64. Tällä hetkellä kollektiiviin on muodostumassa muutoksen armeija. Mikä on roolisi tässä armeijassa?
Vapaudu Voimaasi8 Syys 2022

64. Tällä hetkellä kollektiiviin on muodostumassa muutoksen armeija. Mikä on roolisi tässä armeijassa?

Elämme siirtymävaihetta, jossa vanha maailma väistyy ja uusi nousee tilalle. Muutos syntyy silloin, kun tietty määrä ihmisiä uskaltaa luopua vanhan maailman säännöistä ja alkaa raivaamaan tietä uudelle tavalle elää. Olen onnekas työni suhteen, sillä pääsen todistamaan lintuperspektiivistä miten upeita ja ainutlaatuisia lahjoja yhteiskunnassamme elää. Jokainen meistä on ainutlaatuinen kokonaisuus, vaikka monesti pidämme lahjojamme itsestäänselvyytenä ja luulemme, että kaikki ajattelevat samalla tavalla. On kuitenkin niin, että monesti ne asiat jotka luonnistuvat sinulta helposti ovatkin suurimpia supervoimiasi.


Näen kuinka kollektiivisesta kentästä on nousemassa muutoksen armeija, jolla on tärkeä rooli uuden maailman luomisessa. Uusi maailma rakentuu jokaisen yksilön totuudesta ja todellisista lahjoista käsin. Et siis syyttä etsi itseäsi tällä hetkellä. Muutoksen armeija muodostuu niistä, jotka uskaltavat lähteä raivaamaan oman näköistä polkua. Omien vahvuuksien ja sisäisen totuuden ymmärtäminen onkin yksi tärkeimmistä asioista tässä muutoksessa, jota käymme läpi juuri nyt.


Mikä on roolisi tässä muutoksessa? Minkälaista maailmaa haluat olla luomassa?


Hyviä kuunteluhetkiä <3


Ota yhteyttä:

www.lauraihatsu.com

laura@vapauduvoimaasi.com

IG: @vapauduvoimaasi


Linkki ilmaiseen Human Design karttaan: https://www.jovianarchive.com/Get_Your_Chart

Hosted on Acast. See acast.com/privacy for more information.

Jaksot(247)

123. Tärkeimmät lahjamme löytyvät usein suurimpien pelkojemme toiselta puolelta. Tunnistatko tärkeimmät lahjasi?

123. Tärkeimmät lahjamme löytyvät usein suurimpien pelkojemme toiselta puolelta. Tunnistatko tärkeimmät lahjasi?

Tiedätkö, mitkä ovat tärkeimmät lahjasi? Monesti tärkeimmät lahjamme löytyvät suurimpien pelkojemme toiselta puolelta. Tästä syystä omien lahjojen tiedostaminen auttaa meitä kohdistamaan energiamme sellaisten pelkojen voittamiseen, joilla on oikeasti merkitystä. Tässä jaksossa kerron kahdesta palvelustani, joiden avulla opit ymmärtämään todellisia lahjojasi, sekä minkälaisten pelkojen läpi juuri sinut on tarkoitettu kulkevan tässä elämässä, jotta voisit kasvaa täyteen potentiaaliisi. Nämä palvelut ovat nimittäin Black Friday tarjouksessa sunnuntaihin 26.11. klo 23.59 saakka. ;)Varaa aika valmennukseen laura@vapauduvoimaasi.comwww.lauraihatsu.com Hosted on Acast. See acast.com/privacy for more information.

24 Marras 202317min

122. Mitä ahdistuksesi koittaa sinulle kuiskailla?

122. Mitä ahdistuksesi koittaa sinulle kuiskailla?

Tässä jaksossa puhutaan ahdistuksesta. Ahdistus kumpuaa monesti siitä, että koitamme vastustella jotain mikä olisi luonnollista. Ylläpitää tietynlaista kuvaa itsestämme. Miten lähteä parantumaan ahdistuksen otteesta? Siitä lisää tässä jaksossa. 'Ota yhteyttä: laura@vapauduvoimaasi.comwww.lauraihatsu.com Hosted on Acast. See acast.com/privacy for more information.

21 Marras 202319min

121. Koetko olevasi hukassa?

121. Koetko olevasi hukassa?

Tuntuuko sinusta, että olet eksyksissä? Mitä, jos eksyksissä oleminen onkin paras asia, mitä sinulle on koskaan tapahtunut? Hyviä kuunteluhetkiä <3 Ota yhteyttä: laura@vapaudvoimaasi.comwww.lauraihatsu.com Hosted on Acast. See acast.com/privacy for more information.

20 Marras 202317min

120. Minkälainen ilmapiiri vallitsee sisäisessä talossasi?

120. Minkälainen ilmapiiri vallitsee sisäisessä talossasi?

Mitä puhut itsellesi kun trauma tai joku muu vaikea tunne nousee pintaan? Tässä jaksossa puhutaan sallivuuden ja rakkauden sisäisestä ilmapiiristä ja sen tärkeydestä kasvun tiellä. Hyviä kuunteluhetkiä <3Ota yhteyttä: laura@vapauduvoimaasi.comwww.lauraihatsu.com Hosted on Acast. See acast.com/privacy for more information.

14 Marras 202317min

119. Elämäntehtäväsi on elää linjassa todellisen luontosi kanssa. Kaikki muu seuraa perässä.

119. Elämäntehtäväsi on elää linjassa todellisen luontosi kanssa. Kaikki muu seuraa perässä.

Tässä jaksossa puhutaan elämäntehtävästä ja dharmasta. Monesti yhdistämme elämäntehtävän pelkästään siihen työhön, mitä teemme. Todellisuudessa kaikki lähtee siitä, että palaat ensin itseesi. Tunnistat omat lahjasi ja ominaisuutesi ja alat elämään itsellesi totuudenmukaista elämää jokaisessa hetkessä. Hyviä kuunteluhetkiä. Ota yhteyttä laura@vapauduvoimaasi.comwww.lauraihatsu.com Hosted on Acast. See acast.com/privacy for more information.

1 Marras 202321min

118. Todellinen vapaus löytyy niiden tunteiden toiselta puolelta, joita koitat eniten vältellä.

118. Todellinen vapaus löytyy niiden tunteiden toiselta puolelta, joita koitat eniten vältellä.

Vasta sitten, kun opimme suhtautumaan elämän ylä- ja alamäkiin yhdenvertaisella avoimuudella, voimme elää aidosti vapaata elämää. Marraskuu lähestyy ja luonto kannustaa meitä kääntymään sisäänpäin. Tässä jaksossa puhutaan varjotyöstä, pelkojen kohtaamisen vapauttavasta voimasta, sekä vaikeiden tunteiden tuntemisesta. Varaa aika valmennukseen: laura@vapauduvoimaasi.comLue lisää www.lauraihatsu.com Hosted on Acast. See acast.com/privacy for more information.

25 Loka 202321min

117. Minkälaista tiikeriä karkuun sinä juokset? Mitä jos pysähtyisit?

117. Minkälaista tiikeriä karkuun sinä juokset? Mitä jos pysähtyisit?

Tässä jaksossa puhutaan hermostosta sekä traumojen vapauttamisesta. Miksi hermoston rauhoittaminen on niin tärkeää? Mitä kehossa alkaa tapahtumaan, kun vihdoin lopetamme jatkuvan suorittamisen? Miksi vaikeisiin tuntemuksiin kannattaa nojata? Hyviä kuunteluhetkiä <3Ota yhteyttä: laura@vapauduvoimaasi.comwww.lauraihatsu.com Hosted on Acast. See acast.com/privacy for more information.

24 Loka 202319min

116. Mitä aivoissa tapahtuu, kun ihminen joutuu toimimaan vasten luontoaan? (Jatko-osa jaksolle 113.)

116. Mitä aivoissa tapahtuu, kun ihminen joutuu toimimaan vasten luontoaan? (Jatko-osa jaksolle 113.)

Tämä jakso on jatko-osa jaksolle 113. jossa käsiteltiin adhd ja autismi-ilmiötä. Jaksossa pääsette kuulemaan oppimis- ja työskentelytyyliasiantuntija Anne Penttiseltä tärkeää ja tiukkaa asiaa aivojen toiminnasta ja miten se liittyy oppimisvaikeuksiin. Mitä aivoissa tapahtuu, kun joudumme toimimaan ympäristössä, joka ei tue luontaisia vahvuuksiamme? Miten oppimishäiriöisten aivot poikkeavat valtavirrasta? Miten stressi vaikuttaa aivoihimme? Lue lisää Consultican sivuilta: https://www.consultica.com/etusivu.htmlOta yhteyttä: laura@vapauduvoimaasi.com Hosted on Acast. See acast.com/privacy for more information.

20 Loka 202320min

Suosittua kategoriassa Koulutus

rss-murhan-anatomia
psykopodiaa-podcast
voi-hyvin-meditaatiot-2
aamukahvilla
rss-narsisti
rss-vegaaneista-tykkaan
rss-valo-minussa-2
jari-sarasvuo-podcast
rss-elamankoulu
queen-talk
adhd-podi
rss-lasnaolon-hetkia-mindfulness-tutuksi
psykologiaa-ja-kaikenlaista
psykologia
rss-jennan-planetaario
ensihoidon-ja-pelastustyoncast
rss-duodecim-lehti
rss-perho-rajoilla
dear-ladies
rss-vapaudu-voimaasi