Luottamus Jumalaan - Jumalan Sana ja Jumalan voima | Riku Rantanen
Uusi Verso29 Huhti 2025

Luottamus Jumalaan - Jumalan Sana ja Jumalan voima | Riku Rantanen

Saarna Varikkomessussa 27.4.2025.

Saarnatekstinä Luuk. 24:13-35.

"Samana päivänä oli kaksi opetuslasta menossa Emmaus-nimiseen kylään, jonne on Jerusalemista noin kahden tunnin kävelymatka. He keskustelivat kaikesta siitä, mitä oli tapahtunut. Heidän siinä puhellessaan ja pohdiskellessaan Jeesus itse liittyi heidän seuraansa ja kulki heidän kanssaan. He eivät kuitenkaan tunteneet häntä, sillä heidän silmänsä olivat kuin sokaistut.

Jeesus kysyi heiltä: ”Mistä te oikein keskustelette, matkamiehet?” He pysähtyivät murheellisina, ja toinen heistä, Kleopas nimeltään, vastasi: ”Taidat olla Jerusalemissa ainoa muukalainen, joka ei tiedä, mitä siellä on näinä päivinä tapahtunut.” ”Mitä te tarkoitatte?” Jeesus kysyi. He vastasivat: ”Sitä, mitä tapahtui Jeesus Nasaretilaiselle. Se mies oli tosi profeetta, voimallinen sanoissa ja teoissa, sekä Jumalan että kaiken kansan edessä. Meidän ylipappimme ja hallitusmiehemme luovuttivat hänet tuomittavaksi kuolemaan ja ristiinnaulitsivat hänet. Me kuitenkin olimme eläneet siinä toivossa, että hän olisi se, joka lunastaa Israelin. Eikä siinä kaikki. Tänään on jo kolmas päivä siitä kun se tapahtui, ja nyt ovat muutamat naiset meidän joukostamme saattaneet meidät kerta kaikkiaan hämmennyksiin. He kävivät varhain aamulla haudalla mutta eivät löytäneet hänen ruumistaan. Sieltä tultuaan he lisäksi kertoivat nähneensä näyn: enkeleitä, jotka sanoivat, että Jeesus elää. Muutamat meistä menivät silloin haudalle ja totesivat, että asia oli niin kuin naiset olivat sanoneet. Jeesusta he eivät nähneet.”

Silloin Jeesus sanoi heille: ”Voi teitä ymmärtämättömiä! Noinko hitaita te olette uskomaan kaikkea sitä, mitä profeetat ovat puhuneet? Juuri niinhän Messiaan piti kärsiä ja sitten mennä kirkkauteensa.” Ja hän selitti heille Mooseksesta ja kaikista profeetoista alkaen, mitä hänestä oli kaikissa kirjoituksissa sanottu.

He olivat jo saapumassa kylään, jonne olivat menossa. Jeesus oli jatkavinaan matkaansa, mutta he estivät häntä lähtemästä ja sanoivat: ”Jää meidän luoksemme. Päivä on jo kääntymässä iltaan.” Niin hän meni sisään ja jäi heidän luokseen. Kun hän sitten aterioi heidän kanssaan, hän otti leivän, kiitti Jumalaa, mursi leivän ja antoi sen heille. Silloin heidän silmänsä aukenivat ja he tunsivat hänet. Mutta samassa hän jo oli poissa heidän näkyvistään. He sanoivat toisilleen: ”Eikö sydämemme hehkunut innosta, kun hän kulkiessamme puhui meille ja opetti meitä ymmärtämään kirjoitukset?” Heti paikalla he lähtivät matkaan ja palasivat Jerusalemiin. Siellä olivat koolla yksitoista opetuslasta ja muut heidän joukkoonsa kuuluvat. Nämä sanoivat: ”Herra on todella noussut kuolleista! Hän on ilmestynyt Simonille.” Nuo kaksi puolestaan kertoivat, mitä matkalla oli tapahtunut ja miten he olivat tunteneet Jeesuksen, kun hän mursi leivän."

Jaksot(190)

Raamattu, rakkauden kirja – Jumalan sana, osa 4 | Daniel Hukari

Raamattu, rakkauden kirja – Jumalan sana, osa 4 | Daniel Hukari

Telakkamessun saarna 8.10.2023. Saarnaamassa Daniel Hukari. Saarnatekstinä Mark. 12:28–34. Muuan lainopettaja oli seurannut heidän väittelyään ja huomannut, miten hyvän vastauksen Jeesus saddukeuksill...

9 Loka 202325min

Raamatun punainen lanka – Jumalan sana, osa 3 | Riku Rantanen

Raamatun punainen lanka – Jumalan sana, osa 3 | Riku Rantanen

Varikkomessun saarna 1.10.2023. Saarnaamassa Riku Rantanen. Saarnatekstinä Matt. 18:1–6, 10. Kohta sen jälkeen opetuslapset tulivat Jeesuksen luo ja kysyivät: »Kuka on suurin taivasten valtakunnassa?»...

3 Loka 202322min

Elävä sana – Jumalan sana, osa 2 | Daniel Hukari

Elävä sana – Jumalan sana, osa 2 | Daniel Hukari

Telakkamessun saarna 24.9.2023. Saarnaamassa Daniel Hukari. Saarnatekstinä Joh. 11:21–45. Martta sanoi Jeesukselle: »Herra, jos olisit ollut täällä, veljeni ei olisi kuollut. Mutta nytkin tiedän, että...

26 Syys 202314min

Luotettava sana – Jumalan sana, osa 1 | Risto Asikainen

Luotettava sana – Jumalan sana, osa 1 | Risto Asikainen

Varikkomessun saarna 17.9.2023. Saarnaamassa Risto Asikainen. Saarnatekstinä Joh. 1:1–12. Alussa oli Sana. Sana oli Jumalan luona, ja Sana oli Jumala. Jo alussa Sana oli Jumalan luona. Kaikki syntyi S...

19 Syys 202319min

Armo ja arvot, osa 4 – Suunta ulospäin | Emma Autti

Armo ja arvot, osa 4 – Suunta ulospäin | Emma Autti

Telakkamessun saarna 10.9.2023. Saarnaamassa Emma Autti. Saarnatekstinä Joh. 5:1–15: Tämän jälkeen oli eräs juutalaisten juhla, ja Jeesus lähti Jerusalemiin. Jerusalemissa on Lammasportin lähellä alla...

11 Syys 202314min

Armo ja arvot, osa 3 – Lupa innostua | Daniel Hukari

Armo ja arvot, osa 3 – Lupa innostua | Daniel Hukari

Varikkomessun saarna 3.9.2023. Saarnaamassa Daniel Hukari. Saarnatekstinä Matt. 5:43–48. »Teille on opetettu: ’Rakasta lähimmäistäsi ja vihaa vihamiestäsi.’ Mutta minä sanon teille: rakastakaa vihamie...

7 Syys 202324min

Armo ja arvot, osa 2 – Olet hyväksytty | Daniel Hukari

Armo ja arvot, osa 2 – Olet hyväksytty | Daniel Hukari

Danielin saarna Telakkamessussa 27.8.2023 Saarnatekstinä Matt. 12:33–37 Jeesus sanoi: ”Jos puu on hyvä, sen hedelmäkin on hyvä, mutta jos puu on huono, sen hedelmäkin on huono. H...

29 Elo 202329min

Armo ja arvot, osa 1 – Jumala ensin | Emma Autti

Armo ja arvot, osa 1 – Jumala ensin | Emma Autti

Varikkomessun saarna 20.8.2023. Saarnatekstinä Luuk. 18:9–14: Muutamille, jotka olivat varmoja omasta vanhurskaudestaan ja väheksyivät muita, Jeesus esitti tämän kertomuksen: »Kaksi miestä meni temppe...

23 Elo 202312min

Suosittua kategoriassa Uskonto ja hengellisyys

yopuolen-tarinoita-2
lahko
kulttien-johdossa
voi-hyvin-meditaatiot-2
rss-valo-minussa-2
rss-vapaudu-voimaasi
rss-lakeuden-valo
rss-raamattu-podcast
rss-kirkon-ihmeellisimmat-tarinat
rss-miehen-mieli-podcast
harhaoppia
rss-seuraa-sieluasi
rss-kristallinen-jumalatar-podcast
tavallinenjeesus
maailmanpuu
rss-valopaat-podcast
rss-raamattupodi-365-paivaa-raamattu-vuodessa-lapi
rss-emil-anton
rss-mailiksen-raamattukoulu
rss-raamattuavain