Saako tekoälyn tuotokset kopioida?
Vikasietotila12 Touko

Saako tekoälyn tuotokset kopioida?

Tekijänoikeus rakentuu oletukselle, että teoksia – kirjoja, lauluja, elokuvia, ohjelmakoodeja – tekevät ihmiset ja täten heillä on lupa määrätä omien hengentuotostensa kohtelusta. Mutta jos lähtöoletus vaihdetaan eli ihminen korvataan LLM:n kaltaisella tietokoneohjelmalla, myös lopputulos voi heittää häränpyllyä.

Eli: sinun koodisi ei ole sinun, jos koodin on kirjoittanut Mr Heikki Copilot.

Herkko Hietanen (Reson) saapuu Vikasietotilan vieraaksi kertomaan, mitä kaikkea pitää ajatella uusiksi. Lisäksi Olli yrittää hakkeroida tekijänoikeuslain sanomalla "pylly", mutta onnistumisprosentti jää heikoksi.

Mikäli haluat kuulla Vikasietotilaa joka viikko, meillä on sinulle hyviä uutisia! Joka toinen viikko ilmestyvien ilmaisjaksojen lisäksi teemme väliviikkoina Pikasietotila-jaksoja, jotka ovat maksavien asiakkaiden lisäetu. Lisätietoja ja tilausohjeet löydät Supporting Cast -sivuiltamme. Maksulliset jaksot voi kuunnella millä tahansa soittimella – siis myös esimerkiksi Spotifystä –, mutta vaihtoehtoisesti voit tilata Vikasietotilan lisäjaksot myös suoraan Applen podcast-palvelusta.


Vinkit


Panun vinkki on OpenRouter


Karin lukuvinkki on Netflix strips back UI in quiet content crackdown


Materiaalit


Koodin tekijänoikeus kun tekoäly on ohjelmistokehityksen apuna (Reson)

Luovat ry:n blogaus aiheesta

Jaksot(92)

Voiko chatissa sanoa "jätän sinut"?

Voiko chatissa sanoa "jätän sinut"?

Jos lähisukulainen kuolee, siitä pitää kertoa asianomaisille puhelimessa tai ehkä tekstiviestillä. Sen sijaan seurustelusuhteen voi ihan hyvin päättää FB-chatissa. Vikasietotila pohtii, mikä viestin on sopivin herkkien aiheiden kertomiseen ja miten tilanne on aikain saatossa muuttunut. Haastateltavana on Tinder-käyttäjä Tuula Kolehmainen, jonka kertoo kuinka swaipata oikein.Learn more about your ad choices. Visit megaphone.fm/adchoices

17 Loka 201639min

Internet vakoilee sinua

Internet vakoilee sinua

Verkossa meitä kaikkia tarkkaillaan, valvotaan ja vakoillaan. Vikasietotila sukeltaa verkkourkkimisen merkitykseen tavalliselle kansalaiselle. Riittääkö suojautumiseen foliohattu vai tarvitsemmeko Faradayn häkin? Haastatteluosiossa vieraana Ahmia.fi-hakukoneen kehittäjä, salaisen Tor-verkon asiantuntija Juha Nurmi.Learn more about your ad choices. Visit megaphone.fm/adchoices

10 Loka 201639min

Analytiikka on huono mestari

Analytiikka on huono mestari

Sellaista asiaa ei olekaan, jota joku Piilaakson valopää ei olisi keksinyt tietokoneella tai älypuhelimella mitata.Vikasietotilan suuressa analytiikkajaksossa mitataan ihan kaikki: uni ja seksi, juominen ja juokseminen.Haastateltavana on DNA:n osastopäällikkö Leevi Kokko, joka kertoo webanalytiikan vahvuuksista ja rajoituksista.Learn more about your ad choices. Visit megaphone.fm/adchoices

3 Loka 201634min

Oletko järjestelijä vai luotatko hakuun?

Oletko järjestelijä vai luotatko hakuun?

Ovatpa tiedostosi hujan hajan tai tiukasti nipussa ja järjestyksessä, löytyy sinulle Vikasietotilasta ymmärtäjä. Tämänkertaisessa ohjelmassa käydään läpi tiedostonhallintastrategiat ja hermot palavat, kun jollakulla toisella on erilainen. Haastateltavana tohtori Bertta Sokura, joka kumoaa myyttiä diginatiiveista. Loppuosuudessa vinkkejä ja linkkejä sekä hiilostuminen ruuveihin.Learn more about your ad choices. Visit megaphone.fm/adchoices

26 Syys 201639min

Kaikesta videosta tulee liveä

Kaikesta videosta tulee liveä

Video valtasi jo internetin, joten seuraava askel on kaikkialle tunkeutuvan suoran lähetyksen ylivalta. Vikasietotila perkaa viileän analyyttisesti livevideon aikakauden syitä ja seurauksia. Keskustelu kattaa kaiken kauppareissuista maksulliseen tirkistelyyn. Haastatteluosiossa kamera pyöräytetään uuteen asentoon ja puhutaan reaaliaikaisen 3d-peligrafiikan viehätyksestä Topi Kauppisen kanssa.Learn more about your ad choices. Visit megaphone.fm/adchoices

19 Syys 201637min

Kenen oma data?

Kenen oma data?

Vikasietotila sukeltaa käyttäjä- ja asiakastietojen uhkiin ja mahdollisuuksiin. Mitä pelottavaa Ollille selvisi, kun hän pyysi Googlen käyttäjätiedot itsestään? Miksi ihmeessä Kari haluaa, että kauppaketjut tietävät hänen ostoksistaan kaiken? Ja miksi Panu vetää foliohatun entistä syvemmälle päähänsä? Haastattelussa OP Ryhmän Kristian Luoma kertoo, etteivät kiinnostavimmat lohkoketjujen sovellusalueet olekaan pankkialalla, vaan kaikkialla muualla. Loppuosuudessa puhutaan muun muassa pikaviestimien kiusallisista status-ilmoituksista.Learn more about your ad choices. Visit megaphone.fm/adchoices

12 Syys 201637min

Digitaalinen kauppa on vuokraamista

Digitaalinen kauppa on vuokraamista

Kun ostaa puhelimeen sovelluksen tai Kindleen e-kirjan, mitä siinä itse asiassa tulee hankkineeksi? Onko edes järkevää puhua omistamisesta, kun puhutaan kourallisesta bittejä vai onko asiakkaalla lähinnä maaorjan oikeudet? Haastatteluosiossa poplista-asiantuntija Markus Hilden kertoo, miksi musiikin suosion mittaaminen on Spotify-aikakaudella jotain ihan muuta kuin perinteisesti.Learn more about your ad choices. Visit megaphone.fm/adchoices

5 Syys 201637min

Facebook on jättiläinen

Facebook on jättiläinen

Vikasietotila perkaa Facebookin asemaa internetissä. Miksi sosiaalisen median jättiläinen tuntuu Panusta epäilyttävältä ja voiko asialle tehdä yhtään mitään? Haastattelussa tohtori Suvi Uski kertoo, miksi feisbuukkaaminen tuntuu välillä niin kamalan raskaalta. Lopuksi vinkataan mm. näppärästä mobiilinauhurista.Learn more about your ad choices. Visit megaphone.fm/adchoices

29 Elo 201637min

Suosittua kategoriassa Teknologia

lentoturmat
herrasmieshakkerit
sahkoautomiehet
rss-vikasietotila
rss-autoradio
koodikahvit
yrittaja-markkinoi
rss-tuotekehityskeskustelu