
Tauon paikka | Nordea 30.6.2023
Kesä alkoi markkinoilla kevään jatkolla, kun sijoittajat innostuivat Yhdysvaltain velkakattosovusta. Mitä muuta sijoittaja voi oppia ensimmäisen vuosipuolikkaan välitilinpäätöksestä? Jatkuuko korkosijoitusten kulta-aika? Mitä sijoittajan pitäisi ajatella keskuspankkien viimeisistä viesteistä ja talousnäkymistä? Kääntyvätkö tulokset vihdoin nousuun? Strategimme Ville Korhonen ja Antti Saari keskustelevat mm. näistä aiheista.
30 Kesä 202320min

Murheiden muuria myöten | Nordea 7.6.2023
Pankkihuolet, velkakatto ja yleinen talouden epävarmuus ovat aiheuttaneet murheita sijoittajille kevään aikana. Toistaiseksi tätä murheiden muuria myöten on kuitenkin kivuttu ylöspäin. Jatkuuko nousu kesällä vai onko vielä uusia haasteita edessä? Mihin sijoittajan kannattaa kiinnittää huomiota? Strategimme Ville Korhonen ja Antti Saari keskustelevat muun muassa näistä teemoista.
7 Kesä 202321min

Suunta hakusessa | Nordea 3.5.2023
Markkinoilla on ollut jonkin aikaa suunta hakusessa pankkiepävarmuuden ja pelättyä paremman talouskehityksen siivittämänä. Miltä jatko näyttää? Vievätkö pankkihuolet voiton orastavalta näkymien elpymiseltä vai käykö sittenkin toisin päin? Mistä markkinoille saadaan seuraava suunnannäyttäjä? Miltä osakemarkkinoilta löytyvät parhaat mahdollisuudet ja miksi? Strategimme Hertta Alava, Ville Korhonen ja Antti Saari keskustelevat muun muassa näistä teemoista.
4 Touko 202321min

Stressitesti | Nordea 4.4.2023
Pankkihuolet heiluttivat pörssikursseja maaliskuussa. Tilanne näyttäisi kuitenkin markkinoilla rauhoittuneen. Voiko sijoittaja nyt huokaista helpotuksesta, vai nouseeko tästä vielä uusia huolia? Mikä heiluttaa Kiinan ja Intian markkinoita? Strategimme Hertta Alava, Ville Korhonen ja Antti Saari keskustelevat mm. näistä asioista.
4 Huhti 202325min

Herkkä tasapaino | Nordea 10.3.2023
Vuosi 2023 on alkanut markkinoilla myönteisissä merkeissä, joskin helmikuussa nähtiin jo enemmän kurssiheiluntaa. Joukkolainoissa liikettä on riittänyt vieläkin enemmän. Mitä tämän taustalla on? Mitä sijoittajan ylipäätään pitäisi ajatella markkinoiden näkymistä? Entä mitä Kiinan ja Intian osakemarkkinoilla tapahtuu? Strategimme Hertta Alava, Ville Korhonen ja Antti Saari keskustelevat muun muassa näistä teemoista.
10 Maalis 202319min

Epävarmuutta ja valonpilkahduksia | Nordea 11.1.2023
Joulukuu oli jälleen heikko kuukausi markkinoilla, ja koko vuosi 2022 jäi historiankirjoihin ennätyksellisen heikkona joukkolainojen osalta. Vuoden loppua kohden nähtiin kuitenkin myös valonpilkahduksia etenkin Euroopassa ja Kiinassa. Mitä tämä kaikki tarkoittaa tulevien sijoitustuottojen osalta? Miten sijoittajan pitäisi tähän kaikkeen suhtautua? Strategimme Hertta Alava, Ville Korhonen ja Antti Saari keskustelevat mm. näistä teemoista.
11 Tammi 202325min

Kääntyykö suunta? | Nordea 7.12.2022
Loppusyksy toi helpotuksia sijoitussalkkuihin sekä osakkeiden että joukkolainojen osalta. Miltä ensi vuosi näyttää sijoittajan näkökulmasta? Kääntyykö suunta tai onko se jo kääntynyt? Miksi Kiinan osakkeet nousivat marraskuussa yli 20%? Mistä löytyvät parhaat tuotot jatkossa? Strategimme Hertta Alava, Ville Korhonen ja Antti Saari keskustelevat mm. näistä teemoista.
7 Joulu 202225min