aikaa, ja joka vuosi sekunti pois. Pidin sitä hyvinkin kirkkaana. Totta kai siitä tuli pieni peikko selkään, mutta en kokenut, että se vielä ihan silloin tuli. - Se MM-pronssi 2013 muutti paljon asiaa. Arvokisamitali on tietysti arvokisamitali, ja olen edelleen hyvin onnellinen siitä, mutta jälkikäteen mietittynä olisi ollut aika paljon helpompi rakentaa uraa, jos olisin ollut neljäs tai viides. Siinä kohtaa ne paineet tulivat nuorelle Matti-pojalle ehkä vähän liian koviksi. Jos nyt voittaisi vastaavaa, osaisi varmasti miettiä niitä asioita vähän miedommin. MM-mitalin jälkeen meni kahdeksan vuotta ennen kuin Mattsson paransi ennätystään. Tokiossa jo kolmansissa olympialaisissaan esiintyvän Mattssonin uraan on kuulunut paitsi mahtavia nousuja myös apeita laskuja. - Jos Rion olympialaisten välieräillassa olisi ollut joku luukku, josta sukeltaa pois altaasta, olisin tehnyt sen. Mutta niin vain piti kävellä median eteen. Se sen jälkeinen katkeruus oli niin kovaa, etten tiedä, onko ikinä ollut niin kovaa, Mattsson pohtii viisi vuotta 16. sijaan päättyneen edellisen olympiareissunsa jälkeen. - Se lupaus muistettiin, kun sanoin sen Lontoossa niin suoraan. Riossa sitä tuutattiin aika monesta luukusta, että tuleeko se lupaamani kultamitali. Sitä kakkanjauhantaa on saanut kuunnella aika monesti täällä Porissakin, kun sellainen tuli luvattua. Mutta kun kisoihin lähdetään, sinne lähdetään tekemään tulosta – ei sinne kuulu lähteä nöyristelemään. Nyt 27-vuotias porilainen on elämänsä kunnossa, ja paluu arvokisamitalistiksi oli lähellä jo toukokuussa Budapestin EM-kisoissa. Tänä keväänä ja kesänä ennätyksiä on syntynyt käytännössä aina, kun Mattsson on kastautunut. - On äärimmäisen kutkuttava tilanne odottaa Tokiota. Kun kysytään päätavoitteesta, sanon, että en ole pystynyt vielä tekemään parasta suoritustani. Sitä kohti minä menen. Kun on päässyt takaisin huipulle, siitä täytyy pystyä nauttimaan. Pitkät kahdeksan vuotta on päätä hakattu seinään, mutta nyt on taas löydetty se kultainen lanka, Mattsson myhäilee.

16 Kesä 202152min

Tällä viikolla OlympiaCastissa pureudutaan pituushyppyyn. Vieraana on Tokion olympiakisoihin jo keväällä valittu SE-mies Kristian Pulli. Jos keihäänheitto otetaan pois laskuista, 26-vuotiaasta Kristian Pullista tuli ensimmäinen suomalainen yleisurheilun arvokisamitalisti 15 vuoteen maaliskuun alussa, kun hän saavutti pituushypyn EM-hallipronssia Puolassa. Pullin tulos 824 oli kovin pronssitulos EM-kisojen historiassa – myös ulkoradat mukaan luettuna. - Olihan se aika huikea fiilis. En tiedä, olinko etukäteen mitalisuosikki, mutta minulla oli vahva fiilis kunnostani. Alla oli vahva leiritys, ja olimme tehneet hyvää työtä. Ainoa asia, mikä jännitti oli se, miten saan kropastani irti, kun alla oli pitkä harjoitusjakso Etelä-Afrikassa. Ennen viimeistä hyppyä mietin, että haluaisin Suomen mitalittoman putken katkaista, Pulli muistelee OlympiaCastin vieraana. Samalla Viipurin Urheilijoita edustava Pulli ylitti tulosrajan Tokion olympiakisoihin. Pulli on jo valittukin Suomen olympiajoukkueeseen, joten kesällä on Tokiossa edessä hänen uransa ensimmäiset globaalit arvokisat – ja heti on mahdollisuus myös menestyä. - Valinta jo siinä vaiheessa oli erittäin tärkeää, koska näinä aikoina on vähän epävarmaa, miten kisoihin ylipäätään pääsee, vaikka olisikin kunnossa. Ja ylipäätään aikainen valinta toi lisävarmuutta valmistautumiseen. Ei tarvitse mennä ihan maksimiherkistelyllä ensimmäisiin kilpailuihin. Nyt voi hakea huippukuntoa olympialaisiin. Pituushyppy on raaka teholaji, jossa muutaman sekunnin mittaisessa suorituksessa täytyy moni asia loksahtaa peräjälkeen kohdilleen. OlympiaCastin vieraana Pulli avaa paitsi taustojaan myös syitä siihen, minkä takia juuri hän on kaikista suomalaisista hypännyt pisimmät sallituissa olosuhteissa hypätyt siivut – ja miksi pidempiinkin hyppyihin on edellytyksiä. - Olen luontaisesti aika hoikka, ja sitä kautta olin voimapuolella pitkään jäljessä. Myöhemmällä iällä olen huomannut, että kimmoisuus on minun ykkösaseeni. Kombinaatio ominaisuuksista on minulla aika kova; minulla on kova räjähtävyys, mutta myös hyvä maksimivoima ja kimmoisuus. Pystyn hyödyntämään näitä aika hyvin ilman, että massani kasvaa hirveästi, jolloin se paketti on aika hyvä, Pulli kertoo. - Kun katsoin EM-halleissa hyppäämääni 824:sta, se oli teknisesti aika hirveän näköistä hyppäämistä – verrattuna vaikka ulkoratojen SE-hyppyyni, joka oli teknisesti paljon parempi suoritus. Sen perusteella, jos pääsen oikeasti hyviin olosuhteisiin hyvässä kunnossa, uskon, että 850 on hyvin mahdollista jo tällä hetkellä.

9 Kesä 202142min