Humanisti vastaa. Osa 24. Miten pergamenttieläin kantaa kirjallista historiaa, Tuomas Heikkilä?

Humanisti vastaa. Osa 24. Miten pergamenttieläin kantaa kirjallista historiaa, Tuomas Heikkilä?

Tuomas Heikkilän 13 miljoonan euron megahanke mullistaa historiantutkimuksen ja paljastaa: Suomen Nato-yhteys juontaa jo keskiajalle Turun yliopiston dosentti, Helsingin yliopiston kirkkohistorian professori Tuomas Heikkilä johtaa kolmen kansainvälisen kollegansa kanssa yli 13 miljoonan euron CODICUM-tutkimusta. Tavoitteena on valaista keskiaikaa ennennäkemättömällä tavalla. Ensimmäistä kertaa Euroopan tutkimusneuvoston jättirahoituksen on Suomessa saanut humanistinen tutkimus. CODICUMin kymmenien tutkijoiden ryhmän johdossa on historiantutkija Heikkilän ohella tanskalainen kirjallisuustieteilijä, norjalainen paleografi ja biokodikologi Britanniasta, koska nykyisin kaikki huippututkimus on monitieteistä. Aineistona on maailman suurin kokoelma keskiaikaisia kirjafragmentteja, joista tutkitaan tekstien lisäksi muun muassa kirjainmuotoja, väriaineita ja pergamenttinahkojen eli kirjoiksi päätyneiden vasikoiden, lampaiden ja jopa hylkeen DNA:ta. Heikkilä kuvaa kirjoja keskiajan ylivertaiseksi informaatioteknologiaksi, joka muokkasi yhteiskuntaa ja loi kulttuurisia arvoverkostoja, joihin Pohjolassa haluttiin kuulua. Heikkilä pitää Suomen ja Ruotsin liittymistä Natoon luontevana, koska läntisten yhteyksien kautta juuret ulottuvat 1200-luvulle. Podcastissa tartutaan myös sivistykseen ja humanistisen tutkimuksen puolestapuhuja saa määritellä, mitä on todellinen sivistys. Tuomas Heikkilän suuri huoli koskee tietokirjallisuutta, joka on hänen mukaansa tyhmistymisen ja tuhon tiellä. Tietokirjojen teko on jätetty aivan liikaa muiden kuin tutkijoiden käsiin, eikä Tieto-Finlandian valitsijoiden joukossa juuri ole tutkijakoulutuksen saaneita. Pikaosiossa paljastuu, mikä on tutkijan älyllinen karkkikauppa ja kirjasuosituksina Heikkilä vinkkaa Oscar Wilden kaunokirjallisen teoksen De profundis ja tietokirjana suomalaisen historiantutkijan Derek Fewsterin väitöskirjan Visions of Past Glory. Humanisti vastaa -podcastin toimittaa Turun yliopiston humanistisen tiedekunnan työelämäprofessori, toimittaja Riitta Monto. Podcastin tuottaa Turun yliopisto. Tekstivastine: https://www.utu.fi/fi/ajankohtaista/podcast/humanisti-vastaa

Jaksot(500)

Studycast: Opiskelustrategiat ja etäopiskeluvinkit

Studycast: Opiskelustrategiat ja etäopiskeluvinkit

Studycastin neljännessä jaksossa sosiaalityön opiskelija Maria, mediatutkimuksen opiskelija Marjaana ja lääkisopiskelija Tatu juttelevat erilaisista tavoista opiskella. He paljastavat muun muassa pääsykoestrategiansa sekä etäopiskelutärppinsä. Minkä opiskelijalähettiläät ovat kokeneet hyödylliseksi opiskellessaan, entä mitä ei ainakaan kannata tehdä? Kuuntele jakso, niin valaistut! Tekstivastine: https://www.utu.fi/fi/ajankohtaista/podcast/studycast/opiskelustrategiat-ja-etaopiskeluvinkit

29 Tammi 202128min

Studycast: Opintojen perässä muuttaminen

Studycast: Opintojen perässä muuttaminen

Studycastin kolmannessa jaksossa sosiaalityön opiskelija Maria haastattelee oikeustieteen opiskelija Emiliaa ja geologian opiskelija Elisaa vieraalle paikkakunnalle muuttamisesta opintojen perässä. Mitä muutossa kannattaa huomioida ja mikä Turussa yllätti, entä minkälaista rohkaisua opiskelijalähettiläät antavat opiskelemaan hakeville? Kuuntele jakso, niin saat tietää! tekstiversio: https://www.utu.fi/fi/ajankohtaista/podcast/studycast/opintojen-perassa-muuttaminen

18 Joulu 202015min

Antti Salminen: Metallituotteiden lisäävä valmistus – muuttaako se maailmaa

Antti Salminen: Metallituotteiden lisäävä valmistus – muuttaako se maailmaa

Lisäävä valmistus eli 3D-tulostus on saanut suuren huomion mediassa. Teknologian on väitetty muuttavan koko valmistustekniikan ja on väitetty, että se on jatkossa ainoa valmistustekniikka mitä käytetään. Asia ei ole näin yksioikoinen vaan teknologiassa on sen leviämistä hidastavia puutteita. Lisäävä valmistus tarjoaa kuitenkin huomattavia etuja, joiden ansiosta sen käyttö tulee yleistymään ja se tulee näyttelemään merkittävää roolia valmistavassa teollisuudessa. Tämän teknologian osaaminen on jatkossa merkittävä osa insinöörin osaamista. Lue podcastin tekstivastine: https://www.utu.fi/fi/yliopisto/akateemiset-juhlat/professoriluennot/syksy-2020/antti-salminen

15 Joulu 20208min

Johanna Kallio: Ylisukupolvinen huono-osaisuus

Johanna Kallio: Ylisukupolvinen huono-osaisuus

Sosiaalityön professori Johanna Kallio pitää ylisukupolvisen huono-osaisuuden ehkäisemisessä tärkeänä panostuksia monialaiseen oppilashuoltotyöhön, laadukkaaseen varhaiskasvatukseen, toisen asteen koulutukseen ja lapsiköyhyyden vähentämiseen. Podcastin tekstivastine: https://www.utu.fi/fi/yliopisto/akateemiset-juhlat/professoriluennot/syksy-2020/johanna-kallio

15 Joulu 202010min

Jukka Kemppainen: Antimateria ja teranostiikka – modernin isotooppilääketieteen kulmakivet

Jukka Kemppainen: Antimateria ja teranostiikka – modernin isotooppilääketieteen kulmakivet

Isotooppilääketiede on ala, jossa elimistön toiminnan kuvaamiseen käytetään radioaktiivisia isotooppeja. Menetelmää hyödynnetään erityisesti syöpäkuvantamisessa. Alan viimeaikainen huima kehitys on mahdollistanut aiempaan tarkemman ja syöpäspesifisemmän kuvantamisen sekä uusia potentiaalisia syövän hoitomenetelmiä. Miksi ala elää uutta nousukautta? Lue podcastin tekstivastine: https://www.utu.fi/fi/yliopisto/akateemiset-juhlat/professoriluennot/syksy-2020/jukka-kemppainen

15 Joulu 202015min

Jussi Hätönen: Innovatiivisten kasvuyritysten rahoitus globaalissa kilpailussa

Jussi Hätönen: Innovatiivisten kasvuyritysten rahoitus globaalissa kilpailussa

Rahoituksen monimuotoisuuden ymmärtämisestä sekä rahoitusosaamisesta on muodostunut kriittiinen osaamisalue nykypäivän kasvuyrittäjille, korostaa Jussi Hätönen professoriluennossaan. Lue podcastin tekstivastine: https://www.utu.fi/fi/yliopisto/akateemiset-juhlat/professoriluennot/syksy-2020/jussi-hatonen

15 Joulu 202011min

Jussi Kantola: Näkökulmia tuote-palvelujärjestelmien tutkimukseen

Jussi Kantola: Näkökulmia tuote-palvelujärjestelmien tutkimukseen

Tuote-palvelujärjestelmä on kilpailukykyinen tuotteiden, palveluiden, verkostojen ja infran muodostama kokonaisuus, jonka tavoitteena on sidosryhmien tarpeiden täyttäminen koko elinkaaren aikana ympäristöystävällisesti. Miten kykenemme suunnittelemaan ja operoimaan näitä järjestelmiä menestyksekkäästi? Tässä luennossa kuvataan eri näkökulmia näiden järjestelmien tutkimukseen. Lue podcastin tekstivastine: https://www.utu.fi/fi/yliopisto/akateemiset-juhlat/professoriluennot/syksy-2020/jussi-kantola

15 Joulu 20207min

Kaarin Mäkikallio: Sikiö potilaana – elämän alku on terveyden perusta

Kaarin Mäkikallio: Sikiö potilaana – elämän alku on terveyden perusta

Elämän alku on kiehtova sarja tapahtumia solujakautumisesta syntymään. Äidin ja sikiön moitteeton vuoropuhelu istukan välityksellä turvaa kasvavan sikiön tarpeet. Istukan vajaatoiminnan aiheuttaman sikiön kasvunhidastuman vaikeusastetta voidaan arvioida tutkimalla sikiön verenkiertoa ultraäänellä. Kaarin Mäkikallio toivoo, että synnytysajankohta voitaisiin valita optimaalisesti, koska sikiön kasvunhidastuma vaikuttaa myös aikuisiän terveyteen. Lue podcastin tekstivastine: https://www.utu.fi/fi/yliopisto/akateemiset-juhlat/professoriluennot/syksy-2020/kaarin-makikallio

15 Joulu 20208min

Suosittua kategoriassa Koulutus

rss-murhan-anatomia
psykopodiaa-podcast
voi-hyvin-meditaatiot-2
psykologia
rss-narsisti
aamukahvilla
rss-duodecim-lehti
jari-sarasvuo-podcast
rss-vegaaneista-tykkaan
rss-uskonto-on-tylsaa
rss-lasnaolon-hetkia-mindfulness-tutuksi
rss-turun-yliopisto
leikitaanko-laakaria
adhd-podi
mielipaivakirja
rss-paikoillenne-valmiit-laakikseen
rss-tripsteri
rss-metropolia-ammattikorkeakoulu
rss-sisalto-kuntoon
rss-luonnollinen-synnytys-podcast