64. Tällä hetkellä kollektiiviin on muodostumassa muutoksen armeija. Mikä on roolisi tässä armeijassa?
Vapaudu Voimaasi8 Syys 2022

64. Tällä hetkellä kollektiiviin on muodostumassa muutoksen armeija. Mikä on roolisi tässä armeijassa?

Elämme siirtymävaihetta, jossa vanha maailma väistyy ja uusi nousee tilalle. Muutos syntyy silloin, kun tietty määrä ihmisiä uskaltaa luopua vanhan maailman säännöistä ja alkaa raivaamaan tietä uudelle tavalle elää. Olen onnekas työni suhteen, sillä pääsen todistamaan lintuperspektiivistä miten upeita ja ainutlaatuisia lahjoja yhteiskunnassamme elää. Jokainen meistä on ainutlaatuinen kokonaisuus, vaikka monesti pidämme lahjojamme itsestäänselvyytenä ja luulemme, että kaikki ajattelevat samalla tavalla. On kuitenkin niin, että monesti ne asiat jotka luonnistuvat sinulta helposti ovatkin suurimpia supervoimiasi.


Näen kuinka kollektiivisesta kentästä on nousemassa muutoksen armeija, jolla on tärkeä rooli uuden maailman luomisessa. Uusi maailma rakentuu jokaisen yksilön totuudesta ja todellisista lahjoista käsin. Et siis syyttä etsi itseäsi tällä hetkellä. Muutoksen armeija muodostuu niistä, jotka uskaltavat lähteä raivaamaan oman näköistä polkua. Omien vahvuuksien ja sisäisen totuuden ymmärtäminen onkin yksi tärkeimmistä asioista tässä muutoksessa, jota käymme läpi juuri nyt.


Mikä on roolisi tässä muutoksessa? Minkälaista maailmaa haluat olla luomassa?


Hyviä kuunteluhetkiä <3


Ota yhteyttä:

www.lauraihatsu.com

laura@vapauduvoimaasi.com

IG: @vapauduvoimaasi


Linkki ilmaiseen Human Design karttaan: https://www.jovianarchive.com/Get_Your_Chart

Hosted on Acast. See acast.com/privacy for more information.

Jaksot(245)

145. Järkeiletkö itsesi ulos intuitiosi äänestä?

145. Järkeiletkö itsesi ulos intuitiosi äänestä?

Tässä jaksossa puhutaan mielen ja intuition välisestä suhteesta ja siitä miksi mieli on hyvä renki, mutta huono isäntä. Linkki meditaatiokauppaan: https://holvi.com/shop/lauraihatsu/section/meditaatiot/Varaa aika valmennukseen tai hoitoon: laura@vapauduvoimaasi.com Hosted on Acast. See acast.com/privacy for more information.

7 Huhti 202419min

144. Energia update!

144. Energia update!

Tässä jaksossa puhutaan tämän hetken energioista ja siitä minkälaisia teemoja se saattaa nostaa pintaan. Ihmissuhteet ja se, miten olet vuorovaikutuksessa toisten kanssa on nyt vahvasti suurennuslasin alla. Ota yhteyttä: laura@vapauduvoimaasi.comwww.lauraihatsu.com Hosted on Acast. See acast.com/privacy for more information.

26 Maalis 202416min

143. Mistä saan taloudellisen turvan, jos päätän seurata kutsumustani?

143. Mistä saan taloudellisen turvan, jos päätän seurata kutsumustani?

Moni teistä varmasti pohtii, miten rahoittaa siirtymävaihe omalle polulle. Tämä on monitasoinen aihe, koska tulemme kaikki hyvin erilaisista lähtökohdista, mutta tässä jaksossa jaan muutamia näkökulmia, jotka on hyvä tiedostaa tässä rohkeassa siirtymävaiheessa. Varaa aika valmennukseen tai energiahoitoon: laura@vapauduvoimaasi.comLue lisää palveluista: www.lauraihatsu.comInstagram: @vapauduvoimaasiMeditaatiokauppa: https://holvi.com/shop/lauraihatsu/section/meditaatiot/ Hosted on Acast. See acast.com/privacy for more information.

19 Maalis 202425min

142. Vetääkö sielusi sinua uuteen suuntaan, mutta samaan aikaan et kykene näkemään eteesi?

142. Vetääkö sielusi sinua uuteen suuntaan, mutta samaan aikaan et kykene näkemään eteesi?

Vetääkö sielusi sinua uuteen suuntaan, mutta samaan aikaan et kykene näkemään eteesi? Tunnetko, että sisälläsi on piilevä voima, joka ei tällä hetkellä pääse oikeuksiinsa? Tämä jakso on niille, jotka kokevat kasvaneensa ulos vanhasta elämästä, mutta samaan aikaan eivät näe, mitä tulevaisuus voisi pitää sisällään. Varaa valmennus: laura@vapauduvoimaasi.comLue lisää: www.lauraihatsu.comMeditaatiokauppa: https://holvi.com/shop/lauraihatsu/Instagram: @vapauduvoimaasi Hosted on Acast. See acast.com/privacy for more information.

12 Maalis 202424min

141. Oletko kaksoisliekkimatkalla?

141. Oletko kaksoisliekkimatkalla?

Tässä jaksossa puhutaan kaksoisliekki-ilmiöstä ja siitä, miksi kaksoiliekkejä tuodaan tällä hetkellä yhteen enemmän kuin koskaan. Mikä on kaksoisliekki? Mistä tietää oletko tavannut kaksoisliekkisi? Mitä kaksoisliekki suhteessa tapahtuu energeettisestä näkökulmasta? Jaksossa avaan myös, mitä tarkoittaa sielun kumppanuus sekä karmiset suhteet, jotka sekoitetaan helposti kaksoisliekkeyteen. Mitä ajatuksia sinulla heräsi jaksosta? Laita viestiä: laura@vapauduvoimaasi.comLue lisää palveluista www.lauraihatsu.comSeuraa instagramissa: @vapauduvoimaasi Hosted on Acast. See acast.com/privacy for more information.

6 Maalis 202438min

140. Kun sielusi ääni voimistuu, vanha elämä alkaa tuottamaan oireita.

140. Kun sielusi ääni voimistuu, vanha elämä alkaa tuottamaan oireita.

Tässä jaksossa puhutaan omaan elämäntehtävään astumisen prosessista. Kun olet valmis astumaan dharmaasi eli sielusi todelliseen kutsumukseen, vanha elämäsi alkaa monesti tuottamaan erilaisia oireita. Yleisiä oireita on ahdistus, masennus ja uupumus. Yksi keskeinen askel omaan elämäntehtvään astumisessa on oman hermoston eli chakra järjestelmän hoito ja tasapainottaminen.Hyviä kunteluhetkiä <3Linkki meditaatiokauppaan: https://holvi.com/shop/lauraihatsu/Ota yhteyttä: laura@vapauduvoimaasi.comwww.lauraihatsu.com Hosted on Acast. See acast.com/privacy for more information.

28 Helmi 202419min

139. Ahdistus, masennus, erityisherkkyys, adhd... - esoteerinen näkökulma

139. Ahdistus, masennus, erityisherkkyys, adhd... - esoteerinen näkökulma

Kärsitkö ahdistuksesta tai masennuksesta? Onko sinulla diagnosoitu erityisherkkyys tai adhd? Koetko usein olevasi "avaruusolio" tällä planeetalla? Tässä jaksossa jaan, mitä nämä "erikoistilat" tarkoittavat esoteerisesta näkökulmasta. Ja miten ne liittyvät sielusi tehtävään tässä elämässä. Hyviä kuunteluhetkiä <3 Lue lisää palveluista: www.lauraihatsu.comOta yhteyttä: laura@vapauduvoimaasi.comKäy seuraamassa instassa: @vapauduvoimaasi Hosted on Acast. See acast.com/privacy for more information.

21 Helmi 202414min

138. Uskallatko päästää irti siitä mihin olet aiemmin niin vankasti uskonut? Asiaa tämän hetken energioista.

138. Uskallatko päästää irti siitä mihin olet aiemmin niin vankasti uskonut? Asiaa tämän hetken energioista.

Tässä jaksossa puhutaan tämän hetken energioista sekä siitä, mitä käymme kollektiivisesti läpi tällä hetkellä. Olemme kahden täysin erilaisen maailman taitekohdassa, mikä tarkoittaa sitä, että joudumme kyseenalaistamaan kaikkea sitä mihin olemme aiemmin uskoneet ja tukeutuneet.Mitä jos tämän elämän tarkoitus onkin oppia nauttimaan elämän vuoristoradasta täysin siemauksin. Taakse katsomatta.Hyvä kuunteluhetkiä <3Ota yhteyttä: laura@vapauduvoimaasi.comLue lisää palveluista: www.lauraihatsu.comIg: @vapauduvoimaasi Hosted on Acast. See acast.com/privacy for more information.

19 Helmi 202419min

Suosittua kategoriassa Koulutus

rss-murhan-anatomia
psykopodiaa-podcast
voi-hyvin-meditaatiot-2
aamukahvilla
rss-narsisti
rss-vegaaneista-tykkaan
jari-sarasvuo-podcast
psykologia
rss-elamankoulu
rss-vapaudu-voimaasi
rss-valo-minussa-2
rss-lasnaolon-hetkia-mindfulness-tutuksi
psykologiaa-ja-kaikenlaista
rss-duodecim-lehti
ensihoidon-ja-pelastustyoncast
rss-perho-rajoilla
rss-jennan-planetaario
dear-ladies
adhd-podi
kehossa