Mustasilmäiset lapset - ufoja, demoneja vai väärinymmärrettyjä pienokaisia?
Kummitusjuttu3 Kesä 2025

Mustasilmäiset lapset - ufoja, demoneja vai väärinymmärrettyjä pienokaisia?

Mustasilmäisiä lapsia pidetään usein internet-ajan tuotteena, mutta niin vain 70-luvulla ranskalaisessa pienessä kylässä tavattiin kuvaukseen sopivia tenavia, joita paikalliset kutsuivat pieniksi kummajaisiksi. Englannissa mustasilmäisiä lapsia taas on nähty sekä 80-luvulla että ihan hiljattain korona-aikana.

Ei tiedetä, keitä tai mitä lapset ovat, mutta heidän läheisyytensä aiheuttaa kammoa ja pelkoa ja he pyrkivät aina pääsemään sisälle johonkin suljettuun tilaan sillä varjolla, että heidän pitää saada yhteys vanhempiinsa. Omalla vastuulla on, kannattaako lapsia päästää sisään.


Kummitusjutun neloskauden viimeisen jakson myötä podi jää tauolle ja jatkossa jaksoja ilmestyy silloin tällöin (kannattaa kuunnella tämä kymppijakso ihan alusta). Toiveita ja jaksoideoita voi lähettää : kummitusjuttupod@gmail.com.

Jaksot(46)

Kulttuuria kaipaavat kummitukset

Kulttuuria kaipaavat kummitukset

Palais Garnier Pariisissa inspiroi tarinan Oopperan kummituksesta, vaan onko tarinassa todellista perää? Belfastin Grand Opera Housessa tummakaapuinen hahmo odottaa edelleen encorea ja Lontoon Theatre...

21 Marras 202319min

Hylättyjen sairaaloiden vilkas tuonpuoleinen elämä

Hylättyjen sairaaloiden vilkas tuonpuoleinen elämä

Old Changin sairaalan sanotaan olevan Singaporen kummittelevin rakennus ja pitää olla täysi tollo liikkuakseen sairaalan alueella yöaikaan, australialaisessa Beechworthin entisessä mielisairaalassa ko...

14 Marras 202321min

Hotellien kanta-asiakkaat tuonpuoleisesta

Hotellien kanta-asiakkaat tuonpuoleisesta

Dalhousie Castlessa harmaa leidi on jäänyt vaeltelemaan pitkin kivisiä käytäviä hänen rakastajansa petettyä tämän, Langham Hotelin paranormaalit tapahtumat saivat Englannin krikettimaajoukkueen vaihta...

7 Marras 202318min

Linnojen hurjat aaveet osa 2

Linnojen hurjat aaveet osa 2

Japanissa sijaitsevassa Himejin linnassa palvelustyttö sai kostonsa vasta kuolemansa jälkeen, näkymättömät voimat tönivät vieraita Larnachin linnassa Uudessa-Seelannissa, Leapin linnan Irlannissa sano...

31 Loka 202319min

Linnojen hurjat aaveet osa 1

Linnojen hurjat aaveet osa 1

Kummitusjuttu-podcastin ensimmäisen kauden toisessa jaksossa tutustumme historiallisiin linnoihin, joiden entiset asukkaat eivät suostu muuttamaan pois. Turun linnan kummitukset pysyvät usein näkymät...

24 Loka 202317min

Englannin teillä kummittelee

Englannin teillä kummittelee

Kummitusjuttu-podcastin ensimmäisen kauden ensimmäisessä jaksossa suunnataan Englantiin, jossa kummitukset ovat maanteillä hirviä isompi vaiva. Kuulemme Blackwallin tunnelin kummitusliftarista, joka v...

16 Loka 202315min